Somalijengi pitkiin vankeuksiin Lundin ryöstöaallosta

7
ranvag_lund_01-650x366
Kunciil Nur, Issa Abdulrahman ja Abdi Faisal. Osa tuomituista somaleista.

13.06.2018

Lundin käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla reippaan somalijoukkion suurinpiirtein kaikista rikoslaissa olevista rikoksista eripituisiin vankeuksiin.

Suurin vyyhti, mikä oikeudessa purettiin, oli Lundissa tapahtunut ns. pystyryöstöaalto, jossa somalijoukko ryösti kymmeniä nuoria henkilöitä. Uhreja uhattiin puukoilla ja pistooleilla. Muutamat uhrit saivat jopa puukonpistoja. Ryöstöaalto ajoittui viime vuoden marras-joulukuuhun. Lundin poliisi kehoitti tuolloin joulukuun alussa nuoria ihmisiä suureen varovaisuuteen liikkusessaan yksin tietyillä alueilla.

Joissakin tapauksissa uhria uhattiin puukko kaulalla pankkiautomaatille ja pakotettiin nostamaan käteistä. Yhdessä tapauksessa somalijoukko tunkeutui vieraaseen opiskelija-asuntoon ja pakottivat nuoren antamaan kaiken arvokkaan omaisuuden.

Uhreja yritettiin tavallisesti vaientaa ”Me tiedämme missä asut, jos soitat poliisille, me tapamme sinut”.

Monet uhrit ovat kärsineet ryöstöjen jälkeen suuria pelkotiloja ja suuria vaikeuksia saada elämä takaisin järjestykseen. On ymmärrettävää, että kun kiltti nuori aikuinen joutuu väkivaltasien somalijoukon ryöstön kohteeksi, elämän perusturvallisuus voi heittää volttia. Joillakin opinnot olivat menneet ryöstöjen jälkeen täysin mönkään.

Tuomioita jaettiin seuraavasti:

  • Abdullgani FAISAL Abdi, synt. 2001, Somalian kansalainen, tuomittiin ryöstöstä, ryöstön yrityksestä, petoksesta, varastetun tavaran kätkennästä ja todistajan uhkaamisesta 3 vuoden vankeuteen. Lisäksi somali tullaan karkoittamaan maasta.
  • ISSA Muhamed Abdulrahman, synt 1999, Somalian kansalainen, tuomittiin ryöstöstä, ryöstön yrityksestä, petoksesta, varastetun tavaran kätkennästä ja ampuma-aserikoksesta 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen. Tämäkin somali tullaan karkoittamaan maasta.
  • Azad Gültekin, synt. 1992, tuomittiin pakottamisesta seksiin, ryöstöstä, ryöstön yrityksestä, petoksesta ja huumausainerikoksesta 7 vuoden vankeuteen.
  • KUNCIIL Said Nur, synt. 1998, tuomittiin ryöstöstä, petoksesta, varastetun tavaran kätkennästä ja ampuma-aserikoksesta 2 vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen.

Lisäksi tekijöille langetettiin erisummaisia korvauksia uhreille maksettavaksi.

 

Tuomio: Lunds-TR-B-6103-17-Dom-2018-06-07

Lisäksi kolme muuta henkilöä tuomittiin pienempiin rangaistuksiin ehdollisista päiväsakkoihin lähinnä varastetun tavaran kätkennästä.

Somalit johtivat ryöstöjengiä, joukossa oli pari lähi-itäläistä. Karkoitetut somalit tulivat Ruotsiin 2014-2015 ns. yksintulleina. Oikeudenkäyntipöytäkirja on rankkaa luettavaa. Somalit yksinkertaisesti tulivat vain ryöstöretkelle Ruotsiin. He kuvittelivat lapsellisissa päissään rikastuvansa tyyliin tankkilaivan ryöstä, mutta päätyivät ryöstelemään muutamia satasia ja puhelimia nuorilta opiskelijoilta. Syytettyjen penkillä istui myös yksi henkilö, jonka nimi on ruotsalainen, mutta ruotsalainen hän on yhtä vähän kuin…

Mainittakoot sivuseikkana, että Issa Abdulrahman tuli Ruotsiin jo 2014. Hän sai lopulta 2015 helmikuussa elinikäisen oleskeluluvan. Sen jälkeen hänen kahdeksalle sisarukselleen ja äidilleen ollaan myös myönnetty elinikäinen ylläpito Ruotsista. Abdullgani Faisal Abdi kertoi Ruotsiin tullessaan olevansa 14. Hänet jätettiin tuomitsematta viime vuoden toukokuussa ryöstöstä nuoren ikänsä takia. Sen jälkeen ollaan tehty ikätestejä ja huomattiinkin, että Abdi on vähintään 18.

Advertisements
,

10 thoughts on “Somalijengi pitkiin vankeuksiin Lundin ryöstöaallosta

  1. Miten mikään maa ja maiden päätäjät ovat niin tyhmiä etteivät kykene näkemään tämän saatanallisen maahanrynnistyksen lopullista tarkoitusta? Kaikista, niin Ruotsiin kuin muuallekin maailmaan levittäytyneet maahantulijat, ovat kaikkea muuta kuin turvapaikkaa vailla. Näistä tulijoista tuskin edes prosentti on todellisen avun ja turvapaikan tarpeessa, kuitenkin kaikki loiset päästetään maahan ja annetaan kaikki mitä osaavat pyytää ja enemmänkin.
    Mitä pitää tapahtua, että päättävissä elimissä olevien silmät oikeasti aukeavat ja kykenevät myöntämään, että asiat ovat menneet jo pitkään päin helvettiä?

    Meillä Suomessa seurataan tarkalleen samoja virheitä kuin naapurimme on tehnyt ja todennäköisesti tulemme vielä menemään ohi antamalla esimerkiksi sharialaile tilaa laillisesti Suomessa. Kaikenlainen sharialain puolesta puhuminen pitäisi kriminalisoida ja kaikenlainen shariaan liittyvä toiminta kitkeä viimeistä piirtoa myöden, sille ei ole tilaa länsimaissa, ei Suomessa eikä muuallakaan.
    Toivottavasti jokainen äänestysikäinen äänestää seuraavissa vaaleissa ja muistaa ääntään antaessaan, että Suomessa on vain yksi varteen otettava puolue joka ajaa suomalaisten etua ja antamatta jätetyt äänet ovat ääniä vihervasemmistolle.

    45
    1. Jos päätösvaltainen suomalainen poliitikko on sitä mieltä, että on tosi upeaa, jos suomalainen kaupunginosa näyttää Somalialta, niin aika vähän siinä on tehtävissä. Ja kun meillä on periferiana ollut mahdollisuus nähdä, että huonosti käy, jos työntää sukkapuikon pistorasiaan, niin silti täytyy vielä itse koettaa. Ja demarit ovat kovassa gallup-nosteessa ja Antti Rinne ei todellakaan ole se Mies, joka uskaltaa tai edes haluaa ongelmille tehdä – päinvastoin äijä menee rautakangen kanssa korkeajännitejohtoja huitomaan.

      16
  2. Joskus vaikea uskoa, että annamme tämän tapahtua. Suvakit ovat mätiä päästä.

    42
  3. Somalit rikostelemassa Ruotsissa? No niinpä tietenkin.

    Mutta niin ovat suomalaisetkin terroristeja.

    Antti, Kari tai Mika on pidätetty Lontoossa terroririkoksen valmistelusta.

    Toivottavasti faktantarkistelijat kiireesti ottavat selvää, kuka onkaan tuo rasistinatsi.

    Kyllä ne ruotsalaiset ja suomalaisetkin.

    16
  4. Ei suuresti ihmetytä se,että Ruotsidemokraattien kannatus on yli 26% tällä hetkellä.

    25
  5. Eikö noita somalineekereitä voi lähettää somaliaan takaisin.Ruotsi on kummalliseksi mennyt, haalii maailman neekerigangstat maahansa ja antaa vielä oleskeluluvat.

    17
  6. Tuota samaa odotellessa. Kyllähän tuommoisille rimpuloille kyytiä antaa – mutta se loppuu siihen, kun niillä on ampuma-aseet kädessä. Sitä ennen ne tietysti pystyvät porukalla kurmoottamaan muita nuoria tai lapsia. Kai sitä pitää alkaa itsekin harrastamaan vaikka metsästystä.

  7. Osasivat valita oikeat ryöstely kohteet, väärästä valinnasta olisi henki lähtenyt.

    1. Mitä luulet,ei kai ne ees yritä JOS on mahdollisuus että uhri pistää vastaan,somalit on afrikan manneja.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.