Skip to content
Mainokset

Ensimmäinen työpäivä 16 vuoden Ruotsissa oleskelun jälkeen

Kuvakaappaus 2018-04-17 16-33-00.png

17.4.2018

SVT kertoo ilouutisen. On uutisoinnnin aika. Muuan kurdinainen Esma Aksungur tuli Turkista Ruotsiin 16 vuotta sitten 19-vuotiaana. Nainen on nyt 35 ja meni ensimmäisen kerran töihin aikuisiällään vasta nyt.

Esma Aksungur on siis asunut Ruotsissa 16 vuotta eikä tehnyt päivääkään töitä. Hän on yksinhuoltaja ja synnyttänyt Ruotsissa 5 lasta. Näinä vuosina Esma ei ole halunnut työskennellä vaan viettää aikaa lastensa kanssa. Mutta nyt kun lapset ovat jo isompia ja työpaikkakin löytyi omalta asuinalueelta niin miksipä ei sitä voisi hieman työskennellä.

Esma pääsi Göteborgin kunnan järjestämään kolmiviikkoiseen siivoojakoulutukseen ja lopulta töihin sosiaaliseen yritykseen, joka palkkaa mm. tällaisia pitkäaikaistyöttömiä rappusiivoojiksi. Tukityöllistäminen on toiminut hyvin ja se avaa monia ovia niin yrittäjille kuin työntekijöillekin, SVT:ssä kerrotaan.

– Työnantajien on ajateltava uusiksi ja tämä vaatii vähän aloitettakin. Mutta me jatkamme näin, kertoo tukityöllistymisfirma Poseidonin yrityskehittäjä ja integraatiovastaava Heléne Blennermark Zendegani.

 

Mainokset

19 Comments »

  1. Kerrotun työnantajan palveluksessa rouva varmaan pysyy. Jos tuollainen Suomessa osoittautuisi tyhmäksi, laiskaksi ja piittaamattomaksi, niin häntä ei ilman tuntuvia korvauksia saisi erotetuksi ministeri Lindströmmikään.

    Tykkää

  2. En ole tehnyt elämässäni kuin lapsia, mutta nyt alkoi hommat! Kun on kolmiviikkoinen kurssi käytynä, niin jälki on priimaa. Mutta ok, onhan se hienoa, että edes jossain kohtaa jotain yrittää, mutta kyllä tämä sellaista pythonin pyssyyn ajamista on, että -tuttaa – -tuttaa varmaan ammattiylpeää siivoojaakin, kun erikseen osoitetaan, että mitään ei tarvitse osata, kunhan kurssituksen käy, niin hyvin pyyhkii.

    Tykkää

  3. Oli se kovaa aikaa joskus nuoruudessa kun Suomea laitettiin omia vaivoja säästämättä kovalla työllä kuntoon.
    En tosin itse töissä ollut,mutta veljeni Terno meinas joutua.
    Ps.Joten läheltä liippas.

    Tykkää

  4. Enpä rouvaa dissaa, koska on todella kova juttu mennä rappukäytäviä siivoamaan, ellei ole oikein koskaan mitään fyysistä tehnyt. 10kg kangaspakka ympärillä on kesällä kuuma ja talvella kuuma, sekä hiestä märkänä hengenvaarallinen. Saakohan palkkaa puoliakaan korvausten määrästä, jos joutuu nyt täysin maksamaan oman olemisensa. Korkea on työmoraali.

    Kumma muuten, ettei maahanmuuttajien rikoksista viitsi enää aina ilmoitella, mutta yhden muslimin työllistyminen on semmoinen ihme, jotta puoli valtakuntaa ja prinssi lähtee löytäjälle. Nyt on sitten rasistitkin servattu ja jauhotettu 100-0 tälle vuodelle, ei ole elintason perässä yksikään läpsytin.

    Tykkää

    • Odottavat vain sitä työmotivaation tuloa.(älähän veikkonen kiirehdi).
      Ps.Ei se kukkokaan käskien laula.

      Tykkää

  5. Siinä käy niin, että parin viikon päästä alkaa pyörimään ensimmäiset saikut. Sen jälkeen rouva onkin vähintään kerran kuukaudessa saikulla, kun on niin selkä kipeä, hiki, jalka kipeä, kättä särkee, olkapäätä särkee, päätä särkee, vääränlaiset työvälineet, inhottavat portaan asukkaat kiusaavat ja tuovat hiekkaa, sitten taas alkaa selkäkipu, jalkakipu, käsikipu, olkapääkipu, jne jne loputtomiin.
    Onnittelut vaan taloyhtiölle.

    Tykkää

    • 17.4 SVT: 50% tekee jonkunlaista työtä 8 vuoden lekottelun jälkeen sanoo:

      Ja sitten tuleekin seuraava raskaus joka pelastaa työnteolta.

      Tykkää

  6. Kunniaa Esmalle. Harva ruotsalainen tai suomalainenkaan yksinhuoltaja punkee maailmaan edes kahta lasta mutta Esma on sankarillisesti ottanut allahintervettä ja punkenut peräti 5 uusruotsalaista tulevaisuuden toivoa. On siinä ollut savottaa ja lasku veronmaksajille tähänmennessä hirmuinen. Mutta nyt on toinen aika ja Esma ryntää täynnä kiitollisuutta ja velvollisuudentuntoa kohti työmarkkinoita ja maksaa takaisin ainakin muutaman viikon työskentelyllä omien laskujensa mukaan joka kruunun. Sitten voikin jo ansioituneena työnsankarina lähteä hakemaan sairaseläkettä raskaan työn rampauttamana. Jälkikasvu toivottavasti harjoittaa ahkerasti rikoksia ym. perseilyä ja lisää Hannu Hanhen tappion karvasta kalkkia. Ruotsalaiset hoi, tappakaa ittenne sovinnolla mitä pikimmin ! Teitä ei enää tarvita kuin hautuumaalla tai suonsilmässä. Kunniakansalaiset pääsevät vähemmällä kun ratkaisette asian omatoimisesti. Hei vain.

    Tykkää

    • Niin matut tuovat rahaa ovista ja ikkunoista kunnille ja mikä tietotaito näissä piilee kunhan vain saadaaan ne esiin. Nytkin on insinööreistä huutava pula Suomessa. Hei vartiainen, soitto Ruotsin pääministerille että Suomessa tarvitaan mm. rakennusalan inissejä pilvin pimein. Muuten nämä huippuosaajat suorastan revitään käsistä, näinhän mm. YLE:n lähetyksissä toitotettiin 2015 jälkeen. Esteenä on vain oleskeluluvat joita migri pantaa ja kiusaa työnatajia kun eivät pääse käsiksi näihin kultamuniin.

      Tykkää

  7. Mutta kuka ne 5 lasta on siittänyt? On kai se siittäjäkin jossain huoltovastuussa siittämisistään…

    Tykkää

    • Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää ovatko kaikki 5 lasta saman miehen siittämiä vai onko käynyt niinkin mielenkiintoisesti, että kaikilla lapsilla on eri isä? Jos kaikilla on sama isä, käykö hän(kin) töissä?

      Tykkää

  8. Johanna suurpään legendaarinen aivopierun mukaan kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain.
    Mamulla meni nyt 16 vuotta. Ruotsi jäi 4 vuotta voitolle.
    Kippis sille!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: