Mikä Hassan Zubierin osuus oli Turun puukkoiskussa?

Hassan-Zubier-638876.jpg

Tapaus Hassan Zubieria ei ole vielä käyty loppuun asti. Seuraavaksi pitää kyseenalaistaa oliko Zubier ylipäätään terroripaikalla, tai jos oli, mitä hän teki siellä vai tekikö mitään.

Hassan Zubier on osoittautunut täydelliseksi huijariksi, jonka sanomiset ovat valetta valheen perään. Lisäksi hänellä on mania tehdä itsestään sankaria.
Aiemmin Zubier oli sytyttänyt auton palamaan hotellin autotallissa, jonka jälkeen soitti hälytyskeskukseen ja alkoi pelastella asukkaita. Hän sai tästä mainetta ja kunniaa, ennenkuin jäi kiinni. Niin ikään Zubier oli työskennellessään sairaalan vartijana yrittänyt polttaa sairaalan kahdesti. Hän tuikkasi molemmilla kerroilla roskakorin tuleen. Miksi hän oli tehnyt niin? Tietenkin siksi, että oli saanut pelastella potilaita ja esiintyä sankarina.
Tästä hänet tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen vuonna 2001, tuomitut rikokset olivat törkeä murhapoltto, murhapoltto, vahingonteko ja väärän hälytyksen tekeminen. Zubier oli käytännössä vankilassa näistä rikoksista 5 vuotta 3 kuukautta.
Zubierin tätä sankarina esiintymisen halua vasten en usko, että Zubierin auttamistarina Turun torilla oli se, mikä nyt annetaan ymmärtää. On liian sattumanvaraista, että ammattihuijari ja kylmäverinen murhapolttaja, joka tuhotöillään esiintyy sankarina, olisi sattumalta tuollaisessa paikassa, josta hän sai kaikista parhaimman sankariviitan.
En osaa sanoa mikä Zubierin kuvio Turussa oli, mutta on aivan varmaa, että hän ei ollut mikään auttaja. Jokin osuus hänellä on tapahtumien kulussa, se ei vain ole vielä tullut esille.
Kun ottaa vielä huomioon sen, että Zubier on viimeisen vuoden ajan suoltanut jatkuvana virtana sepitettyjä tarinoita: ollut ensihoitajana, ambulanssissa, palvellut Ruotsin armeijassa ja YK-joukoissa Bosniassa, Malilla ja Afganistanissa. Pelastussukeltajakin hän on ollut.
Zubier on valehdellut niin monta kertaa, että hänellä ei yksinkertaisesti ole mitään uskottavuutta. Kun korvausvaatimus paljastui vahingossa huijaukseksi niin miksi Zubier edelleen istuu pyörätuolissa? Hän esiintyi Turussa fasisminvastustelijoiden mielenosoituksessa pyörätuolissa ja huusi ”hävetkää” kun kaupungissa vietettiin uhrien muistojuhlaa.
Mistä voidaan olla varmoja, että Zubier ylipäätään sai torilla mitään vammoja ja jos sai, olivatko itsepuukotuksen tulosta. Ruotsalaisten viranomaisten mukaan Zubier on yhtä kaikki täysin kuntoutunut, mutta siitäkin on kiista vireillä.
Se mikä on varmaa niin Zubier ei ole köyhä eikä kipeä. Hän asuu Tukholman pohjoispuolella Märstassa aivan ydinkeskustassa paraatipaikalla. Mielenkiintoinen sivuseikka on se, että kun Zubierille myönnettiin hengenpelastusmitali niin lautakunnan puheenjohtajana toimi Päivi Nerg.

Subscribe
Notify of
guest
60 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
H44
H44
24.8.2018 19:13

Foliohattu taisi unohtua… Liian uskomaton kuvio ollakseen totta, tai sitten ei. Perkele…

Noniin
Noniin
25.8.2018 00:59
Vastaa...  H44

Esitetyillä meriiteillä ei mitenkään uskomaton kuvio.

M Lammasniemi
25.8.2018 13:11
Vastaa...  H44

Vaikka miten toivoisi, että totuus ei olisi irvokas; niin aina se ei vain onnistu. Kun puhut tässä yhteydessä folio-hatusta, niin valitettavasti se on omassa päässäsi. Kaikki muu on ollut jo Ylessä, näitä murhapoltonyrityksiä myöden, vain se sijainti terrori-iskuhetkellä puuttuu. Ei tarvitse kovasti muistella, kun mieleen osuu suuri hämmennys juuri hänestä, ja että miksi hän muka on pelastaja vain seisoessaan. Media vyörytti homman kuitenkin bäin päin väellä ja voimalla.

☵ Jarno ☵ (@Jarno77)
25.8.2018 18:44
Vastaa...  H44

tatuoinnin perusteella kaikki käänteet on uskomattomia

Pertti Grandell
Pertti Grandell
24.8.2018 19:21

tää hassan z on niin kusetusta koko ukko, näin ruotsin telkkarissa kun häntä haastateltiin, täys satusetä…linnaan kuulisi..

Mediaa valvova neuvosto
Mediaa valvova neuvosto
24.8.2018 19:23

Ylen jutussa https://yle.fi/uutiset/3-9984651 annetuista vamman kuvauksista osa sopii täydellisesti MS-taudin oireisiin kuten vaikeudet liikkumisen, virtsaamisen ja ulostamisen kanssa. On myös totta, että selkäydin vammautuneilla on samoja ongelmia, mutta Zubier ei ole missään nimessä lähes täydellisesti selkäydin vammautunut. Hän pystyy liikkumaan ainakin lyhyitä matkoja pyörätuolista sohvalle ja jonkun toisen lehtijutun mukaan tuli paikalle kyynärsauvoilla. Tästä syystä pidän hänen oireita joko kokonaan tai lähes kokonaan MS-tautiin liittyvinä. On myös mahdollista, että nämäkin oireet ovat keksittyjä, koska osalle potilaista MS-taudin oireet vähenevät ja palautumista tapahtuu, eteenkin lääkehoidon johdosta.

Pezku
Pezku
24.8.2018 19:52

Sehän luki jossain valtalehdessä että hänellä olisi MS-tauti.

Mediaa valvova neuvosto
Mediaa valvova neuvosto
24.8.2018 20:15
Vastaa...  Pezku

Niinhän se luki nyt ilmitulleiden ”puolustavien seikkojen” yhteydessä. En tiedä tiesivätkö lehtimiehet entuudestaan tuota, mutta se selittää kaiken hänen toimintakyvyn alentumisesta. Juuri tästä syystä ainakin minua mietityttää, että kumpi on toimintakyvyn alentumisen syy MS-tauti vai puukotus? MS-tauti voi kyllä saada raavaankin miehen työkyvyttömäksi, jos aikaisempi työ on vaatinut fyysistä liikkumista ym. Hassanin työura taisi loppua vankilatuomion myötä, eikä hänellä ole mitään asiaa terveydenhoito tai pelastusalalle. Haluaisin myös nähdä hänen MS-tauti todistuksensa, koska jos tietää jonkun lähipiiristä, niin kokenut huijar voi hyvin teeskennellä samanlaisia oireita. Eli, onko hänellä edes MS-tautia. PT sanoo ylläolevassa jutussa, että Ruotsin valtio ei pidä häntä enää kuntoutettavana. Hassan pitää itse itseään työkyvyttömmänä, mutta moni muukin hänen sanomansa on osoittautunut paskapuheeksi.

Ilmari
Ilmari
24.8.2018 20:57

Hyviä huomioita ”Neuvostolta.” Jos Zubier olisi MS-taudin takia vammautunut pyörätuoliin niin silloin hän saisi työkyvyttömyyseläkettä. Kun hän oikeudessa vaati korvausta tulevasta ansionmenetyksestä niin se tarkoittaa että hän ei ole eläkkeellä. Jos hän taas olisi terrori-iskun yhteydessä vammautunut niin pahasti kuin väittää, hänellä olisi siitä lääkärintodistus ja eläke.
Näin eläkkeet ainakin Suomessa menee. Työkyvyt6ömyyseläkkeelle voi siirtyä työllisenä tai työttömänä.

Sari Taxell
Sari Taxell
27.8.2018 04:54

Miten MS potilas onnistuu polvistumaan ilman tukea, kun lonkkapotilaana en onnistu ilman tukea?

Pinoccio
Pinoccio
24.8.2018 19:35

Monikulttuurinen versio Paroni von Münchhausenista.

rocky
rocky
25.8.2018 09:51
Vastaa...  Pinoccio

Mutta Enbuskehan sanoi että tämä mies on todellinen sankari…
Mahtaa pikku Tuomasta vituttaa kun kaikki näkevät kuinka tarkkaa taustatyötä tämä veltto paska on tehnyt.

huugo
huugo
26.8.2018 06:25
Vastaa...  rocky

Enpaska on liian idiootti tajutakseen tämän.

hemis
hemis
24.8.2018 19:36

Tulihan tämä juttu lopultakin. Zubier on joutunut tunnustamaan, että hän ei ole lähihoitaja kuten väitti. Suvakkimedia nielaisi tämän täydestä. Mies käveli heti terrori-iskun jälkeen Turun torin muistotilaisuudessa, samoin kotonaan pari iltaa sitten. Miekkonen nappasi itselleen 32 000 euron potin, joka oli tarkoitettu hänen ja perheensä tukemiseen. Paljonko siitä käytettiin Zubierin hoitoon? Laiton rahankeräys poikii vielä oikeusjutun.
Sauli Niinistön hovi juilasi presidentin myöntämään Zubierille perusteetta hengenpelastusmitalin. Eihän Zubierin paapoma nainen jäänyt henkiin, ikävä kyllä.
On kovempi huijari kuin olisi voinut kuvitella. Keittiöveitsestä hän sai osumia mutta niin sai 9 muutakin.

K.L.
K.L.
25.8.2018 10:09
Vastaa...  hemis

Samaa ihmettelin vuosi sitten kun Zubier tuli torille että selkäydinvammapotilas EI tule toreille haastatteluun vuorokausi tapahtumasta.Epäilin jotain heti….mutta kun piti saada EI-suomalainen SANKARI!Voi tekopyhyyden määrää!Tuhopolttaja omg!Itkisikö vai nauraisiko?

Valtamedian nolot kertomukset
Valtamedian nolot kertomukset
24.8.2018 19:52

Mikä siinä on, että nämä valtamedian kertomukset kaatuvat nolon spektaakkelimaisella tavalla? Tämäkin on yksi todella monesta. Itse odottelen edelleenkin R. Härkösen ja kumppaneiden kuulemma hallussa olevaa kuvaa/ videota, josta selviäisi auttamiset ja auttamatta jättämiset. En uskonut alunperinkään valtamedian kertomusta, koska heillä on tunnettu taipumus selitellä asiat aina tiettyyn suuntaan. Ehkä siksi valtamedia vetää puoleensa näitä zubiereita, koska samanlainen liuottaa samanlaista.

Tuula Köngäs
Tuula Köngäs
24.8.2018 23:55

En muista koska tämä ”valta”media olisi koko historiansa tai maan historian aikana nöyryyttänyt itseään näin pahasti ennen ja jälkeen tapahtuman? Ehkä sillä ei ole merkitystä, yllättävän moni lukee noita osin tai kokonaan tosissaan, joten ehkä totuus ei merkitse niin kauan kun lukijoita ja maksajia riittää, kun musitetaan ettei lehden myyntitulot kata edes painoa.
Kenellä on poliittisia vaikuttimia, kenellä taloudellisia tämän maahanmuutto karusellin kanssa, sitä on vaikea sanoa. Parasta on ,kun ei seuraa koko asiaa. Olen ollut varma tämän herran kävelykyvystä koko ajan, enkä usko hänen olleen osallisena tuossa uhrina siten kun väitetään, jos ei muita todisteta esitetä, kun kerran kameroita oli kaikkialla. esim, Haavat vs puukko, täsmääkö jäljet yms.? Valtamedia on uinut liian pitkään ja kauan liian syvissä vesissä, että sitä voisi ottaa enään muuta kunin yhtenä Fingepori pätkänä. Surullista silti katso toimittajien ja viranomaisten alennustilaa, sillä myös he ovat nappuloita tässä rikkaiden pelissä presidenttiä myöden.

MV
MV
24.8.2018 19:57

Nyt vaan kaikki videoita katsomaan josko siellä jotain näkyisi. Olihan samassa rytinässä myös suomalaisia auttajia kun nainen mahasi maassa ja auttaja piti ilmeisesti kurkun verenvuotoa kurissa. Vieressä tosiaan yksi karvakäsi päivysti, ilmeisesti myös saanut mitallin.

Tryllekunstler
Tryllekunstler
24.8.2018 19:59

Tämän tapauksen pitäisi opettaa ainakin sen verran, ettei urhoollisuus- ym. maahanmuuttajille erinomaisesta toiminnasta jaettavia palkintoja ja rahalahjoja tulisi alkaa jakaa ennenkuin asia on loppuun asti tutkittu ja käsitelty. Mediahan tässä suurin syyllinen on, välittömömästi kun onnettomuudessa tai huomiota herättävässä tapahtumassa on havaittu vierasta värinää, rynnätään ruusukimpuin kiittämään ja osoitamaan palvontaa, eikä taustoja tarkisteta. Pettymyksiä sattuu liian usein, monesti ne ovat tulleet hölmöilevälle SDP:lle, joka haalii riveihinsä kaikkea islamiin suuntautuvaa saadakseen maahanmuuttajien ääniä, mutta joukossa niin monta mätämunaa, että luulisi näkyvän jo kannatuksessa. Zubierin tapaus on käsittämättömän paksua, epäuskottavaa hurjuudessaan. Tietynlaista positiivista syrjintää tämäkin.

MV
MV
24.8.2018 20:02

https://www.youtube.com/watch?v=aFaWL0Fl3jg täsä suomipoika auttaa ja karvakäsi kannustaa.

K.L.
K.L.
25.8.2018 10:15
Vastaa...  MV

Niin,luin jostain vuosi sitten että tällä suomalaisella oli ”väärä paita”joten tuosta seisoskelijasta tehtiin sankari.Uskomatonta tekopyhyyttä!

Laskija
Laskija
24.8.2018 20:06

Ei riitä sormet eikä varpaat laskemaan niitä kertoja, kun suvakkimedian kultamunamaskotti paljastuukin läpimädäksi omenaksi.

Valtsu
Valtsu
24.8.2018 20:17

Täysin patologinen valehtelija, uskomatonta. Koskahan suomalainen media oppii, että jos joku kertoo olleensa pelastamassa puolta maailmaa, asioita voisi vähän tarkistaa?

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
24.8.2018 20:39

Ja kun tämän Zubierin kaikki kusetukset lopulta selviävät, huutavat suvakit yhteen ääneen:”YKSITTÄISTAPAUS!”

Kuka uskoo seuraavaan huijariin?
Kuka uskoo seuraavaan huijariin?
24.8.2018 20:54

Jotenkin nämä Lelu-Ramit, Palestiinan prinssit, zubierit ym ja heidän kertomuksensa muistuttavat nigerialaiskirjeitä, Sunny Car Centereitä: mitä typerämpi, paksumpi, idioottimaisempi valhe, sitä kiimaisemmin suvakkisysteemi uskoo ja haukkuu meitä muita rasisteiksi, koska me emme usko. Edes silloin, kun huijaukset paljastuvat, suvakkisysteemi ei ota vastuuta hyväuskoisuudestaan. Se ei opi mitään, vaan uskoo varauksetta siihen seuraavaankin huijariin.

Tuula Köngäs
Tuula Köngäs
25.8.2018 00:03

Ei siinä uskosta ole kysymys ei vahingosta, näin politiikkaa pelataan hajoita ja hallitse. Nämä ”suvakit” kiihkoilevat siellä ja me ”natsit” täällä ja tässä välissä herrat vievät kakun pöydästä ja pienemmät virkamiehet sitten muruset, mutta leipuria (kakun tekijää ja maksajaa) meillä ei ole lupaa löytää. Niin kauan kun kansakunta on torassa keskenään, kuten se on vuodesta 2015 ollut, on se otollinen propagandalle ja helppo hallittava, Machiavellin Ruhtinaan saa lainata kirjastosta (toistaiseksi), se avaa hyvin rikkaiden ajatus maailmaa ja ei, poliitkot ovat myös nappuloita tiesivät he sitä tai ei myös pääministeri.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
24.8.2018 21:03

Tuokaa minulle rehellinen muslimi, niin minä näytän teille thaikun, joka pitää suomalaisia edes tasavertaisina omaan kansaansa nähden.
Eiköhän tuo keräity reilu 32000€ vielä jossain jemmassa ole, sehän tulee sen muun rahan päälle, mitä tuo sitten saakin. Sen verta fiksulta vaikuttaa jätkä, että luultavasti pinkka, eli pino on olohuoneen tupakkapöydällä, ihan sen mitalin vieressä. Niitä rahoja kun lasketaan joka päivä ja koetaan onnistumisen elämys aina uudelleen. Jätkä siis kusettaa lähtökohtaisesti aivan kaiken, joten kaikkea on tervettä epäilläkin.
Aikaisemmat lavastetut urotyöt voitaneen katsoa sovitetuiksi synneiksi, vaan antavat ne suuntaa nykyisille kuitenkin? (Tulee mieleen takavuosien Scream -leffa, siinähän sovittiin kavereiden kesken puukotukset ja toinen löikin hieman liian syyvään. Ei liity tähän sankariin, tulipa vaan mieleen.) Joku juttu siinä saattaa kuitenkin olla, aina sama jätkä paikalla, kun tapahtuu…
Eikä liity kuwaitin poikakaan tähän tarinaan, näyttivät vaan joskus telkkarissa tuon edesottamuksia. Sälli sai muistaakseni 40000$ öljyrahuja valtiolta/vuosi. Ilmastoitu kämppä, ilmastoidusta autosta tilasi pikaevästä ja orjahan toimitti juosten tilauksen. 140kg jäbä oli joltinenkin rasite nuorikolleen, joka toimi herransa palvelijana. Ukko pyysi kokista ja vaimohan haki. Ei vaimo huomannut avata pulloa, jolloin toimittajatyttö sai käskyn toimia. Tyttö ihmetteli, että siinähän se on avain ihan käden ulottuvilla, mikset avaa itse. Äijällä ei ollut oikein vastausta moiseen, siis nainen on niin töykeä – vieläpä tämä vieras – että rupeaa kyseenalaistamaan suoria käskyjä, meni aivan hämiilleen jopa. Että semmoista Kuwaitissa, ei mikään ihme että Saddamilla paloi käpy kiinni ja hetken päästä öljykentät. Saisi öljy loppua lähi-idästä ja aavikon ihmeet palata juurilleen lammaspaimeneen. Ajellaan me niillä Ylen suuresti ja mahtavasti mainostamilla avaruusmosseilla.

Oksanen Anja
Oksanen Anja
24.8.2018 23:56
Vastaa...  fatwantarkistaja

Tuokaa minulle rehellinen suomalainen harvassa löytyy…ja eivät ole muslimeja. Meidän poliisijohtajat käärineet fyrkkää huumeista ja te takerrutte lillukanvarsiin.

Tuula Köngäs
Tuula Köngäs
25.8.2018 01:41
Vastaa...  Oksanen Anja

Onko jotain muuta näyttöä poliisin huumeista kuin median mutua? Syyttäjällä ei toistaiseksi ole kuin ne kuuluisat tyhjät tynnyrit.

K.L.
K.L.
25.8.2018 10:24
Vastaa...  Oksanen Anja

Voi voi Anja…”lillukanvarsiin”..tuhopolttaja,pahoinpitelijä,emävalehtelija,varsinainen ”sankari”…nuo poliisijohtajat ovat syntyneet tähän maahan ja ongelmatonta kansaa ei ole mutta sitä ei saa edes rautalangasta väännettyä kun on tuon kannan omaksunut kuin sinulla.”Kyllä ne suomalaisetkin..”mantra elää…

Barabbas Iskariot
Barabbas Iskariot
24.8.2018 21:05

Mitä ihmettä??? Valehteleva, huijaava muslimi?????????? Ei helkkari, että tämmöinenkin ihme piti kokea!!!!

Kuningatar Elisabet
Kuningatar Elisabet
24.8.2018 21:27

mietikää kuinka monta sankari juttua valtamedia on rustanut tästä henkilöstä
ainoa tavoite saada nämä maahanmuutajat muslimit näytämään hyviltä ihmisiltä
Zubier on ollut siihen oiva väline
kuin paparazeille
kun he saalistavat lööpejä rahaa kuvistaan ja jutuistaan
yleensä ne ovat aina roska juoru julkaisuja ilman faktan tarkistusta
ei suomen valtion yleisradio esim
Ohjelmassa Zubier kertoo olleensa rauhanturvaajana Bosniassa. Eilen torstaina Zubier myönsi, että tämä ei olekaan totta. Aamulehti kertoi Zubierin myöntäneen, ettei hän ole ollut rauhanturvaajana, ja
–ettei hän ole ensihoitaja.–tämä on aika pommi
miksi hänellä on niisä jutuisan sitten ensihoitajan kuteet päällä
onko ne rekvisitaa lavastusta valtamedian käsikirjoittama teatteri esitys
ILTALEHTI
Turun isku sysäsi *sankari-Hassanin* talousahdinkoon
*HUOMATKAA VIELÄ TÄSSÄVAIHESSA TÄMÄ HEHKUTUS
– Suomalaiset lahjoittivat** kymmeniä tuhansia** euroja ja pelastivat perheen kodin
Oikeutta käydään kolmesta neljään päivään viikossa, ja istunnot päättyvät toukokuun puolivälissä. Turun kaupunki maksaa minulle hotellin, ruokailut sekä matkat, se on heiltä todella hieno ele, kiittelee Zubier.
**Hän on menettänyt tulojaan vammautumisensa vuoksi.**siis mistä työstä *
Kuningatar Elisabet palkitsee Turun terrori-iskun sankariauttajan Hassan Zubierin urhoollisuusmitalilla
Zubier päätyi itse useiden veitseniskujen kohteeksi ja joutui pyörätuoliin. Yle Turku kertoo, että mitali myönnetään ensimmäistä kertaa ulkomaan kansalaiselle. Mitalin jakoi suurlähettiläs Liisa Talonpoika Tukholmassa. Zubier asuu Ruotsissa.
Hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli kaikkiaan 89 ehdotusta, joista se puolsi kahtatoista esitystä.
EN TIEDÄ Liitykö hänen valheensa itse tapahtumaan periaatessa yhtään
mutta hyvin hän kyllä asiaa on hyödyntänyt suomen valtamediassa
näiden tietojen julki tulo luulisi olevan heille joku riman alitus fakta tarkistusta ajattelen
-ettei hän ole ensihoitaja.-
Suomalaiset lahjoittivat** kymmeniä tuhansia** euroja ja pelastivat perheen kodin
siis hänhän on tuhlannut ne rahat johonkin ihan muuhun kai
eli onko se rahankeräys kodin menetämisestä myös vale
jos on niin huh huh
Mitäs jos hän tuntisikin sen turun puukotajan henkilökohtaisesti
tai siis olisi jotenkin ööööööööööööööööööö…………………………..
Nyt menee jo aika moiseksi mielikuvitus laukaa meinikiksi mutta mutta

Realisti.
Realisti.
24.8.2018 21:28

MS-tauti on todettu Ruotsissa vietetyn vankilakärsimisen aikana. Näin kerrottiin viikolla valtamediassa.
Miten tauti on silloin tutkittu ja todettu? Diagnoosin teko vaatii erikoissairaalatasoista, neurologista tutkimusta ja selvittelyä. MS-tauti vaatii pitkäaikaisen hoidon ja seurannan lääkityksineen. Onko kyseessä edes lääketieteellisesti selvitetty sairaus? Kuinka paljon on voinut mahdollisesti huijata sillä jo aiemmin Ruotsissa eläessään?
Olen varma, että tämä tarina ei ole vielä lopussa. Todennäköisesti pahin on vielä edessä.

rocky
rocky
25.8.2018 10:01
Vastaa...  Realisti.

Jospa tuo MS tarkoittaa ruotsissa mälli suussa tautia?

Silimillänsä kun vilikutteli niin...
Silimillänsä kun vilikutteli niin...
24.8.2018 21:34

Sitä jo alusta lähtien ihmettelin miksi hän vilkuilee kameraan päin koko ajan (”näkeekö nyt kaikki varmasti?”) ja miten hänet päästettiin TYKSistä Kauppatorille tippakanyyli täysin ilman suojaa käden päällä. Luultavasti selitys on se ettei päästettykään vaan että hän itse otti siteen pois jotta kanyyli näkyisi kaikella kansalle ja hän näinollen vaikuttaisi sairaammalle maallikkojen silmissä…

Muzzetazzka
Muzzetazzka
24.8.2018 21:46

Eikö tuo Münchausenin kädessä oleva tatuointi ole tunnettu mususymboli? Allun tai Fatiman silmä tms?

Sami
Sami
25.8.2018 01:13
Vastaa...  Muzzetazzka

Yksi niistä tatuoinneista on egyptiläisen kuun jumalan, Horuksen silmä, ”eye of Horus”.

Jouko Kurppa
Jouko Kurppa
24.8.2018 22:48

Nainen synnytti pariskunnan pojan viime kesänä keisarinleikkauksella ja isä oli ottanut hoitovastuun pojasta tämän syntymän jälkeen
– Poika oli erittäin paljon isänsä poika, kertoi kihlattu.
* Eli siis Zubier ei ollut missään töissä, vaan ”hoiti” poikaa. Onkohan kovin yleinen tapa noissa piireissä?
40-vuotias nainen kertoi oikeudessa olleensa 11 vuotta yhdessä Zubierin kanssa.
* Ja kuitenkin olivat vasta kihloissa. Keksittiinkö kihlat vasta tähän keissiin?
Kovien kipujen ja liikuntarajoitteisuuden aiheuttaman toimettomuuden lisäksi terrori-isku on romahduttanut Zubierin perheen talouden lähestulkoon puoleen entisestä. Kolmihenkisen perheen kuukausittainen toimeentulo on äärettömän tiukoilla
* siis jos Zubier ”hoiti” poikaa kotona, niin miten se muka olisi vaikuttanut vaimon mahdolliseen työssäkäyntiin. Ja tässähän nimen omaan kerrotaan, että Zubierin liikuntarajoitteisuus on syynä talouden puolittumiseen!!! Öööö… Jos Zubierilla oli vielä MS-tauti, niin tuskin oli töissä, ainakaan virallisissa. Pimeät hommat vielä tähän eivät yllätä pätkääkään.
– Joulu on ollut minulle aina tärkeä juhla, kertoi Zubier haastattelussa 23.12.2017.
* Siis … eikö nämä olleetkaan muslimeja? Niinpä niin, siinähän ne ovat; ristille ripustettu Jeesus, kihlattunsa Marian kanssa.

Puupäille tai enneminkin vesipäille Terkkuja
Puupäille tai enneminkin vesipäille Terkkuja
24.8.2018 22:55

Keitä ne ensimäiset auttajat olivat
-IL- Mitä välijä Ensimäisten joukossa on herkkupala Akendalle
Ole sinä jaska hiljaa ja jatka sitä tekohengityksen antoa uhrille
kun minä haastatelen totaalista sankaria
hänellä on sentään jotain kredittejä verratuna sinuun
Zubier on sentään ensihoitaja
ja Pää-asia maahanmuutaja eli *Automatti *sankari* Valtamedian Sinisilmäisille
islam ruletaa Kiimaisille Viher vasuri Puupäille

Pokka pitää -Esihoitaja kuvissa
Pokka pitää -Esihoitaja kuvissa
24.8.2018 23:09

Zubier väitää olevansa ateisti
nähtyään isänsä vanhoollista fanaatista islamin harjoittamista tarpeekseen
IL-erikoishaastattelu: Turun iskusta selvinnyt Hassan Zubier poraa puukottajaa katseellaan oikeussalissa joka ikinen päivä – ”Jos jään maahan makaamaan, terroristi voittaa”
**02.05.2018 klo 7:00***
Herran jumala mitä kuraa
Ammatiltaan ensihoitaja Zubier ryntäsi heti naisen luokse, ainoana ajatuksenaan tämän pelastaminen. Naisen kaulaa viillellyt mies perääntyi loitommalle, ilmeisesti säikähtäen Zubierin rynnäkköä.
– Yleensä kun **ammattilainen** yrittää pelastaa potilasta, se ei ole henkilökohtaista. Mutta kun näin hänen haavansa, se oli henkilökohtaista, sillä olinhan juuri hetkeä aiemmin katsonut tämän ihmisen silmiin.
Hassan Zubier työskenteli ennen loukkaantumistaan ensihoitajana ja ambulanssinkuljettajana Tukholmassa. Kuva on otettu ennen loukkaantumista. PAUL ANDERSSONcomment image
Erityisen pöyristynyt Zubier oli Suomi ensin -ryhmän järjestämästä maahanmuuttovastaisesta mielenilmauksesta Kauppatorilla heti iskun jälkeisenä päivänä.
– He käytännössä kusivat uhrien päälle politisoimalla kuolleet ja loukkaantuneet ihmiset, vain saadakseen lisää jäseniä taakseen, Zubier näkee.
Zubier on itse saanut paljon apua keräyksestä, jonka vaasalaisnainen järjesti hänen perheensä hyväksi joulun alla. Tähän mennessä 30 000 euroa kerännyt kampanja on ollut suuri apu Zubierin perheelle, jonka toimeentulo on loukkaantumisen jälkeen puolittunut entisestä.
TÄMÄ ON JO NIIN PAKSUA ILTALEHTI
Voimakastahtoiselle ja aktiivista elämää viettäneelle miehelle avuttomuus on ollut erittäin raskasta.
kuten lusiminen tuhopoltoista 5 vuotta
Ruotsissa vuosikaudet asunut mies syntyi Isossa-Britanniassa englantilaisen äidin ja egyptiläisen isän lapsena.
Isä oli Zubierin mukaan jyrkän uskonnollinen muslimi, mikä vaikutti osaltaan siihen, että pojasta kasvoi ateisti.
– Olen nähnyt, miten paljon pahaa uskonto voi aiheuttaa, hän sanoo.
Tämä ILTALEHDEN JUTUN PITÄISI KAIKKIEN LUKEA
ETTÄ IHMISET YMMÄRTÄISIVÄT TÄMÄN
SUORAA SANOTTUNA FANAATISEN MAMU MÄDÄTYKSEN Suomen valtamedian toimituksilta
Tämä juttu näin jälki käteen kertoo millaista valhetta he suoltavat polkkana
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804292200893656_u0.shtml

Tuula Köngäs
Tuula Köngäs
24.8.2018 23:46

Meillä oli jo Lelu-Rami ja 100 muuta, näyttää olevan joissakin kulttuureissa enenmmän vallalla(?). Kukaan ei tiedä mitä tuossa tapahtui, puukotettiinko se vai puukottiko se itse itseään(toivottavasti ei)? En ollut paikalla, mutta kun katsoo tuota touhua pika (normaalisti 1-2 vuotta) mitalleineen ja Härkösen uutisointien kanssa, niin kyllähän tuoss on aika voimakas sumutuksen ja damage controllin maku ja haju yhdistyy. Ja nyt puhun katsomisesta ilman nationalistista tai fanaattista kihkoilua/hikoilua ulkomaalaisten huonomuudesta tai paremmuudesta, mutta kuvitellaan hetki että kyseessä on valkoinen ihminen, niin kenestä tuo kaikki näyttää siinä kontekstissa normaalilta tai streitiltä? Olen vastaavaa mediasotaa seurannut vuodesta 1991 harrastus mielessä ja nämä Suomen kuviot ovat aika amatöörimäisiä.

Epäilen valtamedia salaliittoa Zubier Toimii sen toteuttajana
Epäilen valtamedia salaliittoa Zubier Toimii sen toteuttajana
25.8.2018 00:02

jotenkin ihmetytää tässä tapauksesa nämä asiat
yritän vetää johto päätöksiä salaliitto teoriasta
Erityisen pöyristynyt Zubier oli Suomi ensin -ryhmän järjestämästä maahanmuuttovastaisesta mielenilmauksesta Kauppatorilla heti iskun jälkeisenä päivänä. – He käytännössä kusivat uhrien päälle politisoimalla kuolleet ja loukkaantuneet ihmiset, vain saadakseen lisää jäseniä taakseen, Zubier näkee.
mitäs jos tuo Zubie on joku valtamedian propaganda kone
jonka ainoa tarkoitus on mädätää kansallismielissiä tahoja
hän puhui ei nazeja turkuun tilaisuudessa
ottaen esile esim afgaanien erinomaisuuden ensimäisena tässä tapauksesSa
no viher vasurit poliitikot haluaisivat valtamedian kanssa keskeytää palautukset siinne
Zubierin puheesta Ei nazeja turkuun
Pohjoinen Vastarintaliike näyttää unohtavan, että sekä suomalaisia, että afghanistanilaista nuorisoa, turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja siirtolaisia oli auttamassa tänä päivänä, vuosi sitten.
vedän mutkat suoriksi mutta zubier kuluu tähän juoneen jotenkin
JA TAAS ASIALLA ILTALEHTI
Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa satoja ihmisiä: ”Suomi on muuttunut kauttaaltaan sivistymättömämmäksi”
06.12.2017 klo 22:36
Hakaniemen torilta itsenäisyyspäivänä lähtenyt mielenosoitus pysäytti liikenteen Helsingin keskustassa.
Tapola on sitä mieltä, että Suomessa on annettu koko ajan enemmän ja enemmän tilaa rasismille. Hänen mielestään Suomi on muuttunut kauttaaltaan sivistymättömämmäksi.
– Sosiaalisessa mediassa huudellaan törkeyksiä, vihapuhetta ja rasismia piisaa. Se, kuinka turvapaikanhakijoita kohdellaan Suomessa, on mielestäni epähumaania.
Tapolan mukaan
JOTA ISLAM JIHADISMI TERRORISMI EI PALJON PAINA TAI PELOTA
Turun sanomat
Jos nyt emme vastusta natsismia koko kansalla, niin se kasvaa entistä suuremmaksi” – kadut täyttyivät mielenosoittajista
HESARI **Turisti** julkaistu: 18.8.2017
Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan –
**Kaleva 6 Päivää Sitten**
On aikas herkulinen aihe nolata valtamediaa Faktan tarkistiksesta mamu mädätyksestä
Turun puukkoiskun uhri Hassan Zubier: Meidän täytyy taistella pimeyttä vastaan
ja oman elämäntapamme puolesta
On ikävää, että Pohjoismainen vastarintaliike käyttää juuri tätä päivää oman agendansa ajamiseen
ja valeuutistensa levittämiseen.
Meidän muiden täytyy taistella pimeyttä vastaan
ja **oman elämäntapamme puolesta***, Zubier sanoi STT:lle.
*kuten tuhopolttajia valehtelijoita vastaan*mamu rikolisia Linna venkuloita vastaan
hehän radikalisoituvat ääri islamisteiksi
juuri siellä kuulemma
tästä kumpuaa tämä salaliitto teoria ajatus
mikä tämän zubier keissin oikea tarkoitus on ollut valtamedialle
nämä jutut ovat jotenkin liikaa keskityneet hänen juttujensa yhteydessä
näiden kansalis mielisten tahojen tuomitsemiseen
vai eikö näin ole
ILKKA media Sinua ollaan kustu nilkaan
Vaasalaisnainen liikuttui Zubierin toiminnasta ja aloitti keräyksen Turun puukotuksen uhreja auttaneen sankarin hyväksi
aasalainen Sonya Höstman on avannut netissä keräyksen, jossa kerätään varoja Turun joukkopuukotuksessa viattomia puolustaneen ruotsalaisen Hassan Zubierin hyväksi. Kasassa on yli 9 000 euroa. Tavoite on 30 000 euroa.
Höstman vaikuttui luettuaan joulupäivänä Zubierista YLE:n tekemän artikkelin . Siinä ensihoitajan koulutuksen saanut Zubier kertoo, kuinka hän yritti lopettaa yhden uhrin aukiviilletyn kaulan verenvuodon. Samaan aikaan puukottaja iski häntä niskaan ja selkään.
Kuvassa Hassan pitää sylissään perheen pientä vauvaa.
Hassan Zubierin muistopuhe Turun puukotuksen uhreille. Puhelainauksien lomassa artikkelin kirjoittajan kommentteja:
Nouskaa seisomaan (yleisöstä kuuluu kaksi yhtäaikaista vaatimusta Junes Lokalle, että nousisi seisomaan, vaikka hän on vain kuvaamassa tapahtumaa, ei osallistumassa).
Vuosi sitten oli Suomen demokratia hyökkäyksen kohteena. Demokratiasta on keskusteltu jo tuhansia vuosia, mutta mitään yhtä, kaikkien hyväksymää määritelmää termille ei ole olemassa. Demokratia on esimerkiksi jotakin, mikä koko ajan kehittyy ja muuttuu.
Heti alkuun valhe! Hyökkäyksen kohteena ei ollut maamme demokratia, vaan valkoihoiset äidit. Heitä murhattiin, heitä haavoitettiin, heidät saatiin kauhun ja terrorin valtaan. Demokratiaa vastaan hyökkäävät ne, jotka rajoittavat sananvapautta, jotta demokratian raiskaajat saavat vapaasti tulla, terrorisoida, ja vallata yhä enemmän elintilastamme omiin tarkoituksiinsa. Piste.
Jotta voidaan ylläpitää ja parantaa demokratiaa, täytyy meidän keskustella sekä yksinkertaisista, ja myös vaikeista asioista. Toisaalta on sellaista, mistä useimmat ovat sitä mieltä, että se kuuluu demokratiaan. Kuten tasa-arvo ja ihmisoikeudet, vapaus tuoda mielipiteensä julki, sananvapaus, ja että kaikki saavat saman kohtelun lain edessä.
Kehtaatko ihan oikeasti istua ison plakaatin vieressä, jonka tekstissä vaaditaan, että kansallismielisiltä pitää evätä jopa käveleminen Turun kaduilla, sanan- tai ilmaisuvapautta heille sallimisesta puhumattakaan, ja puhua noin? Onko hullumpaa kuultu tai nähty??
Tänään osoitamme mieltä ihmisyyden ja solidariteetin puolesta. Hienoja sanoja, mutta mitä nuo sanat tarkoittavat?
Esimerkiksi, että uskaltaa väitellä, ja omata vastakkainen näkemys.
Antifa ei halua väitellä, vaan turvautuu yhä uudestaan ”parempaan väkivaltaan, siihen Leninin siunaamaan sellaiseen”.
Pitää kaikkien seksuaalisten minoriteettien puolta, olla heikkojen ja haavoittuvaisten puolella, uskaltaa auttaa heitä, jotka tarvitsevat apua.
Mikset ole Suomen naisten ja lasten, sekä vanhusten puolella, jos haluat oikeutta heikommille?
Uskaltaa mennä sinne, missä ihmiset ovat vainottuja. Uskaltaa tarjota auttavaa kättä. Uskaltaa voittaa omat pelot tuntemattoman edessä. Ja uskaltaa pitää puoliaan jopa lähimmäisten ystävien piirissä.
Pohjoinen Vastarintaliike osoittaa mieltään juuri tänään, kaikista päivistä. Tänään, vuosi sitten, kaksi ihmistä murhattiin, ja kahdeksan haavoittui, koska he elivät demokratiassa.
Taas valehtelet! Kahta ihmistä ei murhattu, koska elämme demokratiassa! Heidät murhattiin siksi, että tässä maassa ei osata tai haluta varjella heikompia ja haavoittuvia. Että ei haluta noudattaa perustuslakiamme, joka määrää viranomaiset turvaamaan maan omien kansalaisten hyvinvoinnin ja hengen parhaalla mahdollisella tavalla. Maamme rajat ovat edelleen auki, vaikka raiskattujen ja ryöstettyjen määrä nousee vuosi vuodelta.
Pohjoinen Vastarintaliike näyttää unohtavan, että sekä suomalaisia, että afghanistanilaista nuorisoa, turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja siirtolaisia oli auttamassa tänä päivänä, vuosi sitten.
Onko Pohjoinen Vastarintaliike edes ajatellut sitä, että samat ihmisryhmät joita he haluavat sortaa, olivat vahvasti edustettuina, riskeeraamassa oman elämänsä, auttaakseen suomalaisia uhreja.
Vai että sortaa? Mistä ihmeestä olet tuollaista saanut päähäsi? Totuus on, että sortajat saapuvat maahamme kivikautisine sortajalakeineen, koska typeryyksissämme sallimme tai jopa haluamme sen tapahtuvan.
Pohjoismainen Vastarintaliike haluaa murskata saman demokratian, jonka puolesta me taistelemme. He käyttävät tätä päivää, levittääkseen valeuutisia ja pelkoa.
Sinä puhut heidän puolesta, jotka haluavat kieltää Pohjoista Vastarintaliikettä, tai mitä tahansa kansan asialla toimivaa järjestöä perustamasta puoluetta. Kuka tässä yrittää murskata demokratiaa, voisitko kertoa??
Haluan kaikkien nostavan kätensä (huutaa mikkiin; ”Shame, Shame Shame, Nordic Resistance Movement”).
Missä shame-huutosi murhaajalle, ja muille, jotka ovat murhanneet tai raiskanneet, tai aikovat niin tehdä? Missä shame-huutosi niille, jotka turvautuvat rikollisiin toimiin hiljentääkseen lapsiin ja naisiin kohdistuvan, yltyvän maahanmuuttopohjaisen väkivallan vastustajat?
Tänään, vuosi sitten, pelosta huolimatta, vastustivat ihmiset pimeyttä. Tänään muistamme tapahtuman sankarit ja uhrit, suomalaiset ihmiset ja turvapaikanhakijat, pakolaiset ja muut, jotka pelastivat henkiä. Bussikuskit, sillä he suojelivat kyydissä olevia, kauppiaita, jotka suojelivat asiakkaita ja ohikulkijoita, koulujen työntekijöitä, jotka siirsivät oppilaat sisätiloihin, ja Visit Turku, jotka auttoivat uhreja. Sekä TYKS -sairaala, joka oli täysin varautumaton tällaiseen, mutta sai valmiuden kuntoon minuuteissa. Ja poliisi ja muu pelastustoimen henkilöstö. Muistamme kaikki heidät, jotka auttoivat tuona päivänä.
Vaikka puhutkin tässä muuten asiaa, ei siinä vastustettu pimeyttä, vaan yritettiin korjata jälkeenpäin monikultturistisen idiotismin senhetkisiä seurauksia. Pimeyttä vastustetaan pitämällä rajat kiinni sen verran, ettei se pimeys pääse leviämään maahamme.
ILKKA media Sinua ollaan kustu nilkaan
Vaasalaisnainen liikuttui Zubierin toiminnasta ja aloitti keräyksen Turun puukotuksen uhreja auttaneen sankarin hyväksi
aasalainen Sonya Höstman on avannut netissä keräyksen, jossa kerätään varoja Turun joukkopuukotuksessa viattomia puolustaneen ruotsalaisen Hassan Zubierin hyväksi. Kasassa on yli 9 000 euroa. Tavoite on 30 000 euroa.

Tuula Köngäs
Tuula Köngäs
25.8.2018 01:42

Siltä tämä näyttää mitä sanot, täyspäisen silmään sivusta katsottuna.

Numento
Numento
25.8.2018 00:17

Toivottavasti paljastuu Zubin käyttäneen suurimman osan lahjoitusrahoista huumeisiin. Se tuntuisi pöljistä lahjoittajista kertakaikkiaan ihanalta. Mistä tuo kallis sähköajoneuvo on Zubille hommattu Turun muistopäiväksi vai onko sekin koplattu Suomen tai Ruotsin valtion rahoista ? Itte Zubi ei rahojaan tuollaiseen tuhlaa. Kun ei tarvitse, sankari vain nyyhkii jollain luukulla ja simsalabim, mopo ilmestyy veronmaksajien varoilla kuin taikamatto Kairosta.

Äkkiä rahat piilon!
Äkkiä rahat piilon!
25.8.2018 06:52
Vastaa...  Numento

Tai sitten rahat ovat menneet ISIS- tilille rahoittamaan terroria. Ehkä siitä saa oman valokuvansa ISIS- jätkien seinälle, pääsee oikein helgonimarttyyriksi?
Vaan mitä sanoo VEROVIRANOMAINEN, rahoistahan pitää maksaa veroa ja jos on ennestään (huijattua) sairauskorvausta niin kerjuupotin pitäisi pienentää sitä:
Suomi: ”Lahjaveroa täytyy maksaa, jos saamasi yksittäisen lahjan arvo on 5 000 euroa (4 000 euroa ennen 1.1.2017) tai enemmän. Jos lahjanantajia on useita, lahjavero lasketaan erikseen jokaiselta lahjanantajalta saamastasi lahjasta.”

menee ihan harakoille tämä valtamedian harhautus
menee ihan harakoille tämä valtamedian harhautus
25.8.2018 00:20

eli kansalismielisillä eikä uusnazeila ollut osa ja arpaa nihin turun tapahtumiin
silti zubier ja valtamedia jauhavat ainostan rasismistaja nazeista
siis aivan käsittämätontä
kun heidän pitäisi puhua islam terorismista ja vastustaa sitä

Aappa
Aappa
25.8.2018 00:41

Lähes kaikki kuviteltavissa olevat valheet lukuun ottamatta niitä mitä ei ole vielä kuultu – perushassania

Hazzu Zupersankari ei ole nähnytkään kanoottia
Hazzu Zupersankari ei ole nähnytkään kanoottia
25.8.2018 06:37

Hazzu Zupersankari olisi istunut 8 vuotta vankilassa murhapoltoistaan jos ei Ruotsissa olisi sitä idioottikäytäntöä että rangaistuksista istutaan vain 2/3-osa joten istui vain runsaat 5 vuotta. Vaan siihen on onneksi tulossa muutos. Jopa idiotiakin oppii joskus…
Tällainen pyromaani-terrorisankaro on vaarallinen, narsistinen, tunteeton psykopaatti, vakavasti psyykkisesti häiriintynyt. Hän viis veisaa uhrien hädästä kunhan vain itse saa olla huomion keskipisteenä. Hän oli aikonut elää lopun elämänsä Suomen ja Ruotsin maksamilla korvauksilla ja mediahaastatteluilla.

huugo
huugo
25.8.2018 06:50

Valehteleva muslimi, joka vedätti 6-0 valtamediaa ja mua nauratti kun näitä ”paljastuksia” alkoi tulla kylläkin YLE:n kautta. Täällä kirjoiteltiin melkein heti tapauksen jälkeen että mitähän tästäkin jantterista paljastuu ja paljastuihan oikea valehteleva aito muslimi. Vedätti poliitikkoja oikein huolella. Jokohan niinistö kerkisi lähettää linnankutsun. Mites varis ym. suvakki sivustot ovat vetäneet folihatut syvemmälle päähän ja syyttävät natseja mustamaalauksesta ja vaikka mistä ugh. Olisin toivonut että perjantain ”jälkiviisaissa” tai pääutisissa olisi aiheen tiimoilta ollut jotain, muuta ei, täysi hiljaisuus.Vain teksti tv:n otsikoissa.

liberaali vasemmiston Deep state suomessa
liberaali vasemmiston Deep state suomessa
25.8.2018 07:29

turunsanomat
ÅU: Ruotsinkielinen Yle selvittää Zubierin haastattelun poistamista verkosta
assan Zubier on myöntänyt, ettei hän olekaan ollut rauhanturvaajana eikä hän ole ensihoitaja. Lisäksi hän on myöntänyt kertoneensa virheellistä tietoa tuloistaan.
Svenska Yle selvittää, mitä virheitä Hassan Zubierin radioesiintymisessä on ja aikooko se poistaa ohjelman verkosta, kertoo sanomalehti Åbo Underrättelser. Zubier esiintyi Sommarprat-nimisessä ohjelmassa, joka on julkaistu viime kuun 9. päivä.
Ohjelmassa Zubier kertoo olleensa rauhanturvaajana Bosniassa. Eilen torstaina Zubier myönsi, että tämä ei olekaan totta. Aamulehti kertoi Zubierin myöntäneen, ettei hän ole ollut rauhanturvaajana, ja ettei hän ole ensihoitaja.
Svenska Ylen johtaja Marit af Björksten kertoo ÅU:n haastattelussa, että radio-ohjelma analysoidaan ennen kuin tehdään päätös ohjelman mahdollisesta poistamisesta verkkosivulta.
onkohan Hassan Zubier ollut jossain kaikkien valtamedian edustajien salaisesa kokouksessa
missä he käsikirjoittavat keskenään jotain uutta valheeseen perustuvaa
roomaania kaunokirjalisuus teosta maineesa pelastamiseksi
nyt on ollut jo 3 päivää täydelinen uutis lööppi pimento hänestä
raukkamaiset toimittajat luikkivat vastuutaan näiden valheiden levitämisestä pakoon
ja tämän nazi rasismi teeman esille tuomisesta isosti
jaahas kuitenkin pitää pitää mielessä se pää asia islam terrorismi ja sen uhrit
vaikka valtamedia yritti harhautaa sen aivan väärille poluille tarkoituksellisesti
todella agresiivisella tyylillä Hassan Zubier toimi siinä propagandistina aivan selkeästi
valtamedian kätyrinä paistatele4n julkisuuden valokeilassa jauhaen täydelistä paskaa
miksi valtamedia eo missään vaihessa selvitänyt näitä hänen tarinoidensa faktoja
1vuosi on kulunut jumaliste tällä sankari teemalla
miksi presidentti palkitsi hänet ilman mitän sen suurempia tietoja hänestä
tässä on nämä poliitiset voimat jotenkin häärimässä mukana
kun suomea monikultuuristetaan islamisoidaan
mietikää jihadismi terrorismin varjolla halutaankin lisää mamuja suomeen
ja lakkautaa vihapuhe niin keneltä vasureiltko no ei ääri islam propagandisteiltako no ei
vaan kansalismielisiltä
tämä koko juttu liity isompaan vyyhtiin jota on vielä vaikea hahmotaa
mutta jotenkin tämä liityy kaikeen
suomesakin on liberaali deep state varjo hallinto
tai ehkä olen seurannut jopa liikaa infowarsia

m1xa
m1xa
25.8.2018 10:32

Sanoisin vain että aivan oikea on arviosi. Ei tämä tähän jää. Mikään ei ole sattumalta tapahtunut.

vastaus piip piip piip piip
vastaus piip piip piip piip
25.8.2018 07:36

onko tämä kuva oikeasti ruotsin valtamedian lavastus siis oikeasti
Hassan Zubier työskenteli ennen loukkaantumistaan ensihoitajana ja ambulanssinkuljettajana Tukholmassa.
Kuva on otettu ennen loukkaantumista. hän ei ollut ennen loukaantumistaan tuolaisissa töissä
PAUL ANDERSSONcomment image
Ohjelmassa Zubier kertoo olleensa rauhanturvaajana Bosniassa. Eilen torstaina Zubier myönsi, että tämä ei olekaan totta. Aamulehti kertoi Zubierin myöntäneen, ettei hän ole ollut rauhanturvaajana, ja
–ettei hän ole ensihoitaja
soitakaa joku paul anderosonille kysykää kuvan historiasta
vastaus piip piip piip piip

mustavalkoinen elämä piip piip
mustavalkoinen elämä piip piip
25.8.2018 07:53

mietikää jos tuo kuva on otettu sen iskun jälkeen
miksi se on mustavalkoinen kysymys
ehkä harhautus että saadaan mielikuva vanhasta kuvasta
vaikka totuus on piip piip piip
No niin on joskus hyvä paineitansa purkailla Naistä asioista
Martti Servo & Napander – Viikonloppu
https://www.youtube.com/watch?v=LGCSPSDc8LE

Polle R
Polle R
25.8.2018 11:16

Eikö lähteitä voisi liittää näihin juttuihin? Uppoaa paremmin myös niille jotka näitä epäilee, mikä taitaa olla jotain 98% kansasta.

puhdasta politiikaa
puhdasta politiikaa
25.8.2018 11:29

tämä zubierin tapaus on hyvin mielenkiintoinen noin mekanismiltaan
se paljastaa todella paljon suomen valtamedian akendasta ja valta poliitisesta tahtotilasta
Esim se presidentin zubier palkitseminen
on puhdasta politiikaa joka paljastaa lähestulkoon kaiken kaikesta

hemis
hemis
25.8.2018 14:31

Katselin kirjastossa Turun Sanomia heti terrorihyökkäyksen jälkeen. 20.8.2017 lehdessä oli iso kuva täynnä arabeja tai afgaaneja. Ahmad Hossaini oli vielä pari päivää sankarina. Hän oli juossut puukottajan perässä, mutta ei saanut tätä kiinni, vaikka terroristi puukotti viitta ihmistä Hossainin nähden. Eli Hossaini ei tehnyt oikeasti mitään: näki vain poliisin ampumisen. Tyyppi yritti nousta sankariksi, kun oli jo takana yksi turvapaikkahylky ja uusi vetämässä.
TurSa:n toisessa kuvassa oli iso määrä afgaaneja Turun torilla pisteitä noukkimasta. Suomalaisia ei juuri näkynyt myölskään 21.8.2017 ilmestyneessä lehdessä. Sen sijaa tuolloin ilmestyi pikkukuvassa julkisuuteen turisti Hassan Zubier, jolla oli toinen käsi kantositeessä. Mistä lie oli hänelle hankittu pyörätuoli. Ei sitä Suomessa noin nopeasti saa.

Mt
Mt
25.8.2018 19:41

Onko missään kuvaa, missä Zubier auttaisi uhria millään lailla? Valtamedian mukaan suomalaiset eivät tehneet muuta kuin kuvasivat, matujen auttaessa uhreja. Kuitenkin julkisuuteen on tullut kuvia, missä suomalaiset joukoittain auttavat uhreja, mutta ei yhtään kuvaa matusta auttamassa.
Onko mitään todistetta, että Zubier on edes ollut paikalla?

Anonymous
Anonymous
26.8.2018 23:45

Keltanokka toimittelija Härkös-Repe Sorsa kirjoitteli heti valhe! uutisiaan ko. tapahtumasta.
Miksi kaikkein nuorin ja tyhmin TurunSadomien tyhjäntoimittelija valikoitui jotenkin muslimistien valheiden sepustelijaksi!?