Skip to content
Mainokset

Saksalainen tutkimus kertoo väkivallan lisääntyneen pakolaisten myötä

dfc78251-bd3d-4c06-b90b-08372a60c926.jpg

Eilen julkaistu saksalainen tutkimus osoittaa lisääntyneen rikollisuuden ja lisääntyneen turvapaikkamaahanmuuton välillä olevan selvän yhteyden. Saksan Ala-Saksin maakunnassa perheministerin teettämässä tutkimuksessa käy selville, että vuosina 2014-2016 väkivaltarikollisuus kasvoi koko Saksan alueella.

Kriminologit, jotka analysoivat dataa, huomasivat, että selvän yhteyden lisääntyneen turvapaikkamaahanmuuton ja väkivaltarikollisuuden välillä. Pakolaisten osuus oli näistä rikoksista oli 90 % ja rikollisuus itsessään lisääntyi 10 % tuolla ajanjaksolla.

Sverigesradio nostaa tutkimuksen tekijöiden lausunnoista tärkeimpiä esille. Kriminologi Christian Pfeiffer kertoo, että osaksi lisääntynyttä rikollisuutta selittää se, että ulkomaalaisten tekijöiden tekoja ilmoitetaan herkemmin. Niin ikään Sverigesradio kertoo, että oikeilta sotatoimialueilta tulevien henkilöiden rikosherkkyys on pienempi. Nämä henkilöt kokevat saavansa jäädä vastaanottavaan maahan ja kotiutuvat paremmin kuin niistä maista tulevat, jotka eivät koe saavansa jäädä vastaanottavaan maahan.

Tämä tarkoittaa sitä, että Syyriasta, Irakista ja Afganistanista tulevat, jotka tulevat oikealta sotatoimialueelta, sortuvat rikoksiin selvästi harvemmin kuin Pohjois-Afrikan alueelta tulevat. Tunisialaiset, algerialaiset ja marokkolaiset, jotka eivät saa jäädä maahan, ja eivät näin ollen koe tarvetta sopeutua, sortuvat selvästi herkemmin rikoksiin. Selityksen mukaan nämä henkilöt eivät näe hyvänä tulevaisuuttaan, koska tietävät pakkopalautuksen olevan edessä.

Lisäksi väkivaltarikollisuuden lisääntymistä selitetään yksintulleiden ”äiti-ikävällä”. Rikollisista suurin osa on 14-30 vuotiaita. Sverigeradion mukaan tutkimuksen kerrotaan  todistavan, että perheenyhdistämisellä on merkittävä tekijä sille, että nuorukainen kokee elämänsä mielekkääksi ja voi elää perheensä kanssa.

Mainokset

11 Comments »

  1. ”Sverigeradion mukaan tutkimuksen kerrotaan todistavan, että perheenyhdistämisellä on merkittävä tekijä sille, että nuorukainen kokee elämänsä mielekkääksi ja voi elää perheensä kanssa.”

    Tottakai.Mitäpä muutakaan. – Parhaat tulokset saadaankin kun yhdistetään aina lähimmät 50000 sukulaista ja klaanilaista.Kantikset jotka eivät koe tätä mielekkääksi ovat tietenkin natseja jotka pitäisi laittaa keskitysleireille jotta muslimien lebensraum ei vaarannu.

    Tykkää

    • Älä epäile hetkeäkään etteivät nämä tyypit haluaisi laittaa kansallismielisiä valkoisia gulakeille jos mahdollisuus siihin tarjoutuu.

      Tykkää

      • Se on juurikin sitä. Näiden ihmisten mielipidettä on täysin mahdoton muuttaa puhumalla. On siis aloitettava miettimään muita ratkaisuja tai kuunneltava tätä samaa paskaa koko loppuelämä -vaihtoehdot ovat tasantarkkaan siinä.

        Tykkää

  2. Tämä rikollisuuden kasvu ei varmaan tullut kenellekkään yllätyksenä. Sillä muslimithan ovat tapelleet, ryöstäneet ja raiskanneet aina kuvitellun muhametin ajoista asti. Ja sen todistavat historian kirjatkin.

    Mutta on hyvä että se on nyt viralliesti hyväksytty ja todistettu sekä julkaistu asia.

    Tykkää

  3. Jos otat multiongelmaisesta Persestaniasta nuorta jamppaa kotiisi hengaamaan, ei kannata yllättyä, jos jotain pientä katoaa tai on siitin yllättävissä paikoissa.

    Mutta joo, epäilemättä Suvaitsevaisto näkee tutkimuksen perheenyhdistämisen ylistyksenä.

    Tykkää

  4. Turhanpäiväinen tutkimus! Eikö olisi parempi jo vihdoinkin laittaa portit, ovet ja ikkunat kiinni niin ei tarvitsisi näitä asioita jatkuvasti tutkia kalliilla hinnalla? Kyllä me jo tiedämme kuka rikokset tekee ja paljonko rikollisuus kasvaa ja maksaa. Tutkimus (saksalainen) lähinnä yrittää valkopestä niitä jotka meillä täällä kuitenkin vilisevät rikostilastoissa.

    Eikä niitä mammoja kannata tänne kuskata; ei huumekauppias välitä siitä mitä mamma sanoo. Aluepoliisipäällikkö Carin Göthbladin artikkeli on paljon kiinnostavampi; hän ottaa esille mm matuperheet joissa kukaan ei käy työssä eikä ole koskaan käynytkään sekä matusuvut joissa lähes jokainen miespuolinen jäsen on rikollinen:

    https://www.expressen.se/debatt/vi-ar-inte-anpassade-efter-den-okande-brottsligheten/

    Tykkää

  5. Otetoaan sama linja Suomessa kun israelkin otti: 3kk aikaa häipyä maasta tai sitten laitetaan vankilaan. Israel on kuitenkin Suomeen verrattuna 1.5-kertaisesti isompi maa ja sielä ollaan shokissa kun sinne tunki 30 000 eritrealaista.

    Niin että rajoille vaan ja jos ei lähde niin vankilaan siksi aikaa että löytyy maa joka ottaa ne vastaan. Vettä ja leipää täälä riittää kyllä.

    Tykkää

  6. Pitääkö tuota selvää asiaa oikein tutkia. Kuten sanoin, Saksa on kurja paikka 50 vuoden sisällä, väkivaltaa ja terroria.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: