Advertisements
Skip to content

Malmön poliisi jatkaa poliisitalojen erikoisvartiointia

cee32b40-ff60-4088-b572-855672c2cb9d.jpg

Kuvan poliisi vahtimassa Rosengårdin poliisitaloa tammikuisen räjähdyksen jälkeen.

4.2.2018

Turvallisuustoimentpiteet Malmön poliisiasemien ympärillä ovat jatkuneet myös koko sunnuntaipäivän. Jokaista asemaa vahtii muutama konepistoolein varustautunut poliisi.

Malmön poliisin tiedotteessa sanotaan, että turvatoimi on erityissuojaus, sillä poliisilla on menossa muutamia akteja alamaailman suuntaan ja poliisi haluaa varmistaa, että asemia vastaan ei isketä kostomielessä. Pelkona on selvästi, että viime aikoina asemille kohdistuneet räjähdykset toistuvat entistä isompina.

Poliisi ei ole kertonut kauanko se aikoo vahtia rakennuksia. Se kuitenkin kerrotaan, että uhka ei ole varsinaisesti kohdistunut suureen yleisöön vaan vain poliisia kohtaan.

 

Advertisements

28 Comments »

  1. Tästä ei mene enää kauan siihen kun nämä vartiot muodostuvat pysyviksi ja poliisien lisäksi niitä hoitaa sotilaat.




    0



    0
    • Minkä maan sotilaat?

      Ruotsilla on käsittääkseni 50 000 paraatiupseeria mutta ei mokuja.




      0



      0
      • Ehkä he perustavat Ruotsin Muukalaislegioonan? – Svenska Främlingslegionenin pääsyvaatimuksena tosin saattaisi olla mm. vähintään kolmen vuoden palvelus ISISin, al-Qaidan tai muun islamistiterroristijärjestön riveissä.
        Kun muualla maailmassa ällisteltäisiin miksi Ruotsi haluaa ulkoistaa turvallisuutensa niille ihmisille, joiden ulkoistettu rikollisuus on maan turvallisuuden alunperinkin vaarantanut, kysyjille huudettaisiin raivokkaasti heidän olevan tyhmiä, pahoja, hulluja, rasisteja tai kaikkea samaan aikaan.

        Ei tälle kuulkaa oikeasti enää mitään voi. Valta korruptoi, rajaton valta korruptoi rajattomasti. Hyvinvointi veltostuttaa, rajaton hyvinvointi veltostuttaa rajattomasti.

        Siihen kaatui Länsi-Rooma. Siihen kaatuu Ruotsi. Meille täällä Suomessa yhdenlaista mallia näyttää Ruotsi; toisenlaista Unkari, Tšekki, Slovakia, Puola, Itävalta ja Baltian maat.
        Kummasta esimerkistä haluamme ottaa mallia?




        0



        0
        • Korruptio on ongelman ydin -sillä ja suoralla kiristämisellä tätä toimintaa ohjaillaan. Ikävintä on se karu totuus ettei kansallismieliset tahot pysty käyttämään samoja menetelmiä koska rahaa ei ole eikä kiristämiseen tarvittavaa vaikutusvaltaa takana. Tarvittaisiin korkean moraalin omaavia päättäjiä jotka olisivat näiden kahden keinon vaikutuksen ulkopuolella…mutta kun niitäkään ei ole kun kahden käden sormilla laskettava määrä.




          0



          0
          • Suomea ei voi verrata Visegrad-maihin erilaisen menneisyyden takia. Näissä viisaasti toimivissa maissa ei ole merkittävää varjohallitusta (Deep state) taustalla eikä saatanallisia salaseuroja kuten vapaamuurarit.

            -Irvokkainta on kuitenkin se että tältä saastalta nuo maat on säästänyt kommunismin alla eletyt vuoden! Suomi tulee maksamaan eletyistä vapauden(?) vuosikymmenistä todella kovan hinnan -liian helppo elämä ja hyväuskoisuus valtaapitäviä kohtaan on antanut täydellisen kasvualustan syövän etenemiselle yhteiskunnan jokaiselle osa-alueelle. Maata johtaa joukko rikollisia joita käskytetään masn rajojen ulkopuolelta -tilanteen korjaaminen on todella vaikeaa, nykyisen poliittisen järjestelmän alaisuudessa täysin mahdotonta.

            -On siis syytä alkaa miettimään muita vaihtoehtoja -ne tosin vaativat valmiutta oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä ja valmiutta toimia muidenkin kun vain itsensä etua ajatellen. Poliitikoilta tätä ominaisuutta ei ole enää vuosiin löytynyt -löytyykö riittävän suurelta osalta kansaa?




            0



            0
        • Yleinen asevelvollisuus lakkautettiin Ruotsissa, koska se oli kuulema tullut tiensä päähän virallisen selityksen mukaan rauhan aikana mutta kuka tekisi tutkimuksen edes siitä, kuinka monen varusmiehen etunimi olisi ollut jo tuolloin profeetta Muhammadista johdettu.




          0



          0
    • Ammattisotilaat — muukalaislegioonan uusi tuleminen todelliseen tarpeeseen Ruotsin pullan syöjien puolesta.




      0



      0
    • Nyt kun poliisi joutuu käyttämään enenevässä määrin resursseja kansalaisten suojelemisen sijasta itsensä suojelemiseen, seuraava looginen askel voisi olla panssaroidut ajoneuvot, poliisiasemien ympäröinti erilaisilla esteillä tai poistumattomuus poliisiasemalta. Lenkkeilyn ilman tulivoimaista lenkkiseuraa voisi pikku hiljaa kieltää kokonaan ainakin Etelä-Ruotsista. Pimeällä ulkona liikkuminenhan on tajuttu lopettaa jo oma-aloitteisesti.




      0



      0
  2. Juu,ei tietenkään uhka ole kohdistunut suureen yleisöön..Eihän nyt toki.Se suuri yleisöhän joutuu vain elämään niiden rikastuttavien voimavarojen kanssa ilman niitä konepistooleita päivästä toiseen.Toisaalta tietysti ikävähän se on poliisinkaan myöntää että sillä ei itseasiassa ole enää resursseja edes itsensä suojeluun kunnolla.




    0



    0
  3. Jos yhteiskunnan annetaan mennä tähän pisteeseen,niin aletaan olemaan heikoilla hangilla.




    0



    0
    • Ruotsin vastaiset rajat pitäisi sulkea välittömästi. Juurihan eräs kroatilainen (tai albanialainen) syyttäjä kertoi, että Ruotsi on Balkanin asemarkkinoiden suurin vientikohde. Rynnäkkökiväärejä, kranaatteja ja sinkoja virtaa maahan kuin karkkia. Sisäministeri, haloo!?!?




      0



      0
      • Onhan se balkanin tavara mukavaa vaihtelua Ruotsin armeijan hajasijoittelemasta varikosta raidattuun.




        0



        0
    • Eiköhän se olisi parasta, että Ruotsi uppoaisi mahdollisimman pian. On liian kiduttavaa seurata, miten pride-sosialisti-etnopalvojat uskovat islamilaisten lukutaidottomien ja taparikollisten menevät omasta muotistaan läpi. Ei vain enää jaksaisi kuunnella mihinkään – paitsi toiseuden ihannointiin – perustumatonta uskoa persestanialaisiin, jotka hyökkäävät jo täysin avoimesti ruotsalaista yhteiskuntaa vastaan.




      0



      0
      • Olisi muuten, mutta kun se uppoava Ruotsi ryöppäyttäisi ympärilleen paskavyöryn, jonka torjuminen olisi mahdotonta vaikka olisi millaiset resurssit käytössä. No, ehkä Kiina voisi tehdä jotain Tiananmenin aukion toisinnan n:nteen potenssiin tapaista, mutta Kiina nyt vaan ei ole Suomen naapurimaa.




        0



        0
        • Kunnon hässäkkä käyntiin vaan -se on paljon parempi vaihtoehto kun tämä löysässä hirressä roikkuminen.




          0



          0
        • Totta kai se ryöpsäyttää, mutta jos tilanne menee vain huonompaan suuntaan, kannattaa ryöpsäyttää niin aikaisin kuin mahdollista.




          0



          0
  4. Huomenna saa lukea lehdistä kuinka matujen rauhanturvajoukot on riisunut natsipoliisit aseista.ja ilman laukaustakaan.




    0



    0
    • Kyllä se normaali kahvi- ja pullalinja palaa taas kohta takaisin ja diskuteeraus aloitetaan uudelleen. Ja yhteiskunta sen kun rapistuu. Taittaa olla kohta niin, että konnat vartioivat omia päämajojaan konepistoolien kanssa ja poliisit eivät uskalla mennä lähellekään.




      0



      0
  5. Nyt voitaisiin tehdä 1976 elokuvasta ”Assault on Precinct 13” uusi svenska multikulti edition.




    0



    0
  6. Pelkäävät raukat ihan tosissaan. Naisille sanotaan, että puistoon suorastaan voi mennä pelottomasti raiskattavaksi, mutta itseä pelottaa kahvinjuonti niin pirusti ikkunan ääressä. Luulisi noidenkin olevan ns normaaleja ihmisiä vapaa-aikanaan. Sitten sanotaan vain niiden päälliköiden olevan k***päisiä, tuleeko se ominaisuus jonkun prenikan kylkiäisinä.




    0



    0
  7. Minusta alkaa tuntua, että nämä poliisin vastustajat eivät suinkaan ole mitään rikollisia. He ovat sissejä, querillas. Heidän käymänsä sodan tarkoituksena on ottaa Ruotsi haltuun alue kerrallaan.




    0



    0
    • Olet aivan oikeassa. Mutta mikä on se taho joka tätä sissitoimintaa kaikkein ylimmältä taholta käskyttää? (eli pitää huolen ettei toimintaan puututa)

      -Mikä on sinun näkemys asiasta?




      0



      0
  8. Ja nämä aseelliset vartiot ovat siis tarpeen koska ihanat lupsakat kultamunat, kulttuuria rikastavat rauhanomaiset moniosaajat, yksinsaapuneet vainoa pakenevat pikkupojut, monipuolisten ruokailuhetkien tarjoajat eli savakovalaiden hintelät rattopojat ovatkin jostain ihmeen syystä aivan helvetin vaarallisia, arvaamattomia, aseistautuneita, vihamielisiä ja yhteiskuntajärjestystä syvästi halveksuvia superkriminaaleja?

    Miksi ihmeessä sitten vastaava vartiointi ja toimet eivät ole koskaan, siis koskaan olleet tarpeen minkään muun edes niiden median ja polpon seinille maalaamien natsien pidätysten yhteydessä tarpee?

    Ihan kuin meille olisi vuosia valehdeltu ja puhuttu täyttä paskaa vuositolkulla n.s Vanhanvaltavalhemafiamedian taholta. Mutta eihän se voi olla niin, eihän? Ennemmin uskon Helsingin Unelmia ja Iltapaskaa kuin omia silmiä ja korvia. Ylen annonkin täytyy tietää parempi totuus kuin mitä todellisuus valehtelee minulle silmieni kautta.

    Kyllä unelman on oltava totta. Unelma, meillä on se unelma, ei sitä saa viedä. Kaikkien pitää tehdä vaikka suurin uhraus jotta suvakosiidervalaille riittää rattopoikia. Se on vain oikein. Maksoi mitä maksoi. Lisää lisää lisää rattopoikia kunnes Afrikka ja arabia on imettt niistä kuivaksi.

    Se on unelma. Niin kaunis unelma. Sata rattopoikaa joka suvakille.




    0



    0
  9. Voin kuvitella miten etnolähiöissä naureskellaan poliisille. Kohta Ruopo joutuu perääntymään poliisiaseman vessaan, gansgstat tunkevat sisälle, vievät aseet ja vehkeet sekä kaffekassan ja halalmakkarat.




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.