Universitetsholmenin aikuiskoulutuskeskus kiinni – uusruotsalaiset sytyttelevät alituiseen tulipaloja

12

Kuvakaappaus 2018-01-12 22-25-54.png

 

Malmössä Universitetsholmenin aikuiskoulutuskeskuksen työsuojeluvaltuutettu sulki Värnhemsin koulun yhteydessä olevan aikuiskoulutuskeskuksen. Syynä erittäin huono työilmapiiri. Aikuset uusruotsalaiset sytyttelevät mm. tulipaloja koulun vessoihin. Työympäristölaitos kuitenkin haraa asiassa vastaan.

Työsuojeluvaltuutettu teki perjantai- iltapäivällä päätöksen lopettaa koulun toiminnan toistaiseksi. Koulun työsuojeluvaltuutettu Johanna Giannone kertoo skoonelaiselle Sydsvenskanille, että opettajien mitta on nyt täynnä ja koulussa tarvitaan nopeita toimia. Henkilökunta voi todella huonosti.

Universitetsholmenin aikuiskoulutuskeskuksessa on noin 300 oppilasta ja siinä yhteydessä opetetaan myös uusruotsalaisia juuri-maahan-tulleita. Juuri tämä on se, joka aiheuttaa ongelmia.

– Vessat ovat koko ajan tukossa ja viemärin haju leviää opettajienhuoneeseen. Palohälytys laukeaa joka viikko ja parhaimmillaan useita kertoja päivässä. Kyse on sabotaasista. Oppilaat sytyttelevät vessoja tuleen. Koulu joudutaan joka kerta tyhjentämään.

Koulun johto otti sulkemisen jälkeen yhteyttä Työympäristölaitokseen, joka kuitenkin teki oman arvion tilanteesta ja eväsi työsuojeluvaltuutetun päätöksen. Työympäristölaitos perustelee päätöstään yksiselitteisesti sillä, että työilmapiiri ei ole huono eikä siinä ole mitään vikaa.

Koulun henkilökunta ja työympäristöaitos aikoo jatkaa ensi viikolla dialogia asiasta. Odotamme mielenkiinnolla pääsevätkö juuri-maahan-tulleet takaisin kouluun ensi viikolla.

680
Koulualueelle pääsee vain kulkukortilla.

 

Värnhemsskolan on iso koulukompleksi, jonka piirissä opiskelee 1 300 oppilasta, joita opettaa 130 opettajaa. Laitos on toisen asteen oppilaitos, jonka yhteydessä on myös nyt mainittu aikuiskoulutusosasto, jonka alaisuudessa taas on uusruotsalaisten starttikoulutus. Tätä koulua käyvät yli 20 vuotiaat.

Koulu on saanut julkisuutta useaan otteeseen. Marraskuussa 2016 koulu suljettiin pariksi päiväksi kun joukko lähi-itäläisiä ja afganistanilaisia laittoivat pystyyn päiväkausia kestäneen joukkotappelun.

Viimeksi viime helmikuussa koulussa oli suuria etnisyyksien välisiä tappeluita. Jo aiemmin koulun ympärille on vedetty piikkilanka-aita ja kulkukorteilla toimiva pyöröovi, jolla taas yritetään estää huumekauppiaden pääsy koulualueelle.

Aiempi juttu joukkotappelusta:

https://pt-media.org/2016/11/21/varnhemskolan-auki-taas-huomenna-vartijat-turvaamaan-oppilaita/

Advertisements

12 thoughts on “Universitetsholmenin aikuiskoulutuskeskus kiinni – uusruotsalaiset sytyttelevät alituiseen tulipaloja

  1. Ehkä olisi alunperin kannattanut aloittaa se piikkilangan kylväminen ja kulunvalvonta viimeistään niissä voimavarojen paapomiskeskuksissa eikä kouluissa?Ehkä?Olisikohan?Ei varmaan tullut kenellekkään mieleen?Eikä kukaan sanonut asiasta mitään?Harmi..

      1. Virossa käyttävät ihan vastaanottokeskuksissakin molempia.Jännä miten ne arabien loputtomat ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset voivat sellaisenkin mahdollistaa siellä mutta eivät Suomessa tai Ruotsissa.

  2. Kyllä Paavolle kannattaa välillä lähettää kaljarahaa, kun pääsee lukemaan näin huikeita juttuja 😛

  3. Ruotsalaiset eivät ole tajunneet palkata marokkolaisia, irakilaisia, afganistanilaisia jne. opettajia kouluun.
    Vieras kulttuuri ahdistaa lapsukaisia.
    Ja paskat, rosterista valmistetut ulkohuussit käyttöön niin ei paska haise opettajienhuoneeseen. Muualle nauhoittavaa kameravalvontaa riittävästi ja ryhtiliike virkamiehille!

  4. Ruotsalaiset kuvittelivat että kaikki muukalaiset ovat yhtä säyseitä kuin lappalaiset ja finnjävelit. Ihan oikein koppaville svenssoneille että saavat nyt pataansa.

  5. Ruotsin pisa tulokset ja kansan älykkyys kansainvälisesti nousevat kohisten. No jaa, taitaa jopa afrikan maat menevät ohi lähivuosina.

  6. Jos nuo kerran saadaan lukkojen taakse, niin miksi ihmeessä päästää niitä enää pois sieltä? Jos kognitiivinen kapasiteetti yltää Darwin palkintoon ja polttaa talon ympäriltään, antaa palaa.

  7. Mikä helvetti niitä vaivaa?Kaikki rikotaan mikä eteen sattuu.Sama juttu täällä.Vokissa käy palolaitos ym.joka viikko.

  8. Näissä jutuissa saisi olla kyllä linkki originaaleihin juttuihin, se aiheuttaa ongelmia kun yrittää osoittaa jollekin joka ei ymmärrä mitä ruotsissa tapahtuu.

  9. Kyllähän tuossa heti alussa oli varsin selkeä kuvakaappaus ihan valtamediasta – kai se kelpaa?!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.