Ruotsin tulijamäärät taas hienoiseen nousuun – tammikuun tulijat yhteensä 5 979 tulijaa.

11
Asylsök_3v.png

 

6.2.2018

Ruotsin tulijamäärät lähtivät taas hienoiseen nousuun. Verrattuna viime vuoteen tammikuussa tulijoita oli selvästi enemmän.

Puhtaita turvapaikkahakemuksia jätetiinn 2 145 kappaletta. Se mikä on merkittävää on se, että suurin hakijaryhmä ovat eritreaanot. Eritreassa ei ole mitään sotaa tai konfliktia. Nämä henkilöt siis tulevat omatoimisesti Euroopan läpi jäämättä rauhallisiin naapurimaihin, kuten syyrialaist ja irakilaiset Turkkiin.

Italiasta ja Kreiksta on lennätetty 192 henkilöä. Nämä ovat taakanjako-afrikkalaisia.

Suurin määrä tulijoita tulee perheenyhdistämisellä. Hakemuksia jätetiin tammikuussa 3 642 kappaletta.

Näin ollen kuukauden kolmansien maiden tulijamäärä on 5 979 henkilöä.

Migrationsverket

Advertisements
,

16 thoughts on “Ruotsin tulijamäärät taas hienoiseen nousuun – tammikuun tulijat yhteensä 5 979 tulijaa.

  1. 6 000 × 12=72 000. Siihen sitten syntyvyys, vaeltajaheimot ja muut elämäntapaintiaanit päälle. Alkaa tulemaan Loppu tulee -kylttien kiinnittäjille kiire.

  2. Jossain vaiheessa romahduksen on yksinkertaisesti tultava. Tällä tahdilla ei kymmentävuotta enempää mene niin tapahtuu kummia, mikä tietysti on meidän kannalta hyvä.

    1. Se päivä alkaa tulla yhä lähemmäs. Ruotsi alkaa hajomaan sisältäpäin, merkit ovat vahvat. Nyt kun Suomessa oltaisiin hieman paremmin hereillä ettei käy kuin 2015, lisänä väkivalta, kaaos, tapot ym.

    2. Ei tule, tilanne on täysin hanskassa!

      Ruotsin asuntovirasto on arvioinut, että maahan pitäisi rakentaa noin 440 000 asuntoa eli Tukholmaa vastaava määrä asuntoja viiden vuoden kuluessa. Pääministeri Stefan Löfvenin hallitus on asettanut tavoitteeksi 700 000 asunnon rakentamisen vuoteen 2025 mennessä.

      Lähteet: REUTERS

  3. Yleisilla kulkuneuvoilla ja keskustan kaduilla jos ei kovin usein liiku niin huomaa eron. Tänään on paljon enemmän … kuin mitä oli kuukausi sitten ja sanoisinko ”kieliasu” tekee sen että kulkuneuvoissa on pakko istua kuulokkeet päässä ellei halua hermoromahdusta ennen perillepääsyä.

  4. Ei tämä ole enää mikään haaste/utmaning, tämä on pahimmanlaatuinen provokaatio.

  5. Sisällissota tulee vaan kiihtymään Ruotsissa. Kunhan romahdus lähenee vielä muutamia vuosia niin kadulla tappelevat muutkin kuin matujengit. Veikkasin viimeksi eilen vaimolleni, että pakolaisuus Ruotsista Suomeen alkanee jossain määrin noin viiden vuoden kuluttua. Tulijat ovat Perssoneita, Karlssoneita. Ahmedit ja muut karvakädet jäävät tekemään Ruotsista uutta paskastania.

    1. Veikkaan,että Perssonit,Karlssonit jää stokissyndroomissaan palvomaan jumaliaan ja lakupekkaa alkaa pukkaa ihan vitusti. Swedujen romahdus,mikä vääjäämättä tulee, niin on katastrofi suomelle,norjalle.

      1. Ruotsalaisia ei saisi missään nimessä päästää tänne
        pakolaisina jos tilanne siihen menisi.

        He siirtäisivät kansanluonteensa tänne ja sama tilanne
        tulisi heidän mukanaan tännekin.

        Ja tämä vastenmielisyys heitä kohtaan pitää myös
        kertoa heille. Pysykää omassa maassanne! Itsehän
        sen paskoitte…

  6. Kommentoijille tämä Paavon kirjoitus on valitettavasti edelleen ajankohtainen: https://pt-media.org/2017/12/21/romahtaako-ruotsi-ei-romahda/

    Ruotsin kaupungit jatkavat rappeutumistaan ja segregaatiotaan ilman järjestäytynyttä kapinaa aivan kuin Ranskassa ja muualla Länsi-Euroopassa. Pakolaisena ei kenenkään tarvitse lähteä vaan Ruotsista jo muuttaa pois kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain.

    1. Romahduksen voi käsittää monella tavalla. Tuntemamme Ruotsi tulee romahtamaan tavalla tai toisella. Jossain vaiheessa pakolaisten määrä ylittää kipupisteen ja liikaa on ykksinkertaisesti liikaa. Kyse on vain miten hirveitä asioita pitää tapahtua että svenssoni sen myöntää. Voi tietysti olla että kun maassa on mutiaisten enemmistö hallitus he lyövät itse rajat kiinni kun tietävät rahojen loppuvan, eikä heidän tarvitse murehtia rasismi syytöksistä. Pienenä vähemmistönä routsalainen orja on ihan kätevä ylläpitämään maan infraa yms.

      1. Sehän se jännä tilanne olisi. Sunnit keksisivät, millä shiiat saisi maksamaan veroja ja kuluttamaan yhteiskunnan varoja minimaalisen vähän. Siitäpä saattaa olla erimieltä shiia jne.

    2. Neuvostoliitonkin piti olla ikuinen, mutta kun rahat loppuivat, eikä palkkoja ja eläkkeitä saatu maksuun, niin tuli se hetki, jolloin panssarivaunut ajettiin kaduille. Enkä tarkoita mitään voitonpäivän paraateja.

      Talouden huono jama johtui suureksi osaksi mielettömistä asevarustelumenoista. Venäjän talouden pelastajaksi saatiin luonnonvarojen myynti, siis pääasiassa öljyn, ja maltillisemmat menot asevarusteluun.

      Ruotsilla on tasan yhtä suuret öljyvarat laittaa myyntiin kuin meilläkin. Armeija on jo ajettu alas säästösyistä. Mielettömät menot syntyvät mokutuksesta, jota ei saa enää millään ajettua alas. Päin vastoin, siinä syöksykierteessä vauhti vain kiihtyy. Kun talous siellä joskus romahtaa, niin se sama matulauma kirkuu edelleen sossun ovella rahaa.

  7. Paljonkohan Ruotsi menettää matkailutuloja? Onhan Kanada ja oliko se japani, jotka antoivat matkustusvaroituksen Ruotsiin.

    1. Ruotsi on pian läpeensä vaarallinen paikka ei muslimeille. Feministihallitus alistuu hyvin pian islamistien vaatimuksille ja heidän keski-aikaisten brutaalien tapojen ja lakien taakse.

  8. Hieman on ollut pelko perseessä, että eritsealaiset jäisivät aliedustetuiksi vastaanottahien flekmaattisuudesta johtuen.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.