Suojelurahan vaatijat löivät kööpenhaminalaisen konditorio-kahvilan palasiksi

3
Kuvakaappaus 2018-01-24 21-40-23.png
24.1.2018

Kööpenhaminasssa lauantaina sattuneet tapahtumat ovat saaneet suurta kohua Tanskan medioissa. Erääseen Tingbjergin kaupunginosassa sijaitsevaan konditoria-kahvilaan saapui viisi naamioitunutta uustanskalaista, jotka löivät pesäpallomailoilla sisustuksen palasiksi.

Teon motiivina oli se, että konditoria-kahvilan omistaja kieltäytyi maksamasta suojelurahaa rikollisille uustanskalaisille. Tekijät saapuivat kahvilaan lauantai-iltana kun siellä oli muutamia asiakkaita. Tekijät alkoivat lyömään paikkoja rikki ja käytännössä kaikki rikottava rikottiin. Ikkunat, tiskit, kalusteen jne. Paikalla ollut valvontakamera kuvasi tilanteen. Yksi tekijöistä osoittelee puukolla asiakkaita. Lopuksi kahvilassa räjäytettiin jonkinlainen paukkupommi ja sähköt lyötiin oikosulkuun.

Valvontakameran nauhoitus tapahtumasta:

 

 

Puodin omistaja 19-vuotias iranilaistaustainen Ali Parnian kertoo, että puotiin tuli aikaisemmin viikolla mies, joka vaati suojelurahaa.

– Tätä aluetta hallitsevat miehet tulevat lyömään paikat palasiksi ja sulkemaan kahvilan, jos et maksa. Jos annat 100 000 (tanskan) kruunua (noin 13 400 euroa) voin pysäyttää heidät, kertoi yksi kahvilan työntekijä TV2:n uutisille.

Nyt tapahtunut isku oli niitti toiminnalle. Ali Parnian kertoo, että ei tiedä miten jatkaisi. Pari päivää aiemmin rikottiin jo pari ikkunaa paukkupommilla.

Kööpenhaminan poliisista Thomas Tarpaard kertoo, että tapahtuma otetaan vakavasti ja asiaa tutkitaan, vaikka toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni tapahtumien johdosta.

 

http://nyheder.tv2.dk/lokalt/2018-01-21-fem-maend-raserer-bageri-foran-spisende-gaester

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

15 thoughts on “Suojelurahan vaatijat löivät kööpenhaminalaisen konditorio-kahvilan palasiksi

  1. Mukavan oloisia pienokaisia.Ehkäpä Alin kannattaisi käydä hakemassa ne rahat joltain paikalliselta Görel-mammalta?Onhan hän kuitenkin oikeansuuntaisen taustan omaava joten varmasti nopeasti löytyisi rahat.Jos ei muuten niin voihan sellainen Görel-mamma aina vaikka vähän parittaa alaikäistä tytärtään hyvään tarkoitukseen.

  2. Alkaa olla kummisetä touhua. Katsoin muuten tuon loistavan elokuvasarjan viime viikolla. Näillä paskiaisilla ei tosin ole kunniasta ja uskollisuudesta, tai mitä se takoittaa, mitään käsitystä koska aavikolta ja savimajoista tulleilla ei sellaista ole.

  3. Kristalliyö tulee mieleen ja hauskana yksityiskohtana pidetään mielessä, että iranilaisethan pitävät itseään arjalaisina.

    Suojelurahaahan verotuskin on, kun kansalaiselta lupaa kysymättä otetaan rahaa, jotta polpot saa kiikuttaa rasistit pahnoille uhkaamasta yhteiskuntarauhaa. Näytti näillä konditoria antaa ratsian tehneillä shariapoliiseilla olevan samanlaiset virka-asut päällään kuin antifan katutaistelijoilla.

  4. Siinä tummanpuhuvat pelastusrengasvyötäröt kävelee jalkaterät ulospäin pitkin liikettä ja on olevinaan gangstereita. Voi säälittäviä pellejä jotka ei pysty edes juoksen kun säärien ulkopuoliset lihakset on surkastuneet.

    Ei muuta kuin iso Nivea jokaiselle kouraan ja pornolehti toiseen. Saavat nekin jotain tekemistä elämäänsä.

  5. Kovillehan se ottaa, jos joku maanmies aikoo tehdä jotain muutakin kuin lisätä turvattomuutta ja verotasitetta. Ei käy!

  6. Järkyttävää etteivät Tanskan ja Ruotsin poliitikot pysty pistämään stoppia torakoitten touhuille.

    1. Eivät he pysty, koska nimimerkkisi jo kertoo kaiken oleellisen. Tuolloin nämä tanska- ja ruotsalaiset poliitikot joutuisivat myöntämään erehtyneensä multikultin positiivisista vaikutuksista kantaväestölle ja maan kansantaloudelle. Ja se perhanan rahvas olikin sitten loppujen lopulta oikeassa…

  7. Nämä ovat juuri sellaisia reippaita ja iloisia afrikkalaisia moniosaajia, joita tarvitaan myös Suomeen. Talous nousuun rikkinäisten ikkunoiden ja Kela-Goldin synnyttämän ostovoiman kautta.

  8. Vaativatko paikallisilta suojelurahaa? Kohta tämä on laki, eikä mikään poikkeustapaus. Tässä kiitos siitä, että ottaa siirtolaisia.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.