Turvapaikanhakijoiden hammashoidot laittavat hammashuollon äärirajoille

9
119
15.3.2018

Ruotsin radion Ekotin uutistoimituksen mukaan Ruotsiin tulleilla turvapaikanhakijoilla on mittavia hammasongelmia ja se aiheuttaa Kansan hammashuollolle suuria vaikeuksia.

Ekotin mukaan maa on jaettu 21:en hammashoidon piiriin ja jokaisessa näissä on suuret jonot. Kokonaisuudessaan hammashoidon kerrotaan olevan isojen haasteiden edessä. Henkilökunta joutuu työskentelemään koko ajan ylitöitä.

Turvapaikanhakijoilla kerrotaan olevan suuria hammasongelmia. On kroonisia tulehduksia niin, että monilta joudutaan poistamaan hampaita. Hoidot ovat pitkiä ja vaativia. Hammashoidolle turvapaikanhakijoiden hammashoito tuottaa erityisen suuria vaikeuksia, koska kenelläkään tulijoista ei ole ollut aikaisemmassa elämässä minkäänlaisia ennaltaehkäiseviä toimia kuten nyt vaikkapa hampaiden pesemistä.

Hans Göransson Ruotsin hammaslääkäriliitosta kertoo, että yksi suurimpia ongelmia on sokerin käyttö. Ekotin haastattelussa hän kertoo, että turvapaikanhakijoille on lisättävä tietoa sokerin haitallisuudesta.

– Sokerin käyttötavat ovat juuri se suurin riskitekijä kun puhutaan kariessairauksista. Tietoa sokerin haitallisuudesta on lisättävä.

Advertisements

16 thoughts on “Turvapaikanhakijoiden hammashoidot laittavat hammashuollon äärirajoille

  1. Totuuskomissioon (muistaakseni) soitti hiljattain joku suomalainen hammashoidon ammattilainen yksityiseltä puolelta, joka väitti, että työnantajansa saa maksumääräyksiä sossulta, joka kustantaa keskimäärin 50 000 euron hammasremontit matuille. Näille hommataan implantit (á 3000 e) ja muut sillat ja herkut. Firman liikevaihdosta kuulema puolet tulee siitä.

    Suomalaiselle asiakkaalle Kela taitaa sanoa, että kruunun asentaminen on vain kosmeettinen toimitus.

    1. Joo, kelpaa siinä sitte irvistellä suomalaisten veronmaksajien maksamilla implanteilla silloilla ja kaarilla mitä’ nyt hammaslääkäri keksii kehitysmaalaisen turpaan tunkea veronmaksajien kustannuksella.

    2. Rysäytin pyörällä metsään. Yksi hammas täytyi poistaa. Helsingin hammashuolto suostui maksamaan kevytsillan, mikä on viritys, joka ei kestä puremista. Asian sanoi auki myös hammaslääkäri. Ja ei-niin-yllättäen kevytsilta ei kestänyt edes paria päivää. Hammashuollolle ei kuitenkaan käynyt, että he olisivat maksaneet kevytsiltaa vastaavan summan implantista, jota ehdotin ennen kevytsillan tekemistä. Eli itse täytyi maksaa implantti kokonaisuudessaan – n. 2 500 e. Tämä tällaisena iloisena veronmaksajakokemuksena.

      Mutta tähän hammaslääkäriongelmaan varsin tehokas keino voisi olla disinformaation levittäminen: 17-vuotiaille kun kertoo, että hammaslääkärikäynnillä tehdään myös ikätestaus – sehän tehdään usein juuri hampaista -, niin kävijämäärä voisi pudota suorilta kymmenillä prosenteilla.

  2. Mädätköön hampaat turvisten suuhun. Onneksi en ole hammaslääkäri joka joutuu noita kiittämättömiä haisevia mätäsuita ronkkimaan.

  3. Hammaskeijo kirjoitti:
    ”Totuuskomissioon (muistaakseni) soitti hiljattain joku suomalainen hammashoidon ammattilainen yksityiseltä puolelta, joka väitti, että työnantajansa saa maksumääräyksiä sossulta, joka kustantaa keskimäärin 50 000 euron hammasremontit matuille. ”

    Toivottavasti joku kansanedustaja ottaa asiakseen selvityttää nämä kulut.

  4. Hammaslääkärillä kuten muillakin lääkäreillä olisi keinonsa ”hoitaa” ongelma. Eräs perustunne tekee siitä kuitenkin mahdottomuuden.

  5. Paavolla vaihteeksi virhe artikkelissa, vaikka lainaus onkin. Viimeinen lause ”Tietoa sokerin haitallisuudesta on lisättävä.” pitäisi muuttaa muotoon ”Tietoa matujen haitallisuudesta on lisättävä.”

  6. Joka kahdeksas lapsihan on hammaslääkäri, iskutaltta kätöseen ja moska toiseen. Lääkkeet saa ostaa siltä lääkäriltä, joka päivystää aamuöisin aseman tienoolla.

  7. Ei kukaan jaksa ikuisesti imeä ilmaista velliä pillillä. On päästävä puremaan.

  8. Matutus on pelkkä menoerä tavalliselle kansalaiselle. Matutus rikastuttaa vain ne jotka häpeilemättä vetävät rahaa matujen hyysäämisestä. Ja matu itse joko naureskelee partaansa tai sitten valittaa tasan kaikesta Aasta Ööhön. Kuinka moni maksaa veroäyrejä? Eipä moni. 1/100?

  9. Matuille pitää antaa enemmän sokeria, ilmaiseksi. Sokerista on ylituotantoa kun muu kansa vähentää sen käyttöä. Jaettakoon siis matuille nämä ylijäämät, ilmaiseksi ja ”jarrulla” maustettuna.

  10. A(y)lan Kurdinkin isä oli tulossa Eurooppaan juuri ilmaiset implantaatit saadakseen vaikka Turkin piraattikopioväärennyspaja värkkää sellaisia 1 euron kappalehintaan.

  11. Näin siinä sitten käy kun kantikset ovat täysin hampaattomia.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.