Burlövissa joukkoraiskaus, viisi miestä iski naisen kimppuun

6

Kuvakaappaus 2018-06-15 22-51-14.png

15.06.2018

Burlövin Arlövissä tehtiin viime yönä brutaali joukkoraiskaus. Viisi miestä hyökkäsi yksin liikkeellä olleen naisen kimppuun. Nainen pahoinpideltiin ja raiskattiin.

Poliisi sai ilmoiuksen tapahtumasta yöllä ennen kahta. Nainen oli matkalla ravintolasta kotiin, kun tuntemattomat miehet kävivät hänen kimppuun. Kvällspostenin mukaan nainen oli kävellyt oikopolkua kun miehet olivat estäneet hänen matkan ja kysyneet minne matka. Nainen oli kertonut, että kotiin. Hän sai vastauksen, että ei vielä. Sen jälkeen naista oli alettu pahoinpidellä ja vaatteer revittiin päältä.

Nainen onnistui hälyttää itse ambulanssin paikalle. Poliisi ei kuitenkaan kerro tiedotteessaan enempää. Tapahtmapaikka eristettiin ja poliisi haravoi aluetta koirien avulla.

Aamuun mennessä ketään ei oltu otettu kiinni epäiltynä teosta.

Polisen

Advertisements

17 thoughts on “Burlövissa joukkoraiskaus, viisi miestä iski naisen kimppuun

  1. Normikamaa nykyään. Normaalia Swedustanin menoa jo arkipäivinäkin. Toivottavasti saatiin edes muutama ääni lisää SDlle.

    27
    1. Kyllä tuon valitettavasti voi jo asettaa sarjaan perussettiä. Toivottavasti pohjolassa tulee mahdollisimman nopeasti voimaan ikuinen vankeus vailla vapautumis mahdollisuutta jos saadaan toimitettua oikeuteen. Jotkut ihmiset vain pitäisi sotkea suohon ilman minkäänlaista omantunnon vaivaa. Ehkäpä se olisi riittävä pelote sille, että jos ei pysty käyttäytymään järkevästi taru loppuu siihen

      26
    1. Shokin jälkeen minua niin kiihottaa ihmisten kärsimykset ja minun osani siihen. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä mitä teen.. Ejakuloin kuin Jumala, joka todellakin olen.

      18
  2. Hmm, alkaa olla kohta vähissä ruotsalaiset naiset, joita ei ole joukkoraiskattu, tulevaisuudessa tultanee kysymään, Ruotsi, mitä teit naisillesi?

    31
  3. Eipä valehdella! Ei ollut raiskaus, vaan multikulttuurinen ullatusseksikohtaus.

    Naisten (ja välillä miestenkin) on vaan opittava arvostamaa tätä vieraiden tarjoamaa palvelua.
    Maksammehan kumminkin veroistamme tämän pyytämättömän palveluksen…Melaa tulee kyselemättä mekkoon tahi aunukseen🙄👍

    20
  4. on aika erikoista kun janitski on oikeudessa valtamedia ja YLE ei haastatele kuin syytäjää
    Kun Turun terroisti on kyseessä
    he haastatelvat vain hänen puolustus asianajajaa
    Oma mielipide mikä taustalla
    valtamedian toimittajat haluavat janitskin vankilaan
    ja turun terroristille armahduksen
    siksi he haastatelevat vain janitsikin tapauksessa syytäjää
    ja terroristin tapauksessa puolustusta
    ja tekevät juttunsa siltä näkökannalta
    Alan Zubierkin voi nähdä hituisen punaista Yleä Kohtaan
    terroristi vilkku ylen kuvissa tuomion jälkeen päivän kasvo ohjelmassa
    ja samaan aikaan ylen tomittajan mielestä
    turun terroristin asianajajan pitäisi valitaa tuomiosta hovioikeuteen
    Hän anelee sitä YLEN lähetyksessä Epätoivoisaan
    huolisaan turun terroristin tulevaisuudesta veikkaan
    siis mitä noi Ylen Toimittajat vetävät
    jotain suonen sisäisiä huumeitako
    Tämä Ylen Juttu Todistaa Luuloni Oikeaksi 100 prosenttisesti
    Analyysi: Kansa sai mitä halusi – Turun puukotuksista tuli Suomen ensimmäinen terrori-isku
    Terroristinen teko on omiaan maalaamaan tekijän yksiselitteisesti pahaksi.
    Nyt se on virallista. Suomessa on tapahtunut ensimmäinen, rikoslain mukainen terrori-isku.

    Varsinais-Suomen käräjäoikeus sinetöi terminologian tänään perjantaina antamallaan ratkaisulla. Siinä tekijä Abderrahman Bouanane tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta samassa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.
    Vastaavalla rikosnimikkeellä ei ole aiemmin istuttu Suomen vankiloissa, joten vankeusrangaistuksen pituuden ennakointi on vaikeaa.
    Keskimääräisen elinkautisen pituus on ollut Suomessa reilut 14 vuotta. On mahdollista, että näin kovilla rikosnimikkeillä istumisaika on pidempi.
    Tuomio olisi ollut elinkautinen riippumatta siitä, tuomitaanko teot terroristisessa tarkoitusena tehtyinä murhina ja murhan yrityksinä vai ilman terroriulottuvuutta. Elinkautinen on aina elinkautinen.
    Mutta kansalle ja uhreille sillä on suuri henkinen merkitys.
    Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, mutta tuomioistuimen oikeudellinen tulkinta antaa kuitenkin mahdollisuuden nimittää tekoja terrori-iskuksi.
    Kansankielisestä nimityksestä tuli totta
    Käsitettä ’terrorismi’ käytetään kirjavasti erilaisissa yhteyksissä ja merkityksissä.
    Kansankielellä Turun puukotukset ovat olleet terroria jo viime elokuun 18. päivästä lähtien. Toimituksiin on satanut vihaista palautetta siitä, että tiedotusvälineet ovat käyttäneet traagisesta tapauksesta kiertoilmaisuja, kuten Turun puukotuksia tai puukkoiskua.
    Media on pyrkinyt välttämään tapahtuman leimaamista terrorismiksi – ennen kuin toisin tuomioistuimessa todistetaan.
    Terrorismin monet kasvot
    Ihmiset – ja etenkin media – rakastavat yksinkertaistavia määritelmiä. Nyt Turun puukotukset ovat saaneet oman suuhunsopivan muotonsa.
    Terroristinen teko on omiaan maalaamaan tekijän yksiselitteisesti pahaksi. Samalla teon taustat ja syiden ymmärtäminen sumentuvat.
    Poikkeuksellisen kinkkiseksi terrorismin määritelmän tekee se, että sen käyttötarkoitus on voimakkaasti tilannesidonnainen.
    Kavereiden kesken terroristiksi kelpaa lähes kuka tahansa. Politiikko puolestaan tuomitsee teon terrorismiksi jouduttaakseen omia päämääriään esimerkiksi tiedustelulakien kiirehtimiseksi. Akateemikolle terrorismin erottaa tavallisesta rikollisuudesta poliittinen tai uskonnollinen päämäärä.
    Ja sitten on terrorismin määritelmä rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Silloin viitataan Suomen rikoslain (siirryt toiseen palveluun) luvun 34a -kohtaan, jossa puhutaan terrorismirikoksista. Tästä rikostyypistä ei ole vakiintunutta tulkintaa Suomessa.
    Rikosoikeudellinen määritelmä selvisi
    Turun puukotukset ovat tiettävästi neljäs terrorismirikoskokonaisuus, jossa epäily on edennyt tuomioistuimeen asti.
    On onni, ettei näin raskaita syytteitä ole tarvinnut punnita oikeusasteissa aiemmin.
    Toisaalta Varsinais-Suomen käräjäoikeuden perjantaina antama ratkaisu vähentää epätietoisuutta sen ympäriltä, mitä Suomen rikoslain silmissä vaaditaan terroritekoihin.
    Oikeuden perusteluissa olennaisia asioita terroristisen tarkoituksen toteennäyttämisen kannalta olivat esimerkiksi tekijän uskonnollisen radikalisoitumisprosessin kuvaaminen, hänen halunsa kuulua terrorijärjestö Isisin sotureihin ja sitkeä surmaamispyrkimys.
    Tästä on apua tulevaisuudessa, jos vastaavia tapauksia joudutaan puimaan oikeusistuimissa.
    Puolustuksen argumentit kaatuivat
    Suomalainen oikeuslaitos on yleisten tuomioistuinten osalta kolmiportainen. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden perjantainen tuomio on vasta ensimmäisen asteen tulkinta rikoslaista.
    Turun puukottajan asianajaja Kaarle Gummerus totesi pian tuomion jälkeen, että puolustus ei ole vielä varma, aikooko se valittaa tuomiosta. Näin siitä huolimatta, että käytännössä kaikki puolustuksen argumentit kaatuivat oikeudessa.
    Gummerus on hankalassa välikädessä, sillä hänen päämiehensä on ilmoittanut jo esitutkinnan aikana tehneensä terroriteon, mutta Gummeruksen tehtävänä on puolustaa päämiestään syytteiltä. Siispä puolustus kiisti oikeudessa Suomen rikoslain mukaisen terroristisen tarkoituksen.
    Syyttäjä sai omat vaatimuksensa läpi, eikä sillä ole perustetta viedä tapausta korkeampiin oikeusasteisiin.
    Ei ole siis täysin poissuljettua, että Turun puukotusten tuomio tulee lainvoimaiseksi ensimmäisessä oikeusasteessa.
    Seitsemän yötä tyytymättömyysilmoitukseen
    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioilla ei perinteisesti katsota olevan ennakkopäätösmerkitystä, mutta tässä tapauksessa voi käydä niin. Ennakkopäätökset puolestaan ohjaavat tulevaisuuden lainkäyttöä.
    Puolustuksella on seitsemän vuorokautta aikaa ilmoittaa tyytymättömyyttä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomioon. Valitus hovioikeuteen pitää toimittaa kuukauden kuluessa.
    Tapauksen rikosoikeudellisen etenemisen kannalta olennainen piste on tulossa ensi tiistaina, kun Gummerus tapaa päämiehensä Abderrahman Bouananen. Tuolloin ensimmäistä kertaa virallistesti terroristina.
    Tapaamisen jälkeen selviää, sinetöikö jo käräjäoikeuden ratkaisu Turun puukotusten terrorismiluonteen, vai pohditaanko asiaa vielä korkeammissa oikeusasteissa.
    Yle Toimii Terroistin Puolustus asian ajajan
    Asiain hoitajana
    *Terroristinen teko on omiaan maalaamaan tekijän yksiselitteisesti pahaksi.*
    ylen toimittajien mielestä hän on ilmeisesti ainostaan hyvä ihminen
    Sairasta

    10
    1. ….samaa mieltä, mutta voisi sopia ählämitappajan vankeustuomion vaikka venäjän kanssa siperiassa. Karkoitus vaikka pohjoinavalle.

      11
  5. Islam se ihana naisia ja lapsia kunnioittava rauhan uskonto sharia lakeineen mutta siihen on olemassa lääke se ainakin suomeksi armeija.

  6. Hitto noita näkymättömiä miehiä. Mistäs nainen laski, että niitä oli 5? Vaatetuksesta? Miksei sitten kerrota vaatetusta? 5 mekkoihin pukeutunutta on saattanut herättää jossain ohikulkijassa huomiota.

    Pakko taas olettaa, että kaikki olivat pakolaistaustaisia muslimeja.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.