Skip to content
Mainokset

”Muslimi on hyvä renki, mutta huono isäntä”

jehova
8.3.2018

Yleisradio julkaisi eilen jutun otsikolla ”Ihmisoikeusliitto: Viranomaisten on ryhdyttävä valvomaan Jehovan todistajien ja muiden uskonnollisten yhdistysten toimintaa”. 

A-studiossa oli vieraana Ihmisoikeusliiton edustaja Kaari Mattila, jonka mukaan Jehovan todistajien piireissä vaietaan mm. seksuaalirikosepäilyistä ja muista ongelmista ja asiat ratkaistaan omissa totuuskomissioissa. Mattila sanoo:

– Suomella on tässä kyllä petrattavaa. Hyvä puoli on, että aivan viime vuosina on tullut sekä akateemista tutkimusta että myös Uskontojen Uhrien tuki ry:n selvityksiä ja tietokirjoja. Tietoa alkaa olla. Mutta se, mikä puuttuu on, että viranomaisten pitäisi vakavasti pohtia tätä valvontapuolta. Uskonnonvapauslaki tai uskonnollinen autonomia ei oikeuta ihmisoikeusloukkauksia.

Entäpä jos Ihmisoikeusliiton Kaari Mattila olisi laittanut Jehovan tilalle allahin ja vaatinut, että viranomaisten on alettava valvomaan muslimien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimia? Teko olisi ollut tietenkin poliittinen itsemurha ja Mattila olisi saanut potkut virastaan rasismisyytösten takia.

Miksi islamia ei saisi kritisoida? Se on tuhonnut joka ainoan maan missä se on päässyt vallalle. Yksikään maailman islamilaisista maista lukuunottamatta joitakin yksittäisiä maita kuten Kazakstan, ei ole verrattavissa millään tavalla maailman rauhallisiin valtioihin. Islam tuhoaa ympäristön ja tappaa kaikenlaisen luovuuden. Muslimi on hyvä renki, mutta todella helvetin huono isäntä. Niin itselleen kuin muillekin, ennenkaikkea muille.

Jehovan todistajia on helppo kritisoida, koska he eivät räjäytä sen jälkeen pommia toimistossasi tai puukota ohikulkijoita huutaen allahu akbaria, kuten viimeksi eilen illalla Wienissä, jossa tietojen mukaan ainakin pari henkilöä loukkaantui muslimit väkivaltaiskussa. Tai aja rekka-autolla ihmisjoukkoon.

Kuka on  kuullut jonkun Jehovan todistajan uhriutuvan mediassa sen jälkeen kun heidän lahkoaan ollaan kritisoitu? Vuosien aikana tv:ssä on ollut monenlaista ajankohtaisohjelmaa Uskonnon uhrit-järjestön toimesta, mutta onko kyseinen järjestö ikinä uskaltanut kritisoida islamia? Jos joku ihmisoikeus- tms taho sattuisi vahingossa kritisoimaan samoista syistä islamia kuin se uskaltaa kritisoida Jehovan todistajia, seurauksena olisi tukkoon menevä some, joka huutaa naama punaisena rasismia. Lisäksi kerrottaisiin, ettemme ymmärrä arabiaa ja sitä myöten mitä koraanissa kerrotaan. Kritiikin esittäjä teilattaisiin auttamattomasti eikä selityksiä kuunneltaisi.

DSCN1638

Jehovan todistajia on siis yhtä helppo kritisoida kuin maalin kuivumista. Lopuksi se alkaa haukotuttamaan. Jokainen suomalainen tietää, että ainoa vaiva mikä Jehovan todistajista on on se, että joskus harvoin joku saattaa kolkutella oven takana. Siitäkin vaivasta pääsee eroon kun sanoo, että ei ole kiinnostunut. Vaikka he pitävät meitä harhaoppisina ja haluavat käännyttää ateistit uskoonsa, se on harmitonta ja siitä voi mahdollisesti jopa keskustella heidän kanssaan.

Jos väestöstä olisi vaikkapa 20 % jehovia, se ei näkyisi luultavasti missään muualla kuin lisääntyneessä määrässä Valtakunnansaleja siellä täällä. Toisinaan sen pihalle kertyisi kuin huomaamatta parkkipaikallinen autoja. Ainoa vaiva olisi seurojen loputtuja jossain Nivalan suoralla hetkellisesti lisääntynyt autojen määrä. Mutta jos väestöstä 20 % on muslimeja, se alkaa olemaan jo vaarallista ympäristölle. Ennenkaikkea meluhaitallista. Moskeijan tornista huudatetaan rukouskutsuja ja sen sellaista.

Islamista puhuminen on automaattinen itsemurha. Siksi islam on saanut koskemattomuuden länsimaissa eikä muslimien tekosia ei osata edes kritisoida oikein. Esiin nousee yksittäistapauksia, kuten Solnan lautamiesten tekemä päätös.

Mainokset

13 Comments »

  1. Islamofobia ei ole rikos, ei noloa eikä hävettävää, vaan se on pikemminkin jokaisen tervejärkisen velvollisuus.

    Tykkää

    • Fobia on kyllä tässä yhteydessä väärä pääte. Sellaista termiä kuin islamofobia ei pitäisi olla olemassa. Islam itse vahvistaa tämän.

      Sen sijaan islamofilia on havaittavissa oleva ilmiö ja siksi termi on tarpeen. Jos foobikoita löytyy, he ovat yleensä terveydenhoidon asiakkaita. Filiaihmisiltä sen sijaan puuttuu sairaudentunne, vaikka he ovat suuressa avuntarpeessa.

      Tykkää

    • Ei ole olemassa mitään islamofobiaa, pelkästään totuus islamista. ”Ensin tapetaan lauantai ihmiset ja sen jälkeen sunnuntai ihmiset.” Mitä jää jäljelle, ei muuta kuin perjantaita pyhäpäivänään pitävät muslimit.

      Tykkää

  2. Yksikään Jehovan todistaja ei ole teurastanut muslimia mutta muslimipa teurasti Jehovan todistajan Turussa.

    Tykkää

  3. Miljoonasta vuoden 2015 aallon mukana Saksaan tulleista islamisteista on 55 (!) saanut työpaikan maan suurimmista firmoista.
    Kölnin uudenvuodenyön pakkoseksipippaloista istuu syytettyjen penkillä 138 turvapaikanhakijaa.
    Jehovalaiset kalpenevat.
    Ihmisoikeusliiton ja Ylen pitäisi hävetä.

    Tykkää

  4. Olisi jännää jos muslimitkin harrastaisivat ovikellon rämpytystä: ”Haluaisin tulla sisään puhumaan Allahista, jos ei sovi niin leikkaan pääsi irti ja raiskaan perheesi kaikki huorat”

    Tykkää

    • Onneksi en juonut kahvia lukiessani tätä.

      Tuli mieleen, että joskus kaksi nättiä jehovantodistajanaista pyrki luokseni keskustelemaan. Mutta edes ulkonäkö ei saanut minua heltymään.

      Samoin puhelinmarkkinointi. Vaikka olisi kuinka kaunis naisääni, niin meikäläisen päästä tulee vain vittuilua.

      Molemmat edellämainitut tahot ovat valmiita tuhlaamaan aikaani ja siksi saavat arvoisensa kohtelun. Jehovat ovat kuitenkin harvinaisia ja siksi vähemmän kiusallisia.

      Tykkää

  5. Olimme pari tuntia sitten lasten kanssa hop lopissa. Siellä oli kaksi muslimi-akkaa kakaroidensa kanssa. Molemmat eukot olivat pukeutuneena polviin asti ylettyviin toppatakkeihin noin kahden tunnin ajan sisätiloissa. On se hienoa olla muslimi, kun ei voi edes näyttäytyä muille kuin ulkovaatteet päällä. Niin, ja tietysti molemmilla oli rätit päässä. Oli hauska katsoa, kun akat hyppi trampoliinilla toppavaatteissa😅.

    Tykkää

  6. Saattaa mennä hieman asian vierestä. Islamista taitaa tulla meille samanlainen itsestäänselvyys kuin kristinuskostakin tuli aikanaan Kristinuskonkin sisäänmarssi Eurooppaan tapahtui inkvisition rautasaappaitten avulla. Yleensä USAn, Euroopan ja meidänkin alkuperäisenä uskontona puhutaan, että se olisi kristinusko. Kristinusko on alkuaan kylläkin lähi-idän tuontitavaraa. (Joulukertomuksessakin puhutaan itä-maan tietäjistä. Nykyisessä muslimi-invaasiossa puhutaan moniosaajista). Ei tartte mennä montakaan vuosisataa taaksepäin, kun Euroopassa oli ihan omat luonnonuskomukset, kaikki ne inkvisition myötä muuttuivat, synniksi, kerettiläisyydeksi, pakanuudeksi ja noituudeksi. Suomen lipussakin liehuu risti, vaikka kuinkahan moni suomalainen loppupeleissä uskoo 100 % raamatun teologiaan. Jos kartalta katsoo itämaisten kristinuskon ja islamin levinneisyyttä, niin aika ahtaalla siellä euroopan alkuperäisuskonnot ovat. Käytännössä katsoen hävinneet kokonaan.

    Tykkää

  7. Tiedä tuosta renkinä olemisesta. Yhdelle annettiin työkaku käteen, niin se juoksi torille murhaamaan naisia.

    Tykkää

  8. Viimevuonna kävi tässä ovellani jehovia, kaksi ystävällisen oloista naista. Jäin siihen ovelle piruuttani juttelemaan, kesä kun oli ja hyttyset eivät vielä vaivanneet.Kysyin mielipidettä muslimien kansainvallusta Eurooppaan ja jopa Suomeen ja eikö olleet huolissaan uskontonsa puolesta. Eivät oikein kertoneet kantaansa, mutta viimein toinen eukko avasi sanaisen arkkunsa ja sanoi että näistä on varoitettu ennustuksissa. Olin toki samaa mieltä ja lisäsin että tulee vielä aseellisia konfliketja johon eivät ottaneet kantaa vaan tuputtivat jumaalaansa joka pelastaa. Sanoin ettei siinä jumala auta kun rajojen yli tunkee mustaakin mustempaa murjaania ja että ainut keino automaattinen 7,62 ja tarpeeksi rauhantekijöitä lippaassa. Se on ainut joka pelastaa. Eivät tainneet ymmärtää ilmeistä päätellen. No otin ne pakolliset uskon lehtiset ja toivotin hyvää päivän jatkoa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: