Täbyssä jonkinlainen ryöstöaalto illalla-poliisihelikopteri paikalle

11

Kuvakaappaus 2018-01-03 11-43-44

Yksintulleet afgaanilapset aiheuttivat eilen Tukholman pohjoispuolella Täbyssä suuren poliisioperaation. Täbyn keskustassa oli jonkinlainen ryöstöaalto. Ainakin kaksi miestä joutui ryöstön kohteeksi ja tekijöinä molemmissa tapauksissa oli 4-5 henkilöä.

Ensimmäisessä julkituodussa ryöstössä miestä lyötiin siten, että hän kaatui. Siinä yhteydessä afgaanit veivät hänen lompakon ja takin. Mies hakeutui omin neuvoin sairaalaan. Samassa rytäkässä myös toiselta nuorelta mieheltä vietiin omaisuutta samalla metoodilla. Miestä lyötiin kunnes tämä kaatui.

Poliisi sai klo 22.20 aikaan useita hälytyksiä mainitun kahden ryöstön lisäksi. Täbyn keskustan ostoskeskuksessa oli soittajien mukaan kymmeniä afgaaneja isoissa laumoissa ja he ahdistelivät ihmisiä ilmiselvästi ryöstötarkoituksissa. Muuan täbyläinen asukas kertoo Pt-medialle:

– Kyse oli afgaaneista. He liikkuivat 5-7 hengen porukoissa ja tällaisia jengejä oli 5-10. Tällaista ei ole aiemmin ollut näin suuressa mittakaavassa ja tunnen Täbyn keskustan hyvin. Heillä oli selvästi meneillään jokin juttu. Mielestäni he etsivät ryöstöuhreja, sillä he menivät yksinäisen henkilön luokse ja yrittivät piirittää tätä. Näin yhden tapauksen, jossa jengi yritti tehdä jotain nuorelle miehelle ja tämä lähti juoksemaan vauhdilla karkuun. Jengi ei lähtenyt perään.

Kuvakaappaus 2018-01-03 11-41-26

 

Klo 22.25 aikaan alueelle saapui poliisihelikopteri, joka alkoi etsiä mahdollisia ryöstäjiä ilmasta käsin. Tämän avulla aiemmin ilmoitetuista ryöstöistä ainakin kaksi tekijää saatiin kiinni. Towe Hägg Tukholman poliisista kertoo tiedotteessaan, että operaatio oli onnistunut.

– Kaksi otettiin kiinni, joista toinen on nyt pidätetty epäiltynä ryöstöstä.

Täbyläisten mukaan kesästä alkaen Täbyn keskustassa on ilmennyt uusi ilmiö. Nimittäin Täbyssä ei ole paljon sotapakolaisia, mutta keskustassa on alkanut roikkumaan lisääntyvä määrä nuoria afgaanimiehiä. Tietojen mukaan jengit tulevat Rinkebystä ja muilta ongelma-alueilta. Uusruotsalaiset ovat siis nyt alkaneet tehdä ryöstömatkoja valkoisiin lähiöihin.

Advertisements

17 thoughts on “Täbyssä jonkinlainen ryöstöaalto illalla-poliisihelikopteri paikalle

  1. Tottakai ryöstelemään lähdetään valkoisiin lähiöihin. Omassa muslimighetossa ei ole mitään ryöstettävää enää jäljellä, joten kuffarien alueille ilman muuta. Samalla voidaan nöyryyttää kuffareita, pidetään hauskaa, tienataan vähän ja vallataan tilaa. Hyvällä tuurilla voisi vielä osua kohdalle joku herkkuperse svennehora…

  2. Ruotsalaista herraskansaa kaltoin kohdellaan nöyryyttävästi ja alistuvat kuin teuraalle menvät lampaat. Vaikka olen yli viiskymmpinen ukko, kostaisin verisesti jos joku yrittäisi kolkata. Tämä ei ole uhoa vaan kokemuksesta puhun. Isompi joukko, lyö aina sitä äänekkäämpää ensin ilman lässytyksiä, niin muilta menee pupu pöksyyn ja poistu paikalta. Puukon kanssa pitää olla varovaisempi ja luja potku munille vie kyllä suuremmat ryöstöhalut.

  3. Ei voi olla totta! Afgaanithan on niin fiksuja ja kilttejä poikia, niinhän koko media kertoo. OK, aika moni vetää heroiinia ja muita huumeita mutta…. kauhean kilttejä silti. Ja oikeus elää ja olla ja saada ja jäädä. Kysykää vaikka Fatemehiltä.

  4. Tunnuksettomat vihollistaistelijat ne vain ovat hieman jalkautuneet tiedustelemaan rasistien keskuuteen eli siis tärkeintä on nyt ymmärtää ja tiedostaa että lapsosilla on niin kovin vaikeaa koska rasismi.Pelollekaan ei saa antaa valtaa vaan ihan rohkeasti pyytämään lapsukaiset kotiin kahville ja sitä kautta tutustumaan reippain mielin rikkaampien kulttuurien parempiin tapoihin.

    1. Eikä vain kahville vaan adoptoimaan kiiruusti etteivät pääse loppumaan kesken ja jäät ilman omaa ihqu-afgua.

  5. Nämä on varmasti niitä ”stop deportations – ensamkommande flyktingbarn, sotaa ja kidutusta pakoonlähteneitä lapsosia joista humanitääriset suurvallat kuten Ruotsi ja Suomi ja Merkelin Saksa niin mielellään pitävät huolta, pitävät näitä suorastaan kunniakansalaisina, joiden etuudet ylittävät omien kansalaisten perusturvan.
    Kuinkahan kauan tätä bluffia jaksetaan pitää hengissä?

    1. Isolla rahalla. Ja se ei lopu koskaan niiltä jotka tätä tilannetta haluavat ylläpitää. Kansannousu tai kuolema on tämän pelin nimi -kuka muuta ratkaisua haaveilee on täysin ulkona tilanteesta.

      Sama koskee myös meitä suomalaisia.

  6. Ruotsi on vähän kuin jenkit, poliisihelikopterit pörrää taivaalla ja mellakkaa pukkaa…

  7. Täbyssä se rakas ”Avatkaa sydämenne”- Retu Reinfeldtkin asui monta vuotta silloisine perheineen. Onnekseen ehti muuttaa alta pois ettei joudu kokemaan sitä kun kauppaan ei uskalla enää mennä eikä kohta postilaatikollekaan. Entiset naapurit muistelevat varmasti hyvin kiitollisena Retun aikaansaannoksia.

  8. Helikopteri + kaksi pikkunilkkiä kiinni = onnistunut operaatio?

    No ei. Helvetin kallis kylläkin.

  9. Kävin pari vuotta sitten tabyssä ja oli se paikallinen ostoshelvetti mukavasti jo silloin täytetty neekereillä, täydellisen näköset blondit svea mammat työnteli rattaissa pörröpäisiä mulatti äpäriään. Paijallinen miesväestö näytti epätoivoisilta eunukeilta ja koko olemus lähinnä pyyteli anteeksi olemassaoloaan toki viimesen päälle merkkitamineissa ja tukka sliipattuna.

    1. Eli juuri se tilanne mitä (((ne))) ovat halunneet -maitokahvin värisiä, juurettomia ja vähä-älyisiä tulevia orjia kansainvälisien suuryhtiöiden käyttöön.

  10. Mutta mihinkäs ne suuryhtiöt niitä vähä-älyisiä tarvitsee kun automatisaatio/robotisaatio senkun lisääntyy?
    Eihän edes siivoojia tarvita enää.

    1. Kapitalismin perussääntö nro1: Pidä mahdollisimman suuri ylitarjonta työntekijöistä koska se on varmin tapa laskea palkkatasoa. Tämä kehitys on varsin kovaa vauhtia etenemässä myös suomessa -ensin poistetaan kantaväestön sosiaaliturva (koska lampaat ei laita vastaan) ja sen jälkeen on maahantunkeutuneiden vuoro. Tämä tarkoittaa armotonta kamppailua vapaista työpaikoista joiden palkkataso on täysin työnantajan määriteltävissä -jos ei kelpaa niin kuole nälkään.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.