Solnan muslimilautamies: Kyseessä on muslimeja vastaan suunnattu noitavaino

3
Kuvakaappaus 2018-03-10 00-12-48
10.3.2018

Solnan käräjäoikeuden päätöksen takia pyöritykseen joutunut Ebtisam Aldebe kertoo paikallislehti Mitti:lle, että koko kohu johtuu rasismista ja kyse on muslimeja vastaan suunnatusta noitavainosta.

Ebtisam Aldebe kiistää, että kyseessä olisi jotenkin väärin tehty tuomio. Hänen mukaansa tapauksessa ei ollut tarpeeksi näyttöä miestä vastaan. Lisäksi hän kiistää, että olisi sanonut jotain miehen suvun paremmuudesta ja naisen suvun huonoudesta.

– En seiso sen takana mitä tuomiolauselmaa on kirjoitettu. En ole nähnyt koko tuomiolauselmaa enkä siten myöskään hyväksynyt sitä. On tavallista, että kirjoitetussa lauselmassa on eriävyyksiä tai jotain vivahde-eroja ja saamme ne luettavaksi etukäteen ennenkuin ne julkaistaan. Tässä tapauksessa emme saaneet. Näin tuomiolauselman vasta jälkikäteen kun se oli julkaistu.

Ebtisam Aldebe väittää siis, että tuomari, joka kirjoittaa päätöksen paperille, on tässä tapauksessa kirjoittanut paperille tahallisesti vääristeltyä tekstiä ja lautamiehet eivät saaneet lukea kirjattua päätöstä ennen julkaisua.

– Voitte katsoa itse, että teksti on kirjoitettu kahdella eri tavalla. Tuomari on kirjoittanut sen, mitä olemme sanoneet, selkoruotsilla. Kun taas toisessa paperissa se on ammattikielellä. Tässä on kyse muslimeihin kohdistuvasta noitavainosta. He eivät halua muslimeja julkisiin virkoihin ja tiloihin.

Tässä on kyse muslimeihin kohdistuvasta noitavainosta. He eivät halua muslimeja julkisiin virkoihin ja tiloihin.

Tuomari Lena Klintefall kuitenkin kiistää tällaiset väitteet ja kertoo, että ei tiedä mistä Ebtisam Aldebe puhuu.

– En oikein ymmärrä mitä hän puhuu jostain kahdesta tuomiosta ja paperista. Jos joskus heitämme jonkun version roskakoriin, niin eivät lautamiehet niitä näe. En yksinkertaisesti käsitä mitä hän tarkoittaa.

Ebtisam Aldebe sanoo edelleen, että kyseessä on ajojahti.

– Monet keskustalaiset ovat tukeneet minua ja ovat puolellani. He tietävät, että minulla ei ole tällaisia mielipiteitä, joita tuomiolauselmassa on kirjoitettu. Koko perheeni on työskennellyt vuosia ihmisoikeuksien parissa, olen Ruotsin kansalainen ja muslimi. En ole mikään islamisti ja olen antanut tuomiot Ruotsin lain mukaan.

 

 

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

16 thoughts on “Solnan muslimilautamies: Kyseessä on muslimeja vastaan suunnattu noitavaino

  1. No jos hän haluaa asian näin kokea niin siihen hänellä on oikeus. Mikä tietysti on yhtä kaukana totuudesta kuin sika torpeedosta.

  2. Islamilaisen kalenterin mukaan eletään vuotta 1440. Euroopassa noitavainot alkoivat 1400 -luvun lopulla. Ebtisam on aikaansa edellä ja profeetta väärässä

  3. Kuva kuin pahimmasta muslimivaltiosta, hyi helveta. Onneksi Suomi kuitenkin taitaa olla hieman konservatiivisempi, perinteisiä arvoja kunnoittava ja siinä äänekkäillä muslimeilla ei ole paikkaa. Nuo muslimihaihattelijat on hiljennettävä, mitä nyt YLE suoltaa tätäkin sontaa.

  4. Siinäpä vasta suloinen evakko-mummi. Luuta käteen ja kissa kainaloon, niin lähes täydellinen ilmestys pääsiäistarinoitten noita-akasta. Jos tämännäköisen hala-huuhkajan näkeminen saa aikaan rassismia ja noitavainoja, niin vika tuskin on katsojassa.

  5. Siinä sharia-täti tuimana pyövelinhupussaan kerää sympatiaa rasismikortilla. On se kyllä härski akka! Täydellinen muslimi! 12 pistettä!

    1. ”En seiso sen takana mitä tuomiolauselmaa on kirjoitettu. En ole nähnyt koko tuomiolauselmaa” Itseasiassa en ole edes koko miestä ikinä nähnyt, en ollut edes paikalla. Jos joku oli, niin se oli en minä. Jos miestä ei ole tuomittu, se on Allahin tahto, ei minun. Minä olin tapahtuman aikaan lomalla irakissa. Tämä on rasismia.

  6. Olen tätä samaa saanut kuunnella jo vuosikaudet:

    ”MINÄ en ole tehnyt mitään pahaa, tein kaiken oikein, olen aina OIKEASSA ja muut väärässä, minun uskontoni on se AINOA uskonto, en tarvitse koulutusta koska olen TÄYDELLINEN muutenkin, minun lapseni ovat parempia kuin muitten kakarat ja meillä on oikeus kaikkiin rahoihin, asuntoihin ja etuihin tässä maassa. Kukaan muu ei ole minkään arvoinen, kaikki muut valehtelevat”.

  7. M I L L O I N ,,,ruotsalaisilla alkaa riittää?? ja kuinka yksikään ”feministi” ei ole sanonut asiasta mitään, kuinka se on tulkittava?yksinkertaisesti niin, että sharia on voimassa….ruotsissakin. ja kitarisoja on turha tuulettaa asiasta……

    1. Feministeillä ja anarkisteilla on päämääränä jonkin tason vallankumous. Nykyisiä valtarakenteita nakertava islamisaatio käy näille vouhkaleille vallan mainiosti. Vallankumouksen jälkeistä aikaa tuskin hirveästi on mietitty, pääasiana on vallankumous. Sinänsä ihmeellistä ettei Ruotsin kuningaskaan ole asiasta huolissaan.

  8. Paskanpuhumisen Ruattinennätys? En ole nähnyt tuomiolauselmaa, näin tuomiolauselman. Rasismi, ajojahti, noituus, en ole jihadisti. Kaapuakan kaikki tekemiset pitää tutkia ja sen jälkeen lingottaa eukko Itämereen ja katsoa, kelluuko se. Ei vaineskaan, palkinto noin ihanalle pakolaiselle, joka ei ole vielä edes murhannut ketään.

  9. rakastan muslimeja, raatomuslimeja. Vihaan rasisteja ja natseja. sanoo:

    Nyt on tuo saatanallisten säkeiden jätesäkki erehtynyt. Ei ole kyse muslimien noitavainosta ehei. Kyse on ensin suvakkivajakkihyyssärien hövittämisestä planeetalta jonka johdannaisena saatanan muslimien hävittäminen on piece of cake esim. kaasuttamalla.

  10. Eli tuo ei ole hoitanut tehtäviään jos ei ole nähnyt tuomiolauselmaa. JA rasistikortti ym. on aina hyvä lyödä pöytään kun jää kiinni jostain tuollaisesta tempusta kuin islamin ujuttamisesta joka läpeen.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.