Skip to content
Mainokset

Veronmaksajalle pientä kipinää aamukahville – muista herätä ajoissa

8.3.2018

Yksintulleet sotalapset saavat ruotslaiset naiset pyörimään legginseissään. Ja mikäpä olisikaan niin ihana kotiintulotoivotus kuin kotona odottavan yksintulleen ujo toivotus: ”Mami, tättä tulle kukkatia!”

Alla kuvassa ”Jezzi”, yksintullut afgaanilapsi, saa reilunpuoleista poskihellyyttä mamiltaan. ”Lapsukainen on ollut niiiiin leikkisä ulkona Ruotsin talvessa ja saa nyt herttaisen majavankarvaisen fleesepaidan”. Voi Jezzi.

DXt6Q7EXUAAoY-B.jpeg

 

Alla kuvassa Akram, joka ehti täyttää 19, ja sai elinikäisen ylläpidon. Jos ei olisi saanut olisi Mandelmannin pariskunta adoptoinut miehen. ”Me koulimme hänestä hänestä hyvän miehen rokotuksineen ja hammaslääkärihoitoineen”, kertoo Gustav Mandelmann.

DXt2qzjX0AEQav6.jpeg

Alla kuvassa Katja, joka ei unohda ikinä kukkasia, joita Massoud hänelle antoi. Massoud juosta hilpaisi mamia vastaan kotipolulla ja luikkasi kaulaan loihe lausumaan hellästi halaten: ”Öle hyvä mämi!” Se tuli niin hellästi. Rakas lapseni.

DXtf89UWAAAn2nE.jpeg

Alla kuvassa Hamid, 18, jonka ruotsalainen Karin Hurtig opetti näyttämään tunteitaan piirtämällä. Hamidin suosikkeja ovat liidut. Keittiönpöytä – sen ympärillä ovat kielletyt tunteet tulleet esille Karinin miehen Göstan kanssa opettaessa Hamidille rakkautta. Ja mikä rakkaus. Lapsille rakkauden näyttäminen on niiiiiin helppoa. kaksi vuotta saman katon alla ovat hitsanneet heidät perheeksi.

DXsEqp4W0AAUSC3.jpeg

 

 

Alla kuvassa: Abbe tuli niiiiiin iloiseksi viime viikonlopun uimahallivierailun takia. Kuvaan sattui Yvonne, ”Aika herkullinen kuva, vai mitä sanotte?” Niin kaunista. Lapsukaiset olivat ensimmäistä kertaa uimahallivierailulla ja tekivät kovan työn pysyäkseen pinnalla kellukkeiden avulla. Isot pojat! Voi kuinka sydän sulaa.

DXrus5uXcAAfQey.jpeg

 

Alla kuvassa: ”Kiltti, älä päästä kädestäni”. Ihan kuin Titanicissa. Tai Estonialla: ”Rakas, älä jätä minua nyt!”… ”Minä tarvitsen sinua niiin, älä koskaan mene pois, älä koskaan mene pois..”

DXogdajWAAARsEV.jpeg

 

Alla kuvassa Boel ja hänen poikulinsa. #vistårinteut. (vrt. Refugees hospitality club tms) ”Mami, mikki rotsalaiset vihhaavat minua niin paljin? Olen vain pienni ihminen ja halluan ellää!” ”Ja minä niin itkin ja otin hänet hellään syliini. Voiko se enää parantaa ketään?”

DXoWl8zW4AEyFVc

Alla kuvassa Zalar, joka opettelee sopeutumaan Ruotsiin pelaamalla Tenstahallissa koripallukkaa. Zalar on yksintullut ja osallistuu hallin lasten tunneille. ”Heja heja Svärje!”, sanoo Zalar.

DXnzugyW4AMp_cz.jpeg

 

Epäilitkö kuvien aitoutta? Ne voi tarkistaa vaikkapa Googlen kuvahaulla.

 

Mainokset

30 Comments »

  1. En nyt viitsi sanoa mitä ensimmäisenä tulee mieleen noista. On kait vain likainen mieleikuvitus ja kaikki on pyyteetöntä ”avunantoa” näille nuorille uroksille vanhemmilta pariskunnilta ja yksinäisiltä naisilta. Tyydytetyn näköisiä naisia,kertakaikkiaan. Miten on, onko Ruosin homomiehet löytäneet nämä nuoret ”avuntarvitsijat” Afgaanit ovat löytäneet Ruosista sen paratiisin mitä ei takuulla muualta löydä. On toki Suomessakin vastaavaa mutta kohteet ovat sliipattuja geelitukka arabeja, pääasiassa Irakista.

    Tykkää

    • Nämä ovat sellaisia Pokemonin näköisiä otuksia, siksi jotkut ruotsalaismummot heltyvät. Joku arpinaamainen aavikon Al Capone- päänleikkaaja-sarjamurhaaja ei herätä hellyyspuuskaa, ainakaan jos pelkää oman kaulansa puolesta.

      Tykkää

    • Mutta mikä PERKELE on siinä,ei ainuttakaan afkaani eikä somali TYTTÖLASTA ??? Kieltääkö Ruotsin laki jotenki sen maholisuuden,että myös
      kehitysmaalaisia TYTTÖLAPSIA otettais maskotiksi osoittamaan vastaanottajan jalomielisyyttä.???

      Tykkää

  2. …ja kyllä nyt oksettaa… Onko nuo ihmiset syöneet jotain tyhmyyspillereitä?

    Tykkää

  3. Ihania lapsosia ja maansa tulevia konsultteja Afganistanin tärkeimmille vientituotteille – oopium unikko ja kannabis.. Kyllä kannattaa taistella näiden puolesta, jotta pää pysyisi pilvessä ja edullisesti. Se, että verotaakka pikkuisen nousee ei paina missään – herätään vain pikkuisen aikaisemmin aamukahville, kuten Paavo pyytää. Kyllä se siitä..

    Tykkää

  4. Koska tasa-arvo on nykyään muotia niin eikö 40-60 v kantismiehille pitäisi myös järjestää 18-25v ukrainalaisnaisia hoivattavaksi. Eihän sellainen ole mistään kotoisin että vain naiset joutuvat hoivaamaan surullisia pakolaisia miesten katsellessa televisiota.

    Tykkää

    • Eihän se käy, koska siitä saattaisi syntyä lisää valkoisia lapsia, toisin kuin näiden nuorten miesten ja ei-lisääntymiskykyisten vanhojen kurppien suhteista. Tarkoitushan on tuhota valkoinen rotu.

      Tykkää

    • Jännää että Ukrainasta ei tullut ainuttakaan (oikeaa)pakolaista Suomeen, vaikka maa on paljon lähempänä kuin vaikka Iran.

      Tykkää

      • Ukrainalaisia vaaleita kauniita naisia olis kyllä mielellään otettu vastaan,tai siis me miehet olisimme heihin mielistyneet suuresti.

        Tykkää

  5. Ruotsalaiset ovat tyytyväisiä tilanteeseen, kuten vain Tukholman syndroomassa voi, mutta kun minusta näyttää, että myös nuoret miehet ovat tyytyväisiä, kun mamma taputtaa poskelle, että ”Hyvä poika, lullulluu”! Eikö niillä ole mitään itsekunnioitusta?

    Tykkää

  6. Sydämellinen kiitos Paavolle tästä rakkautta ja välittämistä tursuavasta kuvakimarasta. Nyt ymmärrän jopa paremmin miksi Ruotsi on maahanmuuton suurmaa. Eihän tällaiseen maahan voi kukaan kehari olla muuttamatta saatana. !

    Liked by 1 henkilö

  7. IHANAA! IHANAA! IHANAA!
    Afgaanipallutus on osana joidenkin swedumammojen vaihdevuosia näköjään eli sitä kun hormoonit sekoavat lopullisesti hävitäkseen sitten kokonaan. Ei ruotsalaiset nirppanokkatytöt afgaaneista innostu, ei siinä ole minkäänlaista statusta roikkua köyhän ja kouluttamattoman analfabeetti- afgaanin käsipuolessa. Näen näitä jätkiä joka päivä- tyvärr- mutta en koskaan ruotsalaistyttöjen kanssa.

    Tykkää

  8. Kutsuvat mielellään itseään ”humanitääriseksi suurmahdiksi” (lol)… Eduskuntaan syksyllä taas pyrkivä Feministinen Initiatiivi aikoo ohjelmassaan varustaa Ruotsin armeijan rakkaudella. On se sentään hyvä, että Suomessa on Huhtasaari.

    Tykkää

  9. Sanotaankohan näille jätkille ennen matkaa: Tässä on se tarina jonka kerrot, niin saat jäädä maahan. Ai niin, sinä joudut todennäköisesti nussimaan vanhoja mummoja, mutta ole rohkea! Sulje silmäsi ja ajattele Allahia kun vanhan mummon kusenpolttama lerppapillu hytkyy naamasi päällä, älä myöskään pelästy jos mummon vanha mies haluaa katsella kun mummo pissii ja kakkii päällesi, muista että kyseessä on loppuelämäsi ilmaiset rahat! TERVETULOA RUOTSIIN!

    Tykkää

    • Kylläpä oli piinallinen video. Minua unetti äsken, mutta videon katsominen nosti silmittömän vihan, joten ei nukuta enää. Video olisi ehkä hyvä katsoa aamulla niin heräisi.

      Tykkää

    • Meinasin ottaa hieman aamupalaa mutta katsottuani tuon videon raju pahoinvointi iski päälle. Kaikkien Suomen köyhien pitäisi katsoa tuo video niin menisi ainakin halut äänestää porvareita,vihreitä,sossuja…jaa eipä taida jäädä vaihtoehtoja.

      Tykkää

  10. Kiitos jutusta, huh, huh Hulda!
    Rankkaa, mutta antoisaa ja todella hapokasta. Kuin päivän ensimmäinen sitruuna olisi tirskautettu silmilleni. Näkökin parani – valitettavasti. 😂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: