Norja vaatii kansalaisuuden haluavilta ”Norjatestin”, jota joka kolmas ei läpäise

9

220px-Målformer_i_Norge

 

28.4.2018

Norja kiristi vuosi sitten vaatimuksia kansalaisuuden saamisen suhteen, joka on aiheuttanut närää uusnorjalaisten keskuudessa. Kansalaisuuden ehdoksi asetettiin kielivaatimukset ja eräänlainen kansalaisuustesti.

Suullisessa kokeessa kysellään Norjan maantietoon ja kulttuuriin liittyviä kysymyksiä sekä historiaa ja ”yleisiä aiheita”. Testin kerrotaan olevan vaikea, sillä joka kolmas ei pääse sitä läpi ja on sanottu, että moni norjalainenkaan ei selviäisi kokeesta.

Kysymyksien joukossa voi olla sellaisia kysymyksi, kuten että mitä tapahtui vuonna 1940? Norja itsenäistyi, sai ensimmäisen presidentin vai joutui saksalaisjoukkojen miehittämäksi. Kuka on vastuussa lapsen kasvattamisesta? Vanhemmat, päiväkoti vai koulu? Pitääkö avioerotapauksessa molempien osapuolten olla yksimielisiä erosta? Kyllä, ei tai toisinaan.

Kansalaisuustestin alullepanija oli Fremskrittspartiet (Tulevaisuuspuolue) ja asiasta kiisteltiin ennen lakiäänestystä pitkään. Kun asiasta lopulta äänestettiin eduskunnassa se meni läpi suurella enemmistöllä. Asia perusteltiin tuolloin yksinkertaisesti siten, että uusnorjalaisten on tiedettävä Norjan arvot ja kulttuuritausta ja yleistiedon on oltava edes kohtuullisella tasolla.

Advertisements
,

8 thoughts on “Norja vaatii kansalaisuuden haluavilta ”Norjatestin”, jota joka kolmas ei läpäise

  1. Tulee mieleeni ihan Uuno Turhapuron diplomi-insinööri loppu testi,ratkaiseva kysymys kuului,
    Onhan autossa kondensaattori onhan.
    Hienoa Uuno läpäisi testin.

  2. Suomi testin läpäisee tuhannesta muslimista yksi, ja hän on islamiin kääntynyt kantis.

  3. Ajatelkaa näitä kultamunia kaivataan myös Suomen poliisiin.
    Tunnen pari kolme kaveria ihan syntyperäisiä Suomalaisia joiden matka poliisikouluun on tyssännyt ainoastaan äidinkielen kirjallisiin testeihin.
    Ps.Tosin näille kultamunille taitaa löytyä tässäkin asiassa jokin ohituskaista.

    1. ”Tosin näille kultamunille taitaa löytyä tässäkin asiassa jokin ohituskaista.”

      Hyvin mahdollista jos ei nyt niin tulevaisuudessa.

      Eliittihän on irtaantunut kansasta ja toimii kansaa vastaan. Silloin tarvitaan poliiseja, jotka ovat suomalaisia vastaan. Siinä saattaa olla yksi syy, miksi vuoden 2015 invaasion sallittiin tapahtua.

  4. Suomessa näille diskoläpsytteliöille ei varmaan koskaan tule mitään kokeita saati testejä.
    Jospa näille tulisi testit olisi varmaan niissä vain yksi kysymys.
    Toki kysymyksen ja siihen vastauksen saisi puolivuotta ennen testejä,että sitä pääsisi treenaamaan.
    Se testikysymys varmaan olisi,milloin avattiin Suomessa ensinmäinen alko.
    Suvakit yrittävät päntätä näille seuraavat puolivuotta numerosarjaa,543210.
    On se opiskelu vaikeaa,vain yksi kymmenestä tulee kokeen läpäisemään.

  5. Se tarkoittaa sitä, että joka kolmas Norjan kansalaisuutta hakeva matu pullahtaa Suomeen.

  6. Ihan vaan sellanen juttu, että Norjan parlamentti on nimeltään suurkäräjät, ei eduskunta.

  7. Norja, rikas öljyvaltio haluaa miehittää myös maansa matuilla ja käyttää kerätyt öljyrahat noiden velliperseiden ylläpitoon.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.