Sverigedemokraatit haluavat kieltää uskonnolliset vaatteet, jotka kuuluvat islamiin

9

man-851891_960_720.jpg

Kun Tanskaan saatiin naamiointikielto, tai jota burkakielloksikin kutsutaan niin asiasta ollaan oltu aika hiljaa Ruotsissa. Kukaan ei tähän asti ole Ruotsissa esittänyt vastaavaa kieltoa.

Paitsi nyt. Kungsbackan kunnanhallituksen Sverigedemokraattien kunnanvaltuutettu Carita Boulwén lataa, että kaikki vaatekappaleet, jotka voidaan yhdistää islamiin, pitää kieltää kunnan palveluksessa olevilta henkilöiltä. Tämä tarkoittaisi, että naiset eivät saisi pukeutua enää ”kevythuiviin” eivätkä miehet esimerkiksi pyjamalta näyttävään kaapuun ja tötterölätsään. Kielto koskisi kaikkia kunnan työntekijöitä saunamajurista kunnanjohtajaan.

– Tavallinen huivi kuvastaa naisten alistamista siinä missä burkakin. Se vaikuttaa negatiivisesti tasa-arvoon, jonka olemme saavuttaneet Ruotsissa. Kuntatyöntekijöiden lisäksi lapsiakaan ei pitäisi puetuttaa huiveihin, Boulwén kertoo Norra Hallandille.

Boulwén kertoo, että monet naiset saattavat pukeutua erilaisiin kappoihin, jotka muistuttavat mahdollisesti uskonnollista pukeutumista, mutta näissä on selvä ero ja uskonnollisen pukeutumisen erottaa tavallisesta pukeutumisesta.

Sen sijaan esimerkiksi kristittyjen symbolia ristiä, jota monet kantavat kaulakoruna, Boulwén ei halua kieltää.

– Ristillä ei ole mitään sellaista symboolista kuvaa, että se alistaisi naisia ja sitä voivat kantaa miehet yhtä hyvin. Sitäpaitsi kristinuskolla on vankka asema Ruotsissa.

 

Advertisements
,

10 thoughts on “Sverigedemokraatit haluavat kieltää uskonnolliset vaatteet, jotka kuuluvat islamiin

  1. Sinänsä oikein, mutta kyllä nämä ovat hallitustason asioita, vaikka voisihan tuosta jonkun vinkeän ennakkotapauksen saada, ja laki on syytä kohdistaa nimellisesti kaikkiin ryhmiin, kuten Tanskassa, koska muuten tulee pakit tuomioistuimesta.

    21
    1. Enpä usko, että ruotsalaisilla on munaa kieltää musujen tunnusmerkkivaatetusta vaikka Tanskassa kiellettiinki naamiointi yleisellä paikalla.Ruotsalaiset on alistuvia,niihin ei saa ryhtiä edes kovassapaikassa.Sitäpaitsi,kyllä se juna on jo menny.

      17
  2. Jos on jätesäkissä niin niiden metsästäminen kansalaisvelvollisuudeksi. Lakipykälät vittuun.

    33
  3. Jostakin se pitää aloittaa. Hyvä että saadaan asia pöydälle. Hallitus ei uskalla koska vaalit eikä ehkä vaalien jälkeenkään.

    15
  4. Yksi asia mistä ollaan oltu valtavan hiljaa Suomen mediassa on kokonainen jihadistileirin ratsia Yhdysvalloissa:

    https://www.zerohedge.com/news/2018-08-08/heavily-armed-muslim-extremists-arrested-nm-trained-11-children-commit-school

    Jonkin verran kerrottiin ympäripyöreästi mediassa siitä miten ”ekstrimistien” leiriltä löytyi kaltoinkohdeltuja lapsia mutta unohdettiin kätevästi kertoa miten näitä lapsia oltiin kouluttamassa Jihadisti kouluampujiksi.

    Sattumaako? Epäilen vahvasti.

    23
  5. Kuten tuolla yllä jo mainittiin koko islam pitää kieltää lailla länsimaissa ihmisoikeusrikoksia harjoittavana fasistisena kulttina. Ja eikun eurooppaa pelastamaan. Moskut maan tasalle, koraanit roviolle ja rukousmatot kans. Kaikki julkinen islamin tunnustaminen ankaran rangaistuksen alle, karkoitus automaattisesti ja silloin lähtee aina klaani tai perhe kerrallaan. Jollei kolmen vuoden kuluttua ole itsensä elättävä duunari, sosiaalit poikki ja hyvää kotimatkaa vaikka Basran roskakatokseen tai Mogadishun hiekkarannalle jossa on lämpöä riittää ja islamia voi harjoittaa aamusta iltaan ja yötkin jos maistuu.

    20
    1. Kyllä se noin on. Pedofiilikulttia emme voi sallia, eli islamia. Kaikki vaan kotimatkalle, ellei terve ajattelu sovi kaaliin.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.