Malmön käräjäoikeus antoi pikku ehdolliset ns. autoroikko-jutussa

0
680.jpg
2.3.2018

Malmön käräjäoikeus tuomitsi tänään joukon uusruotsalaisia pieniin ehdollisiin vankeuksiin viime syksynä suurta huomiota saaneissa ”autoroikoissa”.

Kyse oli nuorukaisten keppostelusta, jossa he kaapasivat itselleen tuntemattomia ihmisiä kiinni autoon ja vetivät heitä auton perässä. Esimerkkinä elokuun 9. päivän tapahtuma, jossa neljä nuorukaista oli liikkeellä isolla katumaasturilla Jeepillä. He pysähtyivät samanikäisen nuorukaisen kohdalle kysyäkseen tietä. Kun tien kysymistä oli kysytty, otti apukuskin paikalla ollut nuorukainen kiinni ulkonaseisovaa käsivarresta ja kuljettaja painoi kaasua.

Nuorukainen roikkui kädestään muutaman kymmenen metrin matkan auton perässä, kunnes sai riuhdottua itsensä irti. Joissaki tapauksissa käsi oli yritetty lukittaa veivaamalla auton ikkuna kiinni niin, että käsi oli jäänyt ikkunan ja karmin väliin.

Samanlaisia tapauksia ilmoitettiin kymmenen, ennenkuin porukka saatiin kiinni. Joissakin tapauksissa uhri pääsi irrottautumaan heti tajuttuaan mistä oli kysymys kun taas muutama uhri roikkui pidemmän matkaa. Ainakin yksi raahautui pitkänkin matkan kantapäidensä varassa ennenkuin kiinnipitäjä päästi irti. Vaikka kukaan ei saanut vakavia vammoja ja auton vauhti ei raahaamistilanteessa ollut suuri, joitakin kymmeniä kilmotrejä tunnissa, silti syyttäjä katsoi, että kyseessä oli hengenvaarallinen teko.

Tapaukset sattuivat Malmössa ja Lundissa elokuusta muutaman kuukausi eteenpäin säännöllisen epäsäännöllisesti.

Merkittävää tapahtumassa on se, että kaikki tekijät olivat uusruotsalaisia kun taas kaikki uhrit olivat ruotsalaisia. Tästä huolimatta syyttäjä ei katsonut kyseessä olleen viharikos. Nuorukaiset myönsivät teot, mutta katsoivat, että kyse oli lähinnä harmittomasta kujeilusta ja ketään ei ollut tarkoitus loukata.

Azur Pasic synt. 1998, Franz Philip BILEL Saidi Schäfer synt. 1998, TIM Alexander Zoff synt. 1998, ja Alain Markenbjörk synt. 1998 tuomittiin pieniin ehdollisiin vankeuksiin ja pikku korvauksiin mm. pahoinpitelyistä, avunannosta pahoinpitelyihin ja ahdistelusta. Vaikka joidenkin tekijöiden nimi muistuttaa ruotsalaista, ovat kaikki kuitenkin lähi-itätaustaisia.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

6 thoughts on “Malmön käräjäoikeus antoi pikku ehdolliset ns. autoroikko-jutussa

  1. Pelkkää matumoukkien tuuriia ettei kukaan kuollut tai invalidisoitunut loppuiäkseen kallovammaisena ja halvaantuneena. Oikea rikosnimike olisi ollut tappo- tai murhayritys. Teko oli laskelmoitu ja uhri olisi saattanut jäädä auton alle tai lyödä päänsä katuun.




    0



    0
  2. Tuomio olisi ollut sama, jos olisi avattu tuli väkijoukkoon, mutta jostain syystä kukaan ei olisi kaatunut. Ei tappamistarkoitusta, ei vihaperustetta.




    0



    0
  3. Kauankohan kestää ennen kuin ruotsalaiset alkavat kujeiden kohteeksi joutuessaan leikkiä mukana, ja olisiko leikki sittenkin vielä leikkiä, ehdollista pikku hölmöilystä




    0



    0
  4. Jos keppostelijat olisivat olleet kantiksia ja uhrit matuja, niin tuskinpa rangaistukset olisivat olleet noin lieviä.




    0



    0
  5. Ovatko nuo maahan tulleita ja paperit ovat hukkuneet matkalla mutta nimet muistettiin. ”Franz Philip BILEL Saidi Schäfer” onko saasta ottanut nimensä tältä rodulta isompia miettimättä, Deutscher Schäferhund.




    0



    0
    1. Vitu koiraa, sun suku on koiraaa! Tämmöinen huuteluko laittoi kepposmielelle viattoman pakolaistaustaisen? Kyllä se viharikokseksi väännetän vaikka väkisten. SSjäfer on syytön tapahtuneen suhteen.




      0



      0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.