Vihollinen tunkeutunut Espanjaan viikonlopun aikana useilla maihinnousuveneillä-satoja afrikaanoja maihin

11

DjHzdW2WsAAoq97

Espanjaan suuntautuu nyt täysimittaista maahantunkeutumista. Afrikkalaisia maihinnousualuksia on rantautunut Espanjan rannikoille useita. Alukset ovat 5-10 metrisiä useimiten perämoottorillisia kumiveneitä.

Yhdessä veneessä voi olla 20-70, jopa satakin henkeä.

 

Veneitä saattaa tulle yhdessä ryppäässä useita. Esimerkiksi allaolevalta filmiltä näkyy kuinka vihollinen tunkeutuu maahan kolmella veneellä.

 

Vihollisjoukkojen eteneminen on tällä hetkellä täysin vapaata, minkäänlaista puolustusta ei ole järjestetty. Tässä vaiheessa rannalla pitäisi olla vähintään muutama konekivääriasema, joka vastaa tulella mereltä tulevia vihollisjoukkoja kohti.

Advertisements
, ,

27 thoughts on “Vihollinen tunkeutunut Espanjaan viikonlopun aikana useilla maihinnousuveneillä-satoja afrikaanoja maihin

  1. Hispaaniaan tulossa halpatyövoimaa,ei vaan taida neekereitä paljon kiinnostaa tomaatin keruu.pitää päästä läpsyttelemään euroopan suurien kaupunkinen kaduille ja diskoihin. Rautaa rannalle ja tuli vapaa.sillä nämä invaasiot on ennekin lopetettu.

    52
    1. Ottavat pyllystä kakkaa, heittävät sillä ihmisiä, sitten menevät poimimaan tomaatit. Joku idiootti suomalainen sitten ostaa, kun halvalla saa. Ainakin ne tomaatit pitää ryöpätä kolmeen kertaan ja jättää syömättä.

      37
  2. Kohta paikalliset kyrpiintyvät maan hallinnon toimettomuuteen, tunarointiin, välinpitämättömyyteen ja velttoiluun.

    37
    1. Yksi ja toinenkin saattaa alkaa muistella, että mitenkäs nämä asiat hoidettiin silloin Francon aikaan. Siitä se sitten lähtee, jos lähtee:
      spanskien kun ei ainakaan nykyisellään tarvitse muuta kuin falskata maahansa tunkeutuvat afroneekerit rajansa yli pohjoiseen, missä niille jaetaan pullaa ja pillua.

      26
  3. Kunhan raiskauksia ja väkivallantekoja alkaa esiintymän, niin spanjorit on kyllä herkkiä menemään kadulle. Toivottavasti tuo saatanallinen vasemmistohallitus kaatuu ja Espanjasta tulee taas espanjalainen. Ei eläkkeelle Espanjaan näillä näkymin.

    45
  4. Täytyy vain toivoa, että vastaava ei toistu Itämerellä tässä lähiaikoina. Ruotsi romahtaa kuitenkin enemmin tai myöhemmin.

    29
  5. Unohtui mainita tuosta artikkelista, että kaikki tulijoista on muslimeja.
    Kun Ruotsi romahtaa tulevaisuudessa niin miljoonat muslimit lähtevät tulemaan tornion kautta Suomeen etsimään loppuelämän kestävää ilmaista ylläpitoa veronmaksajien rahoilla eli elämään koko elämänsä sosiaalietuuksilla. Juha Sipilä ja Petteri Orpo eivät tule sulkemaan rajoja vaan toivottavat jokaisen muslimin tervetulleeksi Suomeen. Miljoonien muslimien vyöry romahduttaa myös Suomen nopeasti. Moni ei tajua, että heti Ruotsin romahtamisen jälkeen Suomi seuraa perässä. Kiitos avoimien rajojen ja monikultuurisuuden.

    39
    1. En ymmärrä miksi Keijo Kaarisateen annetaan kirjoittaa täällä. Keijo Kaarisade on rikollinen, jota poliisi etsii virkavallan anastuksesta.Muutenkin Keijo on rikollinen rasisti!

      42
      1. Mistään rikoksesta ei ole minua tuomittu ja parodiatili poliisista ei ole virkavallan anastus. Polpolle terveisiä.

        21
      2. Annetaanhan sinunkin kommentoida, joka sentään on pullahtanut tähän mailmaan anaalin kautta.

        Saavutus sekin…

        9
        1
  6. Tuossa se saatana Espanjalaisten miesten rohkeus nähdään. Jossain vitun härkätäistelussa uskalletaan rääkätä viatonta härkää jota ämmät sitten kahtoo housut märkänä, että onpas rohkeitä äijiä. Mutta kun ihan OIKESTI pitäisi tehdä ”mitä miehen pitää tehdä”, niin vittu, monttu auki tuijotetaan tekemättä yhtään mitään. Jos tuossa rantavesissä uiskentelisi vajaan metrin mittainen hai, niin ei olisi ”rohkeista” pulaa. Suomessakaan ei tartte kuin hirven kävellä asutuskeskuksen lähellä, niin koko saatanan kylä on shokissa ja muutaman minuutin päästä on sata poliisia lahtaamassa kyseistä hirveä.

    27
    2
  7. Montakohan raiskaajaa ja murhaajaa sieltä taas tuli..monenko eurooppalaisen elämän nuokin vielä tuhoavat?

    28
  8. Tätä menoa Espanjasta tulee uusi Gambia eli mummot lähtevät sinne kytikselle jos vaikka rantakäärme rantautuisi ja ihanasti luikertelisi mummon liiveihin.

    12
    2
  9. Vihollinen on oikea sana tässä yhteydessä. Nämä rajarikolliset tietävät rikkovansa lakeja. Marokko tietää myös tilanteen. Kyse on Euroopan haltuunotosta. Kyse on jihadista, jossa käytetään tykinruokana hädänalaisina esiintyviä. Strategia on tehokas, koska eurooppalaiset eivät torju invaasiota tykeillä.

  10. Näin siinä käy kun Italiasta lähti demarihallitus ja Espanjaan tuli demarihallitus. Suomi-pölhölä tosin lappaa porukkaa porvarihallituksenkin voimin jopa lentolasteittailla tänne ainoona maana Euroopassa kun muut suorittaa rajavalvontaa eikä porukkaa tule enää spontaanisti. Siksi kokoomus-ministerit haluaisi pakolaiskiintiönkin kymmenkertaistaa.

  11. Tuollaisen hyökkäyksen torjuminen kuuluisi armeijalle ja jos armeija ei siihen yksin pysty, sitten pyydetään Natolta apua.

  12. Jouluksi nämä hädässä olevat on pohjolassa.
    Kesällä alkaa ruotsi meininki suomessa.
    Perussuomalaiset saa vaaleissa 3 suurimman kannatuksen ja mokutus jatkuu
    tuhoon asti 2 suurimman keskusta kokoomus ansiosta .
    Kannatanee valmistautua.

    1. Seuraava hallitus on sdp, kokoomus, vihreät, rkp. On muuten paska lumedemokratia kun tuloksen tietää jo vuoden etukäteen. Keskusta ja demarit aina vain vuorottelevat oppositiossa.

  13. Hyvästi, Espanja! Tänä kesänä ei lähtenyt kuin lompakko, ensi vuonna voi lähteä jo henki.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.