Skip to content
Mainokset

Suomalainen nainen yritti adoptoida itselleen irakilaisen nuorukaisen

IMG_20180201_132154

18-vuotias adoptiolapsi. Tai melkein.

1.2.2018

Helsingin hovioikeus saattoi eilen päätökseen Vantaan käräjäoikeudessa alulle pannun merkillisen oikeustoimen, jossa Suomeen kävelleen irakilaisen Govar Ali Ismael Sian:in asia aikuisen adoptiosta hylättiin. 48-vuotias vantaalainen nainen olisi halunnut adoptoida 19-vuotiaan irakiaanon.

Nainen oli yhyttänyt irakiaanon Helsingin asemalla 2015 kun mies oli eksynyt eikä löytänyt vokkiinsa. Kohtaminen johti siihen, että irakilainen ja nainen jollain tapaa ihastuivat toisiinsa. He alkoivat tapailla toisiaan ja viettivät pitkiä aikoja yhdessä. Irakiaano olisi muuttanut naisen luokse asumaan, mutta naisen vuokranantaja ei suostunut tällaiseen järjestelyyn.

Jossain vaiheessa suhde eteni sellaiselle asteelle, että mies katsoi naisessa olevan äitiainesta. Hän kertoo oikeudelle saattamassaan perustelussa tarvitsevansa äitiä. Nainen taas kertoi, että heidän välillään oli hyvä äiti-poika-suhde. Pariskunta laittoi käräjäoikeuteen hakemuksen, että nainen merkittäisiin kirjoihin ja kansiin irakilaisen adoptioäidiksi.

Käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen ja perusteli sitä mm. sillä, että aikuisen adoptiossa adoptoitavan pitäisi olla asunut toisen luona ennestään ja heillä pitäisi olla jonkinlainen vanhempi-lapsi-suhde vähintää adoptoitavan olleen alaikäinen. Mies peusteli, että oli tullut täysi-ikäiseksi vasta neljä kuukautta tapaamisen jälkeen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjoikeuden päätöstä.

Tällainen asia on Suomessa vielä hieman uusi ja outo, sillä kolmansista maista tulleita miehiä on vielä suhteellisen vähän. Ruotsissa tällaiset ”äiti-lapsi”-suhteet ovat hyvin yleisiä ja konsepti on aivan sama kuin tässäkin tapauksessa. Vanhempi mummoikään saapuva nainen ihastuu nuoreen arabiin tai afrikaanoon ja heidän välille syttyy suhde. Suhdetta kuitenkin jostain perverssistä syystä kutsutaan äiti-poika-suhteeksi. Mies puhuttelee naista äitinään tai varaäitinään ja nainen poikana tai bonuspoikana.

 

 

Mainokset

19 Comments »

  1. No nainen oli lähtenyt matumetsälle kun oli kuullut että tämä toyboy metsästys on sallittavaa, kunhan sanoo että haluaa VAIN sijais ”äidiksi” siitähän se idea lähti.Kun hän näki tämän ”nuorukaisen,” valtava kiima iski koko vartalon ja ajatteli tulevia helliä hetkiä ja että saa vaihtaa paljon käytetyn hieromasauvansa aitoon lähi-itäläiseen mulkkeroon. Saas nähdä kestääkö paikat ja kyllästyykö miten äkkiä löytöönsä. Alapää ajattelu kun vie järjen kiiman tullessa hallisevaksi tunteeksi, jopa keski-ikäsillä naisilla.

    Tykkää

  2. ”Irakilaista tai afgaanimiestä halutaan. Pituus 130-220 cm, ”se” 20-25 cm. Muuta vaatimuksia ei sitten olekkaan, minä maksan asunnon ja kaikki kulut.”

    Tykkää

    • Siinäpä unelmoit ja kuvittelet, Sirpa-Tuula. Omien tuttavien seassa on pari tuollaista oksettavaa mamu-poikien ja -miesten ihailijaa. Naamatusten en ole sanonut (eikä moni muukaan ole sanonut), että halveksin ja monet muutkin suomalaisnaiset halveksivat teitä!!!! Miesten halveksunnan ehkä tiedätkin – vai luuletko sen olevan vain rasismia??? Mieti vähän!!!!

      Tajuatko yhtään, kuinka paljon on halveksittu aikoinaan niitä suomalaismiehiä, jotka ”ostivat” netistä itselleen thaimaalaisen naisen yms.? Ette pääse yhtään vähemmällä halveksunnalla – päinvastoin – on helvetin typerää antaa noiden mamujen hyötyä teidän kustannuksella.

      Suhteet noiden kanssa ei monellakaan kauan kestä. Pettäminen alkaa välittömästi. Luulet saavasi paljon munaa, mutta etpä saakaan, kun ne muut ”pantavat” astuvat kuvioihin. Tietysti tilanne on toinen, jos itsesi mielestä muutaman kerran vuodessa on paljon… 😃

      Tykkää

    • Provohan tuo on, mutta kyllä näille naisille olisi oikeastaan saatettava tietoon se, kuinka naurettavaa ja halveksittavaa heidän toimintansa on.

      Tykkää

    • Kuka nainen haluaa itseään lyhyemmän miehen???? Suomessa ei ole kuin jokunen lyhytkasvuinen nainen, joille tuollainen 130 cm pitkä mies sopisi pituutensa puolesta.

      Suurimmalle osalle suomalaisnaisia nuo arabit ovat liian lyhyitä. Suurin osa niistähän on tai ainakin näyttää olevan hädin tuskin 165-170 cm. Syvemmältä Afrikasta löytyvät huomattavasti tummaihoisemmat miehet, joissa kyllä sitten on myös pitkiäkin. Tänne tulleet mustat miehetkin ovat enimmäkseen lyhyitä – harvoin näkee ketään yli 180 cm.

      Mulkun pituuksia en ole mittaillut enkä heikäläisiin vapaaehtoisesti jatkossakaan sekaannu, joten siitä en osaa mitään sanoa.

      Tykkää

  3. Ihan normaalia insesti-fetissiä tämä on. Kyllä Suomalaisetkin kaikki haluaisivat nussia äitejään! Nothing to see here, move along!

    Tykkää

  4. Ajattelin tässä perustaa sellaisen liiketoiminnan että välitän filippiiniläisiä teinityttöjä adoptoitavaksi Suomalaismiehille syrjäkylillä.Ihmisoikeudet ja silleen.Ovat olleet sisällissodassa muslimien kanssa about 50v että kyseessä on ihan vaan kansainvälisten sopimusten kunnioittaminen ja ihmisarvon puolustaminen.Samalla voisi perustaa vastaanottokeskuksen jossa miehet voisivat käydä tukemassa tytteleitä kotoutumisessa ja pelastaa sieltä sitten kotihoitoon heikoimmassa asemassa olevat syrjityt.Valtio varmasti antaa paikalle tukea.Nimi voisi olla vaikkapa punainen lyhty.RHC varmaan hoitaa mainostamisen ihan mielellään netin puolella ja SPR voi sitten kuskailla tyttelit syrjäkylille turvaan koska molemmilla on vankkaa osaamista alalta.

    Tykkää

    • Mä voisin ottaa 5-6 kpl luokseni leipomaan filippiiniläistä leipää ja lauleskelemaan filippiiniläisiä lauluja, ihan vaan vara-isä meiningillä. Ilmoittele milloinka noi saapuu, niin voin sanoa muijalle että pakkaa laukkunsa.

      Tykkää

    • Loppuu se natsiksi haukkuminen kuin seinään, kun Seura tulee tekemään juttua adoptoimistani 18 vuotiaista tyttösistä, jotka kaikki kutsuvat minua isukiksi. Minä kerron kohtaamastani jyrkästä rasismista, jota kohtaan päivittäin shoppaillessani kotouttamistuilla tyttöjen kanssa minihameita ja korkeakorkoisia saappaita. Lihavat ja veltot keski-ikäiset naiset katsovat pahasti, kun kähmin tytsyjäni avoimesti, tai kun vilahdan kaupan sovituskoppiin kikattavien bonuslapsukaisteni kanssa. Hieman nyyhkyttäen esitän toiveeni saada nauttia aidosta rakkaudesta ilman julmien ihmisten ymmärtämätöntä käytöstä.

      Tykkää

  5. Kyllä vähämielisilläkin on oikeus vierailla rakkauden puutarhassa ja nauttia vaikka tällaisella verukkeella. Molemmat dorkat olivat asialla yksissätuumin. Ehkäpä normaali vanhempi nainen ja nuorempi mies parisuhde ei jostain syystä olisi mennyt läpi niin päätettiin kokeilla äitee – poika koukeroa. Poika olisi saanut lisäperusteen Oleen ja ”äitee” ehkä uuden holhoajan itselleen uudesta lähisukulaisestaan. Ei liene normaalia että vuokranantaja kieltää täyspäiseltä kansalaiselta yhteisasumisen. Eli kyseessä on vajaakykyinen naisoletettu joka ei pysty täysin vastaamaan tekemisistään. Tällaista kutsutaan holhouksenalaiseksi. Anyway, ei tämäkään kiville mennyt projekti estä rakkauden voimia jylläämästä.

    Tykkää

    • Vuokrasopimus koskee vain sopimuksen osapuolia, toisaalta yleissäännön mukaan perheenjäsenten muuttamista samaan asuntoon ei voi estää.

      Usein voi ottaa myös alivuokralaisen. Alivuokralaista ei voi ottaa silloin, jos asunto on hyvin pieni (siihen on tarkat säännöt).

      Ns. seurustelukumppanin muutto asuntoon on yleensä aina sallittava, mutta vuokranantajalla on perusteita kieltää kenenkään sopimuksen ulkopuolisen muutto asuntoon, jos esim. asunnon vesilasku on henkilölukumäärään perustuva ja jos se sisältyy vuokraan ja muissa vastaavissa tilanteissa. Silloin tietysti pitäisi tehdä uusi sopimus, korottaa vuokraa (mutta sopimuksen mukaan korotuksen tarkistukseen saattaa olla vielä aikaa eikä uusi sopimus ole mahdollinen). Rahalla tietysti sopimukseen voisi tulla hetkessä joustoa, mutta näillä usein ei ylimääräistä rahaa ole – he eivät pysty kattamaan bonuspoikansa kuluja, jos omankin vuokran maksaa ennestään jo KELA.

      Tarkemmat säännöt vuokrapykäliin löytyy laki24.fi-sivuilta sekä hakemalla hakusanalla hyvä vuokratapa jne., jos jotain kiinnostaa. (Kirjoitin nyt ihan vaan ulkomuistista.)

      Tykkää

  6. Olen lähellä 70v nainen ja sanonpa vaan että kohta oksennan näiden ”naisten” takia jotka tällaista tekee. Eikö nykyään naisilla ole enää mitään muuta mielessä.
    Rukoilen joka päivä Jumalaa että hän tuhoaisi koko naisväestön Suomesta jos he eivät tämän parempia ole. Pelkkiä likaisia elukoita vaan.

    Tykkää

  7. ”Pariskunta laittoi käräjäoikeuteen hakemuksen, että nainen merkittäisiin kirjoihin ja kansiin irakilaisen adoptioäidiksi.”
    – mitä jos kirjoihin merkittäisiin että ’mielenterveysongelmainen’ ja pistettäisiin , kuten suomessa tapana on, pää lääkkeitä täyteen?
    Kotoutumista, maassa maan tavalla? Vai joko on mummulla reseptejä taskut täynnä?

    Tykkää

  8. Näiden hyysääjänaisten kannattaisi miettiä, että jollakin tapaa 100 vuotta sitten meitä koitellut sisällissota ja myös toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat saattavat toistua.

    Maanpetturuudesta, kun ruvettiin syyttämään Suomen kannalta haitallisiin miehiin sotkeutumisesta, niin jälki ei ollut kaunista. Suomessa 100 v. sitten toki oli Venäjän ihailijoita miehistäkin. Punaiset aloittivat riehunnan, ja kun heitä rangaistiin ei naisia säälitty yhtään. Toisessa maailmansodassa oli syytä olla hyvin hissukseen sellaisen naisen, joka venäläisen miehen kanssa touhuili mutta maineensa menetti lopulta saksalaisiinkin sekautuvat.

    Norjassa toisen maailmansodan jälkeen toteutettiin ”tukka pois ja linnaan” sanontaa kirjaimellisesti saksalaisiin sekaantuneille naisille.

    Kun tai jos tämä maa tulee ajautumaan sisällissotaan näitten musulmaanien takia, niin enpä usko, että näillä äärisuvakeilla silloin on mitään aihetta juhlaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: