Pariskunta viritti valvontakameran linnunpönttöön – isot sakot valvontalain rikkomisesta

3
fagelholk-jpg-jpg (1).jpeg
Lintulauta poliisin esitutkinnasta.
31.1.2018

Muuan Luleåssa Norrbottenissa asuva pariskunta kyllästyi ilkivaltaan. Pariskunnan auto joutui jatkuvan ilkivallan kohteeksi taloyhtiön parkkipaikalla. Tästä suivaanuneena pariskunta viritteli valvontakameran rivitalonsa pihalle linnunpönttöön siten, että kamera kuvasi parkkipaikkaa.

Kamera lähetti suoraa kuvaa pariskunnan televisioon, josta pystyi seuraamaan koko parkkipaikan liikennettä. Ihanteellinen tilanne? Ilkivallantekijät saatiin kiinni. Homma päättyi suomalaisen näkökulmasta kummallisesti.

Tuntematon henkilö teki nimettömän ilmiannon kamerasta ja poliisi alkoi toimiin. Ruotsin lain mukaan valvontakameroja ei voi noin vain asetella sinne tänne. Kaikki kameravalvonta on luvanvaraista. Sen ulkopuolelle rajautuvat oikeastaan vain sellaiset selvät yksityisalueet, jonne ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Esim ”suljetut” talojen pihat yms.

Sen sijaan  valvonta julkisilla parkkipaikoilla, kaupoissa, liikkeissä, rappukäytävissä yms on kameravalvonta luvanvaraista ja sille pitää olla Lääninhallituksen lupa. Lupaa taas ei ihan kevyin perustein myönnetä. Esimerkiksi monet liikket eivät välttämättä saa lupaa kameravalvontaa pelkän näpistelyriskin takia. Niin ikään taloyhtiöiden on vaikea saada lupia yhtiön alueen, kuten parkkipaikkojen valvontaan.

Luleålainen pariskunta jäi kiinni poliisin tutkinnassa ja heidät tuomittiin sakkoihin. Nainen 2 000 kruunun ja mies 8 000 kruunun sakkoon valvontalain rikkomisesta. Tässä tapauksessa siis luvattoman kameran asentamisesta. Lisäksi molemmat joutuvat maksamaan 800 kruunua rikosuhrirahastoon ja kamera tuomittiin menetetyksi.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

14 thoughts on “Pariskunta viritti valvontakameran linnunpönttöön – isot sakot valvontalain rikkomisesta

  1. Voin vain kuvitella sen ruotsalaispoliisin vahingoniloisen ja innostuneen ilmeen kun tämä pääsi kirjoittamaan sakkolappua tuolle pariskunnalle.

    1. Oma veikkaus on että keskimäärin tavallinen rivipoliisi ei Ruotsissakaan ole ns. suvakki… Rivipoliisien mielipiteillä tosin ei ole väliä, sillä heidän työnään on vain toteuttaa määräyksiä.

      1. Sori vaan, mutta olen nähnyt ihan useammalta videolta kuinka innokkaasti ruotsalaiset rivipoliisit hakkaavat Vastarintaliikkeen aktivisteja etten enää niele tuota selitystä.

        1. Ok. Muistelisin että Suomessa rivipoliisit eivät ole vihreiden/vasemmistoliiton äänestäjiä, mutta Ruotsin tilanne voi olla toinen. Joka tapauksessa tärkeämpää on mitä väkeä ylemmässä johdossa on, sillä rivipoliisin toimenkuva on ylempien tahojen käskyjen noudattaminen.

    1. Suomessa on vielä paskemmin. Lottovoitto jos on syntynyt jonnekin etelä-eurooppaan, saa kasvattaa vaikka vääriä kurkkuja, vitut välittävät idioottilaeista.

  2. Eikä siinä kaikki: molemmat joutuvat maksamaan 800 kr per nuppi ”Rikoksenuhriviranomaiselle” (Brottsoffermyndigheten) ja kameran otti Ruotsistan haltuunsa. Lasku siis 11600 kr plus menetetty kamera 2000-10000 kr.

  3. Tätäkin on anarko-tyrannia.

    Lisääntyvää regulaatiota ja simputusta lakeja
    lammasmaisesti totteleville kansalaisille –
    kotoutumistoimia, ymmärrystä ja voivottelua
    rikollisille.

    Poliisia ei juuri kiinnosta jos autoasi vandalisoidaan
    mutta he heräävät räjähtävään toimintaa kun yrität
    suojata omaisuuttasi.

    Mä en näe tällaisestä omaisuuden- ja henkilönsuojan
    murtamisesta mitään muuta lopputulosta kuin
    korpilain ja omankädenoikeuden.

  4. Ja ilkivallantekijät luultavimmin selvisivät tilanteesta ilman seuraamuksia, koska heidät oli keksitty laittomilla virityksillä. Heille pariskunnan pitää maksaa isot korvaukset henkisistä kärsimyksistä ja pyytää heiltä anteeksi törkeää razzizzmia.

  5. Olisiko myös rangaistavaa, jos pariskunta olisi omin silmin asuntonsa ikkunasta valvonut autoaan.

    Onko rikoksen näkeminen rikos, jos näkeminen tapahtuu paljain silmin tai suorassa lähetyksessä monitorista katseltuna. Entä jos Ruotsissa joku pariskunta päättää katsoa ympäri vuorokauden makuuhuoneensa ikkunasta pihamaalla olevaa autoaan. Pitäisikö siihenkin saada lupa viranomaisilta, koska valvonta suorana monitorista seurattuna on luvanvaraista.

    Ruotsin väestö on sairastunut johonkin kollektiiviseen mielisairauteen.

  6. Sakkojen lisäksi aitoansa kuvanneet jotuvat vielä majsamaan autonsa korjauslaskun. Swedestania on järjetön ghettomaa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.