Muslimit yrittivät sytyttää göteborgilaisen synagoogan palopommeilla

7

_Y2_1784

Göteborgilaiseen synagoogaan heitettiin lauantai-iltana useita palopommeja. Synagoogassa oli tekohetkellä paljon nuoria kun arviolta 20 hengen mustiin pukeutunut joukko alkoi heitellä palopommeja rakennuksen seiniin.

Klo 22.00 aikaan sattunut sattumus aiheutti suurhälytyksen, mutta isku epäonnistui ja palo ei tarttunut rakennukseen vaan sammui itsestään. Palokunta sammutti muutaman pienemmän palon. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa.

Poliisi eristi heti ilmoituksen jälkeen alueen ja etsi tekijöitä koirien kanssa. Synagoogan pihalta löytyi useita rikottuja lasipulloja ja alueella haisi voimakkaasti bensiini. Poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni kolmen henkilöä.

Ruotsin valtamedia on kirjoittanut asiasta kieli keskellä suuta. Yhdessäkään laitoksessa ei ole mainittu sanallakaan muslimeja. Sen sijaan tietyt piirit uskovat tosissaan, että kyseessä on Vastarintaliikkeen tekemä isku. Lehdet yrittävät löytää kaikki mahdolliset kiertotiet miten kirjoittaa asiasta niin, että voisi mainita äärioikeiston ja olla mainitsematta muslimeja nimeltä.

Lisäksi on mielenkiintoista, että lehdistö ei kerro sanallakaan teon olevan viharikos. Jos iskun kohteena olisi ollut moskeija, olisi lehdistön raivo aivan valtavaa. Niin ikään lehdistö ei ole maininnut sanallakaan ympäri Ruotsia tällä hetkellä tapahtuvista muslimien mielenosoituksista, jossa huudetaan naama punaisena kuolmemaa juutalaisille.

 

Ruotsalaisen tavan mukaan synagoogaa kuitenkin rakkauspommitettiin. Aikuiset ihmiset kävivät liimailemassa synagoogan rauta-aitaan sydämi, joihin oli kirjoiteltu monenlaisia rakkaus-asioita.

 

Advertisements

45 thoughts on “Muslimit yrittivät sytyttää göteborgilaisen synagoogan palopommeilla

    1. Valitettavasti olemme aivan vastaavassa alennustilassa Suomessa. Täysin samaa kiertelyä ja kaartelua, eikä tekijästä kakaista sanaakaan. Hesarin kahdessa jutussa synagogien turvallisuusuhista, joista toinen oli tama Göteborgin tapaus, ei mainittu islamia lainkaan, mutta joku äärioikeiston tarra oli löydetty synagogan läheisestä pylväästä.

      Neuvostoliitto loi konkreettisen uhan ja siksi itsesensuurille oli jotain syytä, mutta nyt asioiden salailu on täysin oma valinta. Ja kun mitään muuta ei tarvittaisi kuin, että kerrotaan asiat, kuten ne ovat – ei asennekasvatusta, ei ideologioita, ei poliittista korrektiutta. Tavallinen journalismi riittäisi. Mutta sellaiset toimittajat ovat kadonneet – viimeinen kuvia kumartamaton ja ideologiaansa tuputtamaton journalisti taisi olla Harri Nykänen. Potkuthan se Nykänenkin Hesarista sai. Vituttaa rankasti lukea omia maailmankatsomuksiaan tuputtavien muka-journalistien muka-uutisia..

      1. Aivan samassa tilassa on Suomi kun Ruotsi muutama vuosi sitten tämän islmisti invaasion kanssa.Sen kiertelyn näkee jo tuossa helsingin suurmoskeija keinottelussa.Sehän on selvä nurkanvaltaus islamin taholta ennen demokraattiseen maahan.
        Suomi tarvitsisi suoraselkäisiä politikkoja,mutta niitä ei kovin paljon ole maassa,ei varsinkaan helsingissä.

      2. Kova on jalansija ja valta muslimeilla Ruotsissa,selviin rikoksiinkaan niitö ei hevin uskalleta enää nimetä syyllisiksi.
        Tuo jsku istaelilaisten kokouspaikkaan on murhapolttö yritys,eikä pelkästään tuhopolttoyritys,niin kuin ruotsalaiset sitä nimittävät varovaisesti.

  1. Jos tuo olisi kohdistunut muslimeihin, niin Suomessakin olisi jo julistettu hätätilä, mutta kun oli vain juutalaisia….

    1. Ja ajatelkaa, jos olisikin on ollut natsit liimaamassa 20 tarraa, niin silloinkin ainakin suomalaiset vihervasuritoimittajat olisivat enemmän kuohuksissaan…

  2. Ei tänne hyväksytä näköjään linkkejä

    Kirjoittakaa tuohon eteen sitten facebookin domain 🙂
    /268947510295847/videos/268954973628434/

      1. ^Tuo video kannattaa katsoa vaikka olisi sen jo aiemmin nähnyt. Kertaus on opintojen äiti.

        ”Hädässä” olevat ? Lapset ?? Naiset ???
        ”Tahdon rahaa, että voin ostaa tupakkaa ja lähettää sitä kotiväelleni…..

        Mutta tämäkään realiteettiterapia ei muuttane suvaitsevaisten ja Refugees welcome- väen mielipiteitä

  3. Twitterissä pro-Palestiina -aktivisti ja aihepiiriin liittyvän täysin valheellisen sekä yksipuolisen propagandan ykköstuottaja Syksy Räsänen jatkaa vihan kylvämistä ja moittii mm. YLE:ä:

    ”Viime päivien levottomuuksissa on tähän mennessä kuollut neljä ihmistä.” Ylen tuntuu olevan vaikea käyttää aktiivista verbimuotoa.
    Esimerkiksi näin: ”Viime päivien aikana Israelin miehitysjoukot ovat tappaneet neljä palestiinalaista.”

    Vaikka kyse on mm. Hamasin terroristeistä, jotka ampuneet raketteja tavoitteenaan Israelin siviilien murhaaminen.
    Räsänen myös valehtelee, että Israel iskisi päivittäin Gazaan, vaikka totuus on se, että Gazasta hyökätään jatkuvasti ja Israel vastaa vain isoimpiin iskuihin ja silloinkin tähtää nimenomaan sotilaskohteisiin.
    Muslimien viskomat kivetkään eivät ole vaarattomia:
    https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5054646,00.html

    Onneksi joku muistuttaa tätä Bruno Jäntin ohella ehkäpä Suomen vaikutusvaltaisinta antisemitismin kylväjää eli Syksy Räsästä Ruotsin tapauksen uutisoinnista:

    ”Kyllä on #YLE:llä kehitettävää. https://yle.fi/uutiset/3-9970149 … :kin on otsikoitu: ”Synagogaan heitettiin polttopulloja Göteborgissa”
    eikä: ”Joukko uskonnoltaan juutalaisia nuoria yritettiin polttaa elävältä Göteborgissa” #polttopullot #juutalaiset”

    ”— että otsikossa käytettiin termiä ”heitettiin polttopulloja” eikä ”yritettiin polttaa elävältä” ja termiä ”synagogaan”, joka on vain materiaa eikä ”uskonnoltaan juutalaisia nuoria.” #polttopullot #juutalaiset #VähätteleväKielenkäyttö”

    Mikäli kyse oli muslimeista, niin minun mielestäni hyvä otsikko olisi: Ruotsissa muslimijoukko yritti polttomurhata viattomia juutalaislapsia.
    Syksy Räsänen ja kumppanit toki hermostuisivat sen islamofobisuudesta.

      1. Niinpä. Talvisotakin alkoi vasta suomalaisten avattua tulen rajan yli hyökkääviä neuvostojoukkoja vastaan. Siksi Talvisota oli pelkästään omaa syytämme, mitäs rupesimme peppuroimaan Neuvostoliitolle.
        Samasta syystä Israel on ainoa syyllinen Lähi-idän muslimiväkivaltaisuuksiin: mitäs peppuroivat kilteille pikku arabeille, jotka tahtovat vain ajaa heidät Välimereen.

        1. Israelin / Palestiinan välinen konflikti ei kuulu eurooppalaisille, joskin kannatan että juutalaiset saavat pitää valtionsa. Mikäli asiaa halutaan purkaa laajemmin, tämä nykyinen konflikti on Rooman valtakunnan syytä, joka karkotti juutalaiset pois alueeltaan jatkuvien kapinoiden vuoksi.

