Kalmarin käräjäoikeus vangitsi kolme uusruotsalaista nuorukaista 14-vuotiaan joukkoraiskauksesta

8
Kuvakaappaus 2018-04-06 13-19-44.png
6.4.2018

Kalmarin käräjäoikeus vangitsi viime viikolla kolme uusruotsalaista nuorukaista epäiltynä joukkoraiskauksesta Lidhemin koulussa Västervikissä.

Youssef Hussein ja Abo Kaleifa Hamam vangittiin epäiltynä törkeästä lapseen kohdistuneesta raiskauksesta ja Akkach Alaa Ziwar avunannosta törkeään lapseen kohdistuvaan raiskaukseen. Miehet ovat iältään 17-19 vuotiaita. Oikeudessä kaikilla oli arabian kielen tulkit avustamassa.

Teko tapahtui tammikuun 30. päivä koulun tiloissa ilta-aikaan. Kyseessä oli jonkinlaiset kekkerit tyttöjen ja vanhempien juuri-maahan-saapuneiden miesten kanssa. Tilanne ajautui siihen, että kolmikko päätti juhlistaa iltaa joukkoraiskauksella. Uhri on 14-vuotias.

Teko oli pitkään auki, vaikka tekijät tiedettiin. Kesti kuitenkin pari kuukautta ennenkuin poliisi sai näyttöä kiinniotoille.

Seurataan tapahtumaa.

Advertisements
, ,

12 thoughts on “Kalmarin käräjäoikeus vangitsi kolme uusruotsalaista nuorukaista 14-vuotiaan joukkoraiskauksesta

  1. Saako noiden tekijöiden ampujakin sitten tuomion alaikäisenä kun väittää olevansa vaikka 3-vuotias??Eikun niin – se onkin vain arabien ihmisoikeus.

  2. Nuo läihi-idästä ja afrikasta tulleet miespuoliset maahanmuuttajat pitäisi kaikki ajaa takaisin kotimaihinsa jokaikinen koska niitä on 0-1 vuotiaasta lähtien hakattu koraanilla päähän niin että ovat kaikki niin aivopestyjä etteivät sopeudu koskaan kristilliseen kultuuriin eikä siis eurooppaan toivottavasti soros on oikeassa ja koko eu kaatuu.

  3. Miten Ruotsissa oikein suhtaudutaan jatkuviin joukkoraiskauksiin? Miten tämä voi olla jatkuvasti mahdollista? Puhuvatko he edes aiheesta?

    1. Tämänkaltaisista teoista tuntuu tulleen ihan normaalia.
      Ps.Eletäänhän jo vuotta 2018ta.

    2. Porukka alkaa tottua, toteaa vaan että jaaha, taas yksi. Paitsi että on hirvittävän stressaavaa olla lasten vanhempana mädäntyneessä ja korruptoituneessa multikultiyhteiskunnassa missä tapahtuu kaikkea tosi sairasta päivittäin.

    3. Ruotsissa joukkopanomiset ovat jo hyväksyttävää toimintaa, siis vain jos kyseessä ovat muslimit. Se on semmoinen pikkuinen pieni snadi erilaisuus vaan, ja sitäpaitsi tytöt kyllä tykkää siitä, tytöthän ovat kaikki burkattomia huoria. On kamalampiakin asioita, kuten esim. vinterkräksjukan!

    4. Ne laittavat kädet korviin ja alkavat huutamaan eeeeoooo eooooeeeoooo eeeeoooo.

      Niin ei tarvitse ajatella, että mitä helvettiä ympärillä oikein tapahtuu.

      Eeeoeooooooo

  4. Nuo tyypit sentään uskaltaa toteuttaa itseään , eivätkä vingu jostain peräkammarin sohvanpohjalta , voi voi kun joku tekisi jotain ____ ainuat MIEHET jotka pystyisivät ovat jo liian vanhoja … SOTAVETERAANIMME … !!!

    1. Mihin tilaan tämä meidän yhteiskuntamme ajautuisi,jos kaikki tekisivät asioita joita he kokevat itselleen oikeutetuiksi/mieleikkäiksi piittaamatta laista ???.

      Ps.Ymmärrän kyllä kirjoituksesi,mutta sen voi tulkita,tosin myös toisin.

  5. Jos minun tyttöni raiskattaisiin (hän toki on jo täysi ikäinen),mutta siitä huolimatta ottaisin elämäntehtäväkseni huolehtia siitä,että tekiä/tekiät saisivat teosta kunnon rangaistuksen.
    Toki se minkä kokisin oikeaksi rangaistukseksi veisi minut joksikin aikaa sellaiseen paikkaan missä ei itse tarvitse ovia sulkea,mutta näin toimisin 100% varmuudella.

  6. Järjestetään kulttuurinvaihtotilaisuus, saatiin kulttuurinvaihtoa,eli homma hoidettu. Kaiketi paikallisilta oli tosin jäänyt tiedostamatta että siihen on syy miksi sielläpäin naisten paikka on kotona eikä ulkona liikuta ilman vartijaa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.