Kaksi laitonta rajanylitystä Viroon päivän mittaan

saatsekordonismenetlustoimingud-2.jpg

Yritykset loikata Viron kautta Eurooppaan näyttävät lisääntyneen. Viron rajavartijat ovat ottaneet tänään kiinni kahdessa ryppäässä 13 laitonta maahantulijaa.

Ensimmäinen laiton rajanylitys Venäjältä Viroon tapahtui yöllä klo 03.30 aikaan kun kolme miestä ja yksi nainen ylitti rajan Ulitinan kylässä Kaakkois-Virossa. Rajavartijat löysivät seurueen nurmikentältä lepäämästä. Tulijat sanovat olevansa pakistanilaisia, mutta siitä ei ole varmuutta, koska heillä ei ole mitään henkilötodistuksia tai muitakaan asiakirjoja.
Iltapäivällä klo 17.10 aikaan saapui rajan yli toinen seurue ja tällä kertaa tulijat kertoivat olevansa Bangladeshista. Rajavartijat ottivat tulijat kiinni ja heidät on pidätetty.
Eteläisen rajavartiopiirin päällikkö Tamar Tamm on kertonut, että Venäjällä on tällä hetkellä jalkapallokisojen takia paljon kolmansien maiden tulijoita, jotka yrittävät loikata laittomasti EU-alueelle.
– Kisojen takia Venäjä on antanut viisumivapauden Venäjälle, mutta se ei oikeuta tuloa Viroon. Tulijoilla pitää olla Schengen-viisumi, jos aikovat Viroon.

”Tulijoilla pitää olla Schengen-viisumi, jos aikovat Viroon„

Viron rajavartiolaitos ja poliisi ovat tehostaneet itärajan valvontaa viime aikoina. Kuluvan vuoden aikana on tapahtunut 10 laitonta rajanylitystä, joiden yhteydessä on otettu kiinni 35 henkilöä, joka on 15 enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan, kertoo Rahvuslane.ee.

Subscribe
Notify of
guest
10 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Valtsu
Valtsu
17.7.2018 18:27

Taas pitäisi Suomen rajavartioston päällikölle informeerata, että hieman vaikuttaisi, että laittoman rajanylityksen pystyy kuin pystyykin halutessaan estämään.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
17.7.2018 21:38
Vastaa...  Valtsu

Mitäpä se auttaisi niin kauan kuin se rajavartiolaitoksen komentaja joutuu ottamaan käskynsä sellaiselta sisäministeriltä, jonka mielestä laitonta maahantunkeutumista ei saa estää?

nahkhiir
nahkhiir
17.7.2018 18:42

kateeks käy. vironpojat sentään hoitaa saatana hommansa, toisin ku täällä suomessa

petri rautiainen
petri rautiainen
17.7.2018 18:53

Ei ollut porukka tehnyt etukäteen tutkimustyötä mistä ei kannata pyrkiä EU alueelle.Nyt on tiedossa ikimuistoinen vankila aika tutkimusten ajan.Jossa ei valitukset huonosta ruuasta tai liian ohuesta patjasta mene läpi.

Valtsu
Valtsu
17.7.2018 21:41
Vastaa...  petri rautiainen

Outo ratkaisu minustakin, kun Suomeen tai Saksaan olisi päässyt pienellä lisävaivalla ja paraatiovista.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
18.7.2018 01:39
Vastaa...  petri rautiainen

Prinsessa matupatjainen tuntee herneen nenässän vielä seitsemännenkin patjansa lävitse. Hän pääsee kotoutuksen piiriin.

Don Donald
Don Donald
17.7.2018 19:07

Nämä ovat aina mukavia uutisia. Tosin ei taida meidän rajoilta moisia kuulua..surullista sanon minä.

Ike
Ike
17.7.2018 21:39

Meillä rajavartioston päällikkö sanoo: Jos ne ovat tullakseen niin sittenhän ne tulevat. Presidentin nimittämä. En enää tiedä kumpi on epäpätevämpi.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
18.7.2018 01:37
Vastaa...  Ike

Nuija ja tosinuija, eivät välttämättä liity kommenttiisi, koska ne olivat sentään hauskoja.

huugo
huugo
18.7.2018 05:56

Takaisin venäjälle vaan.Venäjä on muutenkin outo maa, siellä vaeltelee jos jonkinmoista ulkomaalaista täysin vapaasti ilman papereita. Stalinin aikaan nuokin olisivat jossain suolakaivoksessa hommissa, tosin ilman palkkaa ja mukaavuksia. Tai jossain montunpohjalla ammuttuna vakoojina.