Afrikkakin alkaa nyt kantamaan vastuuta Välimereltä pelastetuista

11

Sarost-5-920994.jpg

Sarost 5-niminen alus, joka pelasti kaksi viikkoa sitten Libyan edustalta 40 tulijaa, ja on seilannut siitä asti merellä etsien satamaa, sai eilen luvan rantautua Tunisiaan.

Kaikki Välimeren alueen EU-maat kieltäytyivät päästämästä alusta satamiinsa ja tilanne aluksella näytti jo toivottomalta. Punainen risti toi tulijoille ruokaa ja juomaa.  Alus oli ankkurissa satamakaupunki Zarzisin edustalla odottamassa lupaa rantautua.

Lopulta Tunisian pääministeri Youssef Chahed teki päätöksen ja antoi laivalle luvan saapua Tunisiaan.

– Tulemme ottamaan vastaan nuo 40 tulijaa humanitäärisin perustein, Chahed sanoin eilen Tunisia parlamentissa.

Kyseessä alkaa olla viimeisiä tulijoita, joita Libyan edustalta haetaan. Reitti on nyt siirtynyt Marokko-Espanja-välille.

Advertisements
, ,

14 thoughts on “Afrikkakin alkaa nyt kantamaan vastuuta Välimereltä pelastetuista

    1. Totta maar ja halleluja! Heillä on nyt edessään kaikin puolin laadukas elämä Tunisiassa, jonka hallitus kustantaa heille…
      jaa hetkinen? Eipä se taidakaan kustantaa muuta kuin viimeisen päälle vapaaehtoisen karkotuksen:
      afroneekerit voivat joko palata sinne mistä tulivatkin tai painua muuta reittiä Espanjaan.
      Mutta siitä saa vapaasti valita!

      37
      1. Tällä hetkellä – ikävä kyllä – Espanjaa hallitsee armottomat taatelinkovat himokommunistit… siellä jo kanki tanassa ja toosat märkinä heiluttavat rannalla reipfugees welcome kylttejä.

        Iso paska lyö Espanajan tuulettimeen loppuvuonna, psyko-marxilainen hallitus polkee maan niin syvälle paskaan ettei sieltä ihan hetkeen pinnalle nousta.

        Samaan aikaan itse perkeleen velipuoli herr Soros Sodomias hinkkaa kankeaan myös kiihkon vallassa kun tietää että matuvyöry jatkuu. Siinä on pahuuden ilmentymä, vuosituhannen kauhistus, julmempaa ja pahempaa ihmistä ei ole nähty sitten verisen kardinaalin. No ehkä Stalin oli likipitäen yhtä paha ja hullu.

        Mistä moinen pahuus oikein kumpuaa… kommunismistako?

        31
  1. Noita hiekkankroidoita,nekroita ,somaloisia ym,olistulossa SATOJA miljoonia…kuka ne eälättää?? asunnot ym….

    35
  2. Afrikan manner hoidelkoon itse oman mantereensa asukkaat, eivät kuulu meille.

    49
    1. Leopardia hattuiset heimopäälliköt vaativat suuria summia Euroopalta että pitävät heinäsirkkalaumat aisoissa ainakin noin silmänlumeeksi. Turkin mallin mukaan menään ja Eurooppa maksaa, siltikin sieltä lappaa porukkaa aivan vitusti. Miksi perkeleessä tähän alistutaan. Kehitysapu olisi pitänyt katkaista jo 50-luvulla niin ongelmia olisi roimasti vähemmän.

      22
      1. Jos väestön annetaan lisääntyä tolkuttomasti se myös sen tekee olisi sitten köyhyys miten suurta tahansa. Lapsirajoitukset on saatava voimaan, muuten kehitysapu seis ja heti.

        12
  3. Tunisialle kuuluu se 6000€:n vastaanottoraha. Elättää sillä rahalla 20 vuotta neekeriä kummasti? Riisiä ja vettä, kalastaa saa rannassa, kunhan ei astu vahingossakaan kumiveneeseen. Jos neekerille tulee koti-ikävä, saa lähteä vaikka heti, raha jää Tunisialle silti. Ihanan halpaa, Euroopassa tuo raha ei riitä Punaisen ristin ahneuteen kuukaudeksi ja vielä pitäisi saada sandaalirahaa ja muutakin rahaa.

    Suomi voisi toimia esimerkillisesti ja lähettää HETI tuon 24000000€ Tunisiaan vuolaiden kiitosten kera.

    19
    1. EUn lupaama 6000€ on aluksi virtuaalirahaa, jota keskuspankit jakavat, mutta joka lopuksi tulee kansalaisten maksettavaksi korkoineen.

      12
  4. Siksipä Ruotsin poliisi kerää kantiksilta säännöllisesti aseet pois ”amnestien” avulla ettei aseita ruveta käyttämään kun karvas ja karvainen totuus alkaa valjeta ja valo syttyy viimeinkin ruotsalaisten kalloon.

    10

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.