Skip to content
Mainokset

Ruotsin ahdistelukesä avattiin Luleåssa massiivisella taharruksella

Kuvakaappaus 2018-05-05 20-10-11.png

5.5.2018

Perjantai-iltana pidettiin Luleåssa laulu- ja soitinyhtye E-Typen keikka, jossa kymmenet naiset joutuivat kolmansista maista tulleiden miesten ahdiselemiksi.

Emma Oskarsson kertoo Norrbotten Sosialdemokrati-lehdelle, että joutui heti keikan aluttua jatkuvan ja systemaattisen ahdistelun kohteeksi.

– Jouduin koko keikan ajan hätistelemään kymmeniä käsiä rinnoiltani ja alapäästäni. Lopulta sain paniikin. Välillä joku nylkytti jalkaani kuin kiimainen koira. Mieheni yritti työntää ahdistelijoita pois, mutta he vain nipistelivät häntä kovakouraisesti. Sanoimme vartijoille useita kertoja, mutta he eivät välittäneet.

Paikalla oli noin 1 000 kuulijaa ja väkijoukko oli pakkaantunut.

– Lopulta vain itkin, koska miehet eivät lopettaneet pyynnöistä huolimatta. Tein asiasta rikosilmoituksen. Reisien sisäpinta on yhtä suurta mustelmaa. Poistuimme paikalta kahden kappaleen jälkeen.

Kymmenet naiset joutuivat siis ahdistelun kohteeksi ja nyt Oskarsson kehoittaa kaikkia naisia tekemään rikosilmoituksen ahdistelusta.

Niin ikään eillisen ja tämän päivän aikana on tehty useita raiskauksia ja raiskauksen yrityksiä. Södermalmilla hotellissa raiskattiin nainen, Hebyssä raiskattiin kirkkopuistikossa nuori tyttö, Jönköpingissä raiskattiin nuori tyttö ja teini-ikäinen poika kiinniotettuna ja Malmössä raiskattiin nainen.

Viime kesänä käytännössä Ruotsin jokaisella festareilla harrastettiin taharrusta olipa kyse mummojen humppafestivaaleista tai nuorison juhlista. Yksi suurin festaritapahtuma Bråvalla jopa päätettiin lakkauttaa, koska systemaattinen taharrus ja raiskauksest alkoivat olemaan jo niin iso osa festarin tunnelmaa.

Nyt näyttää siltä, että taharruskesä on saatu käyntiin.

Mainokset

34 Comments »

    • Omahan on asia kun menee ”taharrettavaksi” koska hyvin sen tietää, että matut tulevat sinne ”tahartamaan”.
      Oskarssonnin olis pitäny kaikkia naisia tulemasta ”taharrettavaksi”.Poliisille on turha ilmotella mistään ”taharteluista”.

      Tykkää

  1. Eikö ne poliisin jakamat ”ei saa kopeloida” -rannekkeet sittenkään auta? Eikä #MeToo taida sekään mennä perille tälle erityisen suojelun tarpeessa olevalle sotaa ja vainoa paenneelle miesjoukkiolle?
    Mikähän auttaisi?

    Tykkää

  2. ”Mieheni yritti työntää ahdistelijoita pois, mutta he vain nipistelivät häntä kovakouraisesti”! Voi saatana, mikä ”mies”! Yritti työntää heitä pois, hah hah ja vielä kerran hah!
    Oiskohan ollut parempi kotoa lähtiessä ottaa mukaan yhdeksänmillinen, jos vaikka ”yritti”? Siis onhan tää ihan perseestä tämä Ruotsin ripulointi; murjaanit tietää tasan tarkkaan, että kukaan ei voi, halua eikä edes yritä panna kovaa lujaa vastaan. Vaikka mää oon jo vanha mies, niin siltikin: Jos joku saatanan mutakyrpä tulis mun naistani kopeloimaan,
    niin takaan ja alleviivaan, että murjaani muistais sen vielä haudassaankin…

    Tykkää

    • Joo, tuossa kohtaa viimein tajuasin, miksi tämä on mahdollista Ruotsissa, muttei Suomessa: keskiverto suomalainen mies ei anna kouria naistansa ja vetäydy nipistelyn takia. He eivät ilmeisesti uskalla tehdä mitään, kun on koko ikä tullut mietittyä sukupuolten määrää. Ja sadat aisankannattajat seuraavat vierestä.

      Tykkää

      • Joo, Suomessa lyötäisi ahdistelijaa heti nyrkillä turpaan, ainakin oman sukupolveni toimesta, en tiedä onko jurioreilla lusmumpi ote.

        Tykkää

  3. Ranneke ja avainten kilistely pitäisi olla yhtäaikaa käytössä. Ei ne muuten lopeta.(hah)
    Sitäpaitsi, naisten pitäisi miettiä haluavatko he tosiaan tällaista. Näyttää siltä, että refugees welcome-linja senkun jatkuu. Naiset eivät ilmeisesti halua tasa-arvoista ja kunnioittavaa kohtelua, vaan jotain ihan muuta.

    Tykkää

  4. Omahan on asia kun menee ”taharrettavaksi” koska hyvin sen tietää, että matut tulevat sinne ”tahartamaan”.
    Oskarssonnin olis pitäny kaikkia naisia tulemasta ”taharrettavaksi”.Poliisille on turha ilmotella mistään ”taharteluista”.

    Tykkää

  5. Eiköhän tämä saada loppumaan sillä että kaikki Ruotsin naiset pukeutuvat säkkiin. Muslimi ei ole koskaan tehnyt mitään väärin muistakaa se!

    Tykkää

  6. Ongelma tuntuu koskevan ilmaiskonsertteja?
    Kun tiedetään mitä tulee tapahtumaan miksi mikään ryhmittymä ei mene paikalle puolustamaan tyttöjä?
    Onko muslimeita niin paljon että sellaista ryhmää ei Ruotsista löydy muualta kuin mellakkapoliisista tai puolustusvoimilta?

    Tykkää

    • Ruotsissa feminismi on lyönyt niin läpi, että miehetkin taitavat olla sellaisia neitejä, joista ei ole mihinkään. Diskuteeraamalla ei näiden uusruotsalaisten kanssa ei tapahdu muuta kuin vauhdin koveneminen alamäessä; he halveksivat heikkoutta ja matelemista edessään. Mutta siä saa, mitä tilaa. Valitettavasti kohta sama meno Suomessa.

      Tykkää

    • On. Ja kun oikeuslaitos rasisteeraa pottunokkia vastaan, niin tilanne on ns. vittumainen. Elämme mielenkiintoisia aikoja, sota on kulman takana mutta kukaan ei sitä näe.

      Tykkää

  7. Miksi naiset menevät tuollaisiin tilaisuuksiin, joissa työttömät loisijat käyvät kimppuun satavarmasti? En ymmärrä, äänestäkää jaloillanne ja jättäkää konserttikeikat väliin.

    Tykkää

    • Ai en saa mennä lempiartistini keikalle, koska sinne saattaa tulla ääliöitä? Eiköhän se oo niiden ääliöiden syy, eikä niiden naisten.

      Tykkää

  8. Kyllä jyrkkä Ei ja vielä kerran EI olisi auttanut. Ja sitten kovemmat otteet käyttöön jos kehoitus ei tehoa. Vaikka on kesä kannattaa pitää YLE:n taikalapaset mukana. Voimakas meditatiivinen ja kaiken tahdonvoiman keskittäminen kähmijään, ukko lentää metrejä pelkällä intensiivisellä tuijotukselle. Tätä tuijotusta kanattaa harjoitella puistossa vaikka oraviin. Opi tappamaan orava ajatuksen voimalla.
    https://naurunappula.com/115594/ninjajpg

    Tykkää

  9. Me muslimiveljet olemme päättäneet tänäkesänä näyttää voimamme ja yhtenäisyytemme ahdistelemalla vääräuskoisten naisia kaikin tavoin ja enemmän kuin koskaan. Hannu Hanhi ei mahda meille mitään koska jos yrittääkin nostaa kättään meitä vastaan, huudamme rasistia ja saamme poliisin suojelua. Suomessakin lisäämme perseilyä ja nauramme kuinka hämillään Te olette. Ei ei ei, rasismille ei. Insh Allah. Olette alistettuja.

    Tykkää

    • afrikkalaiset ei ole ikinä perustanut edes valtiota, koko lähi-itä on lähinnä brittien vetämää rajaviivaa. Näillä ’ihmisillä’ ei ole mitään ’päätöstä’ tai ’määränpäätä’ tai muutenkaan ajatusta tai tietoa mitä tapahtuu, heitä on vain yksinkertaisesti vitusti ja kun täällä heilutellaan banaania niin apina tulee paikalle. Kysyttävää?

      Tykkää

  10. Pitäisiköhän joukon asiaan vihkiytyneitä isänmaanpuolustajia soluttautua tuollaisille festareille incognito, ja suorittaa kansalaispidätyksiä taharrusta havaitessaan?

    Tykkää

  11. Olisko aihetta päivittää se muutaman vuoden takainen kampanja ”Rör inte min kompis” muotoon ”Tafsa inte min kompis”?

    Tykkää

  12. Kumma juttu, minä en kyllä panisi yhtään hurrinaista. Onhan ne nättejä, mutta hyvä ensivaikutelma menee täysin pilalle heti, kun ne vain aukaisevat suunsa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: