Skip to content
Mainokset

Loppuuko palautettavien vastuu koskaan sieltä, mistä palautetaan?

Kuvakaappaus 2018-04-16 15-28-01

16.4.2018

Mikä olisi sellainen teko, jonka voisi palkita länsi-eurooppalaisen veronmaksajan kustantamalla loppuelämän kestävällä ilmaisella ylläpidolla?

Vuoden 2014 toukokuussa saapui Ruotsiin muuan 28-vuotias albanialainen gangsteri, joka haki turvapaikkaa vedoten verikostoon. Verikoston tausta menee siten, että miehen isä murhasi vuonna 2000 kaksi henkilöä. Isä tuomittiin teoista elinkautiseen.

Kesällä 2015 28-vuotias sai kielteisen päätöksen Ruotsin maahanmuuttovirastolta ja muutama valituksen ja valituksenvalituksen jälkeen mies lennätettiin takaisin kotiin Albaniaan keväällä 2016. Muuan vastaanottokeskuksen johtaja Anders Hedqvist, joka oli päällikkönä albanialaisen vokissa, kertoo SVT:n uutisille, että albanialainen pelkäsi palautusta.

Nyt selvisi, että 28-vuotias ammuttiin reilu pari vuotta sen jälkeen kuoliaaksi, kun hänet oli palautettu Ruotsista Albaniaan. Mies kuoletettiin viime viikon tiistaina.

Nyt Ruotsissa kysellään olisiko mies hengissä jos hän olisi saanut oleskeluluvan.

Oikea kysymys kuitenkin on, että mitä tekemistä albanialaisten verikostoilla on Ruotsin kanssa? Ei tietenkään mitään. Asia ei ole millään tavalla ruotsalaisten tai kenenkään muunkaan toisen maan veronmaksajien vastuulla. Mikä olisi seuraava askel turvapaikkaan? Huumekaupasta maksamatta jätetyt velat? Vasikointi?

Mainokset

4 Comments »

  1. Eipä kuulu muissa maissa vouhotetut verikostot, päälle kuseskelut tai paskakikkaroilla (tai kengillä) heittelyt meille yhtikäs mitään. Poliitikkojen tehtävä on suojella meitä idiooteilta ja rikollisilta mutta he tekevät juuri päinvastoin.

    Tykkää

  2. Näiden kahden vuoden aikanahan Albanialainen sankarimme kotimaassaan työskenteli lastenlääkärinä ja vapaa-ajallaan hoiti katulapsia ilmaiseksi? Vai voiko mitenkään olla niin että gangsterielämä jatkui, ja siihen elämäntyyliin kuolema littyy hyvinkin voimakkaasti? Albaniassa ei ole sotaa. Piste.

    Tykkää

  3. Joo’o, koko suku murhaa ja varastaa, pitäähän jonkun toisen maan huolehtia heille turvapaikkaa ja juttuja, että voivat jatkaa harrastuksiaan. Asian pitäisi olla kaikille selvä.

    Tykkää

  4. Terve yhteiskunta miettisi, montako sen omaa jäsentä säilytti terveytensä tai henkensä. Aika kilttejä on ruotsalaisetkin perusroistot Itä-Euroopan vastaaviin verrattuna.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: