Mistä puhutaan kun puhutaan Venäjän vaikuttamisesta USA:n vaaleihin?

8

computers-2653005_960_720.jpg

Länsimedioiden viimeisimmät kohutotsikot ovat  Trumpin ja Putinin palaverin tiedotustilaisuudesta, jossa Trump kertoi, että ei näe miksi Venäjä olisi sekaantunut Yhdysvaltain vaaleihin.

Kun toimittajat kysyivät Trumpilta uskooko hän vaaliasiassa omaa tiedustelupalveluaan vai Putinia. Trump kertoi, että Putin oli kiistänyt asian niin vakuuttavasti.

Ovatko Putin ja Trump keskustelleet kuvitellusta Venäjän vaikuttamisesta Yhdysvaltojen vaaleihin? Eivät tietenkään ole. Trump ei siis ole kysynyt ”Vladimir, sotkeennuitteko meidän vaaleihin silloin?” Putin vastaa ”Donald, emme todellakaan sekaantuneet!”. Sen jälkeen vannotaan ”Ihan varppinako?”, ”Ihan varppina!”. Lopuksi lyödään kättä päälle.

Onko Venäjän vaikuttamisesta Yhdysvaltain vaaleihin esitetty mitään todisteita? Ei, mitän sellaista konkreettista tapaa tai keinoa ei ole esitetty. Myöskään sitä ei ole kerrottu miten vaaleihin on vaikutettu. Tämä on oleellista. Miten Venäjän muka olisi voinut vaikuttaa vaaleihin?

Oletetaan, että Yhdysvalloissa olisi täysin sähköinen äänestystapa, jossa äänestäjä äänestää kotoaan netin kautta. Tällöin olisi olemassa teoreettinen mahdollisuus jonkinlaiseen tietomurtoon, jonka avulla miljoonia valeääniä annettaisiin jollekin ehdokkaalle. Mutta kun Yhdysvaltojen äänestystapa on niin vanhanaikainen kuin vain voi olla. Rasti kopissa lappuun, lappu uurnaan ja uurna laskuun.

Entä olisivatko venäläiset voineet tässä vaiheessa vaikuttaa äänestykseen? Valeäänestäjiä? Mahdollisesti yksittäisiä, mutta miljoonia, joilla olisi vaikutusta vaalitulokseen, ei todellakaan. Äänenlaskijat olisi lahjottu? Mahdollisesti yksittäisiä, mutta tuhansia, joilla olisi vaikutusta äänestystulokseen, ei todellakaan.

Mitä konkreettisia asioita meille siis jää käteen kun yritetään miettiä Venäjän vaikuttamista vaaleihin? Mikrosaaltosäteilyllä ihmisten kiduttamista ohiajavilla kidutusautoilla? Vitsi. Ei yhtään mitään. Jotkut valeuutiset, joissa propagandan tavoin saataisiin miljoonien ihmisten äänestyskäyttäytyminen muuttumaan on jo niin foliohattua, että se kuuluu samaan kastiin mikroaaltosäteilyllä vaikuttamisen kanssa.

Venäjän vaikuttaminen Yhdysvaltojen vaaleihin on siis vain länsimedian keksimä ja ylläpitämä huuhaajuttu. Tietotekniikkaa ymmärtävät ymmärtää, että teoreettisesti se voisi olla mahdollista, mutta käytännössä ei. Ainakaan siten, ettei siitä jäisi jälkiä, kuten nyt ei ole jäänyt. Tarina kuuluu sen saman otsikon alle, jossa puhutaan ”hybridivaikuttamisesta”, ”valeuutisista”, eli otsikon ”foliohattuteoriat”.

Kysymys kuuluu, olisivatko Putin ja Trump keskustelleet vakavasti foliohatuista kahden kesken?

Advertisements

21 thoughts on “Mistä puhutaan kun puhutaan Venäjän vaikuttamisesta USA:n vaaleihin?

  1. Niin, kait tarkoittavat mielipidemuokkauksen tekemistä tai rahoittamista.
    Mutta siltikin huuhaata ja karkeaa amerikkalaisten arvostelukyvyn aliarvioimista. Ovathan he kyllä juntteja mutta tämä menee jo alle arvostelun/arvostamisen.
    Ei tyhmäkään ihminen kaikkea usko. Tästä on hyvä todiste Eurooppa; valtamedia koko Euroopassa syöttää monikulttuurisuuden ihanuutta 24/7 mutta silti 70-80% eurooppalaisista vastustaa.

    22
    1. Ovathan länsimaatkin yrittäneet ”vaikuttaa” Venäjän vaaleihin. Siis ihan samalla tavalla kuin mitä nyt olisi ehkä ollut mahdollista Venäjän vaikuttaa USA:n vaaleihin. Siis rahoittamalla kampanjoita, median avulla jne. Eli samalla tavalla mitä ehdokkaat ja heidän tukijansakin vaikuttavat. Ja valtiot tekevät sitä toistensa vaaleihin ihan samalla tavalla, ovat tehneet kai niin kauan kuin vaaleja on pidetty. Eli yritetään saada itselleen epämieluisia ehdokkaita huonoon valoon ja mieluisia hyvään. Ja annetaan rahaa kampanjoihin. Näin teki USA ja EU Ukrainassa ja muualla itäeuroopassa sekä Venäjällä, ja varmaan niin on tehnyt Venäjä USA:ssa. Teki jo neukkulan aikoihin.

  2. Jos jonkin maan vaalisysteemi on niin huono että siihen pystytään vaikuttamaan on se tietysti ikävää mutta parantakoot sitten systeeminsä.

    Jos joku- kuka tahansa- aikoo vaikuttaa Ruotsin eduskuntavaaleihin ja järjestää järkeviä poliitikkoja idioottien tilalle niin sanon ”VARSÅGODA!”

    15
    1. Juuri näin. Ja keväällä Suomessa. On se niin väärin kun sivuuttavat pienet valtiot…

  3. mietikää jos suomen valtamedia suojelee vasemmisto fasistien identiteetiä
    rikoksia viha puhetta
    poliisien vastustamista väkivalloin kuten huippukokousen 20 A Anarkistia

    mitä he valtamedian toimittajat
    sillion itse edustavat

    tai miksi he näitä vasemmisto väkivalta narkkeja suojelevat

    siis miksi
    ovatko e valtamedian mielestä jotain kunniotusta suojelua ansatsevia ihmisiä

    hehän ovat ylensä juuri sitä yhteiskunnan pahiteten syrjäytynyttä porukaa

    jointti huulessa puistossa klo 11.00 maanataina
    kun muut ovat duunissa tai koulussa tai no jossain muualla kuin tuikamassa linjautoja tuleen

    tai suunitelemasa jotain sumen lakeja vastustavaa mielenosoitusta

    potki nazit kuoliaaksi sloukanilla

    joka ei ole ILTALEHDEN TAI YLEN MIELESTÄ VIHAPUHETTA

    Vaikka väite nazeista tarkoitaa esim normalia suomalaista ihmistä joka on vain isänmaalinen

    esim mummoja ja pappoja jotka ovat kokeneet maaiman sodan henkilökohtaisesti
    mitä nämä anifa reppannat eivät
    toisaalta hyvä ettei kukaan ole sitä kokenut alle 60 vuotiaista suomessa
    vaika valtamedia yllytää ihmisiä sisälis sotiin ympäri maailman

    tällä viher ääri vasemmiston 24 h vittuilulla

    oikeiston demonisoinilla valhein

  4. USA:n puolueellisen ja valheellisen valtamedian manipulaatio ei tehonnut Trumpia äänestäneisiin, niin piti sitten keksiä tämä ”Venäjän vaikuttaminen”.
    Sama itkuvirsi vaan jatkuu, ja tekipä Trump mitä ja miten vaan, niin se on aina väärin suvakkien mielestä – eli kysymys on yksinkertaisesti vain siitä mitä Trump edustaa valtamedian aivopestyjen toimittajien ja ”asiantuntijoiden” kieroissa mielissä.
    Jos tuossa miitingissä olisi ollut H. Clinton, niin sitä olisi kehuttu maasta taivaisiin samanlaisesta esityksestä, paitsi että ”venäjän vaikuttamista” ei silloin olisi kukaan kysellyt.

    12
    1. Onneksi ei ole hclinton noissa gameissa. Kohta tutustunee tiilen pään lukemiseen, kunhan Trumpin hallinto löytää clinton-roistjen serverit.

    2. Putin sanoi rehellisesti kannattaneensa Trumpia USA n presidentiksi. Joten jos Venäjä olisi vaikuttanut vaaleihin jollain tapaa, olisi hän sen maailmalle kertonut yhtä rehellisesti.

  5. Jeesustelun maailmanennätystäkö tässä nyt ollaan tekemässä? Onhan se uutta ja ennenkuulumatonta tuo lobbaus. Lienee ainut toimiva venäläinen keksintö. Amerikoissa höyrypäillä tietysti keittää yli, mutta että suomalainen media avustavine apinalaumoineen työntää sitä samaa tuubaa… tässä omakin termostaatti alkaa olla kovilla.

    10
    1. Yle saisi pitää suunsa supussa, sillä naapuri saattaa kohdistaa ensimmäisen ohjuksen Pasilaan.

  6. Jessikkamaista ulinaa kuunneltu jo vuosia, ei enää jaksaisi. Vielä 2014 uskoin Puuttinin tulevan tappamaan, nyt olen aivan eri mieltä. Kaikki, mikä ei miellytä ja edistä kommariagendaa, on Puuttinista. Puuttini äänestää SD: tä syksyllä. Hybridivaikutteleeko Puuttini Suomen vaaleidssa, riippuu PS:n kannatuksesta. Puuttini Välimerellä torjuu pakolaisvirtaa, siitä en ole vielä kuullut puhuttavan.

  7. Todistettua informaatiosotaa on käyty sosiaalisessa mediassa Venäjän toimesta n. 100 000 eurolla. Hillaryn vaalibudjetti oli reilusti miljardin ja siitä n. 300 miljoonaa käytettiin sosiaaliseen mediaan.

    Ehkäpä Hillarynkin olisi kannattanut ostaa palvelunsa Venäläiseltä tuottajalta, kun ovat näin jäätävän tehokkaita.

    11
  8. Vaikuttavathan Suomenkin valtamediat VAHVASTI Vaalitulokseen. Vaalituloksiin voi siten vaikuttaa. USAn mediat vaikuttivat ainakin osaksi siihen että Trump tuli valituksi. Media voi siis vaikuttaa negatiivisestikin valehdellessaan liikaa.

    1. Trumpia mustamaalattiin koko vaalikampanjan ajan ja sen jälkeen sama mustamaalaus on jatkunut. Demokraatit ovat mustamaalauksen takana. Tämä Trumpin ja Putinin tapaaminen ärsyttää demokraatteja, koska nämä kaksi miestä haluavat parantaa maittensa välejä . Näyttää siltä, kuin demokraatit haluaisivat takaisin kylmän sodan aikakauden. En ole koskaan luottanut demokraatteihin, sillä he eivät ole demokraattisia.

  9. Väärä äänestystulos on nykyään infosotaa. Wanha valta kouristelee suunnan kääntymisessä myös Euroopassa. Tuosta vierailusta vielä sen verran että oli hauskaa katsoa UM:n ”asiantuntijoita” ja heidän kommenttejaan. Eivät pysty peittelemään inhoaan Trumpin suuntaan, ainostaan niinistön osuus hillitsi laukomasta mitä sattuu. Natokiimainen palsternakkasalonius on hyvin pettynyt kun luuli että nato ovet aukevat ja korkea virka nato organisaatiossa on selviö. Nyt Trump on laittanut kapuloita rattasiin ja on jopa uhannut lopettaa koko sotilasliiton liian kalliina yhdysvalloille. Inho ja turhautuminen trumppia kohtaan näkyy tämän nouskukkaan kasvoilla aina.

  10. Jos katellaan aikaa ennen 2016 vaaleja, niin viimeksi Venäjä agitoi muutamalla tuhannella dollarilla Texasin itsenäisyyden puolesta. Voitte itse kuvitella, kuinka tärkeisiin punaniskoihin tällä oli vaikutusta.

    Jokainen valtio käy tällä hetkellä enempi tai vähempi naapureiden/kilpailijoiden kanssa ”infosotaa”. Kannattaa vaikkapa tutustua Israelin toimintaan (Hasbara). Uskomatonta kaksinaamaisuutta syytellä Venäjää, kun Yhdysvallat itse on pahin vaikuttaja. Puhumattakaan siitä propagandasta, jota kaikki tiedotusvälineet vapaaehtoisesti syöttävät: television tarjonnassa amerikkalaiset ohjelmat ovat aika reilusti yliedustettuina; suomalaiset lehdet kääntävät juttunsa suoraan suurista amerikkalaisista lehdistä. Tämä on sitä A-luokan mielipiteenjalostusta.

    Kaikesta tästä seuraa, että mediaa ja toimijoiden puheita on täysin turha enää kuunnella. Keskittykää seuraamaan tekoja, sieltä löytyy totuus.

  11. Tämä syytös Venäjän USA n vaaleihin vaikuttaminen on naurettava väite. Demokraatit eivät muuta keksineet mustamaalatakseen Trumpia. Miten demokraatit kuvittelevat Venäjän pystyvän vaikuttamaan USA n äänestäjiin, ei Ylekään ole gallupeillaan minun äänestyskäyttäytymiseen vaikuttanut. Nyt puhutaan Venäjän vaikuttamisesta Ruotsin ja Suomen vaaleihin. Olisi kiva tietää miten he pystyisivät vaikuttamaan yksityisen henkilön äänestämiseen. Presidentti Putin kertoi, kuinka Hilary Clintonin kampanjaa oli tuettu sadoilla Venäjältä saaduilla miljoonilla, hän mainitsi myös Soroksen puheessaan. Trumpin ja Putinin puhe löytyy Yle areenasta tekstitettynä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.