Advertisements
Skip to content

Kaksi ruotsalaista teloitettiin isiksen toimesta Irakissa

Kuvakaappaus 2018-05-29 07-17-36.png

29.05.2018

Poliisi on vahvistanut ruotsalaisille medioille, että se tutkii kahta murhatapausta, jossa kaksi irakilaistaustaista ruotsalaista murhattiin isiksen toimesta Irakissa.

Kaksi länsiruotsalaista miestä kidnapattiin viime joulukuussa Irakissa kun he olivat lomailemassa Pohjois-Irakissa. Kidnappauksen jälkeen 20- ja 50-vuotiaiden miesten omaisiin oltiin yhtydessä lunnasrahojen toivossa, mutta jostain syystä summaa ei saatu koskaan eteenpäin.

Nyt viime päivien aikana ruotsalaisten muslimien somessa on levinnyt filmi, jossa kaksi arabin näköistä miestä ammutaan. Filmi on tehty isistyyliin. Teloituksen syyksi kerrotaan se, että shiiat hallitsevat Kirkukissa. Miehet olivat shiijoja, joka on isiksen yksi suurimpia vihollisia.

Ruotsin mediat ovat kertoneet nyt, että tapaus lienee enesimmäinen laatuaan, jolloin ruotsalaisia teloitetaan isiksen toimesta. Miehillä oli Ruotsin kansalaisuus.

Advertisements

8 Comments »

  1. Varmaan aikoinaan ”paenneet” lomailumaastaan sotaa ja kidutusta. Kyllä tällaiselle lomareissuilulle pitäisi saada täysstoppi muutenkin kuin teloittamalla. Kukaan ei näytä missään päin maailmaa piittaavan lainkaan siitä, kuinka paljon kidutus- ja teloitusmaissa lomaillaan perheineen ja etenkin tyttärineen..




    0



    0
    • Jos todellakin on paettu sotaa ja vainoa niin miksi mennä lomalle? Tämä nyt saattaa olla vain onneton sattuma sillä todennäköisesti lomailijat vain sattuivat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Heidän tarkoituksenaan lienee ollut lomallaan kertoilla kuinka kaikki on Ruotissa paremmin ja jakaa valokuvia sekä tietoa miten Ruotsiin pääsee helposti asumaan ja saa loppuiän kestävän ilmaisen ylläpidon korkealla elintasolla. Mutta vahingokseen kenties kerskuivat liikaa.

      No, kateus on saattanut olla tässäkin tapauksessa moottorina ilmiannolle. Ja sitäkautta kaverit ovat allekirjoittaneet omat kohtalonsa. Onneksi rahoja ei lähetetty Irakiin vaan ne pitää noutaa Ruotsista. Näin annetaan selkeä viesti että pitää viitsiä edes matkustaa Ruotsiin.




      0



      0
  2. Juuh, yhtä ruotsalaisia kuin hapansilakka. Minusta Tanska ajattelee vain pakolaisten ja miksi ei tanskalaisten parasta peruuttamalla pakolaisstatuksen ja kansalaisuuden jos turisteeraa kotoseuduilla. Näin ei yhtään turvapaikan sanutta tai Tanskan kansalaista joudu lomilla teloitetuksi.




    0



    0
  3. Mitä ne ruotsalaiset poliisit ovat tutkivinaan? Eiväthän he uskalla matkustaa teloituspaikalle. Kuinka kauan ”sankarivainajien” tileille maksetaan sosiaaliturvan kuukausieriä?




    0



    0
  4. Jos meillä olisi aikoinaan ollut järkeä olla sotkeentumatta Pohjois- ja Keski-Euroopan ulkopuolisiin maihin ja ihmisiin ja jos meillä olisi ollut kunnon rajat olisimme säästyneet siltä kaikelta paskalta mitä nyt joudumme PÄIVITTÄIN käsittelemään.




    0



    0
  5. Arvottomia ihmisiä, kun keneltäkään ei sitten tosi paikan tullen löytynyt rahaa ostaa heitä vapaaksi.




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.