Skip to content
Mainokset

Nuori mies suojeli perheensä kunniaa mätkimällä siskoaan pesäpallomailalla

abdulrasheed-480909_960_720

 

15.2.2018

Karskronassa vangittiin nuori uusruotsalainen epäiltynä pahoinpitelystä. Tapaus on taustoiltaan mielenkiintoinen, vaikka yksittäisenä tapauksena vähäpätöinen.

Muslimiperheen kolme lasta olivat päineen kotona kun 14-vuotias tyttö päätti lähteä ulos. Tytön muutamaa vuotta vanhempi veli oli sitä mieltä, että tytön on laitettava huivi päähän ennenkuin poistuu ovesta. Tyttö kieltäytyi. Tästä seurasi, että poika mätki tyttöä pesäpallomailalla päähän ja käsivarsiin tehostaakseen huivipakkoa.

Tyttö alkoi huutamaan ja vanhempi sisko tuli apuun ja hälytti poliisin paikalle.

Kuulusteluissa tyttö kertoo, että on saanut itse valita käyttääkö huivia vai ei. Perheen päät kertovat samaa asiaa kuulusteluissa. Tyttö saa pukeuteua kuten haluaa. Tytön mukaan veli on muuttunut viime aikoina jollain tapaa ”radikaaliksi”. Hän on alkanut vaatimaan pikkusiskoltaa eri asioita ja vihastuu ei-mistään.

Poika pidätettiin tapahtuman jälkeen ja vangittiin epäiltynä pahoinpitelystä. Kuulusteluissa hän myöntää teon, mutta ei pidä sitä vakavana tapahtumana. Motiivia lyömiselle poika ei voi kertoa kuulusteluissa, koska hänen mukaansa ”jutun takana on niin paljon muita asioita”.

Kyseessä on kouluesimerkki ns. kunniakulttuurista. Vanhemmat ovat ikäänkuin luopuneet siitä, mutta nuori poika elää muiden kolmansista maista tulleiden nuorukaisten keskuudessa eikä voi jättäytyä sen ulkopuolelle. Jos hän jäisi, hänet ulkoistettaisiin tulijanuorukaisten löyhästä kaveriporukasta. Nuorukaiselle olisi katastrofi eriytyä porukan ulkopuolelle ja yrittää etsiä kavereita ruotsalaisista nuorista. Hengaillessaan ruotsalaisen kanssa hän menettäisi kaiken rispektin.

Mainokset

13 Comments »

  1. Vielä ei ole perheen kunnia palautettu. Vasta sitten kun sisko on tapettu vanhimman veljen toimesta, esim. kuristettu kuoliaaksei vasemmalla kädellä. Sen jälkeen voi perhe kulkea pystyssä päin sillä kunnia on pelastettu.

    Tykkää

    • Jos tuo on esim uskontoon perustuva ohje ta vaade on se kokoomuksen, vihreiden, kommareiden ja muiden kyöpelivuoren trullien mielestä varmasnkin ihan okeij.

      Tykkää

  2. No tämä on nyt vain sitä hienompaa mätkimistä. Jos idiootteja päästetään maahan tulevat he käyttäytymään kuin idiootit. Miten muutenkaan?

    Tykkää

  3. Miten se nyt noin kävi kun suvakit väittää että huivin käyttö on aina oma valinta ja naamioitumisen kieltäminen on silkkaa razismia?

    Tykkää

      • Alkaahan se huivi pysymään päässä ”VAPAAEHTOISESTI” kun muutaman kerran saa pesäpallomailasta sukulaismiehiltä.

        Tykkää

  4. Ihana pienokainen on joutunut hirviömäisen Suomalaisen vihaurheilun uhriksi.Onko ihme että viaton lapsonen on traumatisoitunut ja kärsimys manifestoituu tällaisena epätoivoisena hätähuutona kun vihaurheilussa jatkuvasta poltetaan,haavoitutaan sekä kuollaan muutenkin?Kylläpä hävettää taas olla Suomalainen.Pesäpallo on pikaisesti kiellettävä natsismina jotta näitä ei enää sattuisi ja kotouttamiseen on saatava huomattavasti lisää rahaa nopeasti.

    Tykkää

  5. Tätä kunniaa arvostetaan suuresti mm. kokoomuksessa, vihreissä, kommareissa, demareissa, ruotsalaisten kielipuolueessa, kristillisvouhkaajissa ja smurffeissa. He haluavat tuon rikkaamman kunniakäsityksen myös pikaisesti Suomeen koska oma kulttuurimme, tapamme ja arvomme ovat heistä täyttä paskaa ja köyhempää kulttuuria.

    Tykkää

  6. Tytölle annettu nyt selvät säännöt. Seuraavasta rikkeestä saattaapi lähteä koko pää irti. Sitten ei huivipakkoa tosin enää ole. Käyhän se kunnialle, kun kaverit huorittelevat siskoasi, jotain täytyy tehdä. Pointsit urheilullisuudesta, vaikkei innovaatiota syntynytkään.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: