Lapsiasiamiehen tutkimus osoittaa, että muslimien oma asuinympäristö radikalisoi lapsia jihadismiin, ei rasismi

11
o-TERRORISM-facebook
17.1.2017

Ruotsin lapsiasiamiehen tekemän tutkimuksen mukaan rasismi ei olekaan suurin syy, miksi nuoret uusruotsalaiset muslimit radikalisoituvat ja lähtevät isiksen tai muihin terroriorganisaatioihin mukaan.

Suurimmaksi syyksi näyttää nousevan muslimien oma asuinympäristö ja sen ongelmat. Anna Karin Hildingson-Boqvist, joka haastatteli 88:a nuorukaista iältään 12-25 vuotta kertoi, että oman asuinalueen rikollisuus ja väkivalta saavat jotkut nuoret radikalisoitumaan.

– Kun ympärillä tapahtu väkivaltaa ja on pajon rikollisuutta, se on selvästi se perussyy radikalisoitumiselle. Toki ilmi tuli myös sellaisia asioita kuin syrjäytyminen, tulevaisuudettomuus ja rasismikin, jotka ovat syitä lasten radikalisoitumiselle, kertoo Lapsiasiavaltuutettu Hildingson-Boqvist tutkimuksestaan SV:lle.

– Tutkimuksessa lapset kertovat ampumisista, autopaloista, jengeistä ja huumeista, jotka ovat arkipäivää. Äärimmäinen on heille jo lapsesta alkaen arkipäivää. Lapsi ei välttämättä ajaudu suoraan epätoivoon vaan keksii keinoja selvitä. Kun tuska on liian suuri, ovat ratkaisutkin merkillisiä, Hildingson-Boqvist kertoo.

– Kyse ei ole haaveesta kuolla jumalan takia vaan pikemminkin epätoivo, joka perustuu ajatukselle haluta pois siitä todellisuudesta, jossa he elävät.

Lapsiasiavaltuutettu kertoo, että lapsia pitäisi kuunnella enemmän. Hänen mukaansa nykyään ei oikeastaan ollenkaan huomioida lapsia ampumistapausten yhteydessä.

Toisaalta ainakaan ruotsalaisten kanssa keskusteleminen ei tuota mitään tulosta. Hildingson Boqvistin mukaan haastatteluissa tuli hyvin selville me ja he-asenne. Ruotsalaisilla ei tosiasiassa ole mitään käsitystä miten takaisinpalaavia terroristeja pitäisi käsitellä.

– Kun palasin isiksestä sain jonkun random-kontaktihenkilön. Hän oli ruotsalainen nainen, joka ei tiedä islamista mitään, joten miten hän voisi auttaa minua. Miten hän voi muka sanoa minulle mikä on oikein ja mikä väärin, sillä hänellä ei ole siitä mitään tietoa, muuan isiksestä palannut nuorukainen totesi.

Niin ikään tutkimuksessa tuli selvästi esille, että nuorukaiset saattavat olla kriittisiä myös paikallisiin imaameihin. He eivät ota mitään etäisyyttä isisvärväreihin.

Advertisements

11 thoughts on “Lapsiasiamiehen tutkimus osoittaa, että muslimien oma asuinympäristö radikalisoi lapsia jihadismiin, ei rasismi

  1. Aina löytyy uusia tekosyitä sille miksi islamilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

  2. Jos radikalisoituvat musliminuoret ansaitsevat sääliä ja ymmärrystä sillä perusteella että islam on pohjimmiltaan rauhan uskonto ja nuoret ovat ymmärtäneet väärin sen sanoman, niin eivätkö SVL:n jäsenet pitäisi samalla tarmolla eheyttää tulkitsemaan ideologiaansa oikein. Sekä islam että kansallissosialismi kannattavat keskenään yhteisiä mutta toisilleen vastakkaisia toimenpiteitä ja tavoitteita. Jos islam on hyvä, samoin perustein myös Taisteluni on pasifistinen opaskirja.

    Ruotsissa radikalisoituva nuori ei radikalisoidu tarjolla olevien vaihtoehtojen puutteesta vaan siksi, että sosialismi islamin tavoin antaa oikeuden ryöstää vääräuskoisia. Kun väkivallan käyttö laillistetaan, henkisesti hontelokin voi kokea olevansa merkittävä tekijä yhteisössään.

    1. Kyllä myös vastarinnan henkilöitä täytyy suvaita, ymmärtää ja halailla, jos RHC-neidot eivät sitä tee on se ilmiselvää rasismia.
      Kampfailun haavat paranisivat helpommin.
      Kuraanit täytyy myös kierrättää hygieniatuotteiksi, olisi islamin tuotoksista ensimmäisen ja viimeisen kerran iloa ihmiskunnalle.

    1. Kaipailit Mona Walterin kommenttia, mikä olisi tosiaan mielenkiintoista saada mutta mielestäni myös muiden pohdinta olisi tervetullutta! Multa ei kysytty, mutta kerron, mitä tuli mieleen: Kyseinen video – https://www.youtube.com/watch?v=t-2mx-o_b9c&feature=youtu.be – on tärkeä ja herättää ajatuksia jo senkin vuoksi, että se on suunnattu Niinistölle, kuten sanoit ja koska siinä muslimiksi ja nimenomaan sunnalaiseksi sellaiseksi esittäytyvä arabi itse myöntää arabien ja muslimien syyllistyvän lännessä moniin täysin laittomiin ja suuresti paheksuttuihin tekoihin. Kirjoitanpa aiheesta isommin toisessa kommenissa…

  3. Väärin. Lapsoset radikalisoituvat siksi, että ovat vuosisatoja (tuhansia?) serkkurutsanneita neekereitä ja hiekkiksiä. Vailla impulssikontrollia olevia väkivalta- ja seksikoneita.

  4. Tämänhän valkoinen mies on tiennyt jo kauan aikaa. Vasta nytkö se menee virkamiehille ja viranomaisille jakeuun? Pitääkö siitä tehdä oikein oma nolla-tutkimuksesa?

    Lähi-idässä on 1600 vuotta vanha kliininen koe joka osoittaa mistä se agressio kumpuaa. Yhtenä todisteena on esinahan leikkaus jota harrastettiin euroopassakin keskiajalla. Ja voi pojat että tapeltiin. Mutta kun pippeli jätettiin entiselleen maallisten nautintojen tuottajaksi, rauhoittui ihmismielikin. Ja etsi dopamiinia sieltä mistä sitä miellyttävimmin saaa: seksistä. Sodat jäivät taustalle ja maanviljelys alkoi kehittymään. Samoin kansakunnat ja niiden alykkyys koulutuksen myötä.

    Niimpä meillä euroopassa on toinen kliininen koe menossa. Se miten nopeasti vähäjärkisemmät kädelliset pystyvät tuhoamaan 1600 vuotta rakennettua yhteiskuntaa ja kulttuuria. Ja omien desanttien avulla, nähtävästi todella nopsasti.

    1. Miesten onnistunut ympärileikkaus ei vaikuta miehen seksinautintoon mitenkään vähentävästi, ehkäpä pikemminkin päinvastoin – ympärileikatuilla on kovat seksihalut ja suuret lapsilukemat.

      Kyseisiä leikkauksia tehdään myös joskus mattimeikäläisillekin, mutta lääketieteellisistä syistä, esim. pikkupojalle, jolla on toistuvia pippelitulehduksia. Pojille ei miehiksi kasvaessaan tule mitään haittaa toimenpiteestä.

      Joillakin köyhillä muslimeilla leikkaus on voitu teetättää jollakin puoskarilla, ja silloin osalla on saattanut käydä tosi ohraisesti. Joidenkin tiedetään kuolleen tai menettäneen pippelinsä puoskaroinnista seuranneen tulehduksen seurauksena. Tämä ilmiö on harvinainen – johan sen lapsiluvutkin todistavat!

  5. ”Kun palasin Isiksestä”, on lause mitä ei pitäisi olla olemassa. Kansalaisuus pois, kun kerran sille tielle lähtee.

    1. Terroristiparka vinkuu ja ulisee, kuinka vääräuskoinen ****a ei tiedä mistään mitään. Ammattina terolla lapsenraiskaaja, ei taida Ruotsissa olla hommia.. vielä. Rotherhamissakaan ei ole enää sallittua raiskailla. Jää vain Kalifaatin kaipuu ja loputon itku ja ininä.

      Raiskain sydämin pyydänkin kaikkia lopettamaan rasisminsa ja auttamaan Muhamed Isis fighteria uuteen alkuun. On poika palatsinsa ansainnut.

  6. Tarkennuksena se, että wahhabilaiset ja salafistit vaikuttavat tosiaan yhtä pahoilta, vaikka ilmeisesti eivät toisaalta tule toimeen edes keskenään erittäin samankaltaisista ajatuksista huolimatta. Salafismin ja wahhabilaisuuden yhteenliittyminen oli jotenkin huono ilmaus, mutta tarkoitin sillä, että videolla esitetty vertaus saman kolikon kääntöpuolista vaikuttaa osuvalta. En itse ole ottanut vielä selvää, mitä eroa ko. suuntauksilla varsinaisesti on…

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.