Afgaanikaksikko raiskasi turvapaikka-aktivistin

9

Screenshot from 2018-04-24 17-54-26

 

24.4.2018

Afganistanin kansalaiset, yksintulleet Anwar Hassani ja Fardin Hesari tuomittiin viime viikolla Växjön käräjäoikeudessa seksuaalirikoksista pieniin tuomioihin. Ensinmainittu vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen raiskauksesta ja jälkimäinen ehdolliseen seksuaalisesta ahdistelusta.

Tällä kertaa voi hyvällä syyllä sanoa teon aiheuttaneen peppukipua.

Keski-ikäinen nainen oli joulukuun 26. päivä viime vuonna Ljungbyn kylillä kapakkakierroksella. Nainen ei ollut juhlinut liki vuoteen ja yritti illan mittaan saada kontaktia toisiin ihmisiiin siinä onnistumatta. Noin klo 01.00 aikaan nainen poistui ravintolasta pihalle ja tapasi ulkopuolella afgaanivaltuuskunnan.

Kolmikko alkoi jutella syvällisiä. Kun selvisi, että miehet olivat afgaaneja, kertoi nainen heille, että hän oli turvapaikka-aktivisti. Hän kertoi miehille, että oli mukana Facebook-ryhmässä, joka vastusti afgaanien pakkopalautuksia (STOP DEPORTATION toim.huom!) Niin ikään nainen kertoi, että tunsi sympatiaa sotaa ja vainoa paenneita kohtaa. Hänen  mukaansa moni halusi heidän lähtevän takaisin kotiin, mutta nainen oli toista mieltä.

Ilta jatkui jutustelulla ja afgaaniveljeskunta pyyteli naista yömyssylle sotalasten asumisyksikköön. Nainen koki, että ei halunnut vielä lähteä kotiin ja päätti lähteä myssyttelemään. Nainen kertoi, että koki tilanteen turvallisena eikä pelännyt toisesta maasta tulleita ihmisiä.

fg457676efdd3434
Toinen tekijöistä ja patja, jossa rakkautta jaettiin.

 

Sen jälkeen poistuttiin miesten kämpille ja alkoivat ns. afganistanilaiset jatkot.

Naiselle tuli pisuhätä, mutta miehet eivät päästäneet naista vessaan. Naiselle annettiin ämpäri, johon tämä lorottelikin miesten nähden.

Sen jälkeen tilanne oli hetken sekava, kunnes maattiin sängyllä ja Hassani oli naisen päällä. Nainen kertoo havahtuneensa siihen, kun tunsi miten penis liukui emättimeen. Nainen vastusteli ja yhdyntä loppui hetkeksi siihen. Nyt maattiin hetki vierekkäin. Hassan alkoi seuraavaksi työntää kikkeliään naisen aunukseen. Nainen huusi kivusta. Miehet käskivät tämän olemaan hiljaa. Nainen yritti koko ajan estellä.

Toinen mies, Hesari siirtyi myös sängylle istumaan ja hiplasi naisen rintoja. Samalla hän vemputti, kunnes päästi kermalastin naisen paidan rinnuksille. Hassani nuohosi vielä hetken aunusta, kunnes touhu lopetettiin.

Kun Hesari poistui huoneesta, nainen puki päälleen ja meni ulos. Hassani ihmetteli miksi nainen oli lähtenyt heidän mukaansa jos ei halunnut seksiä. Nainen soitti hätäkeskukseen paniikissa. Miehet otettiin kiinni hetken päästä.

Käräjäoikeus tuomitsi nyt mm. DNA-näytteiden perusteella 20.10.1999 syntyneen Anwar Hassanin raiskauksesta vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen sekä 2.10.1999 syntyneen Fardin Hesarin seksuaalisesta ahdistelusta ehdolliseen.

Lisäksi maksettavaksi tuli pieniä korvauksia.

#Stop deportation

V_xj__TR_B_249-18_Dom_2018-04-16_3785_

Advertisements
, , ,

31 thoughts on “Afgaanikaksikko raiskasi turvapaikka-aktivistin

  1. Raiskaus on aina väärin mutta tämän naisen kohdalla en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

  2. Hahahahaaaaaaaaaahahahahahahahahahahaaaaaaahahahahahahahhaahhaaahahahahahahahahahaaaaaaaaa! Eikun siis, NO VOIVOI ÄNKERÖINEN SENTÄÄN KUINKA HARMILLISTA!

    1. Ei ollut tällä kertaa uhrina SUPERSUVAKKI joka raiskauksensa jälkeen ei nosta syytettä vaan kirjoittaa raiskaajalleen julkisen anteeksipyynnön siitä että raiskaaja ”joutui” hänet raiskaamaan. Koska rasismi ja kulttuurierot! Semmoinenkin on nähty.

  3. Uutisesta voi löytää hieman positiivistakin, luultavasti yksi ihminen enemmän puoltamaan palautuksia 🙂 Vaikea olisi uskoa, että kyseisen naisen mielipide ei olisi muuttunut näitä maasta ulosheivattavia kohtaan.

  4. Naisen muisti saattaa olla lyhyt, ei sitä vielä voi olla varma muuttuiko mielipide kuitenkaan. Ainakin oikeaan osoitteeseen meni nuokin teot.

    1. Valehdeltu nimi ja ikä. Monellako nimellä nostaa tukia? Normi on 5 – 12 eri nimeä ja tuet sen mukaiset, Nerg tietää tosin nämä, mutta ei puuttunut aikoinaan.

  5. Nauroin ääneen.Toivottavasti sai aidsin.Ei mitään sympatiaa.Ei sitten mitään.Kuvottava mädättäjähuora joka todellakin sai mitä ansaitsi.Hienoa että joskus osuvat yksittäistapauksetkin oikeaan osoitteeseen.

  6. Joku neropatti voisi tehdä tästä keissistä jonkunnäköisen pornoparodiapätkän. Ironisesti toisen raiskaajan sukunimenä Hesari, lol. Tässä eräs parhaimmista parodioista aikuisviihde-elokuvien puolelta Aitoa Menoa, jossa tehdään pilaa Jörn Donnerista (pääosassa muuan John Holmes):

    https://www.youporn.com/watch/60887/aitoa-menoa/

  7. Meni kuitenkin rikastus ihan oikeaan osoitteeseen. Naisen ”uskontoa ja vakaumusta” se tuskin muuttaa vaikka saisi kaikki kaikki lääkärikirjasta löytyvät veneeriset taudit, adidas mukaanlukien. Eiköhän tuon tason suvakin idiotismi istu jo aivan liian syvässä. Ei muutu vaikka olisi lutku sahattu puoliksi poikki.

  8. Hassani karkoitetaan mutta Hesari saa jäädä rikastuttamaan kertoi alkuperäinen juttu. Hesari tarvitsee nyt uuden rikostoverin mutta eiköhän se järjesty.

  9. Hesari näköjään asuu vastaanottokodissa (hvb) mutta Hassani asuu jonkun Ingegerdin maskottina. Mahtaa nyt Ingegerd olla pettynyt kun oma kotipoika näin petti.

    Lisää näitä juttuja on tulossa pitkä liuta. Tänään juuri ilmoitti Ruotsin kepu (C) että tukee sossujen ehdotusta antaa ennen 24.11.2015 asyylia hakeneiden 9000 afgaanimiehen jäädä (ikuisesti?) Ruotsiin koulupojiksi vaikka lakineuvosto/lagrådet nimenomaan tuomitsi idean.

  10. Mikä saatanan vimma noilla ählyillä on työntää sitä mulkkua anaaliin, no tai sehän kuuluu islmilaiseen raiskaus-pedofiili ”kulttuuriin”. Tässä sanoisinko, kohtalo puuttui ”peliin” ja saattoi suvakin oman vankumattoman vakaumuksensa ja päähänpinttymän todistajaksi. Tämäkin saa sanoa, kyllä ne perkele raiskaajia on. No onneksi ei tavallinen vaiton tyttönen joutunut rikastuksen kohteeksi. Ja taas simo silmun kappale sopisi tähän, sitä saa mitä tilaa.

  11. No nythän mummo vasta pääsi makuun! Ensi kerralla haluaa kolme ja maksu etukäteen, ettei tarvi käräjäoikeudelta hakea.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.