Saako Jösse Järvenpään kiellettyjä biisejä laulaa jatkossa?

putkassa

Muusikko Jösse Järvenpään saama tuomio kiihotuksesta kansanryhmää vastaan musiikkikappaleiden perusteella aiheuttaa mielenkiintoista pohdintaa. Oikeus nimittäin määräsi poistettavaksi useita kappaleita verkosta. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Leikitään, että maailma olisi rajaton. Kaikki maapallon ihmiset noudattaisivat yhtä ja samaa lakia. Ei siis olisi mitään kansallisia lakeja vaan yksi laki yli maapallon, jota noudatettaisiin niin etelässä kuin pohjoisessa. Maailmassa olisi vain yksi valtio; Maapallo. Ja kaikki maapallon ihmiset olisivat maapallolaisia, maapallon kansalaisia.
Jos näin olisi asia olisi hyvin simppeli. Silloin biisit poistetaan netistä ja niiden levittäminen olisi jatkossa kiellettyä koko maapallolla. Mutta maailma ei ole sellainen.
Se mikä aiheuttaa kysymyksiä on se, että jos joku suomalainen nyt jatkossa levittää Jössen kiellettyjä biisejä vaikkapa Youtubessa, saako hänkin kiihotussyytteen? Entäpä ulkomaalainen? Jos samoja biisejä julkaisee virolainen Virossa, japanilainen Japanissa tai timbuktulainen Timbuktussa joutuuko julkaisija silloinkin vastuuseen Suomen lain edessä? Youtube, ja ylipäätään koko internettihän on yleismaailmallinen. Entä ulkosuomalainen, joka julkaisisi vastaavanlaisia musiikkikappaleita asuinmaassaan ulkomailla, koskisiko Jössen saama ennakkopäätös häntäkin?
Entä saako suomalainen ylipäätään kuunnella jatkossa Jössen kiellettyjä biisejä?  Saavatko ulkomaalaiset ulkomailla kuunnella niitä? Entä jos joku turisti kuuntelee julkisesti vaikkapa Espan puistossa piknikillä kasettinauhurin kasetilta Jössen biisejä? Tuomitaanko hänetkin kiihotuksesta, vaikka ei tajuaisi sanojen sisältöä vaan kuunteli musiikkia vain sen poljennon takia?
Saako kiellettyjä biisejä laulaa? Saako niitä hyräillä? Jos menen Espan puistoon kitaran kanssa soittamaan kappaleita, saanko kiihotussyytteen? Jos saa, mikä on se raja, jossa syytettä ei nosteta? Saako biisejä hyräillä, ilman sanoja? Saako niitä laulaa kotona neljän seinän sisällä? Saanko rämpyttää biisejä päissään kotonani? Naapurien kanssa pihajuhlissa? Monien biisien melodia tulee vanhoista kappaleista, jos nyt jatkossa hyräilen kappaletta, saanko kiihotussyytteen?
Toivottavasti näihin kysymyksiin saadaan vastaus. Kannattaa myös huomata, että tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Toivottavasti asia etenee hovioikeuteen.
Jösse Järvenpään tukemiseen voi muuten osallistua, asian tiimoilta järjestetään tukikonsertti. Lukaise lisää Oikeasta Mediasta.

Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
On tehty jo
On tehty jo
30.6.2018 21:42

Tämä on Zeniläistä pohdintaa. Ja hyvä niin. Koska Suomen viranomaisten määräysvalta ulottuu vain ja ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolelle. On sitten eri asia jos Suomen viranomaiset pyytävät virka-apua EU-poliisilta. Mutta silloin ko. biisien esitykselle pitää olla julkinen kielto. Eli kielto pitää etukäteen ilmoittaa eikä sitten takakäteen kuten Jössen tapauksessa.
Minä soittaisin niitä armotta ulkomailla. Kuten soitin aikoinaan Raptoriakin. Ja ainakin saksalaiset pitivät poljennosta. Ja ehkä tunnistivat muutaman sanankin.

Aappa
Aappa
30.6.2018 22:18

Jos ihan vienosti hyräilee melodiaa, ja korkeintaan tapailee sanoja…jättäen toki pahimmat valtakoneiston konsensusmaisesti päättämät maalaisjärjen vastaiset tosiasiat kokonaisina lausumatta…niin ehkä se voi olla mahdollista.
Ei tosin kannata aliarvioida resurssien puutteesta kärsiviä poliisivoimia tässä suhteessa. 😉

Juhani
Juhani
8.7.2018 21:59
Vastaa...  Aappa

Väännetään vähän lisää.. Saako Suomen kansalaisuuden saanut, mutta alunperin toisessa maassa syntynyt henkilö kuunnella Jössen tuotantoa? 🙂
Saako kappaleita soittaa esim. kotona kitaralla, ilman laulua?
..ja kyllä olen sitä mieltä, että Suomen poliisin kyberturvallisuusyksikkö tarvitsee kansainvälisen oikeuden tehdä pidätyksiä, kun on näinkin tärkeästä asiasta kyse! 🙂

Anonymous
Anonymous
30.6.2018 22:32

Jep, aatelkaa jos tämä julkaistaisiin nykymaailman mielentilassa 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=9QjV85pNkOc

Keijo Kaarisade
Keijo Kaarisade
30.6.2018 22:42

Tämän perusteella tilanne on Suomessa pahempi, kuin Ruotsissa. Miettikää nyt Suomessa kielletään laulujen kuunteleminen ja soittaminen. Siis Suomi on vajonnut niin syvällä monikultuurisuuspropagandapaskaan, että tästä ei helpolla nousta.
Jössen kiihottavat ja kiellettyt laulut löytyy videoina ja mp3 alla olevalta linkiltä muista levittää kaikkialle netissä.
https://www13.zippyshare.com/v/1S84pUYK/file.html
http://www.filedropper.com/jssevideotjamp38kpl
Kysyin twitterissä poliisilta ja kuulemma noiden 8 Jössen kappaleen soittaminen ja kuunteleminen on kielletty vain kantasuomalaisilta. Eli ei koske matuja ja muita ulkomaalaisia. Ei muuta kuin Jösse soimaan ja jos on auto niin ikkunat auki ja kielletyt kappaleet soimaan ja jos on soitin niin sitten soimaan julkisilla paikoilla. Suurin osa 95% noista raiskaajista on muslimeja ja kukaan ei sitä uskalla sanoa. Perkele laittakaa jokaisen raiskausuutisen kommentteihin, että kyseessä oli taas muslimi! Polpolle terveisiä samalla.
https://www.youtube.com/watch?v=LuGX8JotdUc

Ilkka Mänttäri
Ilkka Mänttäri
8.7.2018 06:13

Poliisi on jo politisoitumisen vuoksi menettänyt sen arvovallan joka sillä vielä oli joskus pari- kolmekymmentä vuotta sitten. Joten suu suppuun ja koittakaa voitaa se takaisin. Ilman kansan tukea te olette nolla.

Ilmari
Ilmari
30.6.2018 23:23
Vastaa...  Keijo Kaarisade

Ei Suomen rikoslakia voi soveltaa ulkomailla asuviin eli ei tällä tuomiolla ole maailmanlaajuista merkitystä.
Jos siis JOS niiden kuunteleminen ja soittaminen on Suomessa laitonta, se koskee kaikkia täällä olevia. Ei siinä kansalaisuus mitään vaikuta. Poliisi (Taponen?)on siis antanut väärää tietoa.
Varmaan kysymykset oli vähän kieli poskessa esitettyjä, mutta ne antavat kuvan siitä, miten absurdista tuomiosta on kyse. Eihän kukaan pysty valvomaan, missä ja mitä ihmiset soittavat.

Keijo Kaarisade
Keijo Kaarisade
30.6.2018 23:47
Vastaa...  Ilmari

Sen verran on tietoa, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan rikokseen ei voi syyllistyä muu, kuin kantasuomalainen. 100% kiihottamis tuomioista on tullut kantasuomalaisille eli oikeuslaitos on linjannut, että vain kantasuomalainen voi syyllistyä kiihotuksiin.Juuri tällä perusteella ei koske muita, kuin kantasuomalaisia nuo kiihottavat laulut ja niiden kunteleminen tai soittaminen julkisilla paikoilla on kielletty vain kantasuomalaisilta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiihotus_kansanryhm%C3%A4%C3%A4_vastaan
Kyse on tilanteesta, jossa kantaväestöön kuuluva kohdistaa rasistisia solvauksia etniseen tai kansalliseen vähemmistöön kuuluvaa kohtaan. Tyypillisiä ovat esimerkiksi tapaukset, joissa Suomessa syntynyt ja kansalaisuudeltaan suomalainen henkilö nimittelee ulkomaalaista asianomistajaa esimerkiksi ihonvärin vuoksi ja käskee palamaan takaisin kotimaahansa.

Ilmari
Ilmari
1.7.2018 10:35
Vastaa...  Keijo Kaarisade

Asia ei ole ihan noin vaan tulkinta on poliisin keksimä. Kannattaa tosiaan huomata, että tällaistabtulkintas esittää vain poliisi. Oikeuskeskustelusta sitä ei tapaa.
Lakiteksti ei anna tukea sille että vain vähemmistöä vastaan voi kiihottaa. Mitään sellaista ei löydy myöskään hallituksen esityksestä. Selvää on toki, että vähemmistön suojaksi se on tarkoitettu.

Alarik Lundin
Alarik Lundin
1.7.2018 11:17
Vastaa...  Ilmari

Näyttääkö se siis siltä, että ”oikeudessa” jaettaisiin tuomioita lakiin nojaten? Vai miksi sinä Ilmari kirjoitat tuosta mitä lain soveltamisesta sanotaan?
Minusta se on jo pidempään näyttänyt siltä, että ”oikeuden” päätökset tehdään mukaillen yleistä valtamedian tukemaa hapatusta ja viittaukset lakiin tehdään vain tuon ajatusmaailman raamituksen sisältä. Tuomaristo ja valamiehistökin saattaa pitkälti edustaa tällaisia ideologeja. Lain kirjaimella ei ole paljoa väliä jos sitä ei tulkita johdonmukaisesti vaan vain jonkin ideologisen hapatuksen kyllästämän suodattimien läpi.

Johan Pomppas
Johan Pomppas
1.7.2018 11:42
Vastaa...  Ilmari

Viimekädessä se on TUOMARIKUNTA eri oikeusasteisa ketkä lain tulkinnasta vastaavat.
Poliisi, etenkin nykyisenä Polpo-aikana, esitutkinnassa ”tulkitsee” omalla tavallaan (tutkintapäätös, esitutkinta). Samoin syyttäjät (syyttämispäätös). Oikeusali on kuitenkin se paikka mikä ratkaisee.
Kansalaisten oikeustaju on aikapitkälti kulttuurinen sisäänrakentuma, käsitys ja mielipide siitä mikä on ”oikein tai väärin”. Suomalaiset ovat kuluneen sadan vuoden aikana tottuneen ”länsimaiseen oikeusvaltio”-ajatteluun, mutta sen asian kanssa taidetaan olla uuden edessä. Ainakin nyky-hallinnon alla.

seant
seant
30.6.2018 23:10

Kuuntelin kaikki kappaleet, en lainkaan ymmärrä millä perusteella ne on kielletty, sillä mitään kansanryhmää ei mainita esim. vaikka somali, sillä matut ja mitä muita nimityksiä käytetään ei ole kansanryhmä. Maininat Orposta ja ym ei ole sen pahempaa huumoria, satiria ja parodia, kuin Hs:n Trumpin sikavertaus, Nyt-liitteen esimies Tuomas Peltomäki ei näe kuvavertailussa ongelmaa.
– Kyseessä on palsta, jossa on vuosikymmeniä tehty rinnastuksia ihmisistä ja sitä kautta haettu huumoria. Se kuuluu siinä mielessä satiirin ja parodian piiriin, mikä on pitkän tradition mukaan osa julkista keskustelua.

Juha
Juha
30.6.2018 23:21

Saako kansalainen kuunnella/soittaa lauluja, jotka on todettu kiihottavan kansanryhmää vastaan. Polpon vastaus on EI. Vastaushan ei voi mitenkään olla kyllä.

JK
JK
2.7.2018 11:33
Vastaa...  Juha

Laki ei tunne millään muotoa suomalaisten kohdalla kuuntelukieltoa sen enempää kiellettyjen biisien kohdalla kuin kielletyn kirjallisuuden lukemisenkaan kohdalla. Niiden julkisen saatavuuden kohdalla voidaan kieltää (mielipidevaino) mutta niiden kuuntelua ei laki kiellä, olkoon POLPO siitä mitä mieltä vaan.
Jössen kannattaisi pyytää ulkomaalaisia levittämään nämä biisit eri maiden kautta YouTubeen ja muihin mahdollisiin medioihin, ulkomailta ladatut eivät siis tämän mielipidevainotuomion mukaan olisi rikollista.

Juha
Juha
30.6.2018 23:56

Näin Suomessa vuonna 2018 kielletään soittamasta ja kuuntelemasta lauluja. Aivan uskomatonta, että tälläista tehdään oikeuslaitoksen toimesta. Tämä vain kertoo, kuinka paha tilanne on Suomessa ja noita tuomioita tulee paljon lisää kaikille, jotka kertovat totuuden 🙁

Ike
Ike
8.7.2018 06:29

Onko meillä nyt pieni eliitti joka sanoo mitä netissä voi julkaista ja mitä sieltä pitää poistaa. Kai te nyt itse tiedätte että mikä on julkaistu se säilyy. Aivan uskomttomia älykääpiöitä. KERRAN JULKAISTU ei koskaan poistu, ja näin hyvä. Sensuuri voi iskeä suuriin palvelujen tarjoajiin mutta ei koskaan kaikkialle. Tämä on hyvä etenkin skandinaavialle.