Skip to content
Mainokset

Uppsalan yksintulleiden keskuudessa liikehdintää Ranskan suuntaan

Kuvakaappaus 2017-12-31 18-01-28.png

Mokhtar Kassimin ikää veivattiin lapsesta aikuiseksi.

Uppsalassa oleskelevien aivan yksintulleiden afgaanilasten joukossa on syntynyt mielenkiintoinen ilmiö, kertoo Uppsala Nya Tidning. Koska useimpien lasten ikä veivataan loppujen lopuksi täysi-ikäisiksi, ja koska he eivät tule Afganistanista vaan Iranista, saavat useimmat kielteisen oleskelulupapäätöksen.

Yksintulleiden keskuudessa on nyt syntynyt liikehdintää, että he saisivat oleskeluluvan Ranskassa, jos jaksaa asua puoli vuotta kadulla asunnottomana. 16-vuotias afgaanilapsi Nader kertoo kuinka yksi hänen kaverinsa, joka aiemmin asui Uppsalassa, mutta sai kielteisen, lähti Ranskaan. Naderin mukaan kaveri sai oleskeluluvan.

– Kaikki haluavat nyt lähteä Ranskaan.

Toinen lapsi, Mokhtar Kassimi, joka kertoo olevansa 16, muuttui yhdessä yössä täysi-ikäiseksi polvilumpiosta tehty ikämääritys vahvistettiin. Kassimi ei siis ollutkaan lapsi vaan aikuinen mies.

Kun ikä veivattiin oikeampaan suuntaa, tapahtui ainakin kaksi asiaa. Kassimi ei voi enää asua lasten perhekodissa ja asuinpaikaksi tarjottiin aikuisten vastaanottokeskusta. Lisäksi koulun kanssa tuli ongelmia. Voiko aikuinen mies käydä teinien kanssa koulussa. Itse Kassimi haluaisi käydä koulua ja asua lasten perhekodissa. AIkuisten vastaanottokeskukseen hän ei halua mennä, koska sellainen paikka osoitettiin pohjoisesta Norrlandin perukoilta.

– En halua mihinkään Norrlantiin, en tunne sieltä ketään. Mieluummin asun Uppsalassa kadulla.

Kassimi kaavailee myös Ranskaan lähtöä.

 

Mainokset

10 Comments »

  1. Jo nyt on helvetti: kerrankin iän olisi uskonut, mutta ei ja sitten haluaa vielä itse pois. Alkaa menemään kuin erään Intiasta tulleen vähemmistön kanssa, joka saattoi tullessaan tehdä leirinsä naapuriin – ja sitten alkoi selitys ja vedätys. Mukavia vaeltajakansoja sano!

    Tykkää

  2. Kyynisesti toteaisin asian tiimoilta, että hyvä kun menevät Ranskaan sen sijaan, että olisivat tuossa Suomen naapurissa. Jossain päin läntistä tai pohjoista Eurooppaahan he joka tapauksessa ovat nyt ja vastaisuudessakin, koska poliittista tahtoa heidän ulosheivaamisekseen ei kerta kaikkiaan näytä löytyvän.

    Itse itseäni toistaen muistutan taas, että Unkarissa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa sitä on ollut ja on vastakin, mutta näillä kansakunnilla onkin sellainen oppimiskokemus, joka Länsi-Euroopalta ja Pohjoismailta puuttuu. Siksi heidän esimerkkiään ei näköjään saa missään nimessä seurata, vaan on pakko tehdä asiat vain ja ainoastaan tavalla, joka tuottaa suurinta mahdollista vahinkoa omalle kansalle ja valtakunnalle.

    Vaan minkäs tälle voi. Kansalla on juuri niin hyvät hallitsijat kuin se ansaitsee.

    Tykkää

  3. Oho, tämähän on loistava uutinen sekä ruotsalaisille että suomalaisille. Nämä hiekkaneekerit ovat kuin lampaat: kun yksi lähtee niin muut seuraavat. Eli, toivottavasti ranskalaiset säihkysääret ja verkkosukat korkokengissä vetävät kiimalaisia puoleensa. Saavat Ranska ja Saksa sitä minkä aloittivat: matuvyöryn.

    Nyt meillä on mahdollisuus rakentaa vahva valkoinen pohjola ja pikku hiljaa poistaa epäterve aines euroopasta.

    Tykkää

  4. Sen verran kysyisin PT.ltä. Mistä tiedetään varsinkin Ruotsissa , että he ovat Iranista. Suomessa asiasta puhuta lainkaan, varsinkin lehdistö. Kun laitoin Hs:n keskusteluun tämän asian, niin ei julkaistu, kun oli uutinen Migrin sotaa käyvistä alueista, jossa oli eritelty Afganistanista ne alueet, joista saa turvapaikan. ”On tyhmää ilmoittaa alueet kun Iranista tulevat afgaanit tietenkin ilmoittaa ko. alueen.”

    Tykkää

    • Monet tahot, kuten esimerkiksi Ruotsin maahanmuuttovirasto ja suurlähetystöt kertovat itse afgaanien Tulevan Iranista, jonne on vuosikymmenien ajan muuttanut miljoonia afgaaneja. Maahanmuuttoviraston mukaan 90% on iraninafgaaneja.

      He tulevat Ruotsiin siksi, että luulevat saavansa oleskeluluvan. Lisäksi kun lukee medioiden juttuja afgaaneista niin sielläkin kerrotaan usein henkilön tulevan Iranista.

      Tykkää

  5. Miten olisi Afganistan? Huijaus epäonnistui,
    Sakkolappu kouraan ja jos ei rahaa, pakkotyöhön ja palautus. Aina sama ihmettely.

    Tykkää

  6. Nuo pitää lennättä välittömästi lähtömaihinsa koska EU on keksinyt miten niistä ei pääse enää eroon. Niitä lennätetään heti siihen maahan jossa sormenjäljet on otettu vaikka esim. ovat tulleet Ranskan läpi. Saksahan palautti lennättämällä Suomeen sinne hiippailleita hylsyn saaneita moniosaajia ja kultamunia.

    Tykkää

  7. Kielteisen päätöksen saaneet sanovat joka kerta: ”Enhän minä voi Afganistaniin mennä kun en ole siellä koskaan edes asunut enkä tunne siellä ketään!!!”. Eli ottavat alkuperästään valehtelemisen aivan normaalina ja että se on heidän suoranainen oikeutensa. Sitten kun käry käy alkaa voivotus ja valitus ja pahimmassa tapauksessa kosto syyttömille maan kansalaisille. Uskomatonta että tämän sirkuksen annetaan jatkua!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: