Bussivemppari tuomittiin pikku sakkoon seksuaalisesta ahdistelusta

12
20.3.2018

Kun kiima iskee, se ei katso paikkaa eikä aikaa. Silloin voi laittaa kännykästä pyörimään pornoa ja kaivaa kikkelin esille. Vaikkapa täpötäydessä bussissa, kuten Malmössa muuan uusruotsalainen. Rasisminvastusteluviikon rasismikalenterin kakkosluukusta löytyykin uusruotsalainen bussivemputtaja.

Emma Paulsson matkusti Malmön julkisen liikenteen bussilla kohti Södervärniä kun hänen viereensä istui uusruotsalainen. Mies kaivoi kikkelinsä esille ja alkoi runkkaamaan kuin se olisi ollut ihan arkinen tapahtuma. Samaan aikaan hän katsoi kännykästä pornoa. Paulsson kertoo Sydsvenskanille, että ensimmäinen reaktio oli ällistys.

tewYw-Z0nlw27en9nvnjcJvHwCI

 

Paulsson kertoo, että samalla hänellä kiehahti. Miten joku kehtaa. Hän alkoi töniä miestä pois penkiltä. Kun mies siirtyi Paulsson otti samalla yhteyden poliisin ja käveli bussikuskin luo ja kertoi mitä tapahtuu.

Yle7VRsvbCE9c0wMlACl7WquLtQ

 

Bussikuski päätti nyt pysäyttää auton pysäkille ja jäädä odottamaan poliiseja. Kuljettaja sulki ovet siten, että niitä ei saanut auki sisältä. Muut matkustajat, jotka halusivat poistua bussista, saivat tehdä niin, mutta Emma Paulsson pidätteli kuljettajan kanssa vemputtajaa poliisin tuloon asti. Mies veti kikkelin takaisin housuun ja nostaa housujaan kuin ei mitään.

K2q3QtdN2APOI3Oabe3_iv-IByA

 

Poliisi saapui muutaman minuutin päästä paikalle ja mies osoittautui 24-vuotiaaksi opiskelijaksi, joka oli matkalla kouluun.

Mies kiisti syytteen seksuaalisesta ahdistelusta ja kertoi, että hänellä oli kauhea kusihätä eikä huomannut, että hänen kikkelinsä oli näkyvillä. Oikeus kuitenkin piti Paulssonin todistusta ja bussiyhtiöltä saamia valvontakameran kuvaa uskottavampana ja tuomitsi miehen pieneen päiväsakkoon seksuaalisesta häirinnästä.

, ,

23 thoughts on “Bussivemppari tuomittiin pikku sakkoon seksuaalisesta ahdistelusta

  1. No mutta, matu tekee sitä mihin on lahjoa, eli runkkamaan julkisella paikalla. Todellinen moniosaaja joita mm. hyytelönaama Vartiainen peräänkuuluttaa Suomenkin työmarkkinoille.

    1. Erästä kommentoijaa lainatakseni, matujen yleisin erikoisosaaminen on leivän muuttaminen paskaksi. Näillä kahdella erikoislahjalla pääsee pitkälle sivistyneessä pohjoismaalaisessa yhteiskunnassa.

  2. Moniosaaja vain innovoi uuden keinon lievittää kusihätää. Enpä ole aiemmin tiennyt moisesta.

  3. On hyvin tavallista ja normaalia että kikkeli kiemurtelee itsestään ulos täpötäydessä bussissa ja että paskatkin tulee ohimennen housuihin. Eikö? Ja näitä saatanan mulkuttajia päästetään meille lisää. Seuraavaksi raiskaa pikkutytön kun pelkkä kikkelinheilutus ei enää anna kiksejä. Ulos maasta sitä ennen!

    1. Koko ajan tulee lisää 8000 suunilleen viimevuona..Ja sitte alkaa ”perheenyhdistäminen” joka moninkertaistaa tulijat.
      Niin että’ kyllä mustaa mulkkua hetkutetaan jatkossakin vaikka kirkon portailla !Minkäänlaista tarkastusta ei ole tulijoille esim Torniossa.
      Ja Haaparanta Tornio on se paikka mistä niitä valuu jatkuvasti valitettavasti.

  4. Muslimiseksi kaikessa monipuolisuudessaan on luonnollista ja kaunista. Ihanan spontaania ja eksoottista. Sitäpaitsi tyttö oli burkaton huora. Mikä tässä nyt on taas ongelmana? Kaiken järjen mukaan tyttö pitäisi kivittää ja hänen kaikki naispuoliset sukulaisensa joukkoraiskata tästä TÖRKEÄSTÄ rikoksesta muslimimiestä kohtaan. Onneksi 10 vuoden päästä kun Ruotsi on kokonaan islamilainen kalifaatti, niin nämä RASISTISET VIHARIKOKSET ovat historiaa. Kaikki nämä ovat vain kauhutarinoita joita vanhempi sukupolvi kertoo nuorille moskeijoissa, miten kamalasti muslimeita kohdeltiin ennen.

    1. 😒🙄🤔 😬🤩🤪 😆😂😁

      Valitettavasti olet oikeassa – pahimmillaan juuri noin voi käydä, jos kansa ei herää menossa olevaan islamin maailman valloitukseen.

    2. Joo, nyt oli vielä päässyt kantiksia valamiehiksi, ja siksi video voitti muslimimiehen todistuksen – mutta ei voita kauaa.

  5. Tässäpä feministeille päänvaivaa luoda uusi me too-kampanja. Kyllä se valkoinen mieskin runkkaa linjurissa, kun on tarpeeksi kova kusihätä.

  6. Ai että så fint! Det är just sådan kulttur som vi behöver här i Finland för att förbättra vårt eget kulturet. Bara ta din kikkel ut och börjä vemppa och runkka och spruta mällen på bussen eller mot avvisarens ögonen. Det moste vara rätt eller hur?

    Fantastisk! Kulturell! Feministisk! Mera mera mera!

    Hälsnigar till alla rödgröna!

    1. Ahhahhaa! Koitanpas pientä käännöstä tähän eestiksi från svenska text.

      Oi kui se on väga hea!. See on sellist kulttuurid mida me vajame Soomes et see saaks meie enda kulttuuri paremaks. Ainult võta enda munni püksidest ära ja hakka masturbeerima ja tee pauku liinibussis kaasreisija nägu peale. See peaks olema õige, on ju?

      Oi kui ilus! Hea kulttuur! Me vajame sede rohkem rohkem rohkem!

      Tervised kõigidele puna-rohelisile/sossidele!

      Ja kuten olen aikaisemmin kommentoinut joihinkin sinun juttuihisi, niin nimimerkistäsi tulee eittämättä mieleen suuresti arvostamani ex-kanisteri Alex Stubb. Jollen siis ihan väärässä ole tuosta sananmuunnoksesta….:-)

  7. Jättefint!! Siitä SPR,n akoille näytevideo ,miten hienoja miehiä sieltä Afriikasta tulee paikkaamaan lapsisyntyvyyttä..

  8. Rasismia!
    Eihän hän voinut tietää, ettei bussissa saa runkata. Hänen kulttuurissaan saisi, jos olisi busseja.

  9. Hyi mitä rasismia. Eikö viranhaltijat käsittäneet, että mehmetin verbaaliosaaminen menee ruotsalaisen naisen kertomuksen ja bussiyhtiön kameran edelle uskottavuutta arvioitaessa.

  10. Se on kevättä ilmassa nyt! Harvoin olen yhtä makeasti nauranut kuin PT- median bussivempparista kertovaa juttua ja sen kommentteja lukiessa.

    Viihdyttävää. Vaikka pakko todeta, ettei yhtään naurattaisi, jos itselle olisi bussissa tuollainen vieruskaveri sattunut.

    1. Samma här – sama lugu, Paavon kannattaisi laittaa näiden juttujensa alkuun varoitus että ”tekstin lukeminen saattaa aiheuttaa kosteusvaurioita näppikselle/monitorille” ja heh tällä en tarkoittanut ”vemppaamisesta” syntyvää jälkituotosta.

      Pitäisiköhän näille arabian ihmehemmoille lahjoittaa tummelia ja näppylähanskoja?

      1. Olin -90 alussa kerran myyntitykin hommissa. Esitellessäni pyöräilykäsineitä urheilukauppiaalle, kauppias totesi kokeillessaan näytekappaletta, että ’nämä on huonot kun vetää käteen’. Osti kuitenkin kohtuu hyvän erän. Ehkä hän ajatteli, että pyöräilyyn hanskat sopivatkin jo paremmin.

        Rasistina olisi nyt pieni kiusaus tarjota muutama pari tuolle vempparille. Josko vähän hillitsisi bussimatkoilla, kun on huonot käteenvetohanskat.

  11. MV?! Hakkaat kupoli punaisena räpylään ja joku mimmi tulee törkeästi keskeyttämään toiminnan. Seksuaalista häirintää ja uhrille sakko. #metoo

    Sitä paitsi runkkaaminen on terveen miehen merkki. Kirjasta luin.

  12. Oliko tämäkin sellainen ”seksuaalinen hätätilanne” jolla 10-vuotiaan pojan raiskannut matu perusteli tekojaan ?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.