Käsikranaatti heitettiin asuntoon avoimesta ikkunasta Haningessa

Size600.png
Kuva: Poliisi

Eilen illalla koettiin Haningessa kauhunhetkiä, kun toistaiseksi tuntematon ohikulkija heitti käsikranaatin kerrostalon alimman kerroksen avoimesta ikkunasta sisään. Kranaatti ei kuitenkaan räjähtänyt.

Huoneiston asukkaat huomasivat klo 22.30 aikaan, että joku oli heittänyt kranaatin ikkunasta. Poliisi hälytettiin paikalle ja kranaatti otettiin tutkimuksiin. Tapahtumapaikaksi kerrotaan Länsi-Haninge.
Poliisin mukaan perhettä kohtaan ei ole olemassa mitään uhkakuvaa, kukaan ei ole poliisin tuttu tai kukaan perheestä ei ole esimerkiksi todistajana rikosjutussa. Poliisi epäilee, että kyseessä on mahdollisesti vahinko, ts. kranaatti heitettiin väärään huoneistoon.
Poliisi tutkii asiaa, ketään ei ole toistaseksi otettu kiinni asiasta.
Polisen

Subscribe
Notify of
guest
10 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Valtsu
Valtsu
26.7.2018 20:10

Ensin täytyi luopua ns. tarpeettomasta ulkona liikkumisesta. Nyt himassa on syytä kököttää räppänät kiinni, ettei tupsahtele sotilasräjähteitä. Joko hitsasit postiluukun umpeen? Har du hitsat påstlådan bort?

Hitsarinjenkka
Hitsarinjenkka
26.7.2018 20:22
Vastaa...  Valtsu

Det heter inte hitsa utan ”Har du svetsat igen brevlådan”. Och glöm inte att Löfven är Svetsarnas Svetsare. The Greatest Svetsare On Earth.

Valtsu
Valtsu
26.7.2018 20:29
Vastaa...  Hitsarinjenkka

Kuule, tässä on pakkoruotsit luettu pitkällä kaavalla, että se on tasan oikein. Lööperistä ollaan toki samaa mieltä.

seant
seant
26.7.2018 20:27

”Poliisin mukaan perhettä kohtaan ei ole olemassa mitään uhkakuvaa, kukaan ei ole poliisin tuttu tai kukaan perheestä ei ole esimerkiksi todistajana rikosjutussa”
Kuka enää alkaa todistajaksi Ruotsissa?

Valtsu
Valtsu
26.7.2018 20:40
Vastaa...  seant

Jos täytyisi jahtiklubin rapuillallisella selvittää, kuka heitti Ovea kahden tikin arvoisesti grogilasilla, niin voisihan sitä todeta, että ”minähän se olin”, mutta etenkään kehitysmaalaisten jäsentenvälisiin ei olisi mitään tarvetta osallistua millään tavalla.

EI matuille
EI matuille
26.7.2018 20:49

Ja tätä pidetään normaalina yhteiskunnan järjestyksenä, niinkö?
Matut uhkailevat kansatävestöä, raiskaavat minkä pili kestää ja vielä terrorisoivat kansalaisia tällä tavalla.
Ei ole nomraalia, ei.

Savon Sulttaani
Savon Sulttaani
26.7.2018 23:56
Vastaa...  EI matuille

Siitä pakkotehdään uusi normaali, meidän äänestämien likasankojen voimalla.
Kaikki vanha ja hyvä mitä rakennettiin, uhrataan eurojen himossa 🙁
Luulisi ministerien vanhempien ja isovanhempien pyörivän haudoissaan…

Albert
Albert
26.7.2018 20:50

No nyt on taas tehty tästä ihan liian iso haloo…
Kyllähän muuallakin maailmassa lapset jekuttavat ja heittelevät kananmunia ja vessapaperirullia talojen ikkunoihin, seiniin ja katolle, etenkin Halloweenina se on suosittua.
Ruotsissa nyt vain värikkäämmät lapset tykkäävät heitellä polttopulloja ja sirpalekäsikranaatteja. Nämä ovat niitä pieniä kulttuurieroja jotka rikastuttavat kulttuuria ja lisäävät pientä värinää muuten niin tylsään ruotsalaiseen miljööseen.
Ei ketään Peter tai Åke nyt voi tosissaan siitä suuttua että lapset heittävät kotitalon ikkunasta pikkuisen paukun leikkiessään? Eihän? Ei pidä ottaa sitä elämää niin vakavasti.
Pitäisi osata suvaita ja ymmärtää muidenkin ihmisten lasten kulttuuria ja käyttäytymistä.

Anonymous
Anonymous
26.7.2018 21:31

Poliitikot ovat tehneet hyvää työtä ja Ruotsi on nykyisin kiehtova paikka. Suomessa sama 10-20 vuoden sisällä?

Savon Sulttaani
Savon Sulttaani
26.7.2018 23:49
Vastaa...  Anonymous

Tuskin maltan odottaa..:P