Olavi Mäenpää haudattiin tänään maan lepoon

12
10.2.2018

Olavi Mäenpää haudattiin tänään päivällä maan lepoon. Ohessa Mäenpään hyvän ystävän rovasti emeritus Terhomatti Hämeenkorven hautajaisissa pitämä muistopuhe.

SAM_7587

 

Jäähyväispuhe Olavi Juhani Mäenpään hautajaisissa 10.3.2018

Rakkaat omaiset, ystävät ja läheiset,

Tämä ei ole Olavin elämäkerta tai CV, ei liioin nekrologi eikä sukuselvitys. Eikä oikeastaan muistopuhekaan, vaan: Lähtöselvitys ! Kyseessä on harvinaisen monipuolisen, ahkeran ja taitavan, asiaansa uskovan ja sitä ajavan suomalaisen isän ja papan, ystävän ja tukijan, tekijän ja näkijän, miehen ja patriootin lähtöselvitys. Olavi on lähtenyt, se on selvä; mutta hän ei päästä meitä vähällä eikä jätä meitä rauhaan. Onko tämän pohtiminen ympyrän neliöimistä? Jos on, niin Olavi itse olisi sen ratkaissut kuten Aleksanteri Suuri ratkaisi Gordionin solmun tyyliin: ”Halki, poikki ja pinoon”!

Niilon ja Saiman nuorimpana Olavi kävi läpi 50- ja 50-luvun lapsuuden ja nuoruuden Tyrvään Stormissa. Enteilikö kotikylän nimi tulevia myrskyisiä taisteluiden ja saavutusten täyttämää elämää? Oikein! Työmieshän Olavi nimenomaan oli, työmuurahainen, työtä pelkäämätön ja itsensä likoon laittava. Lieneekö ollut sellaista rehellistä kovaa työtä, jota hän ei olisi elämänsä aikana tehnyt?

Kun hän oli noussut Virossa Rakveren päätoimiseksi pääluottamusmieheksi, niin hän uskalsi neuvostoaikana pelkäämättä puolustaa kenttäänsä; kun hänet uhattiin kyyditä Siperiaan, niin hän kuittasi KGB:n everstille tyyliin: ”Tuo bussi tänne, niin minä tartun rattiin”!Jäi kyyditsemättä!

Samaa pelotonta ja rohkeaa toimintaa portsarina, yksityisetsivänä, valtuutettuna, järjestelijänä, meklarina, juontajana, valvojana, talkoolaisena, eläinsuojeluvalvojana, nyrkkeilytuomarina, kuprujen paljastajana, oikeuksien puolustajana, takaajana, velallisten auttajana, suomalaisuuden puolesta taistelijana ym.ym.ym. Näistä jokaisesta yksistään riittäisi aihetta kirjasarjoiksi.

Ken tietä käy, tien on vanki; vapaa on vain umpihanki”! (Aaro Hellaakoski) Harrastettuani aikanani umpihankihiihtoa tiedän ja osaan verrata Olavia ladunaukaisijaksi. Sitä hän olikin esim. juuri yksityisetsivänä, jossa hän käytti taitojaan, tietojaan ja kokemustaan ennen muuta turkulaisten hyväksi niin valtaapitävää poliittista mafiaa kuin yksittäisiä puoluemafioosojakin vastaan. Kuoleman majesteetin vierailtua näistä monien luona ei ole syytä puhua nimistä. ”Nihil nisi bene de mortuis”.

25 vuoden aikana valtuustossa tekemiensä aloitteiden määrä ylittää kaikkien muiden tekemiset. Eikä kysymys ollut vain aloitteista, vaan myös tuloksista: Monet ovat ne miljoonat, jotka ystävämme on säästänyt toiminnallaan Turulle ja siis viime kädessä turkulaisille. Olavi haastoi koko ajan Turun kaupungissa toiminutta eliittiä, mm. v. 1995 eroamaan joutunutta kokoomuslaista kaupunginjohtaja Juhani Leppää.

Niihin aikoihin, 90-luvun puolimaissa nuo ahtaalle ajautuneet piirit uhkasivat palkkaavansa Viron pojat hoitelemaan Olavin hengiltä. Mutta sen tultua ilmi hän alkoikin muuttua kanavaksi, jonka kautta ihmiset ilmitoivat kupruja Turun kaupungissa. Minä en vaikene”– ja se toi lisää luottamusta! Mistä muuten olisivat tulleet ne tuhannet ja tuhannet hänen äänestäjänsä vaaleista toiseen?!

Oikeudentunto, ehdottomuus, luottamus ja rehellisyys olivat Olavin ranking-listalla ykkösenä. Hän olisi ilman muuta päässyt eduskuntaan v. 1999, ellei Timo Soini olisi viime hetkellä vetänyt mattoa hänen altaan. Sitä temppua, perusarvojensa pettämistä, hän ei antanut Soinille koskaan anteeksi. Olavi itse kertoo asiasta lehtileikkeessään:”Oli viikko aikaa kerätä nimiä. 500 saimme täyteen listalla,    jolla 5 ehdokasta. Sammutetuin lyhdyin vaaleihin. Ääniä yli 4000.”

Seuraavassa runossa pyydän teitä muuttamaan Ilkka-nimen paikalle Olavi ja ajattelemaan runon soveltuvuutta häneen periaatteella ”mutatis mutandis”(Muutettavat muuttaen):

Viel’ elää Ilkan työt, kenties kauanki, kansan suussa.
Hän eli niinkuin Suomen mies ja kuoli – teilipuussa.
 
Ol’ Ilkka talonpoika vaan, siis suur’ ei suvultansa;
Mut jaloin poika Suomenmaan hän oli aikanansa.
 
Hänt’ ajan hurjan myrskyihin vei oikku onnetarten;
Hän sopi niihin kuitenkin kuin tehty niitä varten.
 
Se aik’ ol’ ajoist’ ankarin ja itkun aika varmaan,
Kun käsissä Klaus Flemingin ol’ ohjat maamme armaan.
 
Kyll’ itki moni huokaillen, ett’ oikeus on pilkka;
Mut itkiessä toisien, niin itkenyt ei Ilkka.
 
Vaan koska kansa valittaa, hän neuvon sille antaa:
Niin kauan huolta nähdä saa, kuin tahtoo sitä kantaa.
 
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki,
Ei oikeutta maassa saa ken itse sit’ ei hanki.
 
Siis vapauteen taistellen ken miehen mieltä kantaa:
Tie suorin kulkee onnehen lähellä kuolon rantaa!
 
Ja vasamata nopsempaan, jonk’ ilmaan viskas jousi,
Nää sanat lensi halki maan. ja Suomen kansa nousi”. (Kaarlo Kramsu)

Suomen kansa, suomalaiset, me, olimme Olavin sydämenasia hänen toiminnassaan. Hän oli varmaan ensimmäinen, joka tajusi, mikä vaara vaanii uussuomalaisten invaasiossa maahan, tulivatpa ne mistä ilmansuunnasta tahansa. Ensin 80-luvulla uhkana oli Suomeen virtaava itäblokin maiden halpatyövoima ja sitten, 90-luvun alusta: Somalien ja muiden ns. pakolaisten hillitön maahanvyöry.

Tämän torjumiseksi kaikki keinot olivat sallittuja ! Jo pitkälle olivat suunnitelmat valmiina rakentaa Turkuun suurmoskeija Puutarhakadun päähän, kunnes Olavimme pääsi jyvälle ja taitavuudellaan kaatoi koko hankkeen Hänellä oli tässäkin toiminnassaan kirkkaana näkynä: ”Right or wrong – my country” (Stephen Decatur) Vasta paljon myöhemmin tuli muitakin mukaan, mutta voiko verratakaan Olaviin?!

Kuten olen jo sanonut, Olavin tekemisissä olisi aihetta kirjasarjaan. Arkistot, joita hän alkoi järjestelmällisesti käydä läpi ohjelmassaan ”Pitkä marssi”, osoittavat tämän. Valitettavasti sarjan tekeminen loppui, kun kohtalo puuttui peliin. Muistaakseni hän pääsi johonkin vuoteen 1997, joten paljon olisi ollut jäljellä. Jos ja kun haluatte vielä katsoa ”marsseja”, niin ainakin Vk.comissa ne ovat näkyvillä. Kannattaa!

Mustanaamiomme” ei kuitenkaan ollut vain se, mitä hänestä näkyi ulos julkisuudessa. Olavi oli ihminen, syvästi tunteva, herkästi vaistoava ja sydämellinen mies. Monien tunnot ja lausumat paljastavat ikäänkuin välähdyksiä kulissien taa:

Isänne on ollut mies, joka toimi uskonsa mukaisesti ja oli varmasti uskollinen vakaumukselleen. Ennen kaikkea olkaa aina kykeneviä tuntemaan syvästi vastenmielisyyttä kaikkea epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, joka kohdistuu keneen hyvänsä missä päin tahansa”.(Guevaran kirjeestä lapsilleen)

Me muistamme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, muistaen, ikävöiden”. (Muistolauseita)

Isä oli vähän kuin Mustanaamio, hyvä hyville, paha pahoille. Oli aina ensimmäisenä auttamassa ja puuhaamassa”. (Katja)

Muistojani Olavista ja pienestä Katjasta, joka kulki aina isänsä mukana ja oli tämän kädessä kiinni, kun meillä Rautaniemessä kyläilivät. Olavi oli muistikuvieni mukaan ainoita aikuisia ihmisiä, joka aina kysyi myös lapsilta kuulumisia ja jutteli puhelimessa ja nuo ovat jääneet hyvin minulle mieleen. Sellainen aito ja lämmin suhtautuminen lapsiin, tasavertainen. (Teija Hollo)

Ystäviä ympäri Suomen! Viimeinen mohikaani lajissaan”.(Jorma Aaltonen)

Pyyteetön auttamishalu – asunto, työpaikka, laskujen maksaminen, palloilu- ja kuplahallit. ”Rakastuneena hänen oli hyvä lähteä”! (Waltteri Jokinen)

Minkä Olavin minä tunnen?

Ystävän, luotetun ystävän, auttavaisen, hengenheimolaisen. Ei, emme suinkaan olleet aina samaa mieltä, mutta saatoimme olla ystävinä erimielisiäkin. Tämä ei ollut aina Olaville helppoa saati itsestäänselvää, mutta uskon, että se lujitti ystävyyttämme. Minulle hän saattoi puhua omakohtaisesti elämästään, kuinka esim: Monet kuljin mä vaikeat retket”! Toki varmasti muillekin, mutta sanon tämän omana kokemuksenani arvostaen korkealle hänen osoittamaansa luottamusta.

Mistä tunnet sä ystävän Onko oikea sulle hän Anna tunturin selvittää Kuka viereesi jää Kun on kaukana kaikki muut Ja kun päättyvät pitkospuut Kuka rinnallas ruikuttaa Takaisin mennä saa.

Mistä tunnet sä ystävän Onko oikea sulle hän Ajat ankeimmat selvittää Kuka viereesi jää Kun on sinulla vaikeaa Ja kun tarvitset auttajaa Silloin ystävyys punnitaan Menee muut menojaan.

Siitä tunnet sä ystävän Kun on vierelläs vielä hän Turhat tuttavat silloin ois Hävinneet pian pois”. (Vladimir Vysotski)

Olen ihminen, jonka kaikki tuntevat, minua ei pidetä virallisena henkilönä saatikka virallisena kulissina, eikä minulla ole mitään tarvetta harjoittaa itsesensuuria”. (Vladimir Vysotski)


SAM_7584

 

Mutta nyt! Pitkämarssi on marssittu, umpihanki hiihdetty, latu aukaistu… Olavia ei enää ole, mutta hän viittoo meille tietä eteenpäin! Näin:

Älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä, älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje: Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä, älä viipyen menneen raunioilla nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla, tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin: On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano: ”Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu, taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun, kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin”.
 (Kaarlo Sarkia)

Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut Olavi Mäenpäästä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään hänen elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisasti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.” (Aleksis Kivi, Seitsemän veljeksen päätössanat 1870).

Terhomatti Hämeenkorpi

15449262-d369f515_480_480

Pt-median toimitus ottaa osaa Olavi Mäenpään läheisten suruun. Kova ja läpeensä reilu mies, jota jäi ikävä. Kiitos myös Hämeenkorvelle muistopuheesta ja kuvista.

Advertisements
,

20 thoughts on “Olavi Mäenpää haudattiin tänään maan lepoon

  1. Markus Jansson tavallaan tappoi Olavin, aiheuttamalla hänelle jatkuvaa stressiä. Jansson haista vittu saatanan pedarirunkkari!

    1. Et voi Markus Janssonin niskaan panna tuommosta taakkaa. Millä lailla Markus aiheutti ressiä Olaville, oisko ollu molemminpuoleista? Kyllä Olvillaki sanan säilä lensi!

      1. Kyllä varmasti sanan säilä lensi molemmilla. Markus oli kuitenkin se joka tilasi Olaville kaikenlaista paskaa mm. Dildoja sun muuta. En Janssonille mitään pahaa toivo. Ainoastaan, että saisi apua mielisairauteensa.

        1. Jos kerran todistamattomat tarinat ja salaliittoteoriat muuttuvat suussasi totuudeksi, niin on syytä mainita, mitä kaikkea törkeyksiä muuan turkulaismies teki mm. Janssonia kohtaan…samanlaisten, yhtä todenperäisten ja uskottavien huhujen mukaan, kuin mitä itse täällä viljelet Janssonia kohtaan:
          – Asuinaluelle törkylappujen jako
          – Vanhempien asuinalueelle törkylappujen jako
          – Auton töhrintä x2
          – Perättömät lasuilmoitukset
          – Törkyviestit kuntoutuslaitokseen
          – Törkyviestit vuokranantajalle
          – Uhkailutekstiviestit keskellä yötä
          – Perättömät ilmianto- ja vasikointiviestit poliisille, Kelaan, sossuun, verottajalle, jne.

          Ja tämä siis vain yksi kyseisen turkulaismiehen lukuisista uhreista, samanlaisten huhujen mukaan. Että niin kukahan on tehdyt ja mitä ja aiheuttanut mitä kenelle?

          1. Minun vaakakupissani painaa myös Monokulttuurilähetyksen häiriköinti ja Paavo Tajukankaan Youtube-kanavan tuhoaminen. PS. Ei kannattaisi pedaria noin suurella kiihkolla puolustella. Siinähän menee maine. Ellet sitten ole Jansson itse.

            1. > Minun vaakakupissani painaa myös Monokulttuurilähetyksen häiriköinti
              Tarkoitatko Janssonin Julukselle tekemää puhelinjeccua, jossa sai Juluksen soittamaan Olaville? Tuohan oli helvetin hauska kepponen. Janssonin tietotoimisto tiesi, että Mäenpää oli juuri lähdössä Viron-matkalle tuolloin, joten eivät edes herättäneet Olavia (toki Olavihan on sanonut useasti, että ”aina voi soittaa”).

              > ja Paavo Tajukankaan Youtube-kanavan tuhoaminen. P
              Mitä TODISTEITA sinulla on, että Jansson olisi tuon takana? Aivan yhtä hyvin minä voisin väittää, että Mäenpää tuhosi Tajukankaalla-Youtubekanavan.

              > Mikä siinä muuten on niin helvetin hankalaa irtisanoutua kokonaan tyypistä,
              > josta ei ole kuin pelkkää haittaa koko kansallismieliselle skenelle
              Näinhän suurinosa kansallismielisestä kentästä tekikin Olavi Mäenpäälle. Emmekös me nyt Olavista puhuneetkin?

              > Markus Jansson keksi taas uuden valeprofiilin puolustelemaan tekojaan.
              Mitä TODISTEITA sinulla on, että Jansson olisi tuon takana? Aivan yhtä hyvin minä voisin väittää, että Mäenpää on tuon profiilin takana.

              > Janssonista vielä sen verran, että mikähän kumma sattuma siinä olikaan,
              > kun parikin kertaa noin 1-2 min Janssontuubin loppumisen jälkeen, Monokulttuurin
              > Youtube-chattiin ilmestyi muka ´´Olavi Mäenpää´´ kommentoimaan.
              Mitä TODISTEITA sinulla on, että Jansson olisi tuon takana? Aivan yhtä hyvin minä voisin väittää, että Mäenpää on tuon profiilin takana.

              FUD.

              1. ´´Tarkoitatko Janssonin Julukselle tekemää puhelinjeccua, jossa sai Juluksen soittamaan Olaville? Tuohan oli helvetin hauska kepponen. Janssonin tietotoimisto tiesi, että Mäenpää oli juuri lähdössä Viron-matkalle tuolloin, joten eivät edes herättäneet Olavia (toki Olavihan on sanonut useasti, että ”aina voi soittaa”).´´

                Tarkoitan, eikä tuollaisessa ole mitään hauskaa. Penskana tuollaisia kepposia tehtiin, mutta sittemmin jäänyt, kun JÄRKI on tullut päähän.

                ´´Mitä TODISTEITA sinulla on, että Jansson olisi tuon takana? Aivan yhtä hyvin minä voisin väittää, että Mäenpää tuhosi Tajukankaalla-Youtubekanavan.´´

                Luotan Tajukankaan omiin puheisiin enemmän kuin jonkun lapottajan puheisiin. Ja miksi helvetissä Mäenpää olisi tuhonnut Tajukankaan kanavaa, kun olivat ystäviä ja kävivät kaljallakin yhdessä.

                ´´Mikä siinä muuten on niin helvetin hankalaa irtisanoutua kokonaan tyypistä,
                > josta ei ole kuin pelkkää haittaa koko kansallismieliselle skenelle
                Näinhän suurinosa kansallismielisestä kentästä tekikin Olavi Mäenpäälle. Emmekös me nyt Olavista puhuneetkin?´´

                Ei Markus, vaan puhuin sinusta. Ota nyt ne lääkkeesi ja mene jo nukkumaan.

              2. > Luotan Tajukankaan omiin puheisiin

                Mitä todisteita Tajukankaalla on esittää puheidensa taakse? Ei mitään. Niin. Eli?

              3. Minkä puheiden? Youtube poisti minun ja Mäenpään tekemän videon, koska joku esiintyi Mäenpäänä ja kertoi Youtubelle, että olen ladannut luvattomasti videokuvaa Youtubeen, jossa Mäenpää esiintyy.

                Eli Youtube sai kuvan, että olen ladannut luvattomasti filmin, jossa Mäenpää esiintyy ja Mäenpää itse sitten tekee siitä ilmoituksen.

                Tästä seurasi, että kyseinen filmi poistettiin ja sain tekijänoikeusvaroituksen. Vaikka tosiasiassa minulla oli tekijänoikeuslupa. Mäenpää yritti sen jälkeen lähettää Youtubelle kuvan ajokortistaan, passistaan yms, mutta Youtube ei palauttanut enää filmiä.

                Henkilö, joka teki Mäenpään nimissä ilmoituksen, käytti olavi.mäenpää@…….. meiliä, ja Mäenpään mukaan tätä meiliä käyttää muuan nimeltä mainitsematon henkilö.

                Samassa rytäkässä Youtube putsasi muutenkin filmivarastoa.

                Mutta asia ei haittaa minua. Maailman on pieniä ja minä pitkävihainen.

                Keskustelu tästä aiheesta päättyy tähän.

              4. Kuka muu sen Tajukankaan Youtube-kanavan sitten olisi tuhonnut ja miksi. Katsos Markus, kun sinä pienimunainen paskapää et kestänyt sitä, että Olavi vietti iltaa mukavassa seurassa Tallinnassa. Mene nyt jo nukkumaan siitä.

              5. Näinhän siinä Paavo kävi. Ja me kaikki tiedämme kyllä kuka tässä on takana. Emmekä taatusti anna ikinä anteeksi Raumalaismiehelle.

          2. Mikä siinä muuten on niin helvetin hankalaa irtisanoutua kokonaan tyypistä, josta ei ole kuin pelkkää haittaa koko kansallismieliselle skenelle. Miksi esim. Ilja Janitskin ja Tiina Keskimäki + Marco De Wit ja kumppanit veljeilee kyseisen ihmisjätteen kanssa. Ei lapsipornon lataajia minnekään. Ei ainakaan kansallismieliseen skeneen.

            1. Janssonista vielä sen verran, että mikähän kumma sattuma siinä olikaan, kun parikin kertaa noin 1-2 min Janssontuubin loppumisen jälkeen, Monokulttuurin Youtube-chattiin ilmestyi muka ´´Olavi Mäenpää´´ kommentoimaan. Menis nyt helvetti jo hoitoon sinne Rauman psykiatriselle. Ei voi Reformiakaan äänestää, ennen kuin lapottaja on heitetty hevonvittuun listoilta.

  2. Ilmeisesti Olavi on mies joka jakoi mielipiteitä aikalailla ja varmasti omasi ison liudan vihamiehiä.

    Toisaalta taas on sanonta ”You have enemies? Good. That means you have stood up for something, sometime in your life.” – Winston Churchill

    Eli ehkä sekin vain kertoo siitä että Olavi oli aika kova taistelija ja pisti hanttiin tosissaan vääryyksien kohdalla.

    Henkilökohtaisesti täytyy sanoa että omasta näkökulmastani hän oli edelläkävija ja huomattavan älykäs ihminen joka näki ja vaistosi asiat 20-vuotta etuajassa jatkuvasti. Nyt kun miettii omaa lapsuuttaan ja muistaa kuulleensa Olavista vanhempien kahvipöytäkeskusteluista sivukorvalla niin hyvin tunnettu hän oli ainakin Varsinais-Suomen alueella 90-luvulla ja 2000-luvun alussa.

    Samalla sitä vasta nyt osaa hahmottaa miten erinlaisessa ja paremmassa maassa sitä sai itse kasvaa 90-luvulla ja 2000-luvun alussakin vielä… Jotenkin jotain vain on kadonnut koko Suomesta noilta vuosilta. Asiat muuttuivat, eivätkä missään nimessä parempaan suuntaan.

    Hyvin monessa asiassa Olavi oli oikeassa ja aina sen 20-vuotta etuajassa, edelläkävijänä ja tiesi mitä tuleman pitää.

    – Kevyet mullat, me nuoremmat otamme oppia ja jatkamme siitä mihin Olavilta hommat jäivät. Suomessa alkaa olemaan laajempikin momentum asioiden muuttamiseksi paikallaan vaikka Olavikin oli loppua kohden sen suhteen pessimisti.

    Toivottavasti tukee meitä muita pilvenreunalta käsin ja opastaa sekä varoittaa mikäli väärään suuntaan ollaan menossa.

    Olaville iso kiitos pitkästä työstään, nuoret muistavat.

    1. olavi mäjenpäällä oli ”ammu alas muut” toiminta ykkösenä, ”källimiseksi” sitä kai hänet tuntemaan oppineet sanoivat = kuse toisen muroihin

      Esim 2004 soitti päivi räsäselle että ”teillä on natsi listoillanne” kd:ssä sai aikaan irtisanoutumisreaktion kuntavaaleissa. Vastaavia temppuja harrasti muille hänen kanssaan yhteistyötä erehtyneitä kohtaan.

      tunnettu tamperelainen

  3. Janssonin multipersoona kirjoittelee puolustuspuheita mutta turhaan. Suosittelen lähete M1 käyttöä.

  4. Olavilta tuli sen verran kiusallisia paljastuksia että 33-portaan seurue päätti vaientaa hänet. Olisin kyllä mielelläni kuullut lisää. R.I.P Olavi.

    1. Asiallinen pointti. Olisi hyvä tietää, mikä se Olavin kuolinsyy oikeastaan oli…
      Ettei ollut sentään mikään mystinen ”myrkytystapaus”…

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.