          1. Kieltämättä näin. Mutta alueella on siitäkin asti ollut pysyvä juutalainen asutus, selkeänä erotuksena vuosisatoja myöhemmin alueelle tunkeutuneeseen arabiväestöön.

            Niinpä siis: Israel on juutalaisten kansallinen valtio. Jokaisella maailman juutalaisella olkoon oikeus muuttaa sinne ja saada sen kansalaisuus. Kenelläkään edellämainittujen itsenäisyyttä ja sen kansalaisia vaarantavalla toimijalla ei ole eikä voi olla mitään oikeutta häiritä heidän itsenäisyyttään.

            Jos islamistit sen tekevät, kärsikööt seurauksista. Kyllä: olen Israelin ystävä!

            1. Tiedostan millaisia merkittäviä epäkohtia Israelin valtion perustamiseen liittyi(esim Balfourin julistus, jossa USA huijattiin 1 maailmansotaan.) joten en ole sen enempää Israelin kuin palestiinalaistenkaan ystävä, mutta maailma on keskimäärin paljon parempi paikka, jos jokaisella kansalla on oma valtionsa. Miksei siis juutalaisillakin voisi olla oma valtionsa. Täten, kannatan Israelin olemassaoloa. Arabeillahan on jo ennestään hyvin paljon elintilaa, arabiankielisiä valtioita on enemmän kuin viitsin laskea.

              1. Kannatan yleisesti maailmaa, jossa on eri kansoja omissa valtioissaan, balkanisoitumisen sijaan. Esim. Tiibet, siitä ei ole mitään hyötyä Suomelle, mutta siitä huolimatta kannatan ajatusta että tiibetiläisillä olisi oma valtionsa. Tämä siitä huolimatta että tiedän tasan tarkkaan ettei Israelin valtion perustamiseen johtavat toimet kestä päivänvaloa.

                Enemmän selviä kansallisvaltioita -> Vähemmän konflikteja -> Vähemmän pakolaisia Suomeen + Pienemmän konfliktimäärän kautta enemmän varallisuutta maailmassa, jolloin Suomi voi käydä enemmän kauppaa.

  4. Jenkeissä joku valkonen jannu sai 15v linnaa laitettuaan pekonia moskeijan eteen.. siinä vähän vertauskuvaa miten eri rotujen välillä annetaan tuomioita.

  5. Osoittaa jälleen erinomaisen hienosti kuinka vasemmistolaiset toimittajat ymmärtävät vain ja ainoastaan väkivaltaa.Sitä he toki ymmärtävätkin sitten loputtomasti kuten muslimien päivittäiset loputtomat yksittäistapaukset todistavat.Kannattaa pitää mielessä jos joskus kommunikoi toimittajan kanssa ja haluaa saada viestinsä perille..

  6. AINA kun kyseessä on kahden aavikko-uskonnon välisiä yhteenottoja uutisten propaganda-aste nousee 100%. Jäämme henkeä pidätellen odottamaan juutaisten tiedotetta iskun tekijöistä -luulisi että heidän etujensa mukaista olisi toimia näin? Epäilen kuitenkin että tälläkin kertaa syytä mielummin siirretään kansallissosialistien suuntaan ettei tarina pahoista natseista ala murenemaan käsiin.

    -Näitä kumpaakaan ryhmää ei olisi koskaan pitänyt päästää leviämään ympäri eurooppaa. Kantaväestö on AINA jollaintapaa kärsivänä osapuolena tilanteessa -vai onko jollain esittää todisteita hyödyistä?

    1. Kyllä se on media, joka estää muslimien syyllisyyden paljastamisen. Suomessa juutalaiset ovat kuitenkin maininneet monesti suoraan muslimien ja myös vihervasurien toimista, jos ja kun toimittaja on sen sallinut.
      Mutta juutalaisia ei myöskään suojella äärimuslimeilta mitenkään, joten pelkokin saattaa joskus estää. Tosin ei kyllä kantaväestöäkään suojella muslimien vihateoilta, eihän niitä edes tunnusteta tapahtuvankaan.

      Ja kyllä vain natsit levittävät myös vihaa, harjoittavat ilkivaltaa ja lisäävät vihatekojakin, jopa Suomen sodissa palvelleita juutalaisia kiusaavat. Ja vaatimasi todisteet hyödyistä, niin kyllä liike-elämä, tiede ja taide todistavat juutalaisten hyödyistä ja myös kristinusko juutalaisjuurineen on laskettava tähän mukaan.

      Islam on kuitenkin itsessään antisemitistinen ideologia.

      1. Kumpikaan ryhmä ei ole tuonut pohjolaan mitään sellaista mitä emme olisi pystyneet itse järjestämään. Molempien ryhmien johtavana ajatuksena on paremmuus kantaväestöön nähden -myös tämän aseman saavuttamiseen käytettävät keinot eivät ero millääntapaa toisistaan -uhriutuminen, manipulointi ja syyllistäminen on suunitelmallista ja jatkuvaa. Näidän ryhmien mukana kulkee erottamattomasti valheet ja väkivalta.

        1. Psykologisten pelien pelaaminen on ominainen piirre seemiläisillä kansoilla.
          Joka ainoa Frankfurtin koulun jäsen kuului tiettyyn seemiläiseen kansaan. Esimerkiksi japanilaisista maahanmuuttajista ei ole ikinä koskaan ollut USA:ssa mitään harmia.

    2. Kyllä juutalaistahot ovat Ruotsissa kertoneet ketkä häiriköivät heitä kohtaan ja se on aina ollut muslimitahot. Mutta valtamedia sitten taas ei halua kertoa totuutta. Tässäkin jutussa isot mediatalot yrittävät veivata vastarintaliikettä tekijäksi…

  7. Toisaalta harmi. Sillä jos se olisi syttynyt, olisi yhteiskuntaan alkanut avoin sota. Ja ehkä sen jälkeen suomalaisetkin olisivat ymmärtäneet minkälaisia ulkomaneläviä maahan on päästetty.

    1. Juutalaisia on Ruotsissa vähän ja ruotsalainen yhteiskunta on täysin muslimien puolella, joten ei siitä mitään sotaa tulisi.

  8. Hesarissa oli aamulla juttu ja oikein voi kuulla smirgelin äänen, kuinka toimittelijat teroittivat sapeleitaan. Mutta juttu häipyikin kuin pieru Saharaan, kun saivat tietää, mistä ilmansuunnasta tuulee. Heh heh.

  9. Kumpikohan tuollakin on vaarallisempi asia yhteiskuntarauhalle; kourallinen jonkinlaisia natseja jotka öyhöttävät kokouksissaan ja heiluttavat lippuja vai pari miljoonaa muslimia, jotka eivät siekaile suoran toiminnan suhteen ja muutenkin rakentavat omaa rinnakkaisyhteiskuntaa ilman, että viranomaiset voivat asialle yhtään mitään.

    1. Kuka johtaa vastarintaliikkeen vainoa ruåtsissa ja Suomessa? Miltä taholta tulee käskytys täysin ylimitoitettuun valvontaan?

        1. Kuka hyötyy taloudellisesti? Ketkä korjaa potin kun kantaväestö ja musut laitetaan kilpailevaan asemaan keskenään?

          1. Hyvä kysymys. Tehtaanjohtajat haluavat tietysti työväestä mahdollisimman järjestäytymätöntä ja heikkoa pyytääkseen kovia palkkoja ja toisaalta sosialistiporukka näkee näissä uusia äänestäjiä, minkä takia hyvinvointivaltioiden perinteiset työmiehenpuolueet sortavat nykyään omaa eturyhmäänsä lietsoakseen sosialistista vallankumousta.

            Käytännössä tästä sillisalaatista seuraa vain sisällissotaa lähentelevä sekasotku, eikä kukaan hyödy asiasta mitenkään.

            Esimerkkinä Saksassa Audin tehdas iloitsi suureen ääneen ahkerasta vierastyövoimasta Gibraltarinsalmen suunnalta mutta ääni muuttui kellossa, kun havaittiin, että nämä halvat työläiset vohkivat huomattavan määrän osista myydäkseen ne itse eteenpäin pimeille markkinoilla.

            Yhteiskunta koostuu ja näyttää yksilöiltään.

            1. Lisään vielä tähän, että kolmas eturyhmä joka laskee hyötyvänsä kehitysmaainvaasiosta on tietysti julkinen sektori, joka saa lisää alamaisia eri momenteille hallittavaksi ja hyysättäväksi.

              Kukapa kunnanjohtaja jossain näivettyvässä pers’silmännevassa ei iloitsisi kun yhtäkkiä järjestelmään tunkee 20 000 uutta asukkia ja pikkupaikkakuntaakin kehtaa kutsua jo kaupungiksi. Taloudelliset realiteetihan voidaan aina kumota hallinnollisilla määräyksillä.

  10. Jaaha. ’Maailma kylässä’- tapahtuma Ruotsissa. Kehitysmaaperseilijät käyttäytyvät tasonsa mukaisesti. Lisää vaan! Tänne kaikki! Parempaa väkivaltaa koko maa täyteen.

  11. Tätä videota pitäisi saada jotenkin levitettyä. Ehkä kaikken paras video islamisaation seurauksista. Video löytyy myös googlella.

    ”With Open Gates: The Forced Collective Suicide of European Nations”

  12. On sanoisinko hieman ristiriitaista että juutalaiset haluavat lähi-idän muslimeja Eurooppaan ja Euroopassa olevat juutalaiset joutuvat näiden terrorin kohteeksi. No juutalaisia on paljon että Euroopan juutalaiset joutaa uhrata hyvän asian edessä. Trumpin temppu aiheutta sata varmasti isoa liikehdintää mususjen keskuudessa ja levottomuudet leviävät hyvin äkkiä ja saavat väkivaltaisia muotoja.Trumpin julistusta pidetään tekosyynä ja tätähän radikaalit ääri islmaistit ovat vain odottaneet. Saas nähdä kuinka Euroopan poliittinen korrektius musuja kohtaan kestää kun ihmisä alkaa kuolemaan erilaisissa iskuissa ja kun autot ja liikkehuoneistot palavat viikottain. Ruotsissahan on merkkejä ollut jo kauan islamistien alue valloituksista.

    1. Tavalliset juutalaiset ovat varsin nuivia.

      Ja kukaan muu ei hauku esim. älyttömästi toimivia uskonnollisia juutalaisiakaan yhtä pahoin kuin toinen juutalainen.

    1. Eivät pelkästään suosi vaan organisoivat sitä. Eivät tule koskaan luopumaan linjastaan koska pystyvät kusettamaan kantaväestön suojelemaan itseään. Se mitä meille alempiarvoisille tapahtuu ei juutalaisia liikuta tasantarkkaan yhtään. Vastikkeeton apu kyllä kelpaa mutta mitään vastapalvelusta on turha odottaa. Koskaan.

  13. Jotenkin onkin kumma juttu, että suositaan maahanmuuttoa ja juutalaiset jopa auttavat tässä siirtolaisuudessa.
    ”Tultaessa 2000-luvulle HIAS laajensi avustustoimintaansa koskemaan muitakin kuin vain juutalaisia pakolaisia. Hätää kärsiviä ja hengenhädässä olevia ihmisiä on autettu uuden elämän alkuun ympäri maailmaa, ja muun muassa Syyrian ja Afrikan pakolaiset ovat viime vuosina tulleet HIASin tuen piiriin. Apu ei rajoitu vain maasta poispääsyyn, vaan se sisältää myös uuteen
    maahan kotoutumiseen liittyvää laajaa avustus- ja tukitoimintaa. Kaiken kaikkiaan HIAS on vuosien varrella ojentanut auttavan kätensä noin 4,5 miljoonalle pakolaiselle.
    http://www.jchelsinki.fi/sites/default/files/Hakehila_2_2015_web%20sivut%201%2C%203%2C%204.pdf

    Samaan aikaan vaaditaan valtiolta rahaa turvallisuuslaitteisiin ja saivatkin 100 000 euroa.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000880102.html
    ”Viime viikolla hallitus myönsi lisätalousarviossaan synagogan ja seurantakuntakeskuksen turvallisuuden parantamiseen 100 000 euron ylimääräisen määrärahan.”

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.