Mohammed Jabbar saapui Turkista Suomeen, sai turvapaikan ja on nyt lomalla Turkissa

11

 

 

 

 

8.2.2018

Moni muistaa vanhan tuttumme Mohammed Jabbarin. Aseman viime talven ja kesän lakkokenraalin, joka osoitteli mieltään loppuelämän kestävän ylläpidon puolesta. Joka lopulta tuli. Jabbar lähti nyt pitkälle lomalle Turkkiin.

Lyhyt kertaus. Jabbar vietti vielä vuonna 2013 mukavaa elämää Irakissa. Kesällä 2014 Jabbar muuttaa Turkkiin ja lopullisesti Jabbar kantoi kamansa Turkkiin marraskuun 16. päivä 2014. Jabbar asuu ja viettää mukavaa elämää Turkissa. Hän käy töissä ja juhlii ystäviensä kanssa. Mikään ei viittaa, että hänen olisi pitänyt paeta Turkista. Jabbar oleskelee Turkissa loppukesään 2015 asti, kunnes alkaa sotapakolaiseksi.

Kuvakaappaus 2018-02-08 00-10-35
Jabbar saapui Turkkiin tammikuun 20. päivä pari viikkoa sitten.

28. elokuuta 2015 Jabbar matkustaa reittilaivalla Kreikan saarelle Lesvokselle. Jabbarilla on siihen asti ollut passi. Hän nimittäin on matkustellut paljon vuosien 2014-2015 aikana. Ennen Suomeen tuloa passi tippuu Välimereen. Kreikaan saavuttuaan Jabbar euroreilaa Serbian, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta lokakuussa Helsinkiin. Ennen Suomeen tuloa hän vietti pitkän ajan Ruotsissa.

Viime talvesta kesään Jabbar oli siis tuttu näky Helsingin asemalla, jossa hän osoitteli maanmiestensä kanssa mieltään. Lopulta Jabbar sai Suomesta sen mitä halusi – oleskeluluvan ja loppuelämän kestävän ilmaisen ylläpidon.

Kuvakaappaus 2018-02-08 00-10-57
Jabbar syö parhaita ruokia Turkissa, kun voi olla Suomessa turvapaikanhakijana.

 

Nyt Jabbar Mohammed on lomaillut viimeisen vajaan kuukauden Turkissa. Hän on niissä samoissa paikoissa mistä lähti Suomeen turvapaikanhakijaksi.

Millä perusteella Jabbarille myönnettiin turvapaikka Suomesta, sitä voi vain kysyä. Jos Jabbar on kerran asunut ja elänyt ennen Suomeen tuloaan Turkissa. Käynyt töissä ja viettänyt normaalia elämää kuten miljoonat turkkilaisetkin. Ja yhtäkkiä päättänyt lähteä Suomeen turvapaikanhakijaksi. Kaikenlisäksi turvapaikka myönnetään miehelle. Ja sen jälkeen mies matkustaa lomalle sinne, mistä on Suomeen tullut.

Kuvakaappaus 2018-02-08 00-11-41
Parasta elämässä on kun siitä voi nauttia.

Suomalainen veronmaksaja, sinä maksat Jabbar Mohammedin loman Turkkiin. Muista nousta huomeaamulla tuntia aiemmin töihin, että Jabbar voi juhlia.

Jabbarille voi lähettä lomaterveisiä Facebookin kautta:

https://www.facebook.com/Jetara.fi?lst=755214238%3A1540476062%3A1518038167

Jabbarin tarina täältä:

https://pt-media.org/2017/03/19/jabbar-on-saapunut-kotiin-aseman-lakkokenraalin-tarina/

LISÄYS: Kannattaa katsoa mitä Jabbarilla on sanomista Helsingin asemalla viime talvena. Puhe englanniksi suomiteksteillä.

HUOM!! VAROITUS!! Filmin katsominen aiheuttaa raivokohtauksen, joten ole varovainen!!

 

LISÄYS: Juttu on saanut valtavat lukijamäärät ja luultavasti sen takia Jabbar on poistanut Facebook-sivunsa käytöstä. Kun juttu julkaistiin, Jabbar siivosi ensin pois Turkista tekemänsä päivitykset, hetken päästä hän poisti koko profiilin.

Advertisements
, , ,

62 thoughts on “Mohammed Jabbar saapui Turkista Suomeen, sai turvapaikan ja on nyt lomalla Turkissa

    1. Meillä on unelma huorilta kannattaa käydä perimässä takaisin maksamiaan veroja.

      5
      1
    2. Voi perkele!
      Yritäppä nuitten ”jappari huijaritten” kanssa puhua asiallisesti vaikka osaisit niitten kielenki.
      Ymmärsinlö oikein,että Suomen pitäis maksaa 10 miljaartia euroa jollekki japparin hallitukselle ???
      Mistähän mahtaa tämä lasku japparin mielestä suomelle koitua???

      Että oikein lento perämies tämä jappari ?Todistukset siitä kuitenki hukku välimereen tulomatkalla!
      Mutta liekkö niitä perämiehen papereita ollu niillä syyskuun yhennentoistapäivän lentäjilläkään ja
      silti osuivat pilvenpiirtäjiin kun tähtäsivät hyvin.

      Ja että ne anto tuonki huijarin pesityä Suomeen,joski se taitaa aika paljon oleskella sielä kotimaassaan
      suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

  1. Jabbar saattaa olla muslimi? Ei hätää, vaihdan itsekin, että saan homman rullaamaan. Pakolaiset ovat in.

    2
    1
  2. Suomessa ollaan ilmeisesti tarpeeksi tyhmiä, siksi tämä onnistuu. Ja naisia on- trots allt- helpompi jujuttaa kuin Ruotsissa. Nyt mielenkiinnolla seuraamaan koska hän aloittaa työnteon ja miten paljon jaksaa tehdä.

      1. Mutta onhan saanut Suomessa fysioterapiaa, kuuluu kunnan maksamiin palveluihin ainakin Hämptonissa.

  3. Tätähän tämä ”turvapaikka” surffailu on suurimmaksi osaksi.Mukavaa elämää hölmöjen Eurooppalaisten rahoilla.Tuolta hiekkapinalta turvapaikka oikeus pois välittömästi. Helvetti kun nämä tapaukset saisi myös suurempaan levitykseen ja veronmaksajien tietoon.

    1. Huutaminen ja uhkailu taivuttaa migrin antamaan kaiken, mitä rikas huutaja on tottunut muutenkin elämässään saamaan. Irak on rikas valtio, valta on niiden ainoa halu. Suomalainen nöyristelee ja uskoo valheet ja uhkailut!

  4. Oikee meininki! Noin varmaan itekin tekisun jos asuisin Turkissa. Sieltä rahat pois mistä helpoimmalla saadaan, siis suomalaisilta 😀

    1
    1
  5. Se on siellä Turkissa sopeutumassa suomalaiseen työelämään. Olisi parempi, että tämä Jabbar muuttaisi Kela-avustuksineen pysyvästi Turkkiin, eikä tulisi ikinä takaisin.. Säästäisimme pitkän pennin siinä, mitä tämänkin jätkän kämpän lämmittämiseen ja veden lotraukseen täällä arktisissa olosuhteissa kuluu. Puhumattakaan siitä, että Kelan henkilöstö säästyisi hermoromahduksilta, kun nämä sipissä lomilta tulevat aloittavat aloittavat uuden uhkailu- ja rahankiristyskierroksen Kela-konttoreihin.

    1. Tämä mies on jo luultavasti suurimman osasta vuodesta kotonaan Turkissa. Käy pari kertaa vuodessa Suomessa näyttämässä naamaansa KELA-tädille ja moikkaamassa kahdeksaa muslimifrendiään jotka asuvat laittomasti hänen kämpässään Helsingissä. Jabbar on bisnesmies, vuokra-isäntä! Rahan tuloa ei voi estää.

      9
      1
      1. Tässä Juhana osuu naulan kantaan! Frendejä sossukämpän alivuokralaisina tosin voi olla enemmänkin.

    1. Sinne meni viesti.

      Valitettavasti en löytänyt sellaista viestintävaihtoehtoa, johon olisi sitouduttu vastaamaan. Ja toki vaitiolovelvollisuus estää oikein mitään sanomastakaan.

      Eikä niin että odottaisin viestillä jotain vaikutusta olevan, mutta jos ihan sikaa vedetään – kuten lomailua siellä, mistä on lähdetty ”turvaa” hakemaan – niin sanotaan asia edes ääneen.

      Se nyt tuli kuitenkin katsottua, että Jabbarin Turkin-loma-postauksessa 26.1. näkyi olevan yksi suomalaisen tekemä tykkäys. Tiedä sitten mitä muut RHC-älyköt ovat tällaisesta toiminnasta mieltä. Liekö ois lisärahan paikka, että saadaan äijälle lisää mahaa.

  6. onko sama jätkä joka notkui halosen kainalossa …ja kumma kyllä ….sehän riitti……migrin päätösten ylipyyhkimiseen

  7. Tässä se aktiivimalli nyt näkyy käytännössä: valehtelijaloisen mukavan leppoisa ilmainen loppuelämä maksetaan sinulta otetuilla varoilla. Tämä on vasta alkua. Voin vain toivoa että Migri näkee tämän ja peruu edes YHDEN (näitä on kymmeniä tuhansia) loisen ilmiselvästi väärän turvapaikkapäätöksen.

    1. Eihän tuollaisen kanssa voi edes keskustella, kun koko ajan huutaa päälle. Että oikein tietokoneinsinööri, lentoperämies ja ohjelmistonkehittäjä; paperit on vaan tainneet joutua sinne Englannin kanaaliin Suomeen tullessa… Onko tämä se sama heppu, joka nyt lomailee Turkissa?

    2. Sipilä nyt ainakin uskoo mitä tämä valehtelija suoltaa. Haloselle voisi myös joku laittaa viestiä tämän hädänalaisen ahdingosta.

    3. Mistäköhän se Japparin mainitsema Suomen valtion 49 miljardindollarin velka Irakille koostuu? Olisi mielenkiintoista kuulla.

  8. Yleensä valtion virallisissa päätöksissä on allekirjoituksena kaksi nimeä, esittelijän ja päättäjän nimet. Nämä nimet olisi hauska tietää, varsinkin sen esittelijän, koska päättäjä, vaikka hänellä onkin viime kädessä asiassa vastuu, luottaa alaisiinsa ja toimii melkein kumileimasimena. Tätä ko. päätöstä ei tietenkään saa mistään, koska sisältää varmaankin ”arkaluontoisia” tietoja. Mutta näin meitä taas k-setetaan.

  9. Saapa nähdä tekeekö YLE-uutiset juttua näistä kusettajista. En pidättelisi hengitystäni.

  10. Miten tuo voi matkustaa mihinkään jos sillä ei ole passia, kuten tuo on aiemmin väittänyt? Jokin turvapaikanhakijan, tai turvapaikan saanet, laput ei riitä matkustusasiakirjaksi, eli sillä on pakko olla passi.

  11. Kannattaa muistaa että Jabbarille on annettu meidän maksama asunto Helsingistä kun se sai oleskeluluvan, pimeä vuokra +soppalan ja kelan rahat ovat ihan hyvä tulonlähde kun matkustelee maailmalla. Jabbarilla on muuten yksi tiliote postattuna facebookin kuvissaan, saldo yli 1400€.

  12. Tässä vain jaksaa ihmetellä (pysyvä ilmiö) suomalaisen valtamedian tutkivan journalistiikan tuloksia näiltä osin. Tai lähinnä niiden puuttumista. Jos tällainen pieni ”valemedia” onnistuu jatkuvalla syötöllä löytämään ja osoittamaan halpamaisia turvapaikkasysteemin väärinkäytöksiä hyvin perusteltuina ja myös todisteltuina, niin miksi koko suomalainen valtamedia sulkee silmänsä ja korvansa tältä? Kuka tai mikä instanssi estää heitä julkaisemasta vähänkään haittamaahanmuuton kielteisistä piirteistä kertovista tapahtumista edes pikku-uutisina?
    Onko päättävissä elimissä niin rasismin- ja islamofobian pelkoisia vellihousuja, että tällainen linjaus on tehty? Ja vielä pahempana ajatuksena repii sielua pelko siitä, että suomalaiset ovat ruotsalaisten tavoin tulossa sellaisiksi vellihousuiksi, että eivät haluakaan tähän muutosta..? Ei niitä Brysselin kovapalkkaisia työpaikkoja kuitenkaan ihan kaikille suomalaisille riitä.

    1. Tyhmyydestä tiedä, mutta täysi kusipää täytyy olla, jos käyttää hädänalaisten auttamiseen tarkoitetut rahat oman mahansa kasvattamiseen.

  13. Suomi antaa nöyryyttää ja köyhyyttää itseään suvakkipi*l*nlotinan lätistessä taustamusiikkina sanoo:

    Heikäopin mukaan vääräuskoisia kuffareita käytetään hyväksi ja nöyryytetään. Tämä käytös on juuri sitä.

  14. Ehkä Sipilä kumppaneineen voi kysyä tilinumeron suoraan muslimimaista niin ei tarvii kulkea reitti kuljetuksilla….anteeksi kulkea vaarallisia reittejä pitkin henkensä kaupalla. Suomen nimen voi muuttaa hölmöläksi.

  15. Tästäkin ongelmaläjästä päästään kun suomen kansalaiset heräävät äänestämään sellaista ( on vain yksi ) puoluetta joka on puheenjohtajansa suulla lausunut jo myönnettyjen oleskelulupien uudelleentarkastusta sekä -harkintaa lähtömaiden muuttuvien olosuhteiden ja juuri näiden Jabbarien johdosta. Vuoden kuluttua Teille uskottelee jokainen muu puolue ja ehdokas tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan. Vain yksi pitää linjansa myös vaalien jälkeen. Saatanan dorkat, äänestäkää oikein. Jos Teitä on riittävästi niin muutos on mahdollinen ja se tulee. Muutoin sama pelleily jatkuu ja joudumme Ruotsin tilanteeseen pikemmin kuin uskottekaan. Jabbareita maailmassa riittää.

  16. Kaikki väärin perustein maksetut kela tuet korvaukset on perittävä takaisin , kelan kuuluu periä väärin perustein maksetut tuet takaisin MOHAMMED JABBARILTA.kUINKA TÄMÄ JABBAR KEHTAA VÄÄRIN KÄYTTÄÄ KELAN TUKIA, EN TIEDÄ ONKO RIKOSNIMIKETTÄ KELAN TUKIEN VÄÄRINKÄYTÖLLE ??Tosi röyhkeä ja välin pitämätön yhteiskunnan elätti tämä Jabbar

  17. Mikäköhän tämän ”Jabbarin” oikea nimi on? Onko kaveri maanpaossa valenimen kera? Onko niskassa murha, raiskaus, ryöstö? Ei voi tietää. Joka tapauksessa oikeata henkilöllisyyttä tai kansalaisuutta ei saada selville..
    Vihervasuri ämmät – ja neitimäiset äijät ovat perseet märkinä puolustelemassa näitä ”Jabbareita”.
    Kaiken kukkuraksi me duunarit rahoitetaan kuninkaan elämäntapa..
    Sylettää.

  18. Se on kuulkaas kaverit nyt lentokapteenina lennättämässä lisää porukkaa suomeen.
    Jabbar air lines tais olla yhtiön nimi.

  19. Kun ikänsä kärsinyt ja meitä niin pitkään viih tydyttänyt, niin ansainsisi joko työkyvyttömyys- tai taiteilijaeläkkkeen. Kunniakonsuliksi joka tapauksessa.

  20. > on nyt lomalla Turkissa

    Me maatiaissuomalaiset kuvittelemme, että Turkkiin mennään lomalle, että painetaan vuosi töitä ja niillä rahoilla sitten pari viikkoa hummaillaan kevyellä jalalla. Ehei. Asia ei ole pakolaisen kohdalla näin. Pakolainen on turkissa työmatkalla.

    Heti oleskeluluvan saatuaan pakolaisen on myytävä eniten tarjoavalle valtiolta saamansa oikeudet perheenyhdistämiseen. Korkeimman hinnan maksaneet vaimot lapsineen sitten kutsutaan Suomeen. Vaimot tietenkin vielä myyvät eteenpäin oikeudet tulla hänen lapsikseen.

    Työluvan kanssa on sama asia kuin oleskeluluvan. Se vuokrataan, välittäjän kautta useimmiten, eniten tarjoavalle, joka haluaa työskennellä vaikkapa Saksassa.

    Myös sijoituskohteiden hankkiminen on tehtävä ulkomailla ja EU:n ulkopuolella. Onhan oleskeluluvasta koituvat ansio- ja pääomatulot ohjattava jonnekin turvalliseen maahan ja arvonsa säilyttävään kohteeseen. EU ei missään tapauksessa ole turvallinen kohde sijoittajalle.

    Tässä oli vain pieni luettelo niistä toimista, joita turvapaikansaajan on tehtävä ansioidensa turvaamiseksi, joten on aivan väärin väittää, että Jabbar, Mohammed vaan näin ystävien kesken, olisi lomalla Turkissa.

      1. Valitettavasti tämä ei ole parodiaa vaan totta. Näistä maista tuodaan myös mukaperheenjäseniä jotka eivät ole edes sukua alkuperäisjapparin kanssa. Vanha ilmiö jo mutta me tyhmät ja hyväuskoiset nielemme mitä vaan, kerta kerran jälkeen.

  21. Jos asia muka kiinnostaa niin tehkää ilmoitus viranomaisille älkääkä täällä vikiskö. Itse hyväksyn tämän toiminnan enkä siksi tee mitään, oletko sinä jotenkin minua parempi jos lopputulos on sama?

  22. Auts, Jabbar sanoo että jos menee kotimaassaan ulos tapetaan. On kyllä rohkee veto lähteä lomailemaan sinne. Mikä lienee kotimaa hänellä, maailmankansalainen tuo ohjelmistokehittäjä ja lentoperämies. Ja pitkä on loma sillä tottakait hän on töissä Suomessa kun tuolla videopätkällä oli sitä työtä niin kovin vailla.

  23. Aito renesanssi-ihminen, osaa mitä vaan. My Ass!

    1
    1
  24. Kuuluukohan koko mies turkkilaisten heroiinimafiaan. Tästä johtuen on varaa matkustella jatkuvasti. Ehkä nämä pizzerriat ja kebab paikat ovat perustettu heroiinirahoilla, eli ovat jonkinlaisia rahanpesulaitoksia. Ainakin väitetään Italian mafian toimivan näin, perustavan ravintoloita huumerahoilla. Mikseivät sitten turkkilaiset kanssa?

  25. On kyllä inhottava olio ja todisteet saatavilla ja viranomaistenkin nähtävissä ois hyvät syyt tukirahojen eväämiseen ja maahantulokieltoon pysyköön Turkissa

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.