"Lisääntyvät turvapaikanhakijat voivat lopettaa metsäpalot"

Kuvakaappaus 2018-07-27 23-35-18.png

Yhteiskuntakriittinen magasiinilehti Paragraf, jota pyörittää kovan linjan turvapaikka-aktivisti Andreas Magnusson, kertoo uusimmassa jutussaan, että lisääntyvä maahanmuutto voi lopettaa metsäpalot.

Magnusson idea on yksinkertainen. Kun maaseutu ja korpimaat asutetaan tiheään, joudutaan sinne rakentamaan entistä tiheämpään myös maanteitä. Maantiet omalta osaltaan toimivat ”palomuureina”. Mutta yksin Ruotsi ei selviä korven asuttamisessa, apua tarvitaan ulkomailta.
– Meidän pitää huolehtia, että harvaanasutut alueet asutetaan ja panostaa niihin alueisiin, jotka ovat nykyään autioita ihmisistä. Ja jotta se olisi mahdollista meidän pitää antaa yhä useammalle ihmiselle turvapaikka ja lisätä työperäistä maahanmuuttoa. On todella tärkeää panostaa harvaanasuttuihin alueisiin satsaamalla uusruotsalaisten hyvään integraatioon, Magnusson kertoo.
Sitäpaitsi maaseutu saa turvapaikanhakijoista elämän eliksiiriä muutenkin. Magnusson mainitsee esimerkin Laxån pikkukylästä. Laxå oli vuoteen 2015 Ruotsin köyhin ja kuppaisin kunta. Muuttotappio näytti siltä, että kun viimeinen mummo kuolee niin kylästä voidaan sammuttaa valot.
Mutta sitten tuli apu, ja se tuli sotapakolaista. Kuntaa sijoitettiin muutama tuhat sotapakolaista niin, että kunnan väkimäärä nousi vuoden 2010 3 000 hengestä nykyiseen vajaan 7 000 henkeen. Tämä väkimäärän lisäys ”pelasti” kylän ja valtion maksamat pakolaisrahat nostivat kunnan köyhyysloukusta menestykseen. Kylän jokaisella mummolla on nyt oma kotisotapakolainen.
Niin ikään Magnusson haukkuu Puolan samaan syssyyn, koskien metsäpaloja.
– Koska sammutustyö on vaikeaa olemme olleet riippuvaisia EU-avusta. Saksa ja Puola auttavat sammutustöissä. On hyvä, että Puola nettosaajana näin maksaa takaisin Ruotsille, joka on nettomaksaja.
Suomessakin voidaan ottaa mallia Magnussonin ideasta; kun maa täytetään sotapakolaisilla Pyhtään kaltaisia metsäpaloja ei voi enää syttyä.
https://www.magasinetparagraf.se/nyheter/kronikor/52513-okad-invandring-kan-stoppa-branderna/

Subscribe
Notify of
guest
27 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Terhomatti Hämeenkorpi
Terhomatti Hämeenkorpi
28.7.2018 00:05

Nerokasta ! Kyllä ne svedut osaa, saatana!

Särmääjä
Särmääjä
28.7.2018 01:50

Eihän EU ole Ruotsia auttanu pätkän vertaa maastopaloissa, vaan yksittäiset Euroopan maat hyvää hyvyyttään. Natoltahan ne on apua pyytämässä eikä edes puhettakaan että Brysselin byrokratiahelvetti jotain tekis. Sehän se suurin yllätys olis jos EU:sta joskus jotain hyötyä tai apua olis jollekin.

Lisbe
Lisbe
28.7.2018 11:02
Vastaa...  Särmääjä

Eikös arabimies halunnut pois Pohjois-ruotsista koska siellä on karhuja vaati päästä suurkaupunkiin. Näin ainakin oli uutisissa jokin vuosi sitten kun nk.turvapaikanhakijoita tuli.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
28.7.2018 02:50

Laskelmiini tulee suhtautua suurella epäluulolla, koska en osaa laskea.
Ruotsissa väestöntiheys 23,7/km2, Suomessa 16,3/km2. Ruotsin pinta-ala 450 295km2, Suomen 338 449km2. (Bangladeshin pinta-ala 143 998km2, väestötiheys 1257,3/km2) Lähteenä Wikipedia.
Bangladeshin väestötiheydellä Suomen mahtuisi 425 531 576 muslimia, Ruotsiin 566 155 904. Li Andersson on todella oikeassa kyltittäessään, että meillä on tilaa. Kenenkään on turha väittää muuta. Tuolla väkimäärällä saadaan kaikki metsät kaskiviljeltyä, eikä metsäpaloja enää satu. (Elleivät sitten halua kaupunkeihin, joista kuulemma jotuu lähtemään pakolaisiksi.)
Onneksi muslimeita on enemmän kuin tarpeeksi, molemmille maille riittää ja jää vielä ylikin. Taistelu on alkanut.
Luvuista jos joku keksii virheitä, niin korjatkaa, voi tulla isojakin muutoksia lukemiin.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
28.7.2018 04:03
Vastaa...  fatwantarkistaja

Li saattaisi muuttaa mieltään näkemyksestään maahamme mahtuvien kehitysmaalaisten määrästä, jos hän olisi itse henkilökohtaisesti vastuussa heidän asutuksestaan, elatuksestaan ja kotoutuksestaan.
Vaan eihän Li ole, ja juuri siksi hänestä ja hänenlaisistaan onkin niin kovin kivaa leikkiä Hyvää Ihmistä muiden rahoilla, muiden asuinympäristöissä ja muiden turvallisuuden kustannuksella.

Juuda
Juuda
28.7.2018 08:16
Vastaa...  Qroquius Kad

Totta ja sama koskee monia muitakin poliitikkoja. Saavat vielä VOKkirahaa pimeille tileilleen.

mac donald
mac donald
28.7.2018 10:09
Vastaa...  Qroquius Kad

varsinkin jos Li olisi henkilökohtaisesti vastuussa jokaisesta raiskauksesta ja puukotuksesta, tällä vastuulla sitä miettisi kaksi kertaa ennen kuin ottaa islamisteja maahan.

Anonymous
Anonymous
29.7.2018 19:14
Vastaa...  mac donald

Päättäjänä hän nimenomaan on osavastuussa kaikesta mihin on osallisena päättäjänä, poliitikkona ja mielipidevaikuttajana. Päivänselvä asia.

Anonymous
Anonymous
28.7.2018 11:10
Vastaa...  fatwantarkistaja

Antarktiksella vasta onkin tilaa elintasopakolaisille eikä tarvitse pelätä metsäpaloja, jos sinne maihinnousee miljardi muslimia niin hiilidioksidipäästöt lakkaavat ja ilmastonmuutos pysähtyy…

Anonymous
Anonymous
28.7.2018 03:46

mULLA on vastaava idea..hakataan tai poltetaan kaikki metsät pois, niin näin metsäpalot loppuvat!

huugo
huugo
28.7.2018 05:39

Ei nyt mies on ymmärtänyt ihan väärin tämän homman. He ovat metsäpalon sytyttäjiä, ei sammuttajia. En ihmettele miksi Ruotsi on tuossa jamassa kun näitä valopäitä sikiää joka niemeen ja notkoon.

Mikko mansikka
Mikko mansikka
28.7.2018 07:57

Ei mitään järkeä tuoda lisää autogrillaajia muka metsäpaloja sammattamaan. Asuvat sitäpaitsi kaupunkien keskustoissa eivätkä tee muutenkaan töitä, päivät istutaan kahviloissa ja ruotsi maksaa kultamunille oleskelusta.
Kuinka tyhmiä ruotsin suvakit voi olla? Mikä on seuraava pohjanoteeraus?

Juuda
Juuda
28.7.2018 08:13

Tietotekniikassa puhutaan palomuureista. Tehdäänkin näistä multitalenteista Euroopan pelastajista sellaisia.

Huolestunut lähimmäinen
Huolestunut lähimmäinen
28.7.2018 08:17

Syökö nämä vatipäät omat ulosteensa vai millä nuo aivopierut voi selittää?

Asenteella on merkitystä
Asenteella on merkitystä
28.7.2018 09:09

Oletkos ikinä katsonut Idioluutio (Idiocracy)-nimistä elokuvaa? Todellisuus alkaa vastaamaan alun perin mustaksi huumoriksi tarkoitettua kuvausta ihmisen pieleenmenneestä evoluutiosta vähän liiankin kanssa…

Valtsu
Valtsu
28.7.2018 08:23

Näiden vitun hullujen maanpettureiden utopioissa on se yhdistävä piirre, että kun tänään joku keksii jonkin aivan pimeän idean, niin huomenna se onkin jo fakta.

ooa
ooa
28.7.2018 09:10

Ei kai tämä Anreas Magnusonkaan oikeasti nuin tyhmä voi olla ?
Tai pirustako sen tietää,onhan meissä ihmisissä hurahtaneita
asiaan kun asiaan.

Tontsa
Tontsa
28.7.2018 09:23
Vastaa...  ooa

Kyllä voi. Näitä kuningas ideoita tulee päivittäin. Joka saatanan ongelmaan on vain yksi ja sama ratkaisu. Lisää sotalapsia

Pt-media.org toimitus
28.7.2018 10:10
Vastaa...  Tontsa

Magnusson on oikeasti tyhmä ja se keksii vastaavanlaisia juttuja viikottain.
Mutta, se hauskin juttu on tosiaankin se, että kaikenmaailman rasmukset pitävät juttuja neroina. Jori Eskolinkin tuntuu rinnalla viisaalta mieheltä.

Anonymous
Anonymous
28.7.2018 10:06

Sama heittää tonnikaupalla bensaa metsiin, kuin sijoittaa sinne läpsyttelijöitä sytkärien kanssa.

Anonyymi
Anonyymi
28.7.2018 10:06

Maanteiden rakentaminenhan täällä pohjoisessa on halpaa lystiä ja kun valtio maksaa kaikki ns. pakolaisten kustannukset, niin missähän se villakoiran ydin on tässäkin asiassa? Eikähän suurin osa tulijoista edes halua minnekään maaseudulle, vaan Tukholman, Malmön ja Örebron lähiöihin omiensa joukkoon. Kuolleena syntynyt ajatus, mutta näitähän riittää!

Gay Mohammad
Gay Mohammad
28.7.2018 11:42

Kun olemme vallanneet Ruotsin suuret kaupungit ja isot taajamat, ei vääräuskoisilla ruotsalaisilla ole muuta mahdollisuutta kuin paeta metsiin ja korpeen. Ahdistamme heitä sielläkin ja perimme jizyan, se on pyhä oikeutemme.

Hauska
Hauska
28.7.2018 11:48

Mies haki töihin puunkaato hommiin, pomo kysyi että missä olet ollut aiemmin töissä.
Mies vastasi että saharassa olen ollut, pomo sanoi että, eihän siellä ole puita, mies vastasi,
niin, ei ole enää.

Lauri-Liisa Hussein-Hindenburg III
Lauri-Liisa Hussein-Hindenburg III
28.7.2018 12:01

Tätä globaalia keinosiemennystähän on puolusteltu jos minkäkinlaisilla termeillä, mutta tämä hiihtelee kirkkaasti top 3. Valkoisen rodun hävittämistä geneettisesti olemattomiin kehitysmaalaisten massamuutolla on ollut ollut valkonaamoja ihhoavien suunnitelmissa jo useita vuosikymmeniä. https://www.youtube.com/watch?v=itGPPx4wNTY

Anssi
Anssi
28.7.2018 16:49

Voihan teitä rakentaa palopuskureiksi ilman, että niiden varressa ketään välttämättä asuisi. Ilman asutusta oleva tienvarsi pysäyttää tulen paremmin kuin että siinä joku asuisi. Tuntuu, että aika monen ruotsalaisen päässä on osaamisvaje.

Isomyy
Isomyy
28.7.2018 17:45

Turhaa haaskaavat kallisarvoista vettä metsäpaloihin. Halvempaa olisi pudottaa matuja lentokoneesta paloja tukahduttamaan. Parikymmentä läpsyttelijää per neliömetri sammuttaisi sitkeimmänkin kulovalkean. Aktiivimallia parhaimmillaan.

Suomi Finland
Suomi Finland
28.7.2018 22:30

Oikeastaan kaikki Etelä-Amerikan sademetsät pitää laittaa nurin, niin saadaan valtavat määrät pakolaisia ja turvapaikanhakijoita asutettua oikein jokisuistoon. Mitä vittua? Siellähän on tilaa.
Jos yksikin puu on pakolaisen tiellä se pitää tietysti kaataa. Jos vihreä hetken asiaa miettisikin, niin vassari tulee koputtamaan tyhjään päähän, että ’hei kamoon: ihminen vai puu?’. Ja näin kaatuu planeettamme viimeinenkin puu.
Sitten kun kaikki pakolaiset on asutettu 10.000 euron sos tuen kanssa per kuukausi ja kantikset on kaikki orjuutettu vauvasta vaariin hyysääjiksi, niin mietitään voisiko planeetalta enää löytyä mitään muita ongelmia.
Ehkä voisimme senkin jälkeen parantaa pakolaisten palvelua?