Kävlingen yksintulleet huolissaan tulevaisuudestaan

0

 

 

23.2.2018

Kaikissa kuvissa näkyvillä afgaaneilla on yhteistä se, että he ovat 16-vuotiaita. Ja he olivat skoonelaisessa Kävlingen kunnassa palaverissa Miljööpuolueen kansanedustaja Marie Fermin kanssa, joka on kovan luokan turvapaikka-aktivisti.

Palaverissa yksintulleet lapset saivat esittää Fermille kysymyksiä ja asioista keskusteliin. Suurin huoli on yksintulleilla lapsilla on ikäasia. Muuan Habib Face Mohammad kertaa:

– En tiedä minkä ikäinen olen, mutta yhtäkkiä olinkin 18 vuotta ja sain kielteisen päätöksen, josta olen valittanut. Nyt on todella vaikeaa keskittyä kouluun. Haluan jäädä Ruotsiin ja jatkaa koulunkäyntiä. Haluan, että eduskunnassa päätetään tämä asia puolestani.

– En tiedä minkä ikäinen olen, mutta yhtäkkiä olinkin 18 vuotta ja sain kielteisen päätöksen, josta olen valittanut.

Kaikilla yksintulleilla on samoja ongelmia. Ikä, jonka he ilmoittavat, eivät täsmää lääketieteellisten testien perusteella. Se huolettaa lapsia. Kuinka käy koulun? Onko pakko palata kotiin.

Kävlingeläinen Nils Nyberg on perustanut kerhon ”Kävlingeläinen, avaa kotisi”. Siellä etsitään kotimajoitusta yksintulleille, jotka ovat ensin asuneet lasten perhekodissa, mutta kun ikää on veivattu ylöspäin, ovat he joutunueet muuttamaan pois lasten asumisyksiköistä. Nyt näitä lapsia halutaan kotimajoitukseen.

Habib Face Mohammad kertoo:

– Olen saanut uuden perheen, mutta en tiedä saanko jäädä Ruotsiin. On vaikea keskittyä koulunkäyntiin.

16-vuotias Mohammad kuvassa alla.

c2l__vX8C2h25aF2JBGX_3bYmIE

Oikealla kuvassa ruutupaitainen 16-vuotias Emal Hotak, joka käy Hässleholmin yläastetta.

YWjusWLa-9I62IUlQC49MdREOUk

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

14 thoughts on “Kävlingen yksintulleet huolissaan tulevaisuudestaan

  1. Oudot aakkoset,numerot hakusessa, koti-ikävä ja iätajat ohitettu oppivelvollisuusikä torpedoivat haaveet orastavasta akateemista urasta. Kaveri kuitenkin hakeutunut A. Nobelin synnyinmaahan valmiina keksimään jotain uutta räjähtävää palkinnonarvoista




    0



    0
  2. Tähän sopii sanat Lapin kesä muunnettuna Afganistanin kesä:
    ”Muualla tulta säihkyy harmaahapset
    Vanhoissa hehkuu hengen aurinko
    Afganistanissa’ ukkoina jo syntyy sylilapset
    Ja nuori mies on hautaan valmis jo”




    0



    0
    1. Sitten on kanssa Iloinen Yöylistys:

      Resitoinnin ääni korvissani
      Unikkopellon päällä kuunsirppi

      Kesäyön on Aisha omanani
      Ruutisavuun laaksot verhou’u

      chorus (toistuu niin kauan kuin henki kulkee):
      ’Kalashnikovin rätinää taustalla’ Allah! Allah Allah!




      0



      0
  3. Mitähän jos aloittaisi postikorttikampanjan? Korttiin kuva läskistä puuromielenosoittajasta ja nälkäkuolevasta lapsesta, teksti voisi olla jotain suuntaan ’Toista autoimme, toista emme. Valitsimmeko oikein?’ tai ’Toinen en saanut koskaan unelmoida, toinen sai vääränlaista riisiä #unelma’

    Toiselle puolelle voisi keräillä jotain hilpeitä faktoja: Maailmassa kuolee vuosittain 16 000 lasta aliravitsemukseen, Afrikka on muuttunut ruoan nettotuottajasta -kuluttajaksi, kielteisen päätösen saavan irakiaanon elättämiseen käytetyllä rahalla olisi ruokittu 1 000 ihmistä pakolaisleirillä, Joko peruit ilmastonmuutosta edistävän lomalentosi ja lahjoitit rahasi nälkäkuoleville lapsille?, Tiesitkö Afrikan väkiluvun nelinkertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä?

    Ei siis alatyyliä, pelkkää faktaa. Tietoisuuden jakamista siitä, että ette te emmakarit ole mitään ihmisoikeussankareita – te olette tämän ihmisruletin, jossa heikoimmat poljetaan jalkoihin, pyörittäjiä. Sitten vaan joka aamu muutaman kortti postiin Sinnetännemäelle, Uuninpankkolaiselle, Niinistön Villelle ja muille omaan hyvyyteensä pakahtuville idiooteille.




    0



    0
    1. Juuri näin – ja jouluksi (aikaa suunnitella ja toteuttaa) voisi tehdä vaikka legendaarisen Pahkasian kaltaisen painetun julkaisun jossa asiallisesti koottaisiin reportaaseiksi kaikki tämän ”rikastumisen” parhaat palat rehellisinä totuudenmukaisina kertomuksina ilman väriä: vuoden automaalivahdit, vuoden kavaljeeripalvelut, vuoden tarinat (=valheet) vuoden autopoltot,m vuoden alpakat..
      Ja jakeluun vaikka joltakin huoltoasemaketjulta – kyllä siinä kansa alkaisi herätä.




      0



      0
      1. Tulostusvalmiita tietoiskuja: Suomesta tehtiin x silvontamatkaa Somaliaan, kuolemanvaarallisen Irakin jalkapallomestari on x, Välimeren ylittäjistä 2 % on pakolaisia. Siihen lähdetiedot mukaan, niin on turha sössöttää. Ja sitten vaan lähikaupan ilmoitustaululle ja kirjaston esitehyllyyn.

        Kylmä fakta voisi tehdä hyvää. Vittuilut on helppo ohittaa, mutta YK:n pakolaisjärjestön arvioita pakolaisprosenteista ei.




        0



        0
  4. ”Kävlingeläinen, avaa kotisi” Ota kotiisi ikuisesti asumaan lukutaidoton, ammattitaidoton, kielitaidoton, kiimainen, ryhmäväkisinhomosteluun taipuvainen maassasi loisiva valehteleva aikuinen mies! Minä en ymmärrä miksei tämä loistava idea voisi toimia..




    0



    0
  5. Kumpa tuolle irvokkaalle ”yksintulleet lapset” kuvaukselle löytyisi jokin totuutta edes lähenteleäv määre. Nämä raiskaajamuslimithan vaeltavat ja liikkuvat aina laumassa.




    0



    0
  6. Valtsu: ”Korjaus: maailmassa kuolee päivässä 16 000 lasta aliravitsemukseen, ei vuodessa.”

    Jossakin ehä _sanotaan_ että 16000 lasta kuolisi päivässä aliravitsemukseen, toisaalla https://www.worldhunger.org/world-child-hunger-facts/ _sanotaan_ että noin 8493 kpl/päivä.

    Suuri osa niistä kuitenkin kuolee Muslimien sisäsiittoisuudesta johtuvien epämuodostumien takia joko luonnollisesti tai ”luonnollisesti” joko aliravitsemukiseen tai ”aliravitsemukseen”. Esim: kun pää on irki niin on vaikea syödä.




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.