Advertisements
Skip to content

Svedalan uusruotsalaiset ovat nostaneet vanhusten terrorisoinnin aivan uudelle tasolle

Kuvakaappaus 2017-12-28 20-56-51

Malmön kaakkoispuolelle sijoittuvassa Svedalan kunnassa on ollut jo pitkään suuria ongelmia uusruotsalaisten nuorukaisten kanssa, jotka ovat ottaneet vainon kohteeksi kaupungin vanhukset. Uusruotsalaiset ovat milloin särkeneet portaat, milloin kivittäneet vanhusten asumusten ikkunoita.

Viranomaiset ovat olleet asiassa täysin hampaattomia. Poliisi ei yksinkertaisesti ole tehnyt yhtään mitään asian eteen vaikka vanhustentalolta on soiteltu poliisia rauhoittelemaan tilannetta lähes viikottain. Monet vanhukset eivät uskalla liikkua enää ulkona, sillä uusruotalaiset saattavat keksiä mitä tahansa epämiellyttävää. Ilmi on tullut, että nuorukaiset mm. sylkevät vanhusten päälle tai ampuvat heitä kohti paukkupommeilla.

Nyt asiaan on puuttunut Svedalan kirkkoherra lars Johansson, joka on saanut tarpeekseen asiasta. Johansson lähti pyhien aikana ulos kaupungille puhumaan asukkaiden kanssa ja yrittäen jonkilaista ”sopua” uusruotsalaisten kanssa.

– Meidän vanhuksemme pitää saada olla rauhassa. Heidän ei pidä kuulla mitään haukkumasanoja ja pelätä paukkupommeja takaapäin. Pidän nyt jatkossa itse huolen siitä, että he saavat olla jatkossa rauhassa, kirjoitti Johansson Facebook-päivityksessään, jonka joutui kuitenkin poistamaan rasistisena.

Johansson on yrittänyt nyt myös saada kuntaa jollain tavalla taakseen, erilaisia toimia ollaan mietitty. Poliisiakin on yritetty saada asiaan jollain tavalla mukaan, mutta poliisin viime syksynä aloittama ”turvallisuustoimenpide” on edelleen kesken. Ts. poliisi ei ole tehnyt yhtään mitään vaan jättänyt vanhukset oman onnensa nojaan.

Kuvakaappaus 2017-12-28 20-41-05

 

Vaikka kirkkoherra on eittämättä vihainen ja haluaisi taata vanhuksille rauhan, tilanne tulee kuitenkin vain pahenemaan jatkossa. Ihmiset eivät välitä ja he ovat nahjuksia. Poliisi on nahjus ja koko yhteiskunta on nahjus. Kourallinen nuoria sotapakolaisia aloitti vanhusten vainoamisen. Ja koska kukaan ei ole puuttunut asiaan, ei edes poliisi, vainoaminen nousi lopulta uusruotsalaisten nuorukaisten arkihuvitukseksi.

Miten vanha kirkkoherra muka enää tässä tilanteessa yksin voisi taata yhtään kenenkään turvallisuutta?

Lue asiasta vuoden takainen vakava tilanne:

https://pt-media.org/2016/11/12/malmossa-suunnatonta-vanhusten-hairikointia-uusruotsalaisten-taholta/

Advertisements

23 Comments »

  1. On se aika hirveää että ruosissa on päästetty asiat tuohon pisteeseen noita vahhuksiahan nyt pitäisi jotenkin pystyä suojelemaan sehän on selvää mutta ruotsalaiset politiikot ovat tähän syyllisiä aivan kuten suomessakin tämä hallitsematon maahanmuutto tuhoaa kaiken miksi näiden eliitin edustajien on niin vsikea ymmärtää että islam ja kristinusko eivät voi elää rintarinnan se joka niin kuvittelee on tyhmä koka sehän on älyllinen kömmähdys jos näin uskoo.




    0



    0
  2. Eikös matuilla ole Helsingissäkin tapana harrastaa hyppypotkukeilausta valkonaamoilla, eniten nurin potkinut voittaa?
    Että sellaisia ”auttavia käsiä”, ei saa antaa pelolle valtaa vaan täytyy suvaita ja ymmärtää matukulttuuria…
    Vanhukset ovat hyviä harjoituskappaleita, sanoo imaamikin…




    0



    0
    • Loputon ymmärtäminen on toinen reitti, mutta näissä nimenomaisesti valkoisiin, yksinliikkuviin lapsiin kohdistuneissa hyökkäyksissä on käytetty toista reittiä: loputonta ymmärtämättömyyttä. Jos sadan valkoisen nuoren päälle karkaavan Ahmedin laumassa on mukana ollut yksi Ville-Petteri, ei minkäänlaista viha- tai rasismimotiivia voi löytää ja sitten voikin levitellä käsiä, että ”Mikä nuoriin on mennyt?” ja houria jostain satunnaisista löyhistä porukoista, jotka vähän itseltäkin salaa ovat syyllistyneet raukkamaiseen väkivaltaan.




      0



      0
  3. Sitä saa mitä tilaa. Suomestakin puuttuu 200 000 kultuurin rikastuttajaa. Poliitikot presidenttiä myöten tekevät parhaansa, että sama tilanne tulisi tänne.




    0



    0
  4. Aika todennäköistä on, että myös kirkkoherra on kaikin mahdollisin keinoin kannattanut muslimi-Ruotsia. Kun on hävinnyt pelin, pitäisi olla reilu, ja tunnustaa tappionsa:”Me Hyvät Ihmiset täällä Ruotsissa olemme päästäneet muslimit enemmistöön, koska olemme niin saatanan hyviä ja nyt me vain alamme heidän palvelijoikseen.” Amen.




    0



    0
  5. Sosialismia pahimillaan. Ihmisille uskotellaan että kun annat kaikki rahasi ja oikeutesi kuvitteelliselle jumalalle eli valtiolle, elämäsi on hyvää ja turvallista. Mitä sitten käy kun valtio ei enää tuokaan turvallisuutta ja vaurautta?




    0



    0
  6. Vanhukset
    Islamissa lapset, erityisesti pojat, ovat velvollisia pitämään huolta vanhemmistaan ja muista vanhoista sukulaisistaan, jotka eivät enää kykene huolehtimaan itsestään. Erikoisen tärkeää on hoitaa sairaita vanhempia. Muslimimaissa suuri enemmistö sairaista tai vanhuuden dementiaa potevista henkilöistä hoidetaan kotona. Niissä tapauksissa, kun vanhaa ihmistä hoidetaan sairaalassa, hänellä on joku läheinen sukulainen vierellään (usein miniä tai pojantytär). Muslimien on vaikea ymmärtää pohjoismaista vanhushuoltoa ja heidän mielestään on nöyryyttävää vanhoja vanhempia kohtaan antaa heidän maata pitkiä aikoja laitoksessa, käymättä edes katsomassa heitä.

    http://www.islamopas.com/varden.html




    0



    0
    • Ehkäpä niin. Mutta muslimit jotka eivät asu muslimi-maassa ja elävät tukihuijauksilla ”hoitavat” vanhusta kotona..vanhus on kuollut vuosia sitten ja haudattu yön pimeydessä mustikkametsään, ja sukulaiset hyvin aktiivisesti vielä hakevat/saavat vanhuksen sossurahat.




      0



      0
    • Mutta ei muslimilla ole mitään vaikeuksia potkia katuun ja ryöstää, tappaa tai raiskata kantisvanhusta eli vääräuskoista vihattavaa käppänää.




      0



      0
    • …”muslimien on vaikea ymmärtää pohjoismaista vanhushuoltoa ja heidän mielestään on nöyryyttävää vanhoja vanhempia kohtaan antaa heidän maata pitkiä aikoja laitoksessa, käymättä edes katsomassa heitä.”

      No hemmetti. Mä olinkin ihmetellyt jo pitkään, että miksi ne käyttäytyy sikamaisesti vanhuksia kohtaan. No selvis sitten tämäkin.

      Osaatkos muuten antaa yhtä hyvää selitystä miksi ne raiskaavat naisia ja lapsia? Entäs joukkoraiskaus? Onko siihinkin joku hyvä ja ymmärrettävä syy, vai onko se sama syy kun normiraiskauksessa?
      Sitten olisi muutama mieltä askarruttava kohta, johon jos saisi jonkun Wikipedia-linkin, niin olisin kiitollinen.

      Homojen heittely katoilta?
      Autojen polttamiset?
      Pelastusviranomaisten kivittämiset?
      Ihmisten huorittelu ja homottelu julkisilla paikoilla?
      Koulujen polttamiset?
      Naisten pakkopukeminen mustaan säkkiin?
      Aikamiesten esiintyminen alaikäisinä?

      Nyt ei tullut muuta mieleen. Joku toinen voi jatkaa listaa, jos unohdin jotain oleelista. Kiitos jo etukäteen.




      0



      0
  7. Kauheaa joutua toteamaan vielä vuonna 2017, että kirkkoherrana ultranatsi, joka kehtaa torua kulttuurinvaihtoa ansiokkaasti suorittavia ihmetekomuslimeja. Haluaisi varmaan kaasuhanat täysille ja lapset joukkohautaan. Toivottavasti asia on hoidossa, ettei SSaarnastuolista enää innosteta villisti heilaavia SSeurakuntalaisia.




    0



    0
    • Jos löytyy kansallissosialismia avoimesti tunnustava kirkkoherra niin lupaan käydä jok’ikinen sunnuntai kirkossa. Sinällään mitään estettä tälle ei olisi koska nämä aatteet eivät sulje toisiaan pois niiden ALKUPERÄISESSÄ muodossa.




      0



      0
  8. POJAT ON POIKII ! Sitäpaitsi Ruotsi on muslimi-maa, vanhukset saavat olla kiitollisia että musliminuorukaiset vähän kiusoittelevat eivätkä tapa, mihin heillä on täysi islamilainen oikeus ja tuki. Sitä saa mitä tilaa. Grattis Sverige! Onko nyt kivaa?




    0



    0
  9. se on hommattava vanhuksille jotain kättä pitempää tai kättä tarkempaa mukaan. Ei niitä muuten uskalla kauppaan päästää. Mitenkä se ruotsissa, nukkuvatko nuo mslimit aamuisin pitkään, eli voisiko mummelit käydä asioillaan heti aamuseitsemältä. Vai ovatko mitkään paikat edes auki silloin?
    Kyllä on menny mallilleen tuo touhu, milloin alkaa suomessa samanlainen meno?




    0



    0
    • Sitäkö tarkoitat että mummon/papan pitäisi muuttaa elämänsä muslimin ulkonaliikkumisaikojen mukaan ettei saa turpiin?




      0



      0
  10. Learn from Israel how to fight matu peace of shit or how Russians kill pedofiiliprofeeta kalifaati paska .




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.