Skip to content
Mainokset

Malmössa täysi rähinä illalla – yksi lautoihin, kaksi rautoihin

uKDBih5i_XViFnVzu-jjqjShShI.jpg

Poliisin erikoisjoukot pitivät aluetta silmällä. Kuva Patrik Persson.

3.2.2018

Malmön eteläosissa maahanmuuttajataustaisessa ongelmalähiössä Fosiessa oli illalla täysi rähinä päällä kun uusruotsalaiset laittoivat pystyyn katusodan. Yksi henkilö saatiin ammuttua hengiltä. Poliisi otti kaksi henkilöä kiinni epäiltynä murhasta.

Poliisi sai hälytyksen klo 20.00 aikaan Docentgatanille, jossa ilmoittajien mukaan oli ammuttu kymmeniä laukauksia. Silminnäkijöiden mukaan kaksi henkilöä oli poistunut paikalta tapahtumien jälkeen. Kun poliisi saapui paikalle löydettiin asfaltista haavoittunut mies, joka oli elossa vielä hetken aikaa, mutta kuoli sairaalassa.

Heti tapahtuman jälkeen poliisi laittoi ison operaation Fosien ja Rosengårdin alueille. Poliisikoirien avulla saatiin jäljestettyä kaksi henkilöä, 35- ja 50-vuotiaat miehet, joita epäillään nyt murhasta. Poliisi iski erikoisjoukoilla huoneistoon, josta miehet otettiin kiinni.

Teknistä tutkintaa tehtiin myöhään yöhön ja poliisi yritti kerätä silminnäkijöltä lausuntoja. Sairaalan ensiapuun lähetettiin myös partio varmistamaan hoitajien turvallisuutta, mutta tällä kertaa siellä suunnassa ei tapahtunut mitään.

Mainokset

10 Comments »

  1. Off-Topikkia:

    Kun googlaa ’MV-lehti’ antaa google itselleni 1. tulokseksi linkin mvlehti.net

    Ilman siis https:// etuosaa, verrattuna kun hakee ’PT-media’ hakuehdolla.

    Mahtaako mun vehkeissä olla vikaa vai käykö muillekin samoin?

    Tykkää

  2. On se hyvä että nuorukaiset saa toteuttaa itseään. Kai niillä on vanhan heimoriidat afrikasta tai lähi-idästä setvimättä. No, ainakin nyt on yksi vähemmän rähisemässä ja muutkin pelkää kaverinsa kostoa.

    Tykkää

  3. One down, many more to go. Hyvä alku ainakin! Kätevää, ei tarvitse tehdä mitään, noi hoitaa itsensä pois pikkuhiljaa.

    Tykkää

  4. Saahan poliisi yrittää kerätä silminnäkijöiden lausuntoja,vaan kun ne silminnäkijät ei uskalla puhua.Siina puhumisessa kun on katkolla omakin henki***

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: