Advertisements
Skip to content

Poliisiauto tuikattiin tuleen Trollhättanissa

Kuvakaappaus 2018-02-23 10-13-10.png
23.2.2018

Trollhättanin poliisilaitoksen pihassa sytytettiin viime yönä poliisiauto tuleen. Partio oli juuri poistunut asemalle sisälle, kun parkkipaikalle jätetty auto tuikattiin tuleen noin klo 03.00 aikaan.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että yksi tai useampi henkilö nähtiin tekoaikaan auton ympärillä. Kun partio oli poistunut autosta olivat tekijät kaataneet syttynestettä autoon ja tuikanneet tuleen. Auto palo poroksi.

Poliisi eristi lähikadut tapahtuman jälkeen ja aamyyön aikana pysäytettiin tarkistuksia varten useita autoilijoita. Ketään ei kuitenkaan onnistuttu ottamaan kiinni teosta epäiltynä.

Advertisements

13 Comments »

    • Kyllä tuossa raja alkaa mennä.Kovemmat otteet käyttöön muuten hukka perii tai on tainnut jo periä.




      0



      0
  1. Siinä tuhottiin taas puoli miljoonaa kruunua, henkilöiden- jotka eivät koskaan tule tekemään muuta kuin vahinkoa ja haittaa- toimesta. Ei veronmaksajan pidä tällaista vahingontekoa maksaa vaan tekijät on pantava pakkotyölaitokseen duuniin. Jos ei tekijöitä saada kiinni niin jokaiselta alueen matulta kerättäkööt rahat kollektiivisena maksuna yhteiskunnalle. Eiväthän ole pystyneet kakaroitaan kasvattamaan ja pitämään kurissa.




    0



    0
    • Puoli miljoonaa ei riitä. Uuden poliisiauton hinta varustuksineen on 700.000-800.000k kr, kollasin juuri.




      0



      0
  2. Aika hiljasta on ollutkin – kylmä on tainnut kangistaa lapsukaiset. Ehkä tahti paranee kevättä kohti mentäessä.




    0



    0
  3. Kiitos uutisesta!

    Vaikka nyt en (ensin) klikannutkaan tähän uutiseen, niin jo itse otsikkokin on tärkeä. Se pitää minut jotenkin ajan tasalla siitä missä mennään, siitä mihin päin trendi on kääntymässä.




    0



    0
  4. Musuilla on taqiyya, jitzya, dhimmi ym. horinat. On aika tullut meidänkin ottaa käytäntöön vastaavat käsitteet joilla esim. syötämme takaisin samanlaista palturia kuin mitä he meille, vaadimme suojelurahaa jotta emme väännä neniä niskan puolelle saunan takana ja kuittaamme maallemme/kaupungille/kaupunginosalle/suvulle/perheelle/itsellemme aiheutetut haitat ja vahingot.

    Nimikkeenä voisi olla vaikka MATUSAKKO, MUSUTAKSA, NENÄVAKUUTUS, SAUNANTAKAUS jne.




    0



    0
  5. Huhti-toukokuu lämmittää sen verran että uskaltavat ja porukkaakin lapannut kymmeniä tuhansia että tiedetään mitä odottaa.




    0



    0
  6. Vainovalkeita jo virittelevät. Ennen niitä viritti vainotut, nyt vainoajat. Poliisin pitäisi aina tällaisten tapausten jälkeen ottaa jengiläisiä kiinni pauttiarallaa kymmenkunta ja sitten pamppua niin että pariin viikkoon eivät suorana kävele. Joka kepposen jälkeen sama kohtelu. Kauankohan jaksaisivat autogrillejä sytytellä ?




    0



    0
    • Itte ole selkäsaunaa kummempaa saanut, vaan toimi kummasti, ei tarttenu toista kertaa roimia. Nykyäänkin äiteen sana painaa pikkaisen omaani enemmän. Sodan nähnyt on nähnyt muutakin.




      0



      0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.