199 turvapaikanhakijaa menetti 2017 oleskelulupansa Norjassa jäätyään kiinni valehtelusta

11

Kuvakaappaus 2018-01-02 11-55-19.png

Norjan Poliisin maahanmuttoryhmään perustettiin joitakin vuosia sitten erillinen tutkintaryhmä PU, joka paljastaa väärin perustein myönnettyjä oleskelulupia. Norjan TV2:n mukaan viime vuonna ainakin 199 turvapaikanhakijaa menetti oleskelulupansa Norjassa ja sai karkoituksen maasta valehtelun perusteella.

Esimerkiksi kuusi henkilöä joutui poliisin tutkintayksikön tutkimuksiin joulukuun alussa Bergenissä. Bergenin poliisista Arne Fjellstad kertoo TV2:lle:

– Saimme vihjeen, että joku näistä pakolaisista olisi ilmoittanut väärän kansalaisuuden.  Kutsuimme poliisin PU:n paikalle ja asiaa alettiin tutkimaan. Sen jälkeen näistä kuudesta neljä tunnusti, että olivat valehdelleet olleensa syyrialaisia. Kahta tullaan vielä kuulemaan tammikuun aikana vääristä tietojen antamisista. Miehet tulevat tosiasiassa Syyrian ja Turkin väliseltä raja-alueelta Turkin puolelta.

Fjellstad uskoo, että vuonna 2015 Norjaan tulleista reilusta 31 000 turvapaikanhakijasta, joista oleskeluluvan sai vajaa 17 000 henkilöä, löytyy vielä useita henkilöllisyyden ja kansallisuuden valehtelevia henkilöitä.

– Olisi todella naivia uskoa, että heitä ei olisi enempää. Siksi on hyvä, että meillä on poliisijärjestelmä, joka tutkii mahdollisia väärin perustein annettuja oleskelulupia.

Monissa tapauksissa kyse on myös iän valehtelusta. Fjellstadin mukaan monet afgaanit valehtelevat ikänsä ja väittävät olevandsa alaikäisiä. Lisäksi afgaanit käyttävät yhtenä selityksenä sitä, että ovat tulleet kristinuskoon ja se aiheuttaa vainoa. Norjan käytännön mukaan jos jonkun uskotaan kääntyneen islamista kristinuskoon, tällä voi saada oleskeluluvan Norjasta ja sitä käytetään väärin paljon.

Viimeisen kolmen vuoden aikana yhtensä 1 880:ltä henkilöltä on peruttu oleskelulupa valheellisen perustelun vuoksi. Tämä on Norjan maahanmuuttoviraston luku, joka sisältää perutut turvapaikat (437), perutut perheenyhdistämismuutot (1 172), vakituiset oleskeluluvat (94) ja kansalaisuuden peruutukset (94 kappaletta).

Advertisements

11 thoughts on “199 turvapaikanhakijaa menetti 2017 oleskelulupansa Norjassa jäätyään kiinni valehtelusta

  1. Työvoimapulan paikkaamiseenkin on nyt tullut Norjassa pelottava aukko.Menee ainakin viikko ennenkuin moniosaajia saadaan korvaava määrä pelastamaan Norjaa taas pyyteettömästi.

  2. Näin Norjassa, Suomessa on vain polpon poliiseja tutkimassa neissä kantasuomalaisten vihapuheita

  3. Henkilöpaperien puute on osoitus valehtelevasta henkilöstä. Maahamme tuli rajan yli 32000 paperitonta, eikä kukaan estänyt. Laittomasti maassa olevat osoittivat mieltään Helsingissä paraatipaikalla, eikä kukaan tehnyt elettäkään karkottaakseen heitä pois maastamme.

  4. Loistavaa Norja, maa näyttää hyvää esimerkkiä jota soisi seurattavan muuallakin. Ihan liian helppoa on ollut kusettaa Pohjoismaisia hyvinvointivaltioita kädettömien ja aivottomien poliitikkojen ansiosta.

  5. Jahka vielä hiukan aikaa kuluu saamme nähdä samanlaista menoa kuin mitä nyt on Iranissa. Jossakin vaiheessa tulee kansalle mitta täyteen ja se nousee vastarintaan. Sääli vain että porukka antaa kusettaa ja vedättää itseään vuosikausia ennenkuin herätys tulee.

    1. Lämpö nousee…ei tarvita kuin talouden nytkähtäminen alaspäin niin veri virtaa suomenkin kaduilla. Rahaa palvovat ihmiset eivät herää ennenkuin näin tapahtuu mutta onneksi tuota tilannetta ei tarvitse enää kovin kauan odottaa -kupla mikä nyt on rakennettu johtaa väistämättä valtion konkurssiin ja silloin alkaa tapahtumaan laajamittaista liikehdintää. Mitä nopeammin näin käy niin sitä vähemmällä siitä selvitään.

      1. 18.08.2017 veri virtasi jo Turun kaduilla. Islamisti puukotti kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli.

        1. Näinhän siinä kävi mutta se on pientä verrattuna tilanteeseen missä suuret ihmisjoukot ymmärtävät ketkä tämän kaiken takana ovat oikeasti. Talouden romahduksen se vaatii että totuus paljastuu ketkä toivat muslimit eurooppaan ja myös suomeen. Sitä odotellessa…

  6. Valehteleva muslimi??????????? Eheeeeei semmoista satuolentoa ole olemassakaan. RASISMIA!!!!!!!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.