Autogrillauksesta kolmas kiinniotto, epäilty matkusti Turkkiin

0

Turkin poliisi on pidättänyt yhden 19-vuotiaan nuorukaisen epäiltynä Göteborgin autopaloista. Mies pidätettiin kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella, kertoo SVT:n uutiset.

Mies asuu Göteborgin Frölundassa ja näyttää matkustaneen heti mellakoiden jälkeen Turkkiin. Mies on pidätetty epäiltynä törkeästä murhapoltosta, joka vastaa Suomen törkeää tuhopolttoa.

Poliisin mukaan jäljille on päästy valvontakamerafilmien perusteella, joita analysoidaan edelleen.

Poliisi on aiemmin pidättänyt kaksi 16 ja 21 vuotiaat nuorukaiset epäiltynä teoista.

17 thoughts on “Autogrillauksesta kolmas kiinniotto, epäilty matkusti Turkkiin

  1. Tuo että poliisi kerrankin sai jonkun kiinni ja näin nopeasti ihmetyttää, kun kyse on vain autoista. Mutta kun nuori nainen saa ullatusseksiä, ei syyllisiä saada millään kiinni ja jos saadaan niin tuomio on olematon.

    Ei voi välttyä ajatukselta että poliisin oli pakko toimia nyt, koska poliittinen rälssi – oikeutetusti – koki tulleensa haastetuksi. Kyseessä on intifada. Edes poliisipäällikkö Jussi Huhtala ei ole twiittaillut juurisyitä ja kaavoitusehdotuksia patenttiratkaisuinaan. Tainnut liskoaivoillaan oivaltaa, että päättäjien naurettavaksi tekeminen voi keikuttaa venettä.

    59
    1. Oletatko, että kaikissa rikoksissa poliisi aina tietää 100%:n varmuudella tekijän/tekijät, mutta ei vaan viitsi ottaa ketään kiinni ellei ole pakko?

  2. Suurautogrillin selvittelystä tulee nyt tärkeä esimerkkitapaus/prejudikaatti. Jos tämänkin poliisi ja oikeuslaitos töpeksivät/väheksyvät niin se on ”tack och godnatt!” tästä eteenpäin.

    29
  3. Stfan ja gjöran varmaaniinne 2 muuta.stigu pääsi livahtamaan turkkiin,saattaapi saada kunniakansalaisuuden kys urotyöstä.suamessa sen suapi jos on somali,tahikka dapiili arabi (hiekkaneekeri).

    12
  4. Rasmuksessa epäillään ihan vakavissaan että asialla oli Venäjän tukema äärioikeisto 🙂

    53
    2
    1. Juu, ja se että tekijät ovat osoittautumassa kehitysmaamuslimeiksi ei merkitse mitään, sillä taustalla joku muu vetelee naruista! Ettei vaan itse Aatu… Whataboutismin ennätys oli vetoaminen johonkin sata vuotta sitten sattuneeseen Vammalan paloon (Hesarin kommenteissa). Se oli hienoa.

      20
  5. Autogrillien hehku + vaalikuume = vihdoinkin Löfvenin päässä hermosolu sai kontaktin kaveriinsa. Siihen ainoaan …

    32
  6. ”He ovat todella nuoria” – Iltalehti. Ei, tuon ikäiset eivät ole TODELLA nuoria, vaan nuoria.

    27
    1. Tarkoittikohan ettei kaikki olleet partalapsia vaan mukana oli myös joku alle 18v, siis oikeasti.

      36
    2. ”Todella nuori” tarkoittaa tässä yhteydessä niin nuorta, ettei ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan. Tämän takia Ruotsin poliisin ykkösstrategiana oli puhutella lasten vanhempia, ja antaa niin muodoin vahva viesti, että tuollainen toiminta on nuhdeltavaa.

      12
  7. Heitän vahvan epäilyn, että kaveri ei paennut itse suunnittelemallaan ja valmistamallaan lentokoneella, vaan kuuluu kastiin, jolle jo ihka tavallisen reittilentolipun ostaminen vaatii aivoista maksimiväännön.

    17
  8. Turkkiin paennut. No, ehkä ensimmäinen positiivinen teko jätkän elämässä. Nyt tosin se palautetaan Ruotsiin, jossa saa ehdollista ja loisii loppuikänsä siellä. Maailmassa on vikaa!

    11
  9. Katsokaapa tätä: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/256244-poliisi-mtvlle-ruotsin-jengikulttuuri-rantautuu-myos-suomeen-uusia-ryhmia-nousee-joka

    Nyt tekivät uusruotsalaisjengiläiset sen verran pahan kolttosen, että jopa suvaitsevampienkin lehtien uutiskynnys ylittyy.

    Äärisuvakkien silmiä mikään ei avaa, mutta kyllä meidän kriitikoiden joukot kasvavat tämän myötä. ’Hädänalaisten’ pelastaminen ja maan joutuminen väkivaltaisten jengien terrrorisoimaksi alkavat painaa vaakakupissa ja taatusti suomalaisten enemmistö ei halua sellaista kehitystä.

    Kehitysmaamaahanmuuttomäärien saaminen minimiin on äärimmäisen tärkeää. Jos jengiytyminen pääsee kunnolla vauhtiin, sortuvat sellaisetkin maahanmuuttajanuoret jengeihin, jotka muuten olisivat päässeet normaaleihin ammatteihin. Ja taikasana on se ’MÄÄRÄ’.

    Kun koulupudokkaat (alusta asti huonosti menestyvät) tollot katkeroituvat ja levittävät myrkkyä ympäristöönsä tuo myrkky tappaa parempienkin maahanmuuttajanuorten innon käydä koulua ja menestyä siellä.

    Eli samaa virttä laulan kuin jo monta vuotta: turvapaikkapolitiikka sellaiseksi, ettei maahan pesiydy kelvotonta ainesta ja kiintiöpakolaissäännöt sellaisiksi, että perheenyhdistämiset lopetetaan.

    Kuka perkele vielä on niin härski, että puhuu ’kultamunista’, ’monikulttuurisuuden rikkaudesta’, ’voimavaroista’ ja ’huoltosuhteen korjaajista’. Totuus on tietenkin, etteivät kaikki maahanmuuttajat (edes keharit) ole pahoja, mutta niitä pahoja tulee liikaa ennemmin tai myöhemmin.

    1. https://demokraatti.fi/vartiainen-haluaa-lisaa-maahanmuuttoa-meidan-pitaisi-levittaa-punaisia-mattoja-suomeen-saapuville/

      Vartiainen ei tässä sano, että maahanmuutto, jota hän haluaa, on kehitysmaista suuntautuvaa. Hän on tietenkin oikeassa siinä, että maahanmuuttoa tarvitaan, jotta maamme menestyisi jatkossakin.

      Punainen matto voidaan levittää minunkin mielestäni kaikille ammattiin valmistavan koulutuksen saaneille hyvämaineisille ihmisille. Myös kehitysmaista muuttaville. Mutta jos ihmisen taustoja ei tiedetä, niin ei voida vakuuttua siitä, että hän on varmasti hyvämaineinen. Jos lähtömaa ei joko pidä ollenkaan tilastoa rikostaustoista tai luovuta tietoja, ei sellaisesta maasta pidä ottaa ketään.

      Kaikki sotapakolaiset pitää yksinkertaisesti hoitaa siellä, missä heidän kotimaansa on lähellä.

      Voin luvata, että jos Suomi joutuu sotaan ja joudun sotapakolaiseksi, en todellakaan haikaile Afrikkaan tai Lähi-tään, vaan maan valinta on mahdollisimman läheltä kotimaatani.

  10. Länkkäri jos polttaisi autoja niin akkuporakone ja 10mm terällä joka kolmannen tankkiin reikä.
    Asfaltin viettosuuntaan tietenkin.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.