Äiti, joka antoi afgaanin ahdistella tytärtään, näki mitä tapahtui, mutta ei puuttunut

0
Kuvakaappaus 2018-01-24 11-18-43
24.1.2018

Muutama päivä sitten kirjoitin ruotsalaisesta naisesta, joka otti kotiinsa maskotiksi afgaanin. Afgaani taas oli kiinnostunut äidin 12-vuotiaasta tyttärestä siinä määrin, että 18-vuotias ABDUL Gafhar Dostmohammadi tuomittiin oikeudessa lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta ahdistelusta pieneen rangaistukseen.

Nyt saatuani oikeudenkäyntipöytäkirjat on tapahtuma jos mahdollista entistä kauhistuttavampi. Äiti Görel Ivarsson kirjaimellisesti tarjoili tyttärensä afgaanille. On vain onnenkauppaa, että hazardi ei ehtinyt raiskata tyttöä.

Oikeuden päätöksessä kerrotaan tytön kertomana mm, että Abbe (Kuten afgaania kutsuttiin) tuli jo aiemmin hieman liian ihollekäyväksi. Tyttö kertoo, että Abbe tykkäsi halailla, halailu johti poskipusuihin ja sen jälkeen jo lähelle tytön suuta.

Kyseisenä ahdisteluiltana äiti ei puuttunut millään tavalla Abben käyttäytymiseen. He viettivät iltaa kolmistaan mm. korttia pelaten ja Abbe istui tytön vieressä Tällöin Abbe vei kätensä tytön selän takaa ympäri lantiolla, kuten rakastavaisilla nyt on tapana. Tyttö tykkäsi asin epämielyttävänä. Kun äiti sitten poistui vessaan, Abbe veti tytön leningin ylös ja tunki sormensa tytön pikkuhousujen sisään.

Oikeudessa tulee selväksi, että tytön vanhemmat sisaruksetkin, jotka eivät enää asu äidin luona, ovat sitä mieltä, että miehen ei pitäisi asua äitinsä luona. Heidän mukaan Abbe on rasittava.

Tyttö muutti heti tapahtuman jälkeen isänsä luokse.

600x600
Görel Ivarsson.

 

Äiti Görel Ivarsson on uhkea MILF. Mutta tyhmä. Heti tapahtuman jälkeen hän julkaisi Facebook-ryhmässä ”Stoppa utvisningen till Afganistan NU”-ryhmässä seuraavan päivityksen, joka on nyt asian tultua julki, poistettu. Kyseessä on toinen afgaani, ei Abbe. Ivarsson on ajanut todella kiihkeästi afgaanien asiaa.

1.marraskuuta 2017
Meillä on 19-vuotias jäbä, jolla ei ole asuntoa viikonlopun jälkeen. Maahanmuuttovirasto haluaa lähettää hänet tuntemattomaan paikkaa, emme vielä tiedä mihin.

Hän voi huonosti, sillä hän käy koulua, hänen ystävänsä ja minä olen täällä Blekingessä. Onko ketään joka voi ottaa tämän aivan ihanan pojan.

Äidin tytär oli siis hetki sitten joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi ja äiti etsii jo uutta ”kotia” uudelle afgaanille.

Oikeudenkäyntipöytäkirja:

Blekinge_TR_B_2618-17_Dom_2018-01-12

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

12 thoughts on “Äiti, joka antoi afgaanin ahdistella tytärtään, näki mitä tapahtui, mutta ei puuttunut

  1. Mitäpä ubersuvakki ei tekisi Unelman eteen. Ruotsiin on suvakkien harhaisissa fantasioissa saatava afgaaneja ja muuta saastaa sadointuhansin sotalapsosin




    0



    0
  2. Pitäisi perustaa kilpailu. Vuoden toiseudenpalvoja und mångkultur pärson. Tämä ko. tyyppi olisi mitalisijoilla, suoritus on olympiatasoa. Kuka pistää paremmaksi ?




    0



    0
  3. Läski, köyhä suvakkilehmä, olipa yllätys. Näyttäkääs minulle edes yksi nuori, lapseton, kaunis, laiha ja korkeakoulutettu nainen joka majoittaa aktiivisesti loisia. Ei löydy. Vanhoja läskejä, lapsilisillä eläviä yh-lehmiä ruskean kullin jahdissa jokaikinen. Noita älykääpiö-akkoja on Euroopassa satoja tuhansia.




    0



    0
  4. Jaa että MILF (mother i like to fuck)? Ei ikinä. Lihava se kyllä on joten luulisi olevan arabimiesten mieleen. Makuasioista pitää kiistellä koska tosiasioista ei voi.




    0



    0
  5. Eli tuon hirviön mielestä olisi ihan ok altistaa muidenkin lapset afgaanimulkun seksileluiksi kun ei vaivaudu edes kertomaan mitä hiekkaneekeri oli tehnyt.

    Tuo voisi ystävällisesti poistaa itsensä geenipoolista vaikka nauttimalla aamupalaksi litran klooria. Tuskin tyttäretkään ainakaan kauheasti menettäisi kunhan mielipahasta selviäisivät.




    0



    0
    1. En kuitenkaan oikeasti toivo että hän vahingoittaisi itseään. Oli turhan julmasti sanottu. Lapsien tahallinen altistaminen vastaaville hyvin potentiaalisesti vaarallisille tilanteille pistää verbaalisen itsehillinnän koetukselle.




      0



      0
  6. ”Äiti” kuuluisi laitokseen, vaan saanee jatkaa harrastuksiaan. Onko sillä enää luonaan yhtään lasta, jonka voi antaa raiskattavaksi? Saattaa olla jo niin vanhakin, ettei enää tuota uutta materiaalia afgaanien käyttöön. Akan elämä on nyt pilalla.




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.