Tanskassa kiivasta keskustelua muslimien naamiointikiellosta, mahdollista, että laki perutaan

9

6mIXl7L0y3ZrP2HWTuNsqjyB3h8.jpg

Tanskassa suurta huomiota on saanut kohtaus, jossa naamioitunut musliminainen ja naispoliisi kohtasivat. Tilanteesta seurasi, että naiset hypäsivät toistensa kaulaaan halaamaan. Naamioitinut muslimi näyttää kuvissa itkeneen.

Kuvan kerrotaan olevan jo nyt vuoden kuva. Siitä ei ole varmaa, mutta tapahtumapaikka oli Kööpenhaminan ongelmalähiö Nørrebro, jossa oli menossa mielenilmaus naamiointikieltoa kohtaan. Poliisi oli antanut mielenosoittajille luvan naamioitia.

Tilanteessa naispoliisi kohtasi naamioituneen musliminaisen, jonka seurauksena he keskustelivat naamiointikiellosta. Poliisi antoi tukensa muslimille, josta seurasi, että tämä herkistyi ja naiset päätyivät halaamaan toisiaann.

 

Kuvassa 37-vuotias naamioitunut musliminainen Ayah kertoo:

– Heräsin 1. elokuuta aamulla ja olin muuttunut rikolliseksi. Minua tultaisiin jatkossa kohtelemaan kuin rikollista jos hakisin lapseni koulusta tai vierailen museossa.

Muslimien naamioinnin puolestapuhuvat sanoavat, että kuva antaa naamioituneille musliminaisille toivoa. Laki on herättänyt nyt kiivasta keskustelua ja monet kriittisetkin tahot ovat ottaneet kantaa naamioinnin puolesta.

Advertisements
,

14 thoughts on “Tanskassa kiivasta keskustelua muslimien naamiointikiellosta, mahdollista, että laki perutaan

  1. Jos tanskalaiset peruvat kiellon ovat he todellisia vellihousuja. Peruminen on pahempaa kuin se etteivät olisi koskaan kieltäneetkään.

    64
  2. Hyvin vaikea edes kuvitella, että burkalain purkaminen toteutuisi – sitähän eivät ”asianomaisten” ohella ole juuri muut edes vaatineet kuin vasemmisto-liberaalinen lehdistö. Ranskassa tämä on toiminut jo vuosia, Belgia on kieltänyt eikä edes täti-Merkelin maassa julkisissa viroissa saa tätä irvokasta naisten alistamisen välinettä käyttää. Mainittakoon vielä tähän samaan jatkoon, että myös sunnilainen Marokko on jo vuosia sitten kieltänyt täysnaamarit..
    Eli eiköhän tästä pikkuhiljaa tule se koko Eurooan uusi ”normaali”.
    Paitsi ei tietenkään Ruotsissa..

    50
  3. Never ever ever ever ever give up against muslim rasist’s .First they come to your house and than make rules how you will live .

    26
    1. Joo, ei yhtään vaikuttanut siltä, että olisi mitään sovittu etukäteen. Ja sitten kaikki taputtivat ja rasismi loisti poissaolollaan sen yhden ihanan ohikiitävän hetken.

      Jos se näyttää paskalta, haisee paskalta ja maistuu paskalta, olet husun ravintolassa.

      11
  4. Jos Tanska ottaa tässä asiassa taka-askelia niin voivat samantien alkaa opettelemaan kuinka juostaan takaperin. Muslimi ottaa kaiken vaikka väkisin. Jos kuvassa oleva kaapuakka ei sopeudu niin Saudi-Arabiassa voi luuhata säkitettynä, sinne vaan.

    25
  5. Yksi syy naamioitumiseen on varmasti työssäkäynnin välttely. Eihän kukaan voi palkata naamioitunutta ihmistä. Muslimit pitävät itsestäänselvänä, että heidät elätetään ja muut tekevät työt. Öljymaissakin heillä on aasialaisia orjina.

    26
  6. Tavallaan ymmärrän mustakaapujen ongelman. He ovat kuin puun ja kuoren välissä.
    Lakiin on nyt asetettu määritelmä integraatiota tukevasta länsimaisesta tavasta (mitä pitäisikin tapahtua), mutta toisaalta jos he alkaisivat noudattamaan (Tanskan) lakia, niin kotioloissa ja aina julkisella paikalla liikkuessa tulisi turpaan ja rankasti. Kyllä oma kulttuuri pitää huolen mahdollisista siveyden rikkojista.

    En tiedä miten tämä ongelma ratkaistaan ja tuskin tietävät tanskalaisetkaan. Tämä on monimutkaisempi asia kuin vain lain määrääminen. Ja täytyy muistaa, että kulttuurisaatio on Tanskassa pidemmällä kuin Suomessa.
    Suvakkien ymmärrys ja argumentaatio pyörii lähinnä itsemääräämisoikeudesta ja kaapunaisten omasta halusta käyttää kaapuja ja peittää kasvoja. No, onhan se ”tavallaan” näin, mutta suvakit eivät ymmärrä todellisia syitä kaapujen käytön halukkuuteen.
    Tulee olemaan rankka kulttuurillinen reformi, jos kaapunaiset joutuvat käymään oman väkivaltaisen via dolorosan integraation saavuttamiseksi. Ruumiita siitä tulisi.

    Kyynisempi saattaisi sanoa, että siinähän tulee, mutta jos maltetaan miettiä, niin eihän tämä näiden kaapunaisten syytä ole.
    Naiset joutuisivat olemaan tavallaan sijaiskärsijöinä ennen kuin väkivallan tekojen perusteella voisi tarttua juridisiin toimiin pahoinpitelyjä tehneille miehille. No mitä sitten? Ahmed käy hyvällä tuurilla hetken miettimässä tekojaan (koraania lukemassa) valtion hotellissa, mutta omaa sharialakia ja kulttuuria löytyy kyllä varmasti joku suvun mies tai muu kulttuurillisen yhteisön jäsen pakottamaan sillä aikaa.
    Sitä islaminuskoista Rosa Parksia saamme varmasti jonkun tovin odotella.

    En keksi muuta ratkaisua (jos uunia ei lasketa) Suomeen kuin lakien noudattamisen dublinin suhteen ja mahdolliset turvapaikat ja oleskeluluvat määräaikaisiksi, mutta mikä viranomainen näitä noudattaa kun tämä väki lisääntyy kuin villijänikset ja ankkuroivat kiinni yhteiskuntaan?

    1. Jospa vaikka kokeilisimme äänestää ensi keväällä Jussi Halla-ahon johtamille Perussuomalaisille samanlaisen vyöräytyksen kuin unkarilaiset omalle PS:n veljespuolueelleen Fideszille?
      Jos se oli mahdollista siellä, miksi ei muka meillä?

      Mutta jos emme halua niin tehdä, ei kai tälle hulluuden riemukululle sitten mitään voi…

      10
  7. Tanskalaisten on jatkossa haisteltava ilmaa ja tutkailtava syvällisesti kaikkien näköetäisyyteen ilmaantuvien naispoliisien sydämen ääntä, koska jatkossa vain siten voi tietää miten rikos ja rangaistus määritellään.

  8. musliminaikkonen Ayah: ”…vierailen museossa.”

    Buahhahhaa! Ei helevetti… Ahhahhahhaa!

    5
    1

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.