Keskipohjanmaa: Maahanmuuttajista myyntitykkejä. Niinkö tosiaan?

8

Kuvakaappaus 2018-01-14 13-20-58.png

Kalevassa ja Keskipohjanmaassa on julkaistu artikkeli pakolaisista otsikolla ”Maahanmuuttajista myyntitykkejä.” Jutun kirjoittaja Pasi Nokelainen arvioi, että pakolaisten vastaanotto ei ole vain menoerä, vaan se luo suomalaisille yrityksille rahanarvoisia yhteyksiä kasvaville markkinoille.

Nokelainen kertoo pari esimerkkiä. Vuonna 1990 Tampereelle saapuu vietnamilainen yksihuoltajaäiti, jonka pieni poika menee kouluun ja lopulta tänä päivänä on suuren suomalaisen yrityksen maajohtaja kotimaassaan. Toinen esimerkki kertoo samana vuonna Iranista Suomeen saapuvasta äidistä ja pojasta. Poika on nyt parin vuosikymmenen jälkeen aikuinen ja hänkin pääsi ison suomalaisen firman maajohtajaksi Iraniin. Myös yksi somali löytyy, joka vastaa suomalaisen firman Somaliassa toimivasta pisteestä.

Nokelaisen mukaan tarinat ovat esimerkkejä siitä, kuinka pakolaiset ja maahanmuuttajat voivat antaa paljonkin suomalaiselle yhteiskunnalle.

Nokelainen tarkoitaa siis sitä, että kun saadaan muutama yksittäinen poikkeustapaus-menestyjä niin sillä voidaan kuitata se, että ylivoimainen enemmistö Lähi-idästä ja Afrikasta tulleista miehistä ei osaa käytännössä yhtään mitään sellaista taitoa, joista olisi hyötyä Suomelle tai ylipäätään Euroopalle. Somaleista tuskin kukaan osaa edes lukea ja kirjoittaa heidän saapuessa Eurooppaan. Lähi-idässäkään luku- ja kirjoitustaitoa ei arvosteta.

Tässäpä vähän oikeaa faktaa, jota myyntitykki-juttu ei kerro. Juttuun on otettu vertailuna afganistanilaiset ja irakilaiset, sillä somalien koulutusvuosista ei löydy mitään tietoa, koska Somaliassa ei ole kouluja. Lisäksi mainintaa Syyriasta, jonka tulokset ovat verrattavissa muihin Lähi-idän maihin sillä erotuksella, että Syyrian kerrotaan olevan korkeastikoulutettu maa.

  • Afganistanilaisten naisten  keskimääräinen koulutusaika 1,2 vuotta.
  • Irakilaisten naisten keskimääräinen kooulutusaika 4,4 vuotta
  • Suomalaisten naisten keskimääräinen koulutusaika 10,3 vuotta.

Lähde ylle: http://hdr.undp.org/en/content/mean-years-schooling-females-aged-25-years-and-above-years

  • Afganistanilaisten miesten keskimääräinen koulutusaika 5,1 vuotta.
  • Irakilaisten miesten keskimääräinen koulutusaika 6,7 vuotta.
  • Suomalaisten miesten keskimääräinen koulutusaika 10,2 vuotta.

Lähde ylle: http://hdr.undp.org/en/content/mean-years-schooling-males-aged-25-years-and-above-years

Ero on aivan suunnaton. Jokainen ymmärtää, että näillä vuosilukemilla ei koskaan päästä sellaisiin ammatteihin kuin lääkäri, koneinsinööri tai jokin muu oikeaa tietotaitoa vaativa ammatti. Edes syyrialaisten koulutustaso ei ole kuin 6- 7 vuoden hujakoilla, vaikka esimerkiksi Ruotsissa Syyrian kerrotaan olevan korkeastikoulutettu yliopistomaa. Jota se ei kuitenkaan ole sitä minkään tilaston valossa.

Ruotsalainen ekonomisti Tino Sanandaji on tutkinut asiaa ja väite, että Eurooppaan tullut mieslauma olisi korkeastikoulutettua, on aivan tuulesta temmattu. (Kerron esimerkkejä Ruotsista, sillä Suomessa sotapakolaisten vähyyden vuoksi ei ole olemassa mitään kunnollisia tutkimuksia)

– Vuosittain tulijoiden joukossa voi olla yksittäisiä lääkäreitä, mutta nämäkään eivät pääse työskentelemään lääkärin toimessa Ruotsissa kuin vasta usean vuoden maassaolon jälkeen opetellessaan ensin kielen ja ruotsalaiset alan hygieni- yms standardit, jotka poikkeavat merkittävästi lähtömaiden standardeista. Tällöinkään ei ole varmaa saako tulija ruotsalaisen lääkärin toimiluvan, Sanandaji kertoo SVT:lle.

Sanandajin mukaan yksin  syyrialaisista vaiin 0,3 % on jonkinlainen tutkijan koulutus, josta voisi olla jotain hyötyä Ruotsissa.

http://www.svt.se/opinion/svt-borde-ha-namnt-att-endast-0-3-procent-av-de-nyanlanda-har-forskarutbildning

Lisäksi samoja heikkoja koulutuksen tasoja tulee norjalaisista ja tanskalaisista tutkimuksista. Esimerkiksi tanskalaisen Viborgin työvoimatoimistossa ollaan tultu tutkimuksissa siihen tulokseen, että vain 5- 10 %:lla syyrialaisista on jokin sellainen koulutus, josta on jotain hyötyä Tanskan työmarkkinoilla.

http://www.dr.dk/nyheder/regionale/midtvest/faa-syriske-flygtninge-har-uddannelse-til-et-dansk-job

Myös Norjassa valtion tilastokeskuksen äänensävy on karu:

  • 30 % syyrialaisista on käynyt jonkinlaisen peruskoulun.
  • 15 % on käynyt jonkinlaisen jatkokoulutuksen.
  • 12,5 % on käynyt enintään 4 vuotta kouluja.
  • 5,8 % on käynyt kouluja enemmän kuin 4 vuotta.
  • 35 % ei tiedä koulutustaan.

Frisch- keskuksen johtaja Oddbjørn Raaum, joka on maahanmuuton ja työllisyyden tutkija, kertoo, että tilanne ei näytä syyrialaisten kohdalla hyvältä. Frisch- senteret on Oslon Yliopiston alaisuudessa toimiva talouden ja työllisyyden tutkimuslaitos. Syyrialaisten koulutustaso onkin pelkkä puhdas myytti.

http://www.nrk.no/norge/eksperter_-syrere-kan-bli-vanskelig-a-fa-i-jobb-1.12586205

– Näyttää siltä, että  syyrialaisilla on matalampi koulutus kuin monella muulla aiemmin Norjaan tulleella pakolaisryhmällä. Tämä tarkoittaa, että heillä tulee olemaan vaikeaa päästä mukaan työelämään, Raaum kertoo.

https://www.frisch.uio.no/

Tähän loppuun kun vielä kirjoittaa sen faktan, että Ruotsiin tulleista kaikista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista, oli työttöminä 82 % viiden vuoden maassaolon jälkeen. Naisten kohdalla työttömyysluku viiden vuoden maassaolon jälkeen oli  91 %.

http://www.sydsvenskan.se/malmo/unika-siffror-svarare-for-flyktingar-att-fa-jobb-i-malmo/

Sitä ei käy kiistäminen, että vietnamilaiset ovat menestyneet hyvin kaikkialla, minne ovat asettauneet kun taas samaa ei voida sanoa Lähi-idästä tai Afrikasta tulleista.

tphakijatsaunassa_hg__503_uu1

 

Nokelainen sekoittaa jutussaan koko ajan maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat/ pakolaiset. Maahanmuuttaja ei ole sama asia kuin turvapaikanhakija. Maahanmuuttaja muuttaa itse oma-aloitteisesti toiseen maahan omilla avuillaan ja rahoillaan. Kun taas turvapaikanhakija on kuin avuton lapsi, joka herätetään aamupallalle vokissa. Muuten hän nukkuisi iltaan asti.

Maahanmuuttajista voi olla hyötyä maan taloudelle, mutta turvapaikanhakijoista ei ole. He ovat vain ja ainoastaan kuluerä. Heille tarjotaan ilmainen loppuelämän kestävä ylläpito. Jos siitä porukasta nousee yksi tai kaksi pätevää moniosaajaa, se ei ikinä tule tasoittamaan sitä asiaa, että ylivoimainen enemmistö ei ikinä opi kuin lukemaan ja kirjoittamaan apukoulutasoisesti sekä tekemään yksinkertaisia hätäaputöitä.

Advertisements

19 thoughts on “Keskipohjanmaa: Maahanmuuttajista myyntitykkejä. Niinkö tosiaan?

  1. Mediakonsernit voisivat kertoa, mitä hommia ovat tarjonneet turviksille ja pakolaisille. Onko Sanoma rekrynnyt pari vuotta lukemista opetelleen Abdullahin vastaanottoonsa tai jopa toimituspäälliköksi? Mitä hommia Alma Media on tarjonnut vuohipaimenille? YLE 2 sentään rekrysi Abu-Hannahin, jonka suomen kielen osaamisellaan ei olisi yksikään kantis saanut töitä, mutta edes toimivat, kuten saarnaavat. Muuten on ollut hieman vähänlaisesti tai olemattomasti turvisrekrytointia siellä, missä voimavarahuuto on kaikkein kovin.

      1. Siellä, sikäli kun viimeksi asianomaisesta kuulin. Silloinkin hän lällätteli nimenomaan Suomen suuntaan, miten täällä Alankomaissa kaikki hänen uudet tuttavansa halveksivat kaikkia sellaisia kuin Geert Wilders ja ai, että kaikki nauroivat kun Apuraha-Hanna kertoi miten Wildersin kaltaisia, kuten Jussi Halla-ahoa kutsutaan Suomessa – maahanmuuttokriittisiksi!

        Epäilemättä Halla-ahoa ja Wildersiä halveksitaan juuri niissä samoissa piireissä, joihin Apuraha-Hanna hakeutui uudessa asuinmaassaan. Sen kansalaisista tosin 13,1 % äänesti Alankomaiden edellisvuoden parlamenttivaaleissa Wildersin Vapauspuoluetta, joten Apuraha-Hanna saattaisi löytää Alankomaistakin viljalti entisen kotimaansa Suomen mallisia maahanmuuttokriittisiä.
        Joita ei Alankomaissakaan nimiteltäisi Apuraha-Hannan keksimillä pilkkanimillä.
        Vaan nimenomaan maahanmuuttokriittisiksi.

  2. Johtopäätös Knikke Knattertonin tapaan. Heidät voidaan lähettää lähtömaihinsa edistämään Suomen vientikauppaa ja myyntitykkeilemään isiensä maihin. Tulospalkkaus eli provisio onnistuneesta myyntiponnistelusta. Täällä he ovat paskatykkeinä. Meidän rahoilla ja ruoalla.

  3. Epäilemättä huumekaupan verkostomarkkinoinnissa he ovatkin erinomaisia.Myyntitykit nopeasti laajentavat markkinat kouluihinkin.Kiinnijäämisen riski on olematon koska rasismi sitä ja tätä.Kiinnijäädessäkin voi aina selitellä khatit salaatiksi ja oopiumijohdannaiset kulttuuriin kuuluviksi suitsukkeiksi.

  4. Osaavat kuitenkin sen mitä varten ne on tänne tuotu eli sotkemaan puhdas valkoinen rotu. Mitä vähä-älyisempi sen parempi (((niille))) jotka haluavat itselleen nöyrästi tottelevia alamaisia. #kansanmurha

    1. Jotkut eivät näköjään usko että valkoinen rotu on tarkoitus tuhota vaikka siitä on suunnitelmat mitkä ovat kaikkien luettavissa. Vai niiden suunnitelmien tekijätkö ne ovat niin pyhiä että ovat kaiken arvostelun yläpuolella?

      No, meillähän on uskonnonvapaus eli jokainen uskokoot vaikka joulupukkiin jos se tuntuu täsmäävän ympäröivään todellisuuteen.

      1. Maailma olisi hyvin erilainen paikka, jos The Greatest Story Never Told olisi osa peruskoulun historianopetusta.

  5. Nämä toimittelijanokelaiset sekä ylen paskapuppugeneroijat kun hävitetään niin muslimisaastasta on helppo päästä eroon alle aikayksikön. Tietty vihervassarikommarisuvakkivajakit on jo sitä ennen hoidettu pois kuleksimasta.

    1. Pelkäänpä pahoin, että se tykki ja suuntaus yhdistetään myyntityöhön jotenkin tähän tapaan:

      kaikki saunakuvassa nähdyt moniosaajat työllistetään pääkaupunkiseudun ja sen läheisen eteläisen Suomen kauppakeskuksiin, joissa heidän maanmiehiään onkin jo runsain mitoin paikalla luomassa kotoista basaaritunnelmaa. Myyntitykkien toimenkuva on seisoskella putiikin oviaukossa auvoisaa naamaa näytellen, kutsuen asiakkaita peremmälle.
      Kuten hämähäkki kärpästä…

      Kun sinisilmäiset, monikulttuurisuuteen uskotellut suomalaisasiakkaat on saatu sisälle, alkaa se myyntitykitys:
      ”Tama on se, mita ma sulle nu tassa muun! Sa osta se juuri nu, taikka ma tule ja tapa sinu!! Ma tapa sinu ja sinu issa, aitti ja lapsi!!! Ma saa kaikki niite osoitte KELA, sossu ja PolPo!!! Ne ole kaikki mu puolella!!!
      Ma raiska ja tappa sinu tassa ja nu heti heti heti allahu akbar jos sa et osta tata ja maksa siita mulle kate sama tien tuhat dirhamii…eiku euro! Euro, vitu vaarauskone!!! Kakstuhat euro onkin sulle!!”

      Näinpä se myyntitykit toimivat pikapuoleen kauppakeskuksissamme?

  6. Varmaankin afgaanit ja irakilaiset tulkitsevat noita koulutustilastoja siten, että koska he ovat niin paljon fiksumpia kuin länsimaiset niin he oppivat asiat parissa vuodessa kun tyhmiltä länkkäreiltä menee samaan 10 vuotta. Samalla ajatusmallilla Somaliassa ei ole kouluja koska ovat jo syntyessään maailman älykkäimpiä ja joka alan taitureita. Mikäli uskoisimme Husun blogeja.

  7. Edelleen odotan hyviä uutisia niistä Kumpula-Natrin hehkuttamista korkeakoulutetuista joita tuli 2015 ”suuria määriä”. Ei olla kuultu , eikä kai kuullakaan.

    1. Valheita tulemme kuulemaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Kierre mistä raha-eliitti ei enää pysty perääntymään on jo muodostunut ja kun saamme nilkit kiinni yhdestä väärän tiedon levittämisestä niin sitä paikataan kahdella uudella valheella. Tämä sama pätee kaikkeen muuhunkin ympärillämme tapahtuvaan -puolueista varsinkin kokoomus ja keskusta ovat sotkeutuneet niin syvälle valheiden verkostoon ettei sieltä paluu enää ole edes teoriassa mahdollista. Nyt lisää painetta niin tämä mätäpaise saadaan räjähtämään! Nilkkien luonne hoitaa loput ja ne selkäänpuukottavat toisensa hengiltä -moraalittomat eivät pysty edes keskinäiseen solidaarisuuteen tiukassa tilanteessa.

  8. Kun kerta onnistuneet myymään itsensä tänne, onnistuvat myymään vaikka jäänsärkijän kotipuoleen.

  9. On säälittävän surkeaa että nämä toimittelijat elävät edelleen siinä kuplassa jonka ovat luoneet.Lukutaidottomia kouluttamattomia, josita pitäisi tulla myyntitykkejä ja veronmaksajia. Edes lapsi ei usko tuohon sontaan.Näille kultamunille on ykkösprioriteetti lopunelämän huoleton elämä ja notkuminen kelan avustuksella.

  10. vai myyntitykkejä 99%kebabeista ja pitzerioistakin loppus siihen paikkaan jos joutuisivat maksaan alvT ja pimeistä myynneistä verot ei oo vaa sivistysvaltion sakkia noi

  11. No löytyihän kolme jotka työskentelee. Loput vois käyttää vaikka peltojen lannottamiseen.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.