Yksinsaapunut 33-vuotias pakolaislapsi tunnustaa murhan ja raiskauksen

3

Kuvakaappaus 2017-12-20 21-00-26

Saksan Freiburgin nuorisotuomioistuimen päätöksenteko on nostanut jopa merkeliläisissä saksalaisissa kummastusta. 19-vuotias lääketieteen opiskelija Maria Landenburger löydettiin hukkuneena – ja kuten myöhemmin selvisi – ja seksuaalisesti pahoinpideltynä lokakuussa 2016.

Kun tapauksen oikeudenpöytäkirjat tulivat julkisiksi, kävi ilmi niin monta kummastattavaa ja kauhistuttavaa yksityiskohtaa, että vihreinkin pakolaisten puolesta puhuja saa vähintäänkin joulutortun nyt väärään kurkkuun.
Nuorisotuomioistuimen penkillä on sotaa ja vainoa pakoon Saksaan marraskuussa 2015 – siis se suuri aalto – saapunut niin sanottu yksinsaapunut lapsi nimeltään Hussein Khavari. Hän sai saavuttuaan nopeasti pysyvän turvapaikan ja samalla perhehoitopaikan Merkelin ihanneyhteiskunnassa, mutta joutui nyt tunnustamaan oikeudessa, että oli vähän vähätellyt ikäänsä. Syynä tähän äkkitunnustukseen oli, että oikeudessa oli todistajana puhelimen välityksellä afgaanilapsi Hussein Khavarin oma isä, joka vahvisti  ”pojan” oikeaksi syntymäpäiväksi 29. tammikuuta 1984. Eli hups – tämä lapsi olikin siis 33-vuotias, ikää tuli kertaheitolla toista vuosikymmentä lisää.
Eivätkä yllätykset jääneet tähän: isä kertoi niinikään, että he eivät ole ikinä asuneet Afghanistanissa vaan ovat iranilaisia.
Ja lisää yllätyksiä on tulossa:
Poliisitutkinnan aikana selvisi, että Khavari oli jo 2013 tuomittu – silloin Kreikassa – kymmenen vuoden vankeuteen ryöstömurhayrityksestä! Uhrina oli silloinkin nuori tyttö, jonka Khavari ryöstön jälkeen paiskasi Korfun saarella alas korkealta kalliolta – kuin ihmeen kaupalla uhri selvisi hengissä ja tuolloin Iranin pakolaisena Kreikassa esiintynyt Khavari sai mojovan 10 vuoden ehdottoman tuomion.
Kreikan täysien vankiloiden ja surkean taloudellisen tilanteen takia maassa tehtiin kaksi vuotta myöhemmin yleinen nuorisorikollisten armahtaminen ja näin kaveri pääsi uudestaan yrittämään elintasopakolaisen uraa avointen ovien Euroopassa – matka suuntautui siis Saksaan täti Merkelin luokse. Kreikan vankilassaoloaikanaan pakolainen oli myös kerskaillut sellikaverilleen, että hän oli jo 14-vuotiaana ensimmäisen kerran päässyt raiskailemaan – uhrina silloin oli lähikylän 12-vuotias tyttö – eli ilmeisesti miehen seksuaalirikollisen ammattiura aukeni jo teini-iässä ja ehken tämä olikin ”pakolaisuuden” todellinen syy.
Jo Saksan oikeudenkäynnin alkuvaiheessa syntyi epäilys syytetyn iästä – hänellä oli näet oma irronnut viisaudenhammas tallessa ja sen mukaan oikeuslääkärit Saksassa diagnosoivat miehen olevan 25-29 vuotias – ja tällehän saatiin sitten vahvistus isältä, vielä vähän ylöspäin eli tämä lapsukainen oli todistettavasti jo 33-vuotias perhepäivähoidossa ollessaan.
Suorastaan irvokkaaksi asian tekee, että murhatun tytön isä on EU:n korkea-arvoinen oikeusasioiden virkamies tohtori Clemens Ladenburger, joka puolestaan on Freiburgin kaupungin tunnetuimpia pakolaisten asioiden ajamiseen omistautuneista vapaaehtoisista.
Todistusaineisto on varmoja DNA-löytöjä myöten asiassa täysin kiistaton, joten tunnustuksella ei siinä mielessä ole suurta väliä. Jo ennen murhaa tämä lapsi oli ahdistellut naisia freiburginlaisessa raitiovaunussa ja opiskelijajuhlistaan paluumatkalla ollut Maria Landenburger olikin sitten miehelle – siis ei lapselle – helppo uhri. Iän merkitys oikeudenkäynnissä sen sijaan on tärkeä: Saksassa kun voi saada korkeintaan 10 vuoden tuomion niin sanotussa Nuorisotuomioistuimessa. Nyt kun ja jos tämä hätää kärsivä lapsukainen osoittautuukin jo kokeneeksi tekijäksi ja peräti 33-vuotiaaksi lapseksi, niin seuraukset lienevät toista maata aina mahdollista karkoitusta myöten.
Miehen omat lausunnot oikeudessa ovat niin ällöttäviä ja ala-arvoisia, että niitä ei viitsi edes toistaa tämäntasoisessa mediassa. Lyhyesti tapahtumat sujuivat siten, että Khavaria nussitutti, hän näki Marian kaatuvan pyörällä ja Khavarin mielestä tyttö oli niin kaunis että oli pakko panna, kuristaa ja heittää opiskelijaneitonen Dreisam-jokeen, jonka rannalta paikalle sattunut lenkkeilijä seuraavana aamuna surmatun uhrin löysi.
Poliisi onnistui onneksi kuvanauhojen perusteella poimimaan miehen kadulta jo joulukuun 3. päivä. Jälkipyykkiä jatkuu ja tällaiset tapaukset ovat jopa Merkelin Saksassa himmentämässä EU:n pyhää henkeä pakolais (paholais-?) hyyssäämisessä.
-Artikkelin koosti Kari Ilmarinen-
Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

9 thoughts on “Yksinsaapunut 33-vuotias pakolaislapsi tunnustaa murhan ja raiskauksen

  1. Tuo tapaus oli sen eurokommunismia tukevan byrokraatin tytär että siinä mielessä ei käy edes sääliksi.Ikävämpi juttu sille tyttärelle mutta onneksi tuossa oli sentään pilvessä hopeareunus eli perhe sai tilaamaansa iloista väreilyä koko rahalla.

    1. Olisi mukava tietää, vieläkö pakolaisintoilu perheessä jatkuu, vai puhaltavatko jo hieman uudet tuulet.

  2. Kuinka siellä Rasmuksessa sanoikaan joku? Jäi niin elävästi mieleen, kun joku suvakismin jättiläinen totesi, että muutama raiskaus voidaan hyväksyä, että voidaan auttaa monia.

    Ja varmasti moni suvakki ohittaa tämänkin olankohautuksella ja tuumaa vaan, että rapatessa roiskuu. Se sitten vaan ikävämpi juttu kun se rappaus roiskuu omalla tai läheisten kohdalla.

    Kaukana harmaassa massassa elävillä maanmiehillä ei ole niin väliä, vaikka raiskatuksi tai tapetuksi joutuisikin.

    Mitä eroa sillä on enää siihen, että sanoo, että kaukana Välimerellä oleva pakolainen joutaa joutua vedenvaraan ja hukkua, kunhan voidaan suojella omia kansalaisia etniseltä värinältä?

    Mikään etnisyys siellä värise vaan kalkkarokäärmeiden kilistin.

    1. Ei niitä enää Välimereen huku ,kun lentokuljetukset on aloitettu Libyasta yli Välimeren Eurooppaan.Pilaavat ihmis-salakuljettajien suuret tienastit nuilla lentokuljetuksilla.

      Ja Eurooppa senkun tikastuu ja rikastuu.

  3. Tuo Kreikassa tapahtunut ”armahtaminen” oli uutta tietoa minulle. Onko tietoa montako elukkaa silloin päästettiin vapauteen ja kenen käskystä? Selitys rahan loppumisesta on todella käsittämätön -varsinkin kun tietää miten valtavat summat suomikin on työntänyt rahaa tuonne euroopan persereikään. Eikö sillä summa saada edes mielipuolisimmat tapaukset pidettyä lukkojen takana? Käskytettiinkö irti päästetyt poistumaan maasta muiden valtioiden riesaksi tietoisena tulevasta?

    1. Hyvin todennäköisesti on lähetetty muiden riesaksi ilmoittamatta mitään. Mutta arvatkaapa voiko sellaista sanoa ääneen?

      Mutta voi toki olla niinkin, että Kreikan viranomaiset ovat ilmoittaneet asiasta, mutta henkilön paperit ovat olleet pinkan alimpana ja perkausta ei ehditty suorittaa loppuun, ennen kuin pallero jo pääsi leikkimään paikallisten kanssa.

    2. Varmaankin samaan tyyliin kuin Arvostettu Toveri Fidel tyhjensi Kuuban vankilat Floridaan 1970-80 luvuilla.

  4. Ongelmana on, että edes EU:n sisällä ei tieto kulje. Eihän se kulje kunnolla edes yksittäisen valtion sisälläkään (on tapauksia kuinka sama maahanmuuttaja kerää etuisuudet eri nimellä peräti naapurikunnista). Se, että tietoja ja esimerkiksi sormenjäkiä automaattisesti moniosaajilta verrattaisiin on vain meille syötettyä iltasatua. Ainakin Ruotsissa koko touhu on otettu niin vetelällä asenteella, että edes suht’ vaikavista rikoksista epäiltyjen sormenjälkiä ei käytetä EU-systeemin läpi – jos sitten minkään. Sehän näet voisi olla rasistista ja siitähän joutuisi maksamaan korvauksia epäilyille kuten kävi Manne-sukujen listaamisen kanssa.

  5. merkel ei tällaisia ihmettele, korekeintaa olkapäitään kohauttaa ja sanoo, kyllä se siitä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.