Ruotsin Ely-keskus julkaisi oppaan ramadanin ruokailusta-vedettiin pois someraivon takia

3

måbra2-750x258

22.05.2018

Kun kaksisuuntainen someraivo on oikeaa raivoa, eikä mitään hipsterimäistä keikistelyä niin asioita voidaan potkaista johonkin suuntaa. Näin kävi ramadanin alussa Örebrossa.

Örebron moskeijan nettisivuille ilmestyi ramadanin alussa lyhyt juttu, jossa kerrotiin, miten muutama vuosi sitten julkaistiin verorahoilla lehtinen, jossa annetaan vihjeitä miten ja mitä ramadanin aikaan kannattaa syödä ja juoda.

Lehtisessä eri tahot, kuten terveystutkijat, tohtorit, imaamit ym kertoivat kuinka ramadanin aikaan kannattaa ruokailla, jotta voi voida hyvin. Tämä varsinaisesti ei aiheuttanut someraivoa vaan se, että lehtinen julkaistiin Region Örebro län:in nettisivuilla. Region Örebrota voi verrata suurinpiirtein maakunnalliseen ELY-keskukseen.

Kun kaikkien ”normaalien”ohjeiden, hakemusten ja virallisten esitteiden joukossa oli ”Voi hyvin ramadanin aikaan”-esite, se herätti someraivon.

Raivo oli niin suuri ja kiihtyi eillisen päivän aikana siinä määrin, että Region Örebro veti lopulta esitteet pois sivuiltaan. Myös arabian ja somalian kieliset esitteet ovat hävinneet.

http://orebromoske.se/ma-bra-under-ramadan-2/

https://www.regionorebrolan.se/ramadan

 


Oma ramadan etenee kohtuullisesti. Muutama huomio on tehty asiasta, mutta kerron niistä koosteessa perjantaina. Silmät lommolla mennään.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

19 thoughts on “Ruotsin Ely-keskus julkaisi oppaan ramadanin ruokailusta-vedettiin pois someraivon takia

  1. Mikään sana ei kuvaa nyky-yhteiskuntaa paremmin kuin someraivo. Siinä yhdistyy teknologia ja henkinen ilmapiiri. Kaksisuuntainen someraivo kuvaa tilannetta, jossa normaalijärkiset raivostuvat yhteiskunnan muuttumista kehitysmaalaiseksi paskastaniaksi ja mielenvikaiset raivostuvat vain siitä, että paskastaniaksi muuttuminen tuodaan julkisuuteen.

    1. Eiköhän Paavo pullistu vasta ramadanin jälkeen kunnon grilliruuan ja oluen parissa

      1. Kiinnostavaa kuulla ramadanin jälkeen lopputulos. Tosin, jos syö yöllä tuplasti normaalin verran niin ramadanista on laihdutuksen kannalta vain haittaa….ramadan ei siis sinällään välttämättä laihduta vaan vaikutusta on vain kokonaiskalorimäärällä.

    2. Tuli tuossa vaan mieleeni tämä pulskistumisen mahdollisuus kun seurasin Hitlerin sivan pihalla kun muslimi pariskunta ahtoi kahdeksaa ruokapussia uuden karheaan tila-autoonsa.
      Ps.Tuskin he Porin prikaatia oli lähdössä syöttämään ???.

  2. Tämä muslimien paastoaminen on verrattavissa hieman siihen kun Venäläinen sanoo ottavansa pienet näkäräiset.

    1. Täytyy kehaista omaa absolutismiani tähän väliin, ihan rämädääniin verrattavissa olevaa uskomatonta mielenhallintaa ja sisäistä kilvoittelua alkoholin kiroja vastaan. Ryyppään vain silloin, kun sattuu huvittamaan, muuten pyrin olemaan ilman.

  3. Yle yritää muutaman baijerilaisen islamisaation kannatajan kanssa
    sotkea Ateistit tähän paskaansa
    ophie Lambertz (vas.), Max Anker ja Tarek Carls suunnittelivat ristien ripustamista vastustavaa mielenosoitusta Regensburgin yliopistolla.Uwe Tautenhahn / Yle
    Muihin uskontokuntiin kuuluville
    *ja ateistien kasvavalle ryhmälle *
    ristipäätös on kuin isku vasten kasvoja.”
    niin niille saksan Baijjerilais muslimeille pelkästään
    Ateisteja ei ristit hämää islam kylläkin hieman ennemän
    YLIOPPILASKUNNAN PUHEENJOHTAJA TAREK CARLS
    jauhaa paskaa *sotkemalla ateistit* tähän islamisaationsa puolustamis akendaan
    vit..mulkfisti
    Kesäkuusta lähtien Baijerissa on risti joka virastossa – Yle tapasi osavaltion johtajan,
    *joka kuohuttaa koko Saksaa*
    Vai Että Koko saksaa
    YLELLE KOKO SAKSAA TARKOITAA 10 PROSENTIN Viher liberaali vasureiden
    VÄHEMMISTÖN MIELIPIDETTÄ
    Nürnbergin elokuvateatterin edustalla
    *on pieni joukko*
    EI KOKO SAKSA HELVETIN YLEN PROPAGANSTIT
    mielenosoittajia Söderiä vastassa. He vastustavat Baijeriin osavaltion uutta poliisilakia.
    https://yle.fi/uutiset/3-10215384
    *Fakta *yhdeltäkään ateistiltä ei löydy sympatiaa ymmärystä Islamia kohtaan
    mites kun ateismi on rikos joissain islamilaisissa valtioissa
    Islam on enemmän kuin uskonto
    Maailman 1,6 miljardille muslimille islam on usein olennainen osa arkea. Uskonnon vaikutus ulottuu koko yhteiskuntaan, myös politiikkaan.
    Useita tulkintatapoja ja merkityksiä
    Joitain islamin oppeihin perustuvia lakeja ja rangaistuskäytäntöjä on pidetty kohtuuttomina ja ne herättävät paljon kansainvälistä huomiota. Esimerkiksi Iranissa toimitetaan yhä kivitys- ja hirttotuomioita. Myös naisen asemaa muslimimaissa kritisoidaan voimakkaasti länsimaista. Kritiikkiä tulisi kohdistaa ennemminkin tiettyihin tapoihin tulkita islamia kuin islamiin itsessään. Sharia-lakikin on pitkälti uskonoppineiden tulkinnan tulosta.
    Monille muslimeille islam on paitsi uskonto myös elämäntapa, ja suhde siihen on hyvin henkilökohtainen. Muiden uskontokuntien edustajat ja ateistit tulkitsevat islamia herkästi erityisesti poliittisena ilmiönä. Länsimaisessa mediassa islam liitetään helposti poliittiseen väkivaltaan ja terrorismiin.
    Maailman maltillinen muslimienemmistö saa vähemmän kansainvälistä huomiota kuin vähemmistönä olevat radikaalinäkemyksiä edustavat muslimit. Esimerkiksi Indonesian muslimit ovat järjestäytyneet useiksi erilaisiksi liikkeiksi, joista monet edustavat hyvinkin liberaaleja ja ympäristötietoisia kantoja.
    Ulkoministeriön kehitysviestintä
    Teksti: Suvi Lindgren / maailma.net
    Niin kummalle uskonto kunnalle ateistilta löytyy enemmän ymmärystä
    islamille vai kristin uskoisille
    Ylen Järjen vastainen mädätys jutun loppu huipennus oli taas sitä itseänsä
    mistä helvetistä he näitä ääri suvakki vasureita löytäväkin haastateltaviksi uutis juttuihinsa
    ympäri euroopaa
    miksei baijjerin ateisteilta kysytty mitään
    kumpi hämäisi ennemän islamilaisten tavat kultuuri *moskeijja*
    vai ristit talon katoilla
    vastauksen kai kaikki tietävät kumpi
    Ateisti ei voi missään tilantessa ymmärtää tälläisen fundamentaalisen suvaistematonta
    tasa arvoa halveksivaa väkivalta kulttia
    joka perustuu uskonon tyränialle
    säännöille sen uskonon sisällä
    joita rikomalla sinut jopa tapetaan suvaitsevaisesti
    vuonna 2018 ilman armoa
    *oikeudenmukaista *oikeuden käyntiä *
    sharian lakia noudattaen
    rikoksista jotka eivät ole edes rikoksia vaan sen uskonon sääntöjen rikkomista
    vitu..sairasta T-Ateisti
    esimerkki islamin ihanuudesta
    aika moni heavy muusikko on juuri ateisti
    jopa siellä Saksan baijerissa
    joten islam olisi heille uhka
    perutetuina keikkoina
    isalmilaisten uhkailessa heitä terrorilla keikka paikalle heidän yleisöjään vastaan
    Ruotsi: Bråvalla-musiikkifestivaali perutaan raiskausten vuoksi
    YLEN JUTTU
    Tuskassa esiintynyt arabimetallibändi: Suomalaiset, arvostakaa vapauksianne,
    ette tiedä mitä teillä on!
    Libanonilaisen Blaakyum-thrashmetallibändin laulaja on pidetetty kotimaassaan kolme kertaa – ainoastaan musiikkinsa vuoksi. Bändin saudiarabialainen rumpali kertoo puolestaan, kuinka metallia luukutetaan kirjaimellisesti maan alla.
    Uskonto on tuhonnut kotimaani. Olen pohjiani myöden sitä mieltä, että uskonto vahingoittaa ihmisiä.
    Deaibess haluaa kertoa mielipiteensä avoimesti, mutta ei kuitenkaan liian avoimesti, sillä:
    Metalli on poliittista
    – Uskontoa vastaan puhuminen on rikos kotimaassani.
    *No ketkä tätä muusikkoa vastaan siellä hyökäävät *
    pelkästäänkö ääri muslimit
    paskat -kuin myös ne maltiliset ahdasmieliset tahot heidän omat viranomaiset lain säätäjät
    ja näitä samoja ahdasmielisiä ihmisiä lähi idästä
    eurooppa otaa vastaan miljoonia
    lyödäänkö vetoa että tämä tapahtuu vielä joku päivä suomessa
    Nightwhisin keikka peruttu islam terrorismi uhan takia
    helsinkin stadionilla tai jossain muualla suomen festareilla
    ja suvakeista se on ihan hieno meiniki vai
    kuuluu nyky monikultuuri ihanuuden unelman
    suomen kesän hauskan pidon rituaaleihin
    joka johtuu juuri heidän suvakkien sinisilmäisestä ajatelusta
    näitä lähi idän suvaitsemattomia ahdasmielisiä muslimi matuja kohtaan
    he ovat kuin me
    vaikkeivat todelakaan ole
    Baijeriin perustetaan pakolaisten telttaleirejä
    Syyrian, Irakin ja Afrikan ongelmat näkyvät Saksan Baijerissa. Pakolaisia on niin paljon, ettei kunnollisia majoitustiloja enää löydy viranomaisten ponnisteluista huolimatta.
    – Määrät ovat räjähtäneet. [Pakolais]virta on ylittänyt kaikki ennusteemme, Müller jatkaa -lehden haastattelussa. Pakolaisten majoittamisesta vastaava hallinto työskentelee hänen mukaansa kriisiteholla.
    Osavaltioon oli tämän vuoden aikana toukokuun loppuun mennessä tullut noin 8 000 pakolaista ja koko vuoden määräksi ennustetaan 22 000:a.
    Pakolaiset ovat peräisin lähinnä Syyrian ja Irakin konfliktialueilta sekä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.
    28.6.2014 klo 13:03päivitetty 29.6.2014 klo 06:46
    https://yle.fi/uutiset/3-7326499
    että näin ettei historia unohtuisi kuten Yleltä tupaa unohtumaan
    jopa heidän itsensä kirjoittamat jutut aiheesta
    Trash metallia baijerista

    Matti Pitkänen //// Yleinen
    München, Pügler, Saksa, Sensen may Wither, Tenside 4.9.2009

    Lomamatkalla loppukesän auringossa kylpevässä Münchenissä eteen osui paikallinen iltapäivälehti, jossa puffattiin metallista iltaa, “Thrash metal mit Tenside“. Tämähän oli nähtävä, vaikkei pääesiintyjästä, saati sitten lämppäreistä, ollut sen kummempaa haisua. Paikallisen metallin tila oli koettava, sillä kaupungin yöelämä tuntui nukkuvan ruususen unta – miljoonakaupunki kuitenkin.

    Illan avasi Senses may Wither Suur-Münchenin alueelta, kuten illan muutkin esiintyjät. Ennakko-odotukset perinteisestä teutonirässistä alkoivat haihtua, kun metalcoren sekainen jyystö jyrähti ilmoille. Nuoret miehet hoitivat leiviskänsä kuitenkin kunnialla. Melko koukeroiset riffit luonnistuivat virheittä ja varsinkin basistin vikkeliä sormia oli ilo seurailla. Valitettavasti keskittyminen meni lähinnä soittamiseen rajoittaen liikehdintää ja preesensiä. Yleisö jäi ottamatta.

    Varsinaisesta thrashista vastasi Prügler, vaikkei sodomia tai destructionia soitosta löytynyt vieläkään. Panteraan ja uudempaan Testamentiin kallellaan oleva junttaus kumarsi enemmänkin rapakon taakse. Propsit ansaitsee laulaja, joka konkkasi lavalle jalka kipsissä kainalosauvojen avulla. Miestä varten lavan keskelle oli raahattu baarijakkara rasituksen välttämiseksi. Vaan eipä malttanut Vinzenz pysyä aloillaan. Bändi rokkasi siinä määrin, että persukset nousivat penkeistä ja niskat saivat kyytiä lavan molemmin puolin. Saksalainen kaljahevi saksalaisen oluen kanssa tiesi kutinsa.

    Viimeisenä lavalle kapusi sitten Tenside, joka oli illan nimistä huomattavasti isoin. Bändi on keikkaillut ahkerasti ympäri Saksanmaata lämmitellen muun muassa Soulflyta. Siinä onkin ollut oiva yhdistelmä, sillä Tensidestä thrashia löytyi vähiten. Mukana oli roppakaupalla nu-vaikutteita ja pomputtavaa junttausta. Konkarit saivat lopulta lattiatilan ahtaaksi ja pienen pitin pystyyn. Sinänsä aika mitäänsanomattomat biisit eivät haitanneet, sillä bändi oli kotikentällään ilmiliekeissä. Tankardmaisella ulkomuodolla varustettu laulajakitaristi luopui välillä instrumentistaan antautuen täysin voimin huutamisen pariin. Tensiden lavakarisma oli muihin esiintyjiin verrattuna omaa luokkaansa. Ei musiikillinen napakymppi, mutta meininki oli taattu.
    Keikkapaikkana Backstage-club, olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Itse keikka-areena on vain pieni osa koko kompleksia, mutta silti erittäin toimiva. Keskisuuren lavan ympärillä ei ole muutamaa istumapaikkaa enempää, vaan yleisö pakotetaan pakkautumaan lavan eteen. Virgin Oilia muistuttava parvi kyllä löytyi, mutta se oli suljettu. Istumisen voikin hoitaa kulman takana olevassa Biergartenissa (saksalainen ulkojuottola, jossa syödään omia eväitä ja juodaan litran tuoppeja), josta tilaa löytyy arviolta parille sadalle. Paikalla on järjestetty myös isoja ulkoilmakeikkoja. Sateen varalta biergarteniin kuului vielä iso halli, jossa bilekansa tanssi rokkiklassikoiden tahtiin. Ja kun kerran Saksassa ollaan, niin gooteille oli varattu iso ja hämyisä klubi, jonne ei tosin keikkalipun hinnalla päässyt. Kun paikalla oli vielä wurstikioski, alkoi viikonlopun keikkakokemuskin tuntua jo minifestareilta. Upeasti koristeltu klubikompleksi oli sen illan metallikansalle omistettu, mutta Backstagella järjestetään myös dancehall-bileitä ja wrestling-iltoja.
    Järjestäjien lupaama thrash-ilta ei toteutunut oikeastaan kuin Prüglerin kohdalla, mutta puitteet olivat mahtavat ja keikat ehdottomasti näkemisen arvoisia.
    https://yle.fi/uutiset/3-9602455
    Kareem voitti pelkonsa ja kertoo avoimesti hylänneensä islamin: “Kotimaassani ex-muslimit voivat joutua vankilaan”
    Oulussa asuva ja opiskeleva Emam perusti ja julkaisi siellä “tunnustuksensa”, jossa hän kertoo omalla nimellään ja kasvoillaan olevansa ex-muslimi ja ateisti.
    – Olin hyvin peloissani päiviä ennen ja jälkeen videon julkaisun, koska sen seuraukset huolestuttivat.
    Video keräsi nopeasti tuhansia katselukertoja ja palaute oli pääosin myönteistä. Erityisesti suomalaisilta käyttäjiltä satoi kannustusta. Suoranaisia uhkauksiakin tuli. Niissä saatettiin toivoa Emamille vankilatuomiota, kuolemaa ja pahimmillaan hänet jopa uhattiin tappaa.
    – Minä vain ohitin ne, koska uhkaukset tulivat Suomen ulkopuolelta. En soittanut poliisille, koska viestit oli kirjoitettu tuhansien kilometrien päässä, enkä uskonut niiden olevan kovin vaarallisia.
    Eli mykkäselle terkkuja kun toinen muslmi muutuu toisen muslimin viholiseksi
    no ovatko he niitä ääri islamisteja jotka uhkailevat
    vai ehkä ihan maltilisiltakin muslimeilta
    NO mikään ei ole tässä Islam uskonto kultissa maltilista
    ja kukaan euroopalainen päätäjä ei tiedä miten näiden sekopäiden kanssa pitäisi toimia
    ei ole mitään hyvää vaihtoehtoa
    jos luovut uskostasi toinen muslmi uhkailee
    jos taas et luovu siitä kantaväestö hylkii huolella
    sairas paradoksi tämän islamin uskon sisällä
    sen takia heitä ei euroopaan pitäisi päästääkään

  4. Mitä ruotsalaiset yhdestä lehtisestä ja sen kustannuksesta suuttuu. Paljon kalliimmaksi on tullut sinne tulleiden muslimien elättäminen. Tai olisivat tyytyväisiä, kun saivat ohjeet ramadanin viettoon, sillä se päivä on hyvin lähellä, kun koko ruotsinväestö, joutuu noudattamaan noita ramadansääntöjä. , Monikulttuurisesta Ruotsista tulee monokulttuurinen, kunhan islam ottaa vallan, eikä Suomikaan ole enää kaukana tuosta punavihreiden ”meillä on unelmasta”.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.