Ahvenanmaan raiskaustapauksissa valtava yliedustus Pohjolan ulkopuolelta tulevilla miehillä

9
Kuvakaappaus 2018-03-18 23-15-44
19.3.2018

Ahvenanmaalainen Ålands Nyheter-lehti on kerännyt kaikki Ahvenanmaan käräjäoikeuden päätökset raiskaukstapauksista viimeisen 10 vuoden ajalta. Tutkimuksen mukaan Pohjolan ulkopuolelta tulevien miesten yliedustus raiskaustapauksissa Ahvenanmaalla on todella selvä.

Ahvenanmaan väestö koostuu 65 % ahvenanmaalaisista, 19 % suomalaisista, 9 % ruotsalaisista ja 7 % muista. Tilastossa mukaan on laskettu kaikki tapaukset, joissa henkilöä on syytetty joko raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja tuomittu sen jälkeen raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä, sukupuoliyhteyteen pakottamisesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vaikka alle joka 14. Ahvenanmaalla asuvista henkilöistä on kotoisin Pohjolan ulkopuolella, silti 38 % näistä henkilöistä on syyllistynyt kaikkiin Ahvenanmaalla tapahtuviin seksuaalirikoksiin. Tarkoittaa sitä, että Pohjolan ulkopuolelta tulevat henkilöt syyllistyvät kahdeksan (8) kertaa enemmän raiskauksiin kuin ahvenanmaalaiset miehet. Ahvenanmaalaiset ovat 65 % saaren väestöstä, mutta ryhmään kuuluvat tekivät vain 44 % tuomituista rikoksista. Toisin sanoen aliedustus on 32 %.

Suomalaisten ja ruotsalaisten tekijöiden osuus vastasi suurinpiirtein sitä määrää, jota he edustavat Ahvenanmaalla.  Suomalaiset tekivät 13 % raiskauksista ja ruotsalaiset 6 %.

våldtäktsdömda-åland

 

Myös niissä tapauksissa, joissa syyte ei mennyt oikeudessa läpi oli Pohjolan ulkopuolisten miesten osuus liki puolet kun ahvenanmaalaisten miesten osuus vain 37 %.

åtalade-våldtäkt-åland

 

Se mikä on huomiotaherättävää on se, että Pohjolan ulkopuoliset miehet tekivät kaikki ns. laivaraiskaukset. Kaikissa raiskaustapauksissa, joissa syyte nostettiin Ahvenanmaalla on tapahtunut Pohjolan ulkopuolelta tulleiden miesten toimesta. Kaikki tapaukset ovat kirjattu Viking Linen aluksilta. Kaikki Viking Linen raiskaukset ovat olleet myös raaempia tekoja kuin raiskaukset, jotka on tehty maissa.

Raiskaukset jakaantuvat siten, että 38 % raiskauksista tehtiin yksityisasunnoissa, 31 % yleisissä tiloissa kuten hotelleissa tai juhlissa ja 31 % ns. puskaraiskauksina, joista kaikki Maarianhaminan kaupunkialueella.

Kaikenkaikkiaan syytteitä nostettiin 27, joista 16 tuomittiin. Tuomittujen tausta koostuu ahvenanmaalaisista, suomalaisista, ruotsalaisista, persialaisista, thaimaalaisista, saksalaisista, turkkilaisista, virolaisista ja arabeista. Tässä lasketaan yhteen kaikki maissa ja merellä tapahtuneet raiskaukset.

Ålands Nyheter

Advertisements
,

12 thoughts on “Ahvenanmaan raiskaustapauksissa valtava yliedustus Pohjolan ulkopuolelta tulevilla miehillä

  1. Montako niitä raiskaustapauksia oli kaikkiaan? Prosenttiluvut eivät sano paljon mitään jos ei tiedä ilmoitettujen, syytteiden noston ja tuomittujen määrää.

  2. Tämä ei huoleta maan päättäjiä, kunhan matuilla on kaikki hyvin. Mitenkähän RKP vinkaisee Ahvenmaan takia, vai ovat hiljaa koska omat edut saattavat vaarantua liiallisesta julkitulosta. Ahvanamaan voi uhrata oman tuottavan erikoisaseman edun takia ja hintana on monikulttuurisuuden ylistäminen.

  3. Ahvenanmaalaiset ovat ilmaisseet aiemmin haluavansa saarellen mielummin keharimatuja kuin finnemångåleja. Nauttikoot nyt mokkakulleista ja älämölörikkaudesta mielin määrin.

    1. Vaan kun eivät pääse nauttimaan näistä.
      Vankiloita saarilla ei liene. Jos edes ehdottomia tuomioita saavat.
      Ja uhritkin lienevät pääosin manterelaiisia.

    2. Eiköhän siellä ole asukkaan vaatimuksena ollut lähinnä ruotsin kielen osaaminen kuin etninen tausta?

      Ahvenanmaan omat pienet päättäjäpiirit ovat toki voineet päättää myös olla manteretta avoimempia pakolaispolitiikassaan, mikä ei tarkoita kanta-asukkaiden enemmistön siunausta päätökselle.

      Nyt näyttää, että tulijoiden mahdolliset haittavaikutukset nähdään ja raportoidaan avoimesti, mikä on aina hyvä asia. Itsellä ainakin on ihan positiivinen asennevamma ahvenanmaalaisia kohtaan.

  4. Onko tässäki tilastossa afriikkalainen muuntautunu suomalaiseksi,jos on saanut suomen kansalaisuuden ?

    1. Kaikki tilastot ovat vääristyneitä joita ei mitata rodullisilla perusteilla. Esim. Jenkeissä FBI on tutkinut miten paljon rotujenvälisiä rikoksia tapahtuu jotta tietävät mustien kokeman rasismin määrän. Tilastot ovat vain olleet katastrofaalisia toiseen suuntaan. Ja kyseessä ei ole välttänättä kansallisuus vaan rotu.

    1. Mielenkiintoinen linkki, jossa oli suoraa puhetta. Kritiikkiä löytyi yhteiskunnan systeemejä ja toimijoita kohtaan, kun pedofiliasta tuomittu mies sai veronmaksajilla maksatettavalla työllistämistuella työpaikan Ahvenanmaan terveys- ja hyvinvointipalvelusta. Mutta kritiikittä ei jäänyt myöskään Mohammed Hilalin Olga-vaimo, joka omasta valinnastaan päätti hankkia lapsia tällaisen pedofiilin kanssa. Mahtoi olla jännä yllätys, kun äijä julkaisi netissä alastonkuvia jopa omista lapsistaan.

      Viisikymppinen marokkolainen Mohammed Hilali on totaalisen rikollinen, tilillään varkaus, törkeä petos ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä – ja nyt entisen vaimonsa ja omien lastensa äidin murhayritys lasten nähden. Veitsen kanssa riehui hän, Mohammed, kuinkas muutenkaan. Vaimolla oli onni matkassa, kun selvisi todella vakavista iskuista, kun hänet lennätettiin Turkuun ensiapuun.

  5. Vähän tarkkuutta siellä toimituksessa:

    ”Vaikka alle joka 14. Ahvenanmaalla asuvista henkilöistä on kotoisin Pohjolan ulkopuolella(sic), silti 38 % näistä henkilöistä on syyllistynyt kaikkiin Ahvenanmaalla tapahtuviin seksuaalirikoksiin.”

    Kuviosta sitten selivää että 38% tuomituista tulee Pohjolan ulkopuolelta. Eikä niin että 38% Pohjolan ulkopuolisista on syyllistynyt seksuaalirikoksiin.

    Vielä olisi vaikka kuinka paljon huomautettavaa oikeakielisyydestä mutta olkoon tällä kertaa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